Ilmeisesti osalle lukijoistamme Ecuadorin sijainti, ilmasto ja suurimmat kaupungit ovat hämärän peitossa. Niin oli meillekin kunnes tulimme maahan.
Minähän matkustin Ecuadoriin valuen pohjoisesta Kanadasta Pennsylvanian kautta Panamaan ja sieltä sitten päiväntasaajalle, Ecuadoriin. Sitä se maan nimikin tarkoittaa. Se on espanjaa ja tarkoittaa päiväntasaajaa.
Montrealissa oli lämmintä, mutta ei ihan shortsikelit. Pennsylvaniassa oli shortsi-ilmat ja ajattelin että etelään mennessä ilma sen kuin kuumenee. Panamassa olikin kuuma, mutta kuten on edellä kerrottu, shortsit jäivät Pennsylvaniaan ja seikkailivat sen jälkeen meksikolaisen miehen mukana kunnes oli aika siirtyä edelleen etelään, Ecuadoriin.
Ecuadorin pääkaupunki on 3,000 metrin korkeudessa Andeila ja siellä on aina kevät. Parempi sanoa suoraan että siellä on aina kylmä. Kaupunki on täsmälleen päiväntasaajalla. Kävimme paikassa jossa esitettiin erilaisia fysikaalisia temppuja joiden avulla päiväntasaajan todella havaitsi muutenkin kuin maahan piirrettynä viivana, samalla tavalla kuin Napapiiri Lapissa. Täsmälleen päiväntasaajalla vesi valuu lavuaarista suoraan, ilman kierteitä. Askel pohjoiseen ja vesi kiertää lavuaarista vastapäivään, askel etelään, niin jo pyörii myötäpäivään. Täsmälleen päiväntasaajalla ei voi kulkea suoraa viivaa pitkin silmät kiinni. Horjahtelee kuin olisi juovuksissa. Askel päiväntasaajalta pohjoiseen tai etelään - sitä kuljetaan taas selvin päin.
Olimme siis täsmälleen päiväntasaajalla ja voimme todistaa että siellä on kylmä.
Galapagos-saaristo on samoin päiväntasaajan kieppeillä. Ylitimme päiväntasaajan risteilymme aikana neljä kertaa. Merivesi on 20C ja ilma on 24-28C. Kun sataa, on kylmä. Galapagoksella sataa melkein aina. Melkein aina on sumua tai tulivuoret ovat pilven peitossa. Sekin on koleata.
Galapagoksen jälkeen lähdimme autolla kiertelemään maata. Kävimme ensin Cotopaxin kansallispuistossa 3,900 metrin korkeudessa katsomassa lumipeitteistä tulivuoren huippua joka oli pilven peitossa ja teimme neljän kilometrin kävelyretken Lapin soita muistuttavassa maastossa.
Ohut ilma veti meidät heikoksi. Minä yskin astmaisesti, Arjaa huippasi pahasti, Mikko puuskutti, Jarmo väitti ettei häntä vaivaa mikään, vaikka askel ei järin reipas ollut. Ja kyllä oli kylmä! Intiaanioppaalla oli toppatakki ja pipo, meillä kevyet tuulipuserot.
Riobamban kaupungissa pääsimme upeaan hacienda-tyyppiseen majataloon. Pyysimme heti että huoneissa olleet takat sytytetään. Illalla ulos mennessä hengitys huurusi. Sellaista on päiväntasaajalla.
Aamulla lähdimme tukevan aamiaisen jälkeen kello 5.50 Riobamban asemalle josta lähtee turistijuna vielä korkeammalle vuoristoon. Ecuadorissa oli yritetty rakentaa rautatietä rannikon Guayaquilista pääkaupunkiin Quitoon 1860 alkaen. Ongelmana oli välissä oleva Andien osa - Alausin kaupungin3,600 metrinen pystysuora
Nariz del Diablo - Paholaisen nenä. No, 1800-luvun lopussa Pohjois-Amerikasta löytyi insinööritaitoa. Kuten Panaman kanava, myös Ecuadorin rautatie on amerikkalaisten taidonnäyte. Juna todella kulkee liki pystysuoraa vuorenrinnettä siksakkia sahaten.
Nykyään turistit, kuten mekin, ovat kello kuusi aamulla asemalla ja istuvat seitsemän tuntia junassa kokeakseen jyrkänteiden kauhut. Asiaan kuuluu että vain vanhat ja raihnaat ovat junavaunussa. Muut istuvat junan katolla. Niin mekin. Asiaan kuuluu että on kamalan kylmä. Paikalliset intiaanit myyvät ponchoja, villatakkeja, pipoja ja käsineitä jotta turistit tarkenevat katolla. Jotta katolla istuminen olisi jotenkin siedettävää, on paras vuokrata dollarilla pieni tyyny. Jalat puutuvat, selkä kipeytyy, palelee, pöly kirvelee silmissä ja likaa vaatteet, nukuttaa. Mutta Paholaisen Nenä on koettava junan katolta.
Junan jälkeen jatkoimme Cuencaan, Ecuadorin kauneimpaan kaupunkiin. Sitä kehuttiin lämpimäksi. Suurimman osan päivää Mikko kulkikin ilman uusia inkakäsineitään.
Galapgoksella oli eläimiä ja tulivuoria, mantereella on korkeita vuoria ja niiden ohut ilma on kylmää. En tiedä miksi inkat hakeutuivat päiväntasaajan kylmimpiin kolkkiin. En usko että Perussa, jossa inkat varsinaisesti asuivat, on yhtään lämpimämpää.
Ecuadorissa on toistaiseksi kyllä ollut hauskaa!
Etelä-Amerikkalaiseen tapaan muutama prosentti kansasta on upporikkaita, keskiluokkaa on tuskin lainkaan, köyhiä paljon. Ihmiset vaikuttavat silti onnellisilta emmekä nähneet suuria slummeja.
Suurin kaupunki on etelän satamakaupunki Guayaquil, jonka ilmasto on kostean trooppinen. Suurin osa ecuadorilaisista asuu kuitenkin vuoristossa - Quitossa ja Andeilla, paikoissa joissa mekin vaelsimme. Ecuadorin Amazon-seutu on hyvin harvaan asuttua.
Omituista on että me ymmärrämme melko hyvin espanjaa. Hieman kuten suomen ja viron kielet. Virolaiset ymmärtävät suomea jonkin verran, suomalaiset eivät viroa.
