Voinko enää...

... istua parvekkeella katsomassa kun koko taivas salamoi? Voinko nauttia sateesta ja ukkosesta istuen nojatuolissani shortseissa ja t-paidassa? Voinko tuijottaa tähtitaivasta Etelän Ristiä etsien? Voinko enää nojata parvekkeen kaiteeseen ja katsoa Rio Negron mustaa vettä? Voinko olla ilman naapuritalon grillijuhlia ja nuorten jalkapalloa? Voinko olla ilman forro-musiikkia? Voinko olla ilman ohi rämiseviä busseja täynnä hilpeitä brasilialaisia?

Voinko luopua Amazonista ja sademetsästä?

Manauksen vuosijuhlan huipennuksena oli ukkosmyrsky. Niitä on usein ja ne menevät pian ohi, mutta kansa siirtyi rantabulevardilta kuivempiin paikkoihin. Täydet bussit vievät juhlijat kaupunkiin, pysäköityjä autoja on enää muutama. Naapuritalon kekkerit jatkuvat grillikatoksessa. Minä istun parvekkeella sadetta ja salamointia ihaillen. Musiikkia ei kuulu, se tuntuu omituiselta.

Kausivaihtelua

Luulen tosiaan että nyt on se Amazonasin sateettomampi ja kuumempi kausi. Lämpötila tuntuu kipuavan harva se päivä 42 C asteeseen ja viilentyvän Rio Negro-joen rannalla iltaisin 34C asteeseen. Täällä joen rannalla on aina hieman viileämpää ja korkealla kerrostalossa huomaa tuulenkin vilvoittavan.

Sateita on ollut täällä viettämäni viikon aikana vain muutama lyhyt kuuro. Mietimme jatkuvasti miten saisimme parhaiten tuuletettua kotimme ja pidettyä hiipivän homeen loitolla. Nyt olemme kokeilleet pitää makuuhuoneessa tuuletuksia lukuunottamatta jatkuvasti ilmastointia päällä 27C asteessa. Yöksi ilmastointi menee 25 asteeseen. On aika luonnollista että Manaukseen ei ole kehittynyt tapaa nukkua paksujen filttien alla, käytetään joko pelkkää lakanaa tai sen lisäksi ohutta kanavakangas-tyyppistä peittoa.

Päivisin vedämme pimennysverhoja ikkunoiden suojaksi niin ettei aurinko pääse paahtamaan ja kuumentamaan sisätiloja. Parvekkeelle käy hentoinen tuuli ja siellä on varsin miellyttävä olla kun aurinko ei osu sinne.

Autossa ilmastointi joutuu koetukselle. Ainakin minun Focukseni joutuu ähkimään ilmeisen äärirajoilla yrittäessään viilentää sisätilan auton seisottua vaikkapa ostoskeskuksen parkkipaikalla parikin tuntia. Silti ostoskeskukseen mennään mieluusti farkkuihin pukeutuneena, asussa joka ei ensimmäisenä tule suomalaisen mieleen asiallisena tropiikkivaatetuksena 42C kuumuudessa. Ostarit ja kaupat ovat varsin maltillisesti ilmastoituja ja shortseissa tarkenisi hyvin. On jotenkin turistimaista mennä shortseissa ravintolaan tai kauppoihin, vaikka toki sitä tehdään.

Jääkausi tulossa?

Kiinan kartta, johon merkitty Shenzhenin kaupungin sijainti (Wikipedia)

Kiinassa on kylmä. Kolme vuotta sitten helmikuisessa Pekingissä palelin yhtä paljon kuin neljä vuotta sitten tunnetusti hyisessä helmikuisessa Kanadan Montrealissa. Nyt on helmikuu ja palelin Kantonissa, Etelä-Kiinassa Helmi-joen suulla Schenzhenin rannikkokaupungissa.

Tulimme takaisin helmikuiseen Manaukseen. Manauksesta on parisataa kilometria päiväntasaajalle. Ensimmäisenä kotiintuloaamuna menin parvekkeelle haistelemaan ilmaa. Oli viileätä. Joku juoksi rantabulevardilla pitkähihainen t-paita päällä. En ole koskaan aikaisemmin Manauksessa nähnyt kenenkään kuntoilevan pitkähihaisessa paidassa.

Helmikuussa matkaavan kannattaa pitää villapusero mukanaan.

Toiselle puolelle maapalloa

Viehättävä Macaon keskusta

Tammikuu on Brasilian kesälomakuukausi joka päättyy helmikuun alun nelipäiväisiin karnevaaleihin. Lomakausi on kuin heinäkuu Suomessa. Kaikki ovat lomalla, on hiljaista, kaikki työhön liittyvä mikä on mahdollista siirtää, siirretään karnevaalien jälkeen.

Mikko lähti työmatkalle Kiinaan ja minä satunnaisena matkaajana ex tempore mukaan. Tuosta noin vain toiselle puolelle maapalloa. Oli se aika omituinen tunne.

Siitä lähtien kun tulimme Kiinaan, maa on kärsinyt vuosisadan lumimyrskyistä ja tappavasta kylmyydestä. Muuten tämä ei olisi ollut niin katastrofaalista, mutta nyt vietetään kiinalaisen vuoden suurinta juhlaa, Uutta Vuotta, jolloin jokainen yrittää päästä perheensä luokse. Useimmille tämä on vuoden ainoa loma jolloin voi tavata tuhansien kilometrien päässä olevan perheen, joten matkustamisinto on helppo ymmärtää.

Koska olimme Etelä-Kiinassa, emme nähneet lunta, ainoastaan alueelle epätavallista kylmyyttä. Hotellin vastaanoton porukka oli ulstereissa, ravintoloissa istuttiin toppatakit päällä. Manauksesta tuodut homeenhajuiset nahkatakkimme olivat vähintään tarpeellisia ja hajukin on melkein haihtunut.

Mikko oli töissä, tehtaalla ja kokouksissa. Minä tapasin paikallisia suomalaisrouvia ja ihmettelin kaupungin laajaa ulkomaalaisyhteisöä. Schenzhen on tunnin lauttamatkan päässä Hongkongista, parissakymmenessä vuodessa kalastajakylästä valtavaksi elektroniikkateollisuuskaupungiksi kehittynyt. Schenzhen ei ole erityisen idyllinen, mutta meren rannalla, joen varressa,vihreiden kukkuloiden ympäröimänä kaupunki on kauniilla paikalla.

Macaon kuuluisimman katedraalin portaat ja turisti värjöttelemässä sateensuojan alla

Ehdimme tehdä päivämatkan Macaon saarelle ja huomasimme että vaikka se on virallisesti kaksikielinen - portugali ja kiina - kukaan ei osaa portugalia. Portugalin siirtomaassa kiinalaisilta ei vaadittu kaksikielisyyttä. Turhaan yritimme hienostella portugalin taidoillamme, saimme vain yrmeitä mulkaisuja. Englantia sen sijaan osaavat melkein kaikki. Macao oli todella viehättävä, eurooppalaistyyppinen pieni saari kapeine kujineen, kirkkoineen, kahviloineen ja ravintoloineen. Ja oli siinä Amerikkaakin... toiselle pienelle saarelle on rakennettu Las Vegas. Macaossa on Aasian kasinot ja kiinalaiset rakastavat uhkapelejä.

Kotimatka on alkanut, olemme Hongkongissa. Kahden vuorokauden kuluttua olemme jo kotona. Tai... kaksi ja puoli vuorokautta, onhan tässä 12 tunnin aikaero jolla lyhennämme matkaa. Manauksesta on pitkä matka joka paikkaan ja joka paikasta on pitkä matka Manaukseen.

Mutta iloksemme Kiinan liikenne, lumi- ja pakkasongelmat alkavat hiljalleen hellittää heti kun lähdemme maasta.

Hangista sandaaleihin

Olimme aamulla reippaalla kävelyllä ja kuntosalilla. Tajusin että Manauksessa käytän sukkia vain kun laitan lenkkarit ja menen kuntoilemaan. Muuten aina käytän sandaaleja tai pikkukenkiä ilman sukkia.

Nyt on sadekausi. Lähes päivittäiset sateet ovat alkaneet ja ilma on selvästi aikaisempaa kosteampaa. Ensimmäiset homehtuneet kengät löytyi kaapista - ne saa kyllä puhdistettua. Sellaiset kengät joita en täällä ole kertaakaan käyttänyt... kun olisi pitänyt lähteä vain sandaalien kanssa matkaan...

Hyvä että ehdimme Suomessa nähdä lunta ja hieman pakkastakin. Manauksessa sellaiset asiat unohtuvat, vaikka se kenkiin ja vaatteisiin tuleva home onkin kuin ohutta pakkaslunta tai pölysokeria.

Järistyksen jälkijärkytys

Manauksessa on kolme sanomalehteä, A Critica, Diario do Amazonas ja Em Tempo. Tänään jokaisen lehden etusivun uutinen oli Karibian maanjäristys. Se ei ole mikään ihme, media on yleensäkin kiinnostunut onnettomuuksista ja murheista.

Järkytyin kun syvennyin Diarion sisäsivujen järistysuutisiin. Lehdessä oli kuva kodistamme jonka portilla parveili kaikki talomme kodinhoitajat, keittäjät ja siivoojat. Farol da Ponta Negran - kotitalomme - kuudennen kerroksen keittäjää ja kymmenennen kerroksen siivoojaa haastateltiin tapahtuneesta. Molemmat olivat hyvin järkyttyneitä, kuudennen kerroksen keittäjä muisti järistyksen olleen jo toinen hänen elämänsä aikana.

Jos kahdeksannen kerroksen rouva ei olisi katsonut uuvuttavan typerää brasilialaista Naisten Kanavan televisio-ohjelmaa kauneusleikkauksista, hän ei olisi nukahtanut vaan olisi huomannut maanjäristyksen. Ja kun hän olisi huomannut maanjäristyksen, hän olisi mennyt parvekkeelle ja huomannut alhaalla portilla parveilevat ihmiset ja mennyt mukaan parveilemaan. Ja luultavasti antanut lehteen haastattelun. Esimerkiksi: "Olen suomalainen. Asun täällä ja pidän kaupungista. Minua ei pelota." Näin olisi kahdeksannen kerroksen rouva todennut medialle jollei olisi nukkunut soffalla koko järistyksen ajan.

Tämän vuoksi olen järkyttynyt etteivät talomme vartijat evakuoineet rakennusta. Menetin mahdollisuuteni olla Kaunis ja Rohkea, saada kuuluisuutta ja olla aito the Survivor.

Maanjäristys

Jotkut ovat tapahtumien keskipisteessä ja kaikenlaisessä hässäkässä mukana. En minä. Kaikki muut.

Eilen Martinique-saaren lähellä Karibialla oli 7.4 Richterin maanjäristys. Järistys tuntui laajalla alueella, Kalifornian eteläosissa ja Venezuelassakin. Ja Manauksessa mitattiin 3 Richterin järistys. Se on tavatonta, Manaus ei ole järistysalueita. Joitain ikkunoita oli mennyt rikki ja puita kaatunut - tuhot eivät poikkea tavallisesta trooppisesta sadekuurosta.

Mutta tavallisen trooppisen kuuron aikana ei evaukuoida ihmisiä rakennuksista. Nyt evakuoitiin 20 rakennusta, joista yksi oli Mikon tehdas. Kaikki menivät pihalle ja ihmettelivät mitä on tapahtunut ja mitä pitää tehdä. Järistyksen aikaan Mikko istui neuvottelussa ja tunsi ikäänkuin hetkellistä huimausta. Se oli se järistys Manauksessa.

Evakuointitilanteen rauhoituttua Mikko soitti minulle ja kysyi olenko päässyt jo sisälle. Olin aika tokkurassa koska Mikko herätti minut kesken Canal Mulher-ohjelman (Naisten kanava) jossa oli esitetty tyytymättömiä naisia ennen ja tyytyväisiä naisia jälkeen kauneusleikkausten. Olin menettänyt sekä kauneusleikkaukset että maanjäristyksen.

Sellaista se on kun ei ole valppaana.

Sadeaamu

Verhoista huolimatta herään valoisuuteen aamulla heti kuuden jälkeen. Tänään tarvittiin herätyskelloa. Oli hämärää.

Hämäryys on niin poikkeuksellista että piti tarkistaa televisiosta oikea aika. Auringonpaisteen sijaan puoli seitsemältä aamulla satoi vettä ja taivas oli marraskuisen harmaa – ei Manauksen vaan suomalaisen marraskuun. Suomalaiseen tapaan rupesimme heti marisemaan säästä.

- ”Sade tulee iltapäivällä tai yöllä, miksi nyt sataa”,

- ”Miksi ei sada kunnolla vaan tihuttaa masentavasti?”

Manaus edustaa päiväntasaajan ilmastoa tyypillisimmillään tai tylsimmillään. Manauksen lämpötilan kuukausikeskiarvot ovat vakaat – vuorokauden minimi 24C ja maksimi 31-33C, ympäri vuoden. Kylmimmän ja kuumimman kuukauden keskilämpötiloissa on kahden asteen ero. Vakuutan että tuota eroa ei huomaa. Huippukuumia päiviä ei ole koskaan eikä ikinä ole viileätä.

Sade tuo mielenkiintoa. Kesä-, heinä-, elo- ja syyskuussa sateisia päiviä on keskimäärin alle kymmenen kuukaudessa, kun taas tammi-, helmi- ja maaliskuussa sadepäiviä on kaksikymmentä. Tämä on oikeasti mielenkiintoista, Manaushan on keskellä sademetsää. Sademetsässä sataa itse asiassa varsin harvoin!

Torstaiksi kotiin

Taisi tosiaan mennä torstain puolelle kun pääsin vihdoin kotiin lähdettyäni Helsingin keskustasta tiistaiaamuna kello kuusi.

Helsingissä oli pikkupakkanen lähtiessä, sateli lunta. Manauksessakin oli ilmat muuttuneet. Se toinen vuodenaika on vihdoin tullut, sadekausi. Lentokoneessa oli kylmä, oli huppari ja filttiä, mutta Eduardo Gomesin kansainväliseltä lentokentältä ulos astuessa kostea kuuma ilma läsähti päälle kuin märkä harso. Hupparista kuoriutui nopeasti. Ei satanut, maa oli jo kuivunut, mutta vaatteet liimautuivat ihoon kiinni. Keskiyöllä.

Joku päivä otan selvää kuka oli Eduardo Gomes.

Kotona oli ilmastointi päällä, mutta juuri Suomesta tuotu Pian ylioppilaskuva oli aamulla käppyrällä. Parvekkeen ovi oli jäänyt auki ja päästänyt yökosteuden sisään. Paljain jaloin kävellessä lattia tuntui nihkeältä kuin kostealla pyyhkimisen jälkeen.

Oli kiva tulla kotiin. Immigraatio sujui joutuisasti eikä matkatavaroitani tullissa pengottu kuten useimmille käy. Suomi-EU-passilla on voimaa jota väsyneenä ilomielin hyödyntää. Mikko oli vastassa, samannäköinen kuin aikaisemminkin. Kotitalon vartijat tervehtivät iloisesti yölläkin. Ananas ja papaia maistuivat makealta ja aivan tavallinen kaupan persikkanektari taivaallista. Kaksi ylinopeussakkoanikin oli maksettu, kuitit työpöydällä siististi pinossa.

Kuvasarja joen laskemisesta

Joki on nyt matalimmillaan. Oheisesta linkistä pääsee katsomaan kuvasarjaa joen laskemisesta ja hiekkarannan kasvusta. Aloin ottaa kuvia vasta 1.9 alkaen, jolloin vesi oli jo ainakin pari metriä alempana kuin ylimmillään. Sarjan ensimmäisenä kuvana on osasuurennus kesäkuussa otetusta auringonlaskukuvasta - olisiko siitä kuvasta, joka on blogin etusivulla.

http://picasaweb.google.com/Kaukoranta/PraiaDaPontaNegraJoka10Paiva

Viidentoista minuutin sade

Viidentoista minuutin trooppinen sade parvekkeeltamme katsottuna näyttää tällaiselta:

Sade on jo alkanut. Hotelli Tropical näkyy vielä hyvin.

Tropical häämöttää.

Tropical ei näy.

Sade on ohi ja aurinko paistaa.

Lämpöön tottuu

Sairaalassa kaikilla lääkäreillä on farkut ja valkoinen takki. Takissa on joko lyhyet tai pitkät hihat. Sairaalan ilmastointi viilentää jotkut huoneet +16C-asteisiksi, jossain ilmastointia ei ole lainkaan.

Mikon töissä kaikilla on pitkät housut. Miehillä paita tai kauluksellinen t-paita, khakit. Naisilla siisti toppi tai pusero, farkut tai mustat pitkät housut. Kaikilla on valkoinen laboratoriotakki varalla jos tulee liian kylmä. Ilmastointi asennetaan yleensä +16C-asteiseksi.

Kotiin tullessa vaihdamme farkut shortseihin tai hameeseen, kuljemme paljain jaloin tai sandaaleissa. Ilmastointi on päällä niissä huoneissa missä olemme ehkä kello 20-7 välisen ajan. Joka huoneessa on oma laite. Keittiössä ja kylpyhuoneissa ei ole ilmastointia ollenkaan.

Kello on 18, aurinko laski. Kävin keittiössä sulkemassa ikkunat, sisälämpömittari siellä näytti +33C. Ei ollut kuuma. Läpiveto vilvoittaa mukavasti, mutta laitoin ikkunat kiinni. Itikat tulevat valoa kohti. Parvekkeen ovi on auki – olohuone on pimeänä, ei tule ötököitä. Ulko- ja sisälämpötila on sama, +33C. Ei ole kuuma.

Joka päivä lämmintä. Joka päivä shortsit tai hame, sandaalit ja paljaat jalat.

Vesi laskee

Joki on meidän kohdalla neljä kilometriä leveä. Vastaranta häämöttää.
Keskelle jokea on tullut pitkä litteä lautta jonka päällä on pyöreitä pensaita. Harmittaa kun en enää muista tuleeko siitä oikea saari ja pensaista puita. Pitää odottaa tammikuuhun, siihen kun vesi on matalimmillaan ja tällaiset saaret suurimmillaan.

Vastarannalla rikkonainen vaalea viiva erottaa nyt tummana siintävän metsän ja joen. Hiekkaranta alkaa tulla esiin. Hotelli Tropicalin eteen on tullut hiekkarantaa, ihan vähän vain. Viisi metriä korkealta kivetyltä rantabulevardin jokimuurilta ei kannata enää hypätä veteen - mustan veden alta häämöttää hieman valkoista rantahiekkaa.

Parvekkeen puolella joki elää ja muuttuu, kasvaa ja kutistuu, virtaa ja on tyyni tai aaltoaa. Työhuoneen puolella viidakko on aina samanlainen, kaikissa vihreän sävyissään yhtä läpitunkematon joka päivä. Kaksi eri maailmaa.

Narnia-kirjoissa kahden maailman välissä oli metsä. Täällä maailmojen välissä on meidän koti.

Sää sotkee elämämme

Heräsimme siis aikaisin pelataksemme tennistä. Kevyt aamiainen, vain vähän hedelmiä niin jaksaa pelata. Sitten alkoi sataa kaatamalla. Tennis saa jäädä. Tekstarit Arylle ja Salcompin intialaiselle SAP-gurulle: perutaan suunniteltu lounasretki joen toisella puolella olevaan Peixe-Boi ravintolaan.

Eipä tässä säässä voi oikein tehdä mitään muutakaan, joten syödään toinen aamiainen. Mikolle puoli pakettia pekonia, pari munaa ja jälkkäriksi räiskäleitä. Pirkko tyytyi pelkkään tapioca-lettuun ja yhteen räiskäleeseen. Tässä vaiheessa sade oli lakannut ja tenniskenttäkin melkein kuiva. Pelattiin puolisen tuntia, mutta ei viitsitty enää peruuttaa lounaan peruuttamista.
/m

Tropiikin kukkaset

Olen ihmetellyt kun tropiikissa ei kuki mikään. Täällä rehottaa kyllä rikkaruoho ja erilaiset hämyisten paikkojen vihreälehtiset kasvit, niinkuin peikonlehdet, vehkat ja erilaiset maanpeittokasvit. Sellaiset jotka Suomessa kuolevat tai kasvattavat vain vartta ja ovat näivettyneen näköisiä.

Meidänkin talon pihalle on istutettu kukkasia, mutta ei ne ole kovinkaan komeita. Ruukkuihin yritetään laittaa värikkäitä istutuksia - ei niistä paljon iloa ole. Ruohokaan ei kasva kun ei ole multaa. Multaa pitäisi tehdä kompostoimalla, koska luonnossa on vain noin 5 cm paksuinen multakerros kaikenkattavan punaisen hiekan päällä. Ei siinä hiekassa viihdy kuin nahkealehtiset viherkasvit ja viidakon puut. Eikä siitä hiekasta ole muutenkaan iloa, sateella se tunkee maanpinnalle ja sotkee kengät ja sen mukana autot ja kodin lattian. Ihan kuin suola Philadelphian talvessa tai hiekoitussoran sekainen loska Suomessa.

Suomen kesän petuniat ja pelarguuniat ovat totiseti komeampia kuin ne harvat pienet keltaiset tai punaiset kukat joita pihapensaamme yrittävät työntää esiin.

Luultavasti kukkaloiston puutteessa ihmiset pukeutuvat värikkäästi. Ja metelöivät. Kello on nyt 22.45 ja jalkapallokentällemme tuli juuri 10 teiniä pelaamaan futista. Huutavat, kiljuvat, viheltävät tai taputtavat koko ajan. Peli jatkuu tuntikausia, pitkälle yli keskiyön. Puhumattakaan parvekkeelle kuuluvasta amazonilaisesta jumputtavasta boi-bumba-musiikista joka on mahdollisimman kaukana tunnelmallisesta riolaisesta bossanovasta. Se jatkuu aamuun asti. Brasilialaisten jokapäiväiseen metelöintiin pystytään Suomessa vain Vappuna. Ajatelkaa, täällä on Vappu-rieha joka ainoa päivä. Joskus ajattelen että hiljaiset kukkaset voisi olla tosi kivoja...

Homehyökkäys

On vuoden kosteimmat ajat. Maaliskuun pitäisi olla sateisin, mutta nyt huhtikuussa on satanut paljon ja ilma on jatkuvasti kostea. Home hyökkäsi meille yhtäkkiä. Ensin viattomasti, mutta Coloradon loman jälkeen ryminällä.

Joskus kuukausi sitten huomasin bleiserissäni vaaleita tomusokerimaisia tahroja. Ne sai kankaalla pyyhittyä pois ja ajattelin että siinä se, bleiseri oli ollut minulla pesulan muovisuojan sisällä ja matkalaukussa kostunut ja siksi pieni home.

Olimme Coloradon lomalla viikon. Sinä aikana oli ilmastointi pois eikä Renata käynyt, eikä ennen lähtöä oltu siivottu. Takaisin tullessa meillä oli odottamassa entuudestaan täydet pyykkikorit ja hiihtovaatteet tuplasivat likapyykit. Renata ei muuta tehnyt kuin pessyt pyykkiä, siivous oli ylimalkaista. Pyykki kuivatetaan yleensä talousparvekkeella jossa on ilmastointilaitteet. Niistä puhaltaa kuumaa ja kuivaa ilmaa niin että pyykki kuivuu nopeasti. Mutta parveke on pieni eikä sinne mahdu kuin vajaa koneellinen pyykkiä. Renata ripusti kasapäin märkää pyykkiä keittiön viereen kodinhoitohuoneeseen jossa ei ole ilmastointia. Ja ulkona vain satoi.

Lauantaina huomasin mustien housujeni olevan vaalean homeen tahrimat. Sitten löytyi toiset homeiset housut, kolmannet, yksi hame ja pari puseroa. Yksi jakkupuku. Mekko. Mikon khakihousut ja farkut ja kolmet nahkakengät. Minun kaksi käsilaukkua, bleiseri ja Mikon nahkatakissakin oli jokunen vaalea tahra. Pöytäliina ja bambutabletit. Mikon vanha tietokonelaukku.

Sunnuntaina pesimme homevaatteita, pyyhimme kaappeja ja seuloimme vaatekaappeja. Pohdimme mikä on normaalia ja mikä ei. Tässä ilmastossa on aivan loogista että homeen kanssa on elettävä, mutta missä määrin. Pitäisikö ilmastointia käyttää enemmän tai vähemmän, pitäisikö ikkunat olla kiinni vai auki. Olemme käyttäneet varsin vähän ilmastointia, olemme pitäneet ovia ja ikkunoita auki kun ilma on ollut kuivempi. Lopetimme touhuamisen, Mikko kysyy töissä mikä on normaalia, Renata saa tutkia loput vaatteet ja hoitaa siivoamisen.

Olimme toimineet ihan oikein. Homeen kanssa on elettävä täällä. Tuuletettava asunto kun mahdollista, siivottava, pyyhittävä kaikki pinnat. Avattava kaappien ovia ja pyyhittävä hyllyt. Vaatteet pitää tuulettaa aika ajoin. Ilmastointia ei voi pitää jatkuvasti päällä, se on aivan liian kallista eikä sitäpaitsi riitä koko kodin kuivattamiseen koska keittiössä, kylppäreissä ja kodinhoitohuoneessa ei edes ole ilmastointia. Ja kaappissa olevat tavarat kostuvat joka tapauksessa.

Homehyökkäys tosiaan johtui ettei kotia oltu siivottu ennen lähtöämme, oli kostein vuodenaika ja viikon suljettuna ollut asunto jonka jälkeen massiivinen pyykinpesu ja kuivatus sisätilassa. Pesun jälkeen vaatteet oli kuin uudet. Ei tämä ollutkaan katastrofi.

Sadekausi

Sade alkoi yöllä. Illalla makasimme Mikon kanssa kumpikin omalla soffallamme ja katsoimme non-stopina Seinfeld-sarjaa. Antti meille tämän paheen on opettanut.

Niin se sade. Mikon hakiessa lisää teetä, kävin parvekkeella. Ilma oli kostea ja seisova. Katselin mustaa taivasta. Viiden minuutin välein näin kirkkaita välähdyksiä sademetsän yllä valaisten mustat pilvet ja pilven raosta tuleva valo häikäisi. Ja sitten oli taas pimeää. Ei jyrinää eikä sadetta. "Onko tämä normaalia vai Mars hyökkää-elokuvasta?" Marsilaiset tulevat hiljaa, ukkosen kuulee. Ja salamat nousevat maasta ylös, ei valaise taivasta säännöllisin väliajoin.

Liian vaikeata. Katsoimme vielä pari Seinfeldia ja menimme nukkumaan. Yöllä heräsin kaatosateen ääneen. Kävin parvekkeella, sade oli kuin seinä.

Aamulla satoi normaalin rankasti. Joen tyyni pinta väreili omituisesti rankkasateen jäljiltä eikä tavallisia soutajia ollut harjoituksissaan.

Sairaalassa oli ämpäreitä ja saaveja joka paikassa. Vettä lainehti lattialla. Kengät kastui käytävällä malarialabraan mennessä. Seinästä tihkui vettä. Samanlaista kuin Amerikassa pahimpien hurrikaanisateiden aikaan. Täällä ei tarvita pumppuja, vesi hoituu saaveilla ja räteillä, jossain vaiheessa lämpö ja aurinko kuitenkin kuivattaa kaiken. Minulle vakuutettiin ettei potilailla ole hätää. Kävin ensiapuosastolla, siellä ainakin näytti kuivalta.

Opin paljon uusia sanoja. Lattia on "piso" ja ensimmäinen kerros on "primeiro piso". Sade sai ihmiset puheliaiksi. Jouduin kertomaan Suomen ihmeistä, siitä ettei Suomessa ole köyhiä ja kaikilla on varaa opiskella ja matkustella, lääkäreitä ja hoitajia on liian vähän, vanhoja ihmisiä paljon ja lapsia liian vähän toisin kuin Brasiliassa. Kuulin lavean selostuksen Etelä-Brasilian kauneudesta ja hyvistä kalaruoista ja sain paljon vinkkejä rantalomakaupungeista, sellaisista missä turisteja ei ryöstetä. Senhor Eckner tarjosi tietokonetieteitä opiskelevaa poikaansa Salcompille töihin. Kaikki portugaliksi!

Kotona katsoin parvekkeella jokea. Olen seurannut häämöttävää vastarantaa. Tammikuussa tullessani siellä näkyi vielä vaalea hiekkarannan viiva, nyt se on kadonnut. Oikealla Tropical-hotellin vieressä oleva uimaranta on kutistunut olemattomiin. Keskellä jokea oleva saari on lähes uponnut. Enää puiden latvatupsuja on näkyvissä. Kohta nekin jäävät veden alle. Kun vesi nousee 8-10 metriä, maisema muuttuu. Se vain tapahtuu niin hitaasti ettei sitä huomaa.

Katson loputonta sademetsää työhuoneen ikkunasta. 20-40 metriä korkean metsän latvuskerros muodostaa tiheän katon, jonka läpi pääsee vain 10–15 % auringonvalosta. Latvukset pysäyttävät rankkasateet, jotka muutoin veisivät ohuen kasvumaan mennessään. Näen kuinka metsä hengittää. Vesihöyry nousee vaaleanharmaana pilvenä, keuhkot toimivat.

Lumivalkoista?

Sininen ja valkoinen, värit ovat vapauden. Sininen kuin taivas, valkoinen kuin lumi. Puhtaanvalkoinen.

Väreillä idealisoidaan. Sinisestä ja valkoisesta tulee mieleen kirkas kuulaus, luonnollinen kauneus ja perimmäinen puhtaus. Tyypillinen suomalainen talvimaisema ja puhdas luonto kuten ulkomaalaisillekin uskotellaan.

Helmikuun lumisateiden ja maalispakkasten jälkeen Väinämöisenkentän puistoalue on likaisenruskeata loskaa ja kuralammikoita. Ja täynnä koirankakkaa. Valkeiden kinosten aikaan koiranulkoiluttajat vapautuvat kuvittelemaan että lemmikin jätösten upotessa hankeen ne samalla hautautuvat ikuisiksi ajoiksi.

Amerikkalaisen koiranulkoilutuskasvatuksen saaneelle, monen muovipussin kanssa kulkevalle lumen alta paljastuva näky on vuosi vuoden jälkeen vastenmielisempi. Kuinka on mahdollista että monessa suhteessa yltiöhygieeninen kansani on kuitenkin näin alkeellisen siivoton.

Valtaako viidakko talomme?

Asumme kahdeksannessa kerroksessa. Viidakko alkaa takapihalta jatkuen
silmänkantamattomiin. Talo on täkäläisen paremman rakentamisen tapaan kaakeloitu. Hyttys- ja ötökkämyrkytykset tehdään viikottain. Ja saniainen sen kun puskee seinästä kodinhoitohuoneemme ikkunan yläpuolella.