Ekokampus

Tyttäreni yliopiston sivukampus on hauska. Puolen tunnin ajo Montrealista, kaunis ja vireä pikkukylä ja yliopisto. Ja peltoja. McGillin Macdonald kun on maanviljely- ja biokampus.

Maissipeltoa, niitettyä heinäpeltoa ja autoni nokka kohti suurten eläinten tutkimuskeskusta.

Virkeätä kampusaluetta. Rakennus on alkuperäinen satavuotinen Macdonald-päärakennus, nykyään naapuricollegen John Abbottin päärakennus.

Quebecin kukkulat

Kävin Montrealista päiväretkellä Mont Tremblant'issa, montrealilaisten suositussa retkeily- ja hiihtokeskuksessa 125km päässä Montrealista. Alue on laaja kukkulainen metsä jossa voi hiihtää, tarpoa, pyöräillä ja kaikkea reipasta. Korkein kukkula on tuo Mont Tremblant, jonne Piakin teki yliopiston kanssa talvella hiihtoviikonloppuretken.

Oli se kesälläkin mukava paikka. Kiva pieni kylä, paljon ihmisiä, järvi ja se kukkula joka kohosi 875 metrin korkeuteen. Ei se ihan Alppeja tai Kalliovuoria vastaa, ja Appalakeiksikin on matalan puoleinen. Mutta siellä on ilmeisen paljon rinteitä ja paikkana se on viehättävä.

Hassua että itäinen Kanada on niin lättänää. Litistyy heti USA:n rajalla. Vermontista Montrealiin ajetaan ihan tasamaata pitkin.

Ostoksille!

En mennyt Kanadaan shoppailemaan. Mutta ei sille voi mitään että pakonomainen tarve ostaa jotain, mitä vaan, yllättää kun pääsee ostosparatiisiin. Ja Manaukseen verrattuna mikä hyvänsä paikka on ostosparatiisi, saati sitten Pohjois-Amerikka.

Olin yhtä riivattu Kanadan ostoskeskuksissa kuin Sao Paulon ihanuuksien ympäröimänä. Yhtäkkiä olisi pitänyt saada kesämekko tai ainakin kesäisiä toppeja ja t-paitoja. Tai edes sandaalit. Tai käsilaukku. Kesävaatteiden alennusmyynnit olivat kyllä ohi. Ei niitä kesähepeneitä enää ollut tarjolla.

Olin silti tyytyväinen ostoksiini. Sain tammikuusta asti etsimäni soffatyynyt, viisi suurta tyynyä. Ja vielä kaupasta joka myy muiden kauppojen ylijäämätavaraa, joten hintakin oli aivan mitätön. Tyynyt mahtuivat kätevästi Mikon kapsekkiin. Mikon vähäiset vaatteet sai tungettua minun tietokonelaukkuuni.

WalMartista sain vielä ostettua neljä teelusikkaa. Sellaisia ei ole Manauksessa. On vain hyvin pieniä espressolusikoita, suurehkoja jälkiruokalusikoita ja ruokalusikoita. Ihan tuli iloinen olo kun sain tehtyä tarpeellisia ja edullisia ostoksia.

Koulun alku

McGillin MacDonald kampus

Pia jäi Montrealiin, me lähdimme Brasiliaan, pojat ovat Suomessa. Kaukorannat valloittavat maailman, nimensä velvoittamina... kaukoranta.

Pia totesi että itsenäistymisessään astuu nyt oikeastaan askeleen taaksepäin, koska on asunut jo tammikuusta asti yksin Helsingissä. Kampuksella asuntola-asuminen on holhottua ja kollektiivista. Huone jaetaan kämppäkaverin kanssa, yleisten tilojen siivous on järjestetty, yhteiskeittiössä on aina muita opiskelijoita. Asuntolassa on mahdotonta olla yksin.

Suomesta ei ollut mitään järkeä tuoda huonekaluja tai edustavaa tauluvalikoimaa. Seiniin ei saa hakata nauloja, joten teipatut julisteet ovat parempi vaihtoehto. Ja koska huone jaetaan toisen kanssa, on ihan hyvä sopia mitä kämppään ahdetaan. Amerikkalainen kämppis tuli Mainesta täyteen ahdetulla pakettiautolla ja toi - etukäteen sovitun mukaisesti - mukanaan veljeltään perimänsä normaalikokoisen jääkaapin ja pienen television. Sen lisäksi toi arkistokaapin, pöytälamppuja ja valtavasti vaatteita ja kenkiä. Pian tavarat mahtuivat hyvin Camryn takakonttiin.

Tarkoitus on kuitenkin tehdä yhteisiä hankintoja. Kämpästä pitää tulla viihtyisä, onhan se nyt Pian koti.

Kampusaluetta

Ensimmäinen viikko on pelkästään orientaatiota. Informaatiota on taatusti riittävästi. Montrealin keskustan pääkampuksella käydään, opiskelu käytännön asiat neuvotaan, vapaa-ajan ohjelmista, kerhoista ja urheilumahdollisuuksista on omat informaatiotilaisuudet.


Ensivaikutelma kampuksesta, kylästä, opiskelijoista ja henkilökunnasta, Montrealista itsessään oli valtavan positiivinen. Ei tuntunut vaikealta jättää Piaa sinne. Kanada tuntui amerikkalaisen tutulta, mutta samalla siinä on jotain hyvin suomalaista.

Ste-Anne-de-Bellevuen järveä, kanavaa ja rannan kävelytie

Ja se ranskalaisuus on mukava lisä. Kuten Suomessa suomenruotsalaiset, paitsi että kielet ovat toiset - puhuvat keskenään ranskaa, mutta englanti sujuu yhtä hyvin. Yliopistossa 50% opiskelijoista on ranskankielisiä, vaikka McGill on englanninkielinen yliopisto.

Montreal on Toronton jälkeen Kanadan toiseksi suurin kaupunki, 1,6 miljoonaa asukasta. Suur-Montrealissa esikaupunkeineen asuu 3,6 miljoonaa asukasta, lisäksi tietysti opiskelijat.

Päivämatka Quebec Cityyn

Ensi vuonna Quebec City viettää 400-vuotisjuhliaan. Ranskalainen löytöretkeilijä Samuel de Champlain tuskin arvasi vuonna 1608 että paikka kukoistaisi vielä useamman vuoden jälkeen. Kaupunki nimettiin Kebéc'iksi intiaanikielen mukaan, tarkoittaen "paikkaa jossa joet kapenevat".

Alkuun joen varressa oleva paikka oli pelkkä turkisasema, mutta tärkeä valtavalle ranskalaiselle territoriolle - tai imperiumille. Pohjoinen alue ulottuu Jäämerelle asti, mutta asutusta siellä tuskin on. Joen varsi Quebec Citystä Montrealiinkin oli varsin harvaan asuttua.

Itse kaupunki on vaikuttava. Montrealista ajaessa maisema on litteätä kuin Pohjanmaalla. Kanadan vuoret ovat muualla. Yhtäkkiä saavutaan kauniiseen vanhaan ranskalaiseen kaupunkiin, koristeellisia rakennuksia ja muurien ympäröimä vanha kaupunki korkeimmalla kukkulalla. Pieniä kapeita katuja, paljon ravintoloita ja kahviloita, kauppoja, turisteja ja valtava linnamainen rakennus joka dominoi koko kaupunkia. Se on nykyään hotelli jossa itsekin asuin muinoin Hormoksen aikaan kongressissa esittämässä Hormoksen keksintöjä bioteknologian allalla.

Ilma oli kanadalaisen vaihteleva. 20-25C, välillä sadetta, välillä aurinkoa. Pia ehti jo palella joten kävimme ostamassa uuden pitkähihaisen puseronkin. Heti sen jälkeen taas lämpeni eikä uutta puseroa tarvinnutkaan. Nautimme hyvästä ruoasta, kahviloista ja kaupoista ja kauniista kaupungista. Oikein hyvä retki. Quebecissa kannattaa käydä.

Hyvää ruokaa

Manauksen ruoka alkoi jo hieman kyllästyttää. Montreal tuntuu täydelliseltä Manauksen vastakohdalta ravintolatarjonnan suhteen. Ruoka on hyvää ja kaikkea on saatavilla. Olemme syöneet etupäässä Pian kampuksen viereisessä kylässä, istuen terassilla järven rannalla, nauttien loistavista kala-aterioista. Pian kanssa kävimme ennen Mikon tuloa myös ihan epäeksoottisissa paikoissa kuten Pizza Hut'issa ja leffan jälkeen peräti McDonalds'issä. Pinttyneelle rasvalle haisevassa perinteisessä dinerissa oikein hyvän sushin syöminen oli erikoinen kokemus.

Ja tietysti jäätelöä. Keskustassa etsimme Häaegen-Datz-jäätelöbaaria ja luulin jo löytäneeni sellaisen. Pysähdyin katsomaan näyteikkunaa ja yritin nähdä mitä jäätelöä siellä tarjottiin. Mikko ja Pia tulivat kiskomaan minut näyteikkunan edestä pois.
- "Kauanko aiot seistä siinä peep-show'n ikkunaa ihailemassa..."

Ei se ollutkaan jäätelöbaari.

Opiskelun aloitus

Ensin pitäisi keksiä mitä haluaa opiskella. Sitten pitää valita yliopisto ja päästä sinne sisään. Jos yliopisto on ulkomailla, on hankittava erilaisia dokumentteja, viisumeita ja lupia. Pia joutui hankkimaan niitä Quebecin osavaltiolta, Montrealista yliopistosta, Kanadan Lontoon lähetystöstä (Kanadan lähetystö Suomessa ei hoida opiskelija-asioita), KELAsta, opintotukitoimistosta, pankista.

Sitten Montrealissa. Immigraatiopaperit eivät saapuneet ajoissa Suomeen ja kaikista piti saada viralliset kopiot. Ne piti hakea Montrealin immigraatiovirastosta. Asuntola-asuntosopimus allekirjoitettiin ja sen kanssa pankkiin avaamaan tili ja Pia sai kanadalaisen pankkikortin. Tilille sai jopa siirrettyä rahaa Suomesta. Yliopistolta Pia sai kuvallisen opiskelijakortin ja siihen tarran joka oikeuttaa ilmaisiin bussimatkoihin McGillin Montrealin keskustassa olevan pääkampuksen ja Pian kampuksen välillä. Puhelinkin piti hankkia. GSM-operaattoreita on kaksi. Toinen tarjosi ulkomaiselle opiskelijalle sopivaa ohjelmaa, jossa niistä kuukausista jolloin ei käytä puhelinta ei tarvitse maksaakaan. Pia on kesät Suomessa. Lisämaksusta sai tekstiviestit ja näytölle sen kuka soittaa. Kanada, kuten USAkin, on näissä asioissa melko tavalla Suomea jäljessä. Kuukausimaksu on samaa luokkaa kuin meillä oli koko perheen puhelut Suomessa.

Peittoa ja lakanaa, pyyhkeitä. Lautasia ja laseja, kattila ja paistinpannu. Perustarpeita on hankittava vaikka huone on kalustettu. Yhtäkkiä Pia huomasi tarvitsevansa kenkiä ja lenkkareita, pitkähihaisia puseroitakaan ei ole yhtään. Omituista sinänsä - tyttö tulee kylmänä pidetystä maasta toiseen kylmänä pidettyyn maahan eikä omista edes kunnon kenkiä. Pia ei itsekään ymmärrä miten pärjäsi viime vuonna loska-ajat Suomessa.

Wal-Martiin ostamaan kansioita, pesuaineita ja vedenkeitintä ja sen sellaista. Kärry oli jo kunnioitettavan kukkuroillaan kun Mikko jäi kärry vierellään valikoimaan superhalpoja DVD-elokuvia. Mikko löysi hyvät elokuvat, mutta kadotti kärryt. Kauppa oli täynnä koulua ja opiskelua aloittavien lasten ja nuorten perheitä ja kärryt sekaantuvat helposti. Kello oli yhdeksän illalla ja kauppaa suljettiin. Hätäpäissämme kasasimme jotain kärryyn. Taisi tulla uusi keikka Wal-Martiin.

Opiskelusta

Montrealissa liikkuessa vetreä keski-ikäinen voi tuntea itsensä vanhaksi. kaupungissa on valtavasti opiskelijoita. Quebecin osavaltion suurimmassa yliopistossa, ranskankielisessä, on 80,000 opiskelijaa ja englanninkielisessä McGillissä 35,000. Pia on McGillin MacDonald-kampuksella joka on 35 minuutin bussimatkan päässä kaupungin keskustan pääkampuksesta. Sinne on keskittynyt maatalous- ja ympäristötieteet ja kaikki siihen liittyvät aineet kuten biotieteet, meteorologia, ravitsemusala, parasitologia ja genetiikka. Opiskelijoita kampuksella on 3,000.

Quebec on niin ranskalainen provinssi että kaikki on suunniteltu ranskalaisen monimutkaisesti. Toisaalta, amerikkalainen mutkattomuus kumoaa ranskalaisuutta niin että yhdistelmä on varsin hyvä. Joka tapauksessa... kukaan quebeciläinen nuori ei aloita opiskelua suoraan lukion jälkeen. Lukio tai High School on vuoden lyhyempi kuin USAssa, koulua käydään 11 vuotta 12 vuoden sijaan. Koulun jälkeen quebeciläiset menevät pariksi vuodeksi collegeen joka on jonkinlainen joko ammattiin tai yliopistoon valmistava koulu. Sen jälkeen pyritään yliopistoon. Siksi quebeciläisten Bachelor-tutkinto on 3 vuoden pituinen, kun muille se on 4 vuotta. Siksi Piakin lukee ensimmäisenä vuonna biologiaa, kemiaa, matematiikkaa ja fysiikka ja muutama valinnainen aine, jotta olisi samalla viivalla quebeciläisten kanssa vuoden kuluttua.

Pia pääsee valitsemaan pääaineensa siis vuoden kuluttua, quebeciläiset valitsevat sen ensimmäisenä yliopistovuotenaan. Tällainen systeemi on valtavan hyvä silloin kun ei ole vielä ihan varma mitä todella haluaa opiskella. Tapaa muita opiskelijoita ja kuulee mitä kaikkea voi yleensä opiskella, tapaa opettajia ja professoreita ja opinnonohjaajia jotka antavat mielellään tietoa eri suuntautumisvaihtoehdoista. Pääaineen valittuaan voi kursseja valita melkoisen vapaasti. Siinä vaiheessa kyllä kannattaa keskustella taas opettajien kanssa että kokonaisuudesta tulee järkevä.

MvGillin Agricultural and Environmental Sciences on vireä koulu. Tutkimusta tehdään paljon, nimenomaan tutkimusta jolla haetaan käytännön hyötyä - WHOn kanssa on globaaleja vesi- ja ravintoprojekteja, parasitologiassa malariatutkimus on tärkeä.

Ja jos haluaa opiskella lääkäriksi tai eläinlääkäriksi, tämä McGillin kampus on se missä opiskellaan vaadittavat pre-Med tai pre-Vet-aineet. Lääkäriksi Pohjois-Amerikassa opiskellaan siten että ensin suoritetaan Bachelor-tutkinto ja vasta sen jälkeen pyritään lääketieteelliseen.

Autoja

Mikolla on mahtava karma autojen vuokraamisen suhteen. Pari vuotta sitten olimme Amerikassa joulun ja saimme kammottavan pappamallisen Lincolnin. Nyt Mikko väitti varanneensa aivan tavallisen auton meille Montrealiin ja mitä sain? Pappamallinen Lincoln tietysti!

Koska olin vuokraamossa hieman ennen puoltayötä ja Bed & Breakfastin täti odotti pääsevänsä nukkumaan, en ruennut riitelemään auton vaihdosta etenkin koska muita autoja ei ollut tarjolla. Yöllä Montrealin kadut olivat hiljaisia joten viisi metriä pitkä auton keula ei ihmeemmin haitannut näkyvyyttä. Löysimme ihmeen kaupalla muutenkin perille. En ollut printannut ajo-ohjeita ja meillä oli vain osoite tiedossa. Vuokraamosta neuvoivat väärän moottoritien ulosajon, mutta Pia luki karttaa tarkasti ja löysimme oikean kaupunginosan. Bensa-asemalta menin kysymään tarkempia neuvoja. No, siellä oli töissä hyvin vanha mies joka kuuli huonosti ja väitti vielä olevansa uusi työntekijä. Kaikenlaisia sitä tapaakin! Kaivoi jostain kuitenkin toisen kartan josta löysin katumme nimen.

Nuutuneina laahustimme Rosemaryn kotiin ja kaaduimme sänkyyn. Aamulla Rosemary-täti totesi että olemme aamuvalaistuksessa paljon paremman näköisiä kuin illalla, jolloin hymyttöminä ja enempiä seurustelematta halusimme vain nähdä huoneemme.

Kävimme lentoaseman autovuokraamossa heti aamulla. Naisena on valtavan helppoa sanoa avuttomasti että auto on kovin suuri enkä osaa ajaa sitä, voisinko saada sellaisen jota osaan ajaa. Minulle tarjottiin oitis anteeksipyyntöjen kera Toyota Camry, joka on astetta suurempi auto kuin minkä Mikko oli alunperin varannut. Hintakin tietysti sama.

Illalla Rosemary totesi ohimennen, mutta silminnähden helpottuneena "olette näköjään vaihtaneet auton..."

Pia huokasi onnellisena Camryssa "onneksi ei enää ole sitä hirveätä autoa!". Mitenhän Mikko kestää pappa-autonsa menetyksen.

Kampusta katsomassa

On jotenkin tavattoman ihmeelistä kun joku asia toimii. Toissailtana Montrealin lentokentällä immigraatiossa saimme kaikki Pian opiskeludokumentit 15 minuutissa kuntoon ilman ihmettelyjä tai kysymyksiä. Posti vaan ei ollut tuonut niitä koskaan kotiin tai niitä ei ollut lähetetty, mutta kaikki oli sähköisinä versioina immigraation tiedossa.

Eilen kävimme kampuksella. Kampus on pienen Saint-Anne-kylän kupeessa, sellainen kampus joita mielellään näytetään tuleville opiskelijoille suunnatuissa mainoksissa. Paljon vihreätä nurmikenttää, järvi vieressä, purjeveneet seilaavat järvellä, kylässä lukuisia ravintoloita ja terasseja järven rannalla, kampuksen talot suurelta osin sata vuotta vanhoja punatiilisiä rakennuksia, ihmiset pyöräilevät tai ovat muuten vaan reippaan näköisiä.

Kaikki tapaamamme ihmiset olivat hauskoja. Itse asiassa hieman hullujakin. Student servicen tädeille veimme Pian asuntola-asunnon vuokrasopimuksen jota ei vielä oltu allekirjoitettu. Kysyivät haluaako Pia nähdä huoneen ensin vai allekirjoittaako suinpäin. Yksi tädeistä huomautti että tuo ei kyllä kuulosta kovin lupaavalta heidän suustaan. Pia halusi mielellään nähdä huoneensa joka oli ihan kiva. Yksinkertainen, kahden hengen huone. Suihkut ja veskit käytävllä, keittiö ja telkkaritila koko käytävän porukalle. Olikohan siinä 20 huonetta, eli 40 henkeä yhteensä. Pia allekirjoitti vuokrasopimuksen ja tädit vakuuttivat että oli tehnyt järkevän ratkaisun. Kaikki viihtyvät asuntolassa. Kertoivat mitä kaikkea kampuksella voi tehdä, mitä kerhoja, mitä toimintaa, urheilua, lumikengillä kävelyä, hiihtoa, Halloweenia, bileitä, juhlia,... ai niin, muista opiskella ahkerasti!

Kiersimme kampuskierroksen yhden opiskelijatytön kanssa. Sellainen iloinen reipas kaunis tyttö joka opiskelee aineita joilla voi pelastaa maailman. Haaveena Etelä-Amerikka, sen luonto ja eläimet ja ilmasto. Pia kertoi opastettavalle ryhmälle että tämä hänen äitinsä joka asuu Amazonilla kaataisi mielellään kaikki sademetsän puut. Pia alkaa opiskella ympäristötieteitä ja biologiaa ja sen sellaista. On hyvä että perheessä on mielenkiintoa joka lähtöön.

Suomesta maailmalle

Viikon matka Suomeen alkaa olla lopuillaan. Huomenna kohti Kanadaa, Montrealiin. Huolimatta tiiviistä portugalin opinnoista ei sukulaiskieli ranska tunnu oikein avautuvan. Olen useamman kerran soittanut Quebecin immigraatiotoimistoon kysyäkseni opiskelijan viisumiasioista. Virasto on virasto Kanadassakin ja odottaminen käy pitkäksi - ja taatusti kalliiksi kun soittaa suomalaisella kännykällä. Siinä ohessa olen yhden jos toisenkin ranskankielisen selostuksen kuunnellut, ilmeisesti kerrotaan että joitain asioita voisi hoidella nettisivunkin kautta. Tai jotain muuta. En ymmärrä yhtään ranskaa.