Reilua kauppaa ja luomua

Ecuador ei ole rikas maa vaikka vientiin riittääkin vietävää: katkaravut, banaanit, ruusut, kaakao, kahvi. En tiedä paljonko Ecuadorista tuodaan Suomeen näitä tuotteita, mutta ainakin banaanit kuuluvat Reilun kaupan tuotteisiin. Ja tietenkin Ecuadorista saa luomusuklaata ja kaakaota.

Mietin mitä luomu oikeastaan on ja mikä on Reilu kauppa. Ei näistä niin tiedä. Reilun kaupan tuotteita ja luomua ostamalla saa aina hyvän omantunnon, että sitä on ollut tiedostava ja ympäristöstään ja ilmastonmuutoksesta välittävä kuluttaja.

Reilu Kauppa

"Reilun kaupan merkkijärjestelmä on luotu parantamaan kehitysmaiden viljelijöiden ja suurtilojen työntekijöiden asemaa kansainvälisessä kaupankäynnissä.

– Kehitysmaiden viljelijät ja suurtilojen työntekijät saavat työstään oikeudenmukaisen korvauksen.
– Osa Reilun kaupan lisätuloista käytetään elinolojen parantamiseen.
– Lapsityövoiman hyväksikäyttö on kielletty.
– Kaikkien tuotteiden alkuperä tiedetään.
– Tuotannossa noudatetaan tiukkoja ympäristömääräyksiä.

Reilun kaupan ansiosta kehitysmaiden perheviljelijät pystyvät tuottamaan laadukkaita tuotteita ja vaikuttamaan omalla työllään kokonaisten yhteisöjen hyvinvointiin. Näin Reilu kauppa vähentää köyhyyttä kaupan avulla." (www.reilukauppa.fi)

Ja sitten luomu. Luomu on tietenkin jotain luonnonmukaista:

Luomu
"Luomu on tuotantotapa, joka ulottuu pellolta valmiisiin elintarvikkeisiin asti. Siinä pyritään viljelemään kasveja, kasvattamaan eläimiä ja valmistamaan elintarvikkeita mahdollisimman luonnonmukaisesti käyttäen hyväksi luonnon omia menetelmiä.

· luonto pysyy puhtaana ja elinvoimaisena
· mahdollisimman monet kasvi- ja eläinlajit säilyvät luonnossa
· kotieläimet voivat elää lajilleen tyypillisesti
· elintarvikkeet ovat turvallisia
· uusiutumattomia luonnonvaroja käytetään säästäen" (www.finfood.fi)

Ajoimme läpi Ecuadorin suurten banaaniplantaasien. Siinä ne oli Pan-American tien varressa. Pan-Americania voi hurauttaa Alaskasta aina Etelä-Amerikan kärkeen Tulimaahan asti. Samalla tiellä oli kaakaoviljelmiä. Kun kaakaohedelmä on kypsä, se avataan ja pavut otetaan kuivumaan jatkojalostusta varten. Siinä ne pavut kuivuivat pientareella. Hienon näköistä. Eikä olisi tarvinnut edes autosta nousta ottaakseen kuvan luonnonmukaisesta papukuivatuksesta.

Ehkä tässä ei olekaan Reilua kauppaa tai luomukaakaota tekeillä?

Kuvia Panamasta, Ecuadorista ja Galapagosilta

Valikoima kuvia matkaltamme löytyy täältä http://picasaweb.google.com/Kaukoranta/PanamaEcuadorGalapagosSep08#

Lento ilman passia...

... onnistuu varsin hyvin. Oikeastaan en tarvinnut edes skannattua kopiota passistani jonka Diego oli printannut minulle. Ajokortti riitti.

Lensimme 30 minuutissa Guayaquilista Quitoon. Vastaanottajaa ei näkynyt, joten ajoimme taksilla hotelliin. Sama tuttu Hotel Mercure jo kolmatta kertaa. Ovella odotti huolestuneen näköinen mies, Frank, matkanjärjestäjämme.
- "Anteeksi, oletteko Kaukorannat?"
Autonkuljettaja oli odottanut meitä lentokentällä ja soitellut huolestuneena Frankille, johtajalle, sekä Diegolle, oppaallemme, kysynyt AeroGal-lentoyhtiöltä olivatko Kaukorannat nyt lainkaan lennolla mukana ja kun olivat mukana koneessa niin minne ihmeessä ne nyt sitten katosivat. Jaa, sellaista sattuu.

En ymmärrä kuinka jotkut haluavat matkailualalle. Turistit keksivät kaikkea hölmöä. Siksi kai turistina on hauska olla.

Taas Quitossa...

... ja samassa hotellissa jo kolmatta kertaa saman loman aikana! Osasimme jo pyytää tupakoimattomien uusittua huonetta. Gillbergit ovat aina saaneet meitä paremman huoneen. Kun saimme uusitun huoneen, se haisi tupakalle. Kun saimme samanlaiset huoneet, Gillbergien ikkuna avautui idylliselle sisäpihalle, me katsoimme paloportaita. Kun meillä oli nuhruinen pieni huone, Gillbergeillä oli sviitti. Sinänsä reilua, Arja oli toiminut matkanjärjestäjänä ja onnistunut hommassa hyvin. Matkamme oli loistava.

Kahden viikon aikana näimme Ecuadorin niin tarkkaan kuin turisti luultavasti voi koskaan maan kokea. Kaikki toimi hienosti. Ainoat kommellukset ja yllätykset olivat Mikon ja minun järjestämiä möhläyksiä, jotka lisäjännityksinä oikeastaan kohottivat tunnelmaa. Emme kertaakaan riidelleet, emmekä kyllästyneet toistemme seuraan. Oman ajan hakeminenkaan ei ollut vaikeata.


Ecuador on kivan pieni maa, suunnilleen Suomen kokoinen. 13 miljoonaa asukasta. Etelä-Amerikkalaiseen tapaan muutama prosentti kansasta on upporikkaita, keskiluokkaa on tuskin lainkaan, köyhiä paljon. Ihmiset vaikuttavat silti onnellisilta emmekä nähneet suuria slummeja. Suurin kaupunki on etelän satamakaupunki Guayaquil, jonka ilmasto on kostean trooppinen. Suurin osa ecuadorilaisista asuu kuitenkin vuoristossa - Quitossa ja Andeilla, paikoissa joissa mekin vaelsimme. Ecuadorin Amazon-seutu on hyvin harvaan asuttua.

Kielikään ei ollut ongelma. Ontuva portugalimme auttoi paljon, vaikka espanjankieliset eivät portugalia ymmärräkään. Omituista on että me ymmärrämme melko hyvin espanjaa. Hieman kuten suomen ja viron kielet. Virolaiset ymmärtävät suomea jonkin verran, suomalaiset eivät viroa.

Hasta la vista, Ecuador! Nähdään taas!

Guayaquil ja lämpö!

Andien laama ja turisti

Matkamme jatkui Guayaquilin satamakaupunkiin, Ecuadorin suurimpaan kaupunkiin. Olemme nyt etelässä. Ajettuamme Cuancan kauniista kaupungista ylittäen Andit jälleen kerran, laskeuduimme 4,183 metrin korkeudesta merenpinnan tasolle. Emme koskaan ole olleet niin korkealla.Jarmo, Arja, Pirkko ja Mikko niin huipulla kuin voimme päästä

Ilma oli ohutta, mutta aurinko paistoi eikä ollut kylmä. Maisemat oli upeat. Korkeita vuoria, nyt vehreämpää, vihreitä laaksoja ja vuoretkin vihersi. Ilma lämpeni, oli Manauksen kosteata ja kuumaa.


Laskeuduimme Guayaquilin korkeimmalta kukkulalta alas kaupunkiin samat 444 porrasta jotka olimme kiivenneet ylös.

Nuoret ovat kauniita koulupuvuissaan.

Passiongelmanikin selvisi, ainakin teoriassa. Olin kirjoittanut oppaamme Diegon quitolaiselle agentille valtakirjan jolla valtuutan hänet avaamaan hotelliin jättämäni matkalaukun ja kaivamaan passini. Valtakirja faxattiin Quitoon ja ilmeisesti passini löytyi koska tänään aamulla Diego antoi minulle valokopion passini etusivusta ja vakuutti että sillä pääsen lentämään takaisin Quitoon huomenna aamulla.

Katsotaan mitä tapahtuu. Ecuadorissa tunnutaan olevan monessa asiassa varsin joustavia, huolimatta uhkaavan näköisistä konekiväärein varustetuista vartijoista hotellien ja joidenkin kauppojen ovilla ja kaupunkien kävelykeskustoissa. Jotenkin kylmäsi tulla hotellimme kahvilaan iltapäiväkahville sotilaspukuisen konekiväärikaverin avatessa kohteliaasti oven.

Huomenna Gillbergit lähtevät aamulla kello 5 lentokentälle ja Suomeen. Me jatkamme Quitoon vielä yhdeksi yöksi ja ylihuomenna Panaman kautta Manaukseen. Maanantaina Mikko menee tehtaalle töihin ja minä kauneushoitolaan kasvo- ja kynsihoitoon. Elämä nyt vaan on tällaista.

Ei sitä kaikkea muista...

Jätimme osan tavaroistamme Quitoon hotellin matkatavarasäilöön. En tarvitse kaikkia Philadelphiasta ostamiani lakanoita tai Montrealin Bed&Breakfast-emännältä saamaani kilon painoista kynttilänjalkaa Ecuadorin kiertueella.

En oikeastaan ajatellut mitään jättäessäni myös passini Quiton hotelliin. Meidän on tarkoitus lentää Guayaquilista Quitoon ylihuomenna. Yleensä ulkomaalaisilta kaiketi vaaditaan passi kun yrittävät lentokoneeseen.

Oppaamme Diego kalpeni kun aamulla mainitsin unohduksestani. Oppaat ovat tottuneet kaikkeen. Turistit hukkaavat safety boxin avaimet, laittavat lentolippunsa postilaatikkoon tai piilottavat passinsa matkalaukkuun jonka jättävät Andien tuolle puolen.

Tällaiset hassunkuriset kommellukset ovat hupaisia muutaman kuukauden kuluttua.

Päiväntasaajan kylmyydessä

Ilmeisesti osalle lukijoistamme Ecuadorin sijainti, ilmasto ja suurimmat kaupungit ovat hämärän peitossa. Niin oli meillekin kunnes tulimme maahan.

Minähän matkustin Ecuadoriin valuen pohjoisesta Kanadasta Pennsylvanian kautta Panamaan ja sieltä sitten päiväntasaajalle, Ecuadoriin. Sitä se maan nimikin tarkoittaa. Se on espanjaa ja tarkoittaa päiväntasaajaa.

Montrealissa oli lämmintä, mutta ei ihan shortsikelit. Pennsylvaniassa oli shortsi-ilmat ja ajattelin että etelään mennessä ilma sen kuin kuumenee. Panamassa olikin kuuma, mutta kuten on edellä kerrottu, shortsit jäivät Pennsylvaniaan ja seikkailivat sen jälkeen meksikolaisen miehen mukana kunnes oli aika siirtyä edelleen etelään, Ecuadoriin.

Ecuadorin pääkaupunki on 3,000 metrin korkeudessa Andeila ja siellä on aina kevät. Parempi sanoa suoraan että siellä on aina kylmä. Kaupunki on täsmälleen päiväntasaajalla. Kävimme paikassa jossa esitettiin erilaisia fysikaalisia temppuja joiden avulla päiväntasaajan todella havaitsi muutenkin kuin maahan piirrettynä viivana, samalla tavalla kuin Napapiiri Lapissa. Täsmälleen päiväntasaajalla vesi valuu lavuaarista suoraan, ilman kierteitä. Askel pohjoiseen ja vesi kiertää lavuaarista vastapäivään, askel etelään, niin jo pyörii myötäpäivään. Täsmälleen päiväntasaajalla ei voi kulkea suoraa viivaa pitkin silmät kiinni. Horjahtelee kuin olisi juovuksissa. Askel päiväntasaajalta pohjoiseen tai etelään - sitä kuljetaan taas selvin päin.

Olimme siis täsmälleen päiväntasaajalla ja voimme todistaa että siellä on kylmä.

Galapagos-saaristo on samoin päiväntasaajan kieppeillä. Ylitimme päiväntasaajan risteilymme aikana neljä kertaa. Merivesi on 20C ja ilma on 24-28C. Kun sataa, on kylmä. Galapagoksella sataa melkein aina. Melkein aina on sumua tai tulivuoret ovat pilven peitossa. Sekin on koleata.

Galapagoksen jälkeen lähdimme autolla kiertelemään maata. Kävimme ensin Cotopaxin kansallispuistossa 3,900 metrin korkeudessa katsomassa lumipeitteistä tulivuoren huippua joka oli pilven peitossa ja teimme neljän kilometrin kävelyretken Lapin soita muistuttavassa maastossa. Ohut ilma veti meidät heikoksi. Minä yskin astmaisesti, Arjaa huippasi pahasti, Mikko puuskutti, Jarmo väitti ettei häntä vaivaa mikään, vaikka askel ei järin reipas ollut. Ja kyllä oli kylmä! Intiaanioppaalla oli toppatakki ja pipo, meillä kevyet tuulipuserot.

Riobamban kaupungissa pääsimme upeaan hacienda-tyyppiseen majataloon. Pyysimme heti että huoneissa olleet takat sytytetään. Illalla ulos mennessä hengitys huurusi. Sellaista on päiväntasaajalla.

Aamulla lähdimme tukevan aamiaisen jälkeen kello 5.50 Riobamban asemalle josta lähtee turistijuna vielä korkeammalle vuoristoon. Ecuadorissa oli yritetty rakentaa rautatietä rannikon Guayaquilista pääkaupunkiin Quitoon 1860 alkaen. Ongelmana oli välissä oleva Andien osa - Alausin kaupungin3,600 metrinen pystysuora Nariz del Diablo - Paholaisen nenä. No, 1800-luvun lopussa Pohjois-Amerikasta löytyi insinööritaitoa. Kuten Panaman kanava, myös Ecuadorin rautatie on amerikkalaisten taidonnäyte. Juna todella kulkee liki pystysuoraa vuorenrinnettä siksakkia sahaten. Nykyään turistit, kuten mekin, ovat kello kuusi aamulla asemalla ja istuvat seitsemän tuntia junassa kokeakseen jyrkänteiden kauhut. Asiaan kuuluu että vain vanhat ja raihnaat ovat junavaunussa. Muut istuvat junan katolla. Niin mekin. Asiaan kuuluu että on kamalan kylmä. Paikalliset intiaanit myyvät ponchoja, villatakkeja, pipoja ja käsineitä jotta turistit tarkenevat katolla. Jotta katolla istuminen olisi jotenkin siedettävää, on paras vuokrata dollarilla pieni tyyny. Jalat puutuvat, selkä kipeytyy, palelee, pöly kirvelee silmissä ja likaa vaatteet, nukuttaa. Mutta Paholaisen Nenä on koettava junan katolta.
Junan jälkeen jatkoimme Cuencaan, Ecuadorin kauneimpaan kaupunkiin. Sitä kehuttiin lämpimäksi. Suurimman osan päivää Mikko kulkikin ilman uusia inkakäsineitään.

Galapgoksella oli eläimiä ja tulivuoria, mantereella on korkeita vuoria ja niiden ohut ilma on kylmää. En tiedä miksi inkat hakeutuivat päiväntasaajan kylmimpiin kolkkiin. En usko että Perussa, jossa inkat varsinaisesti asuivat, on yhtään lämpimämpää.

Ecuadorissa on toistaiseksi kyllä ollut hauskaa!

Quitossa

Teimme kiertoajelun oppaamme kanssa. Quito on iso kaupunki, lähes 3 kilometrin korkeudessa oleva laakso. Sinänsä uskomaton asia. Ei mikään erityinen idylli, mutta vanha kaupunki on ihan kaunis.

Inkat polttivat Quiton espanjalaisten tullessa joskus 1500-luvulla, mutta ei se espanjalaisia estänyt. Täällä puhutaan espanjaa. Erikoista on että me ymmärrämme espanjaa, mutta espanjaa puhuvat eivät ymmärrä portugalia. Ilmeisesti meille ei Brasiliassa ole valehdeltu - kaikki sanoivat samaa. Mutta on paljon iloa ja apua että osaa jonkin verran portugalia, englantia täällä kuitenkin osaa kovin harvat.

Nyt istumme hotellihuoneessamme ja odotamme että joku tulisi vihdoin murtamaan kassakaappimme lukon. Täällä ei ole numerokoodia, vaan ihan avaimella suljettava lukko huoneessa. Mikko laittoi meidän passit ja rahat turvalokeroon säilöön ja hukkasi avaimen. Yleisavainta ei hotellissa ole. Oikeastaan olisimme menneet nukkumaan jo tunti sitten, aamulla on varhainen lähtö Galapagokselle.

Tällaiset hupaisat kommellukset ovat varmasti tosi hauskoja muutama kuukausi matkan jälkeen...

Quito

Ilmoitusluonteinen asia. Olemme tavanneet Arjan ja Jarmon Quitossa Ecuadorissa. Meillä on kaikki matkatavarat mukana ja niitä tarvitaankin. Quito on lähes 3 kilometrin korkeudessa, täällä on ikuinen kevät. Ilma vaihtuu jatkuvasti. Hetken on liki 30 C, sitten tulee viileätä ja kohta sataa.

Tänään kiertelemme oppaan kanssa Quitossa, huomenna Galapagos-saaret. Sielläkään ei ole kuuma. Tällaista on täsmälleen päiväntasaajalla.