Matka jatkui etelään. Asuimme Phillyssä kuusi vuotta, muutimme Suomeen neljä vuotta sitten. Nyt asun Brasiliassa. On se vaan jännää.
Suomalainen ystäväperhe muutti sensijaan takaisin Phillyyn. Kiva tulla käymään Kaijan ja Pertin luokse.
Oli omituinen olo kun ajelimme eilen katsomassa entisiä kotikontuja, lasten kouluja ja taloa jossa asuimme, paikkoja joissa lasten ystävät asuivat. Lower Merion on edelleen erikoinen paikka. Metsäinen, kukkulainen ja sellaisenaan hieman synkkäkin. Suuria tontteja, suuria taloja, taloja metsän siimeksessä, tiiviimmin rakennettua aluettakin. Hienoja taloja. Nyt taloja oli ehkä enemmän myynnissä kuin aiemmin, mutta asuntojen hinnan romahdus ei vielä ole ilmeisesti suuresti vaikuttanut Lower Merioniin. Siellä asuu sukuja jotka ovat asuneet siellä aina, tai ainakin siitä asti kun William Penn purjehti uudelle mantereelle 1600-luvun lopulla. Englannin kuningas ja Baltimoren jaarli kun antoivat Pennille aikamoisen siivun Amerikkaa - New Yorkin eteläosasta Marylandin pohjoisosaan ulottuvan palan. Siis New Jerseyn, Pennsylvanian ja Delawaren ja vähän Marylandiakin. Oli siinä kveekareille tilaa asettautua ja menestyä.
Penn oli entinen puritaani ja sittemmin kveekari ja kveekareilla alkoi olla vaikeata Englannin kirkon kanssa vanhassa maassa. Vankilaankin joutui uskonsa vuoksi. En ole varma mikä ero on puritaanilla ja kveekarilla, mutta puritanismi sellaisenaan kuin sen nykyään käsittää on edelleen Pennsylvaniassa aistittavissa. On paljon kiellettyjä asioita. Pennsylvania on nurkkakuntainen ja ahdasmielinenkin. "Friend" - "ystävä" - on kveekarin nimitys toisesta kveekarista. On paljon suosittuja, erittäin hyviä yksityiskouluja, Friends' School'eja, on Meeting House Lane'ja, jopa vanhoja kokoontumistaloja. Ja kveekarit kokoontuvat edelleen yhteen, ei varsinaisiin jumalanpalveluksiin, mutta jotenkin hiljentymään.
No, lasten vanha High School oli myllerryksessä. Uutta koulua rakennetaan entiselle urheilukentälle ja takapihalle, vanha koulu toimii. Alueen toinen High School on samassa myllerryksessä. Hyvä että meidän lapset pääsivät rakennustyömaan alta pois ja Pia sai lakkinsa Suomesta.
Oli haikeata ja samalla... miten sanoisi... puhdistavaa ajella tuttuja seutuja. Vietimme onnelliset vuodet Lower Merionissa, mutta olemme edelleen onnellisia. On niin jännittävää kulkea eteenpäin, kokea uutta, mennä avoimin mielin uusiin paikkoihin. Koskaan ei voi tietää mistä onnen löytää ja etsiessään on onnellinen. (Tämä ei ollut Janoschin Pikku Tiikeri ja Pikku Karhu-kirjasta vaan ihan oma ajatelmani.) Tai voisiko sanoa fraasin "Vierivä kivi ei sammaloidu". Tässä kun alkaa hiljalleen ikääntyäkin...
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Philadelphia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Philadelphia. Näytä kaikki tekstit
maanantai 1. syyskuuta 2008
sunnuntai 3. elokuuta 2008
Sunnuntaina leffaan
Sunnuntai on Manauksessa leffapäivä. Ostoskeskuksen yhteydessä olevat teatterit on joka päivä auki, mutta sunnuntaisin on tapana mennä leffaan ja sen jälkeen pizzalle tai ostoskeskuksen Food Courtiin syömään. Sunnuntai-iltaisin suurin osa muista ravintoloista on kiinni. Se on omituista, koska Brasiliassa ihmiset syövät paljon ulkona.
Leffassa ei tullut mitään erityisen kiinnostavaa. Toisaalta, kun olen nähnyt kaikki Spidermanit, Batmanit, Supermanit ja viimeksi jopa IronManin, tämä uusin Batman oli kai pakko katsoa. Kriitikotkin ovat kehuneet sen ihan taivaisiin.
Ja toinen syy miksi Batman pitää nähdä on tietenkin se että Batman asuu Gotham Cityssä ja olen aina mielessäni yhdistänyt Gotham Cityn ja Philadelphian samaksi kaupungiksi. Oman kylän leffat on nähtävä.
Emme olleet ainoat Batmanin katsojat. Jonotimme puoli tuntia lippuja. Nuoria ja perheita, ei sentään isovanhempia. Sali oli lähes täynnä, ainakin kaksisataa ihmistä.
Hyvin tehty leffa, hyvät näyttelijät, hyvin näytelty. Mutta ei se ihan purrut, eikä Gotham Citykään ollut Philadelphian näköinen.
Leffa loppui yhdeksältä jolloin ostoskeskuksen kaupat menevät kiinni. Teimme kuten muutkin - menimme alas ostarin Food Courtiin syömään. Food Court on ostarin "oikeita" ravintoloita suositumpi. Ja meluisampi. Suurella valkokankaalla keskellä ruokailutilaa esitettiin nyt brasilialaisten musiikkivideoiden sijaan ABBAa. Musiikki on ihan kivaa, mutta kun ihmisten pitää puhua vielä kovempaa kuin musiikki, meteli on hurja. Tai ihan normaali brassihäly. Ihmiset viihtyvät. Nuoriso istuu keskenään ja viettää iltaa, perheet ovat syömässä leffan jälkeen, ystävät tapaavat toisiaan. Kannettavia tietokoneita on pöydillä, sellaista oleskelua.
Ja ABBA laulaa kaiken hälyn taustalla: I Have a Dream. Gimme! Gimme! Gimme! Money, money, money. .... Mamma Mia!
ABBA on tosi kiva. Parempi kuin Batman, mutta Manauksessa ikävä kyllä tänään täysin sivuosassa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
