Brasilian viidakosta Intian nimiviidakkoon

Brasilian viidakosta Intian nimiviidakkoon

Manauksessa meillä on tuotannonsuunnittelija, jonka nimi on Socorro (lausutaan ”sokohho”, tarkoittaa ”helpotus”). Tai niin kaikki häntä kutsuvat. Ihmettelin pitkään kuka ihme oli Maria Nunes, jolta sain joskus sähköposteja. Lopulta selvisi, että Socorro ja Maria ovatkin sama henkilö. Mutta kun Maria on Brasialian yleisin etunimi ja Nunes eräs yleisimpiä sukunimiä, hän kutsuu itseään sekaannusten välttämiseksi(?) Socorroksi.

Vaikka Brasilia on sääntöjen ja lakien luvattu maa, nimikäytäntö on varsin vapaa. Etunimiksi voi antaa mitä tahansa, kuten blogissa aikaisemmin kerrottu Kimi Raikkonen Maciel de Menezeskin osoittaa. Sukunimistä käytetään yleensä isän sukunimeä, mutta voi äidinkin sukunimeä käyttää (Socorro on Socorron äidin sukunimi) ja kun nimi kirjoitetaan oikein täydellisenä, siihen on hyvä lisätä vielä pari isovanhempaakin.

Intiassa kaikki on toisin. Ei ollenkaan niin helppoa ja järjestelmällistä kuin Brasiliassa.

Ensimmäinen tulevista työtovereistani, jota haastattelin oli V.Srinivasan. Häneltä opin, että Intiassa käytetään vain etunimiä, sukunimiä ei yksinkertaisesti ole olemassa. Hänen etunimensä on Srinivasan, V tulee hänen isänsä etunimestä. Ihan selkeää.

Toinen oli Sasikumar Gendham. Sasi kertoi, että Gendham on hänen sukunimensä. Pohjoisemmassa kaikilla on sukunimet, vaikka kaikki eivät käytäkään niitä, mutta kansainvälisessä bisneksessä on hyvä käyttää. Ok.

Kolmantena oli Anantha Narayanan. Kun Anantha on hänen etunimensä, arvelin että asia on selvä: Narayanan on tietysti sukunimi. Vaan ei ole, se on Visnu-jumalan toinen nimi. Vain brahmiini-kastiin (tosin Intian perustuslaki kieltää kastijärjestelmän) kuuluvilla voi olla jumalan nimi. Oletin, että Ananthan isä olisi myös Narayanan, mutta ”ei tietenkään, minähän sanoin, että se on jumalan nimi”. Olin sitä mieltä, että ei olisi noin ikään kuin teoreettisesti mahdotonta, että jossain maailmassa olisi isiä ja poikia, joilla olisi sama jumalan nimi. Ananthan isän toinen nimi on kuitenkin jonkun toisen jumalan nimi.

Leela Vinothin nimien merkitystä en jaksa muistaa. Häntä kuitenkin kutsutaan Vinothiksi; jos käytettäisiin nimeä Leela, häntä luultaisiin naiseksi.

Sitten meillä on Jose Paul. Hän on kristitystä suvusta, siitä nimi. En tosin tiedä onko jompikumpi nimistä sukunimi. Intiassahan on parin prosentin kristitty vähemmistö (eli enemmän kristittyjä kuin Pohjoismaissa ja Baltian-maissa yhteensä), kristinusko tuli maahan jo vuonna 52.

/M

Ayudha Pooja

Tutustumiskäyntini Intiaan on ajoittunut hyvin. Viime viikon torstaina oli vapaata, samoin tänään keskiviikkona.

Tänään on Ayudha Pooja, Navratin viimeinen eli yhdeksäs päivä.

Ayudha Poojana juhlitaan (palvotaan) kussakin työkalussa olevaa jumalaa, koneiden, laitteiden, kynien, autojen; mitä työkaluja itse kullakin on. Ayudha Poojana kaikki yritykset Chennaissa ovat kiinni, niin myös Salcompin tehdas. Siksi Ayudha Poojaa vietettiin tehtaalla jo eilen.

Hindupappi toistelemassa rukouksia ja heittämässä kukan terälehtiä tuleen tehtaan koneiden ja laitteiden kunniaksi. Tuotantokoneitten palvomisen jälkeen, pappi kävi myös toimiston puolella rukoilemassa tietokoneita ja kassalippaita.

Operaattorit seurasivat runsaat puoli tuntia kestänyttä seremoniaa tarkkaavaisena.

Seremonian päätyttyä totesin, että operaattoritytöt ovat täällä vaatetusta lukuunottamatta hyvin samanlaisia kuin Manauksessa. Rupattelivat, kikattelivat ja parveilivat yhtä iloisina ja välittöminä, kuin monta pikkulintuparvea. Ja samoin kuin Manauksessa, myös täällä monet halusivat valokuvata itsensä uuden johtajan kanssa. Muistin onneksi olla kietomatta käsivarsiani tyttöjen harteille. Brasialiassa sitä olisi pidetty yksinomaan positiivisena, täällä on kyseenalaista voiko vierasta naista edes kätellä.
/M

Motelliinko?

Olen aina ajatellut että kaikki Hampton Innit, Comfort Innit, Motel 6:t, Holiday Innit ja sellaiset ovat motelleja. Niitä moottoritien varressa olevia, jokaisen liittymän kohdalla ryppäänä olevia tuttuja ja edullisia tusinapaikkoja - siis USA:ssa. Sellaisia minne koko perhe majoittuu yhteen huoneeseen, jossa on kaksi suurta sänkyä ja lisäsänky avataan vuodesoffasta viisihenkistä perhettä palvellen.

Manauksessa miettisin hetken ennenkuin lähtisin perhelomanviettoon motelliin:
Motelli Eros mainostaa intohimoa ilman rajoja Amazonasin osavaltion tietyömainoksen rinnalla.

Motelli Eroksen sisäänkäynti löytyy helposti vilkkaasti liikennöidyn kadun varresta. Viereinen keltainen kyltti kertoo lähellä olevan apteekin alennuksista ja vasemmalla sähköliikekin kaiketi menestyy.

Motelli Venus on kovin säälittävä tässä joukossa. Ei minkäänlaisia istutuksiakaan pihalla.

Motelli Playboyn rakkautta ilman rajoja on panostanut komeaan aitaan, logoon ja istutuksiin.

Motelli Afrodite on Manauksen hienoin. Itse motellia ei kuvasta näe, ainoastaan sisäänkäynnin ja hienon keinolammen. Iloisen punaiset koristeet lammessa eivät olekaan hyppelehteviä kaloja kuten ensin luulin. Ne ovat iloittelevia pareja vihjailevissa asennoissa.

Motelleihin mennään Manauksessa pareittain, ei perheittäin. Motellit ovat kunniallisia paikkoja pariskuntien käyttöön.

Arvatkaa tunsinko oloni kiusalliseksi kun Montrealissa menin Motelli Comfort Inniin ihan yksin. Comfort Inn!! Luikin sisään yön pimeydessä ettei kukaan näkisi.

Kiinassa kuukin on kummempi...

... tai olisiko Brasiliassa. Erilainen silti, kuten maa ja tavat.

Anna Kiinan tehtaalta oli Manauksessa. "Miksi operaattoritytöillä on maalattu kukkia kynsiin?" Enia São Paulosta selitti itsekin käyvänsä manikyyrissä ja pedikyyrissä kerran viikossa "Täytyy pitää huoli kynsistä." Anna ihmetteli "Minä leikkaan kynnet".

Miksi operaattorit meikkaavat töihin tullessaan? Ei Kiinassa tehdä niin. Manauksessa naiset ovat kovin seksikkäitä. Vapaa-aikana on kovin piukat ja pienet vaatteet. Omituista.

Kävin Annan kanssa katsomassa jokien kohtaamista, sitä kuinka Rio Solimões ja Rio Negro kohtaavat ja kulkevat 12 kilometria rinnakkain eikä vedet sekoonnu keskenään. Musta Negro ja vaaleanmutainen Solimões. Se oli Annan mielestä hienoa. Vesikin oli puhdasta "Onko vesi juotavaa?"

Anna halusi ostaa tuliaisia. Michelle oli ehdottanut amazonilaisia Bonbons finos, cupuacu-suklaata. Menimme kauppaan, hinta 85 centavoa. "Nämähän ovat halpoja!" kuiskasi Anna. Ihmettelin hetken kiinalaista palkkatasoa ja mutisin että minusta ne on aika kalliita. "Ai tämä on yhden suklaan hinta!!! Luulin että se on kilohinta!" 30 - 50 senttiä kappaleelta. Vie nyt lapselle tuliaiseksi yksi suklaa...

- "Olisi kiva viedä jotain tyypillistä amazonilaista".
- "Piranhat ovat tosi suosittuja."
- "Piranha? Kala?"
- "Niin, kuivattuja ja lakattuja kaloja, terävät hampaat ja kaikki."
- "Kuivattuja. Ahaa, ne laitetaan veteen pehmiämään ja syödään"
- "Ei syödä, ne laitetaan kirjahyllyyn ja pidetään hauskoina koristeina"
Anna ei voinut ymmärtää koristekalaa. Kalaa jota ei syödä. Ehkä minäkin olen oppinut kuivan kalan koristemerkityksen Aku Ankasta. Anna on 40-vuotias eikä ole omaksunut länsimaista kulttuuria Aku Ankasta. En minäkään ripustaisi kuivattua kalaa takan päälle Ankkalinnan tapaan, mutta en myöskään liottaisi matkamuistopiranhaa ruoaksi.

Anna ei juuri tehnyt ostoksia. Kiinasta saa kaiken ja vielä enemmän mitä täältä, laatu on parempaa ja hinta viidesosa siitä mitä Manauksessa joutuu maksamaan. Anna katsoi kauhuissaan kenkäkaupan ikkunassa olevia 40 euron sandaaleja "Nämä maksaa neljä euroa Shenzhenissä!"

Pähkinöistä tai siemenistä väsätyt helmet maksoivat yhtä paljon kuin viljellyt aidot helmet Shekoussa. Vakuutin Annalle että siemenkorut ovat aitoa intiaanikäsityötä ja siten tavoiteltavia. Anna näki ne alkeellisina kyhäelminä.
- "Kun pääsen takaisin Kiinaan lähetän sinulle oikeat helmet, nekin on käsityötä. Pidätkö valkoisista vai vaaleanpunaisista?"

Suomalaisuus kunniaan

Ei se ole pelkästään Badding Somerjoki jonka nimi tunnetaan laajasti Brasiliassa. Formula-kuskit ovat jopa Baddingiä voimallisempia Suomi-tunnettavuuden levittäjiä.

Kuulin juuri että tunnin lauttamatkan ja 120 kilometrin päässä Manauksesta, Rio Solimõesin rannalla Manacapurussa asuu pieni koululainen nimeltään Kimi Raikkonen Maciel de Menezes. Kutsumanimi on Raikkonen, tai brasilialaisittain "Haikone". Kimi eii ole kovinkaan erityinen, sehän on vain väännös Joaquim'ista, Räikkönen on komea.

Poika on ylpeä nimestään etenkin kun sisaruksilla on katoliseen tapaan ihan tylsät raamatulliset nimet, ei edes Ayrton Sennaa tai Felipe Massaa.

- "Haikone, se-sente e almoçe!" ("Räikkönen, istu alas ja syö lounaasi") kaikuu kipakasti manacapurulaisesta kodista.

Likainen autonikkuna

Manauksessa ei ole tapana pestä erikseen auton ikkunoita. Toki pikkulapset risteyksissä punaisten valojen palaessa pesevät aivan ilokseen autojen ikkunoita - ei se toki ole lapsityövoimaa, Brasiliassa ei sallita sellaista. Viisivuotiaatkin ylettyvät puhdistamaan miltei koko ikkunan ja voi kuinka se onkaan hauskaa! Yksi real pesusta taitaa olla suuri raha perheelle.

Niin, yleensä pestään koko auto. Jostain syystä autoni oli pölyyntynyt niin että etulasikin oli samea ja yritin siihen suihkia vettä pissapojasta. Pissapoika oli tyhjä. Menin bensikselle ja sanoin että lasi on likainen, voiko sen pestä. Ei voi. Bensiksellä ei laseja pestä. Kaveri toi kannussa vettä ja olisi täyttänyt pissapojan. En tiennyt miten konepelti avataan. Kaveri seisoi tyhjä katse silmissään vesikannu kädessä. Kai nyt huoltamon henkilökunta tietää miten Focuksen moottoriin pääsee käsiksi! Tuli pari muuta kaveria ihmettelemään ulkomaalaista. Sain paljon myötätuntoa, mutta huoltamon porukka ei ole niitä rikkaita jotka omistavat auton, vaan kulkevat töihin bussilla tai mopolla. Ja jos ei omista autoa, ei voi tietää konepeltien mysteereistä mitään.

Alkoi tulla kiire portugalin tunnille. Palatessani pysähdyin toiselle bensikselle lukemaan Focuksen ohjekirjaa. Konepelti pitää avata avaimella, mitään automaattinappia ei olekaan. Tyhjäkatseinen kaveri tuli taas vesikannun kanssa - yritti kyllä ensin avata akun nappuloita ja kaataa sinne vettä - ja sain ikkunani sen verran kirkkaaksi että näin ajaa.

Kai pitää taas pesettää auto.

Nimet uusiksi

Kävimme lentäen Brasilian entisessä pääkaupungissa Salvadorissa. Koneeseen mennessä kiinnittyi huomio boarding passissa oleviin nimiin. Mikolla näytti lukevan Eduardo. Ei nimi Mikkoa pahenna?

Tutkimme kotona liput uudestaan. Koska Mikolla on etunimiä riittämiin, sukunimi ei mahtunut lippuun. "Mikko Juho Eduard" oli riittävä. Samoin "Pirkko Caarina" oli TAM-lentoyhtiön mielestä parempi kuin oma versioni. Sukunimistä viis.

Karina tai Carina on tusinanimi, kukaan ei kiinnitä siihen mitään huomiota. Mutta Mikon olisi aika muuttaa nimensä ihan tavalliseksi Eduardoksi säästyäkseen kiusalliselta huomiolta ja naurulta. Eduardo on hyvin muodikas nimi Brasiliassa.

Eikä Brasiliassa olla niin pilkun tarkkoja kaikesta.

Isänpäivä

Kansainvälistyminen on taitolaji. Viime sunnuntaina Brasiliassa vietettiin isänpäivää. Isänpäivän kunniaksi tehtaalla oli perjantaina tavallista herkullisempi lounastarjoilu ja jokainen isä sai lahjan - auton mukitelineessä pidettävän puolen litran termosmukin. Amerikan malliin. Tehtaan henkilöstöjohtaja olikin juuri ollut koko lomansa sukuloimassa Kaliforniassa.

Mitä mukilla Manauksessa tehdään? Kahvia juodaan sormustimen mitalla, teetä ei juo kuin vatsatautiset tai laihduttavat naiset. Nokkelat isät keksivät mukille käytön: chopi-muki. Hanaolutta.

Tehdas on onneksi naisvaltainen. Brasiliassa on kesäkuusta alkaen ollut se Kuiva laki, jonka perusteella laitetaan vankilaan jokainen joka puhaltaa ratsiassa yli 0.6 promillea.

Sunnuntaina leffaan

Gotham City vai Philadelphia?

Sunnuntai on Manauksessa leffapäivä. Ostoskeskuksen yhteydessä olevat teatterit on joka päivä auki, mutta sunnuntaisin on tapana mennä leffaan ja sen jälkeen pizzalle tai ostoskeskuksen Food Courtiin syömään. Sunnuntai-iltaisin suurin osa muista ravintoloista on kiinni. Se on omituista, koska Brasiliassa ihmiset syövät paljon ulkona.

Leffassa ei tullut mitään erityisen kiinnostavaa. Toisaalta, kun olen nähnyt kaikki Spidermanit, Batmanit, Supermanit ja viimeksi jopa IronManin, tämä uusin Batman oli kai pakko katsoa. Kriitikotkin ovat kehuneet sen ihan taivaisiin.

Ja toinen syy miksi Batman pitää nähdä on tietenkin se että Batman asuu Gotham Cityssä ja olen aina mielessäni yhdistänyt Gotham Cityn ja Philadelphian samaksi kaupungiksi. Oman kylän leffat on nähtävä.

Emme olleet ainoat Batmanin katsojat. Jonotimme puoli tuntia lippuja. Nuoria ja perheita, ei sentään isovanhempia. Sali oli lähes täynnä, ainakin kaksisataa ihmistä.

Hyvin tehty leffa, hyvät näyttelijät, hyvin näytelty. Mutta ei se ihan purrut, eikä Gotham Citykään ollut Philadelphian näköinen.

Leffa loppui yhdeksältä jolloin ostoskeskuksen kaupat menevät kiinni. Teimme kuten muutkin - menimme alas ostarin Food Courtiin syömään. Food Court on ostarin "oikeita" ravintoloita suositumpi. Ja meluisampi. Suurella valkokankaalla keskellä ruokailutilaa esitettiin nyt brasilialaisten musiikkivideoiden sijaan ABBAa. Musiikki on ihan kivaa, mutta kun ihmisten pitää puhua vielä kovempaa kuin musiikki, meteli on hurja. Tai ihan normaali brassihäly. Ihmiset viihtyvät. Nuoriso istuu keskenään ja viettää iltaa, perheet ovat syömässä leffan jälkeen, ystävät tapaavat toisiaan. Kannettavia tietokoneita on pöydillä, sellaista oleskelua.

Ja ABBA laulaa kaiken hälyn taustalla: I Have a Dream. Gimme! Gimme! Gimme! Money, money, money. .... Mamma Mia!

ABBA on tosi kiva. Parempi kuin Batman, mutta Manauksessa ikävä kyllä tänään täysin sivuosassa.

Hammashoitoa

Maailmalla oppii joustavaksi. Kymmenen vuotta sitten en ikinä olisi suositellut kenellekään hampaiden oikomishoitoa kehitysmaan viidakkokaupungissa. Tässä sitä nyt ollaan kypsässä iässä ja olen itse oikomishoidossa ja hampaidenpoistossa Amazonin sademtsän keskellä olevassa Manauksessa. Kaupungissa josta en kolme vuotta sitten ollut ikinä edes kuullut.

Oikojahammaslääkärini on saanut oppinsa Englannissa. Englannissa osataan varmasti oikominen, olihan meidän Ilkan oikojahammaslääkäri britti,joka oli oppimassa oikomista Helsingissä. Eli Dr. Celso on varmasti pätevä.

Dr Celson suunnitelman mukaan minulta piti repiä neljä hammasta pois. Se tuntui hurjalta mutta päätin olla ajattelematta asiaa sen enempää, luottaa vain Celsoon. Celso ei itse tee hammaskirurgisia toimenpiteitä, siihen löytyi Dr André. Dr André on oppinut englantia seilatessaan maailman meriä sotilaana Brasilian laivastossa. Sen jälkeen André luki itsensä São Paulossa hammaslääkäriksi ja erikoistui hammaskirurgiaan. Dr. André on kiskonut minulta varsin näppärästi ne neljä hammasta pois.

Luulen että kaikki on tehty oikeaoppisesti. Celsolla on hienompi vastaanotto, mutta André on puheliaampi. Ei minulla ole kliinisten taitojen tai hygienian suhteen moittimista. Puitteet ovat toki toisenlaiset kuin Suomessa - sellaista amerikkalaista tasoa. Siis aika vaatimatonta. Suomessahan kaikki on niin hienoa. Mutta ei suomalaiset itse sitä tajua ennenkuin saavat hoitoa jossain muualla.

Me olemme edelläkävijoitä

Manaus menee edellä ja Suomi tulee jossain kaukana perässä. Kuten olemme raportoineet (linkki, toinen linkki) Manauksessa autot ovat harmaita tai mustia, muita värejä ei juurikaan näe. Hesarin mukaan Suomikin on heräämässä tähän kansainväliseen muotiin. /M


Suomen ajoneuvokanta harmaantuu
Julkaistu: 14:08
HELSINGIN SANOMAT

Suomen ajoneuvokanta harmaantuu

Harmaita henkilöautoja näkyy yhä useammin Suomen teillä. Ajoneuvohallintokeskuksen (AKE) tilastot kertovat, että tammi-kesäkuussa ensirekisteröidyistä henkilöautoista neljännes oli väriltään harmaita. Kun lukuun lisätään vielä hopeanväriset autot kasvaa harmaasävyisten autojen osuus 36,3 prosenttiin.

Tilastojen mukaan harmaa oli sekä miesten että naisten suosikkiväri.

Eniten osuuttaan ensirekisteröinneissä ovat kasvattaneet mustat autot. Alkuvuonna uusista autoista 18,8 prosenttia oli mustia. Esimerkiksi vuonna 2000 vain 4,8 prosenttia uusista autoista oli mustia.

Juhannusta...

... voi viettää kaupungissakin. Vaikeuksia on, mutta voi viettää. Kaikki ihmiset on mökillä tai merellä tai matkoilla joka tarkoittaa että melkein kaikki paikat on kiinni. Niinkuin kaupat ja ravintolat.

Mikko ehti Wotkinsille ostamaan pihvit ja lihat juhannuspäiväksi, mutta emme olisi ehtineet ruokakauppaan ellei Kampin K-Market olisi ollut kello 18 asti auki. Tietenkin, jos olismme heränneet hyvin varhain, kaikki olisi mennyt hienosti. Mutta Mikko tuli Brasiliasta edellisenä iltana ja on ihan sallittua että ensimmäisenä lomapäivänä nukkuu hieman pidempään.

Lentokentältä soitettiin että matkalle jäänyt kapsekki tulee 11-14 välillä. Yhtään tarkempaa aikaa ei osattu sanoa. On tosi harmillista päivystää kotona jonkun juhlan aattona, kun kaupat menee kiinni yhdeltä ja kun on sellainen huono tapa jättää kaikki viime tippaan. Kun Mikko jonotti Wotkinsin lihoja, minä sain silitettyä kaikki vaatteet ja pestyä pari koneellista uutta silitettävää. Kahdelta kapsekki tuli. Edes kulman taakse Siwaan en uskaltanut lähteä sitä ennen. Mikkohan on lähdössä huomenna purjehtimaan viikoksi ja olisi ollut tosi ankeata olla ilman vaihtovaatteita veneessä. On aika kylmäkin.

Joten juhannusaattona tuli pestyä pyykkiä ja silitettyä. On eksoottista tehdä tuollaisia kotitöitä kun Brasiliassa en tee palkkatyötä, enkä kotitöitä, en siivoa, silitä, jynssää jääkaappia enkä pese pyykkiä. Ja useimmiten syömmekin ulkona.

Nyt saan rautaisannoksen kaikesta elämän tarjoamasta raadollisuudesta kun tulin "lomalle" Suomeen. Tiesin toki itse etten tule lomalle, mutta kaikki ei sitä tiedä. Olen aivan läkähtynyt raadollisesta raadannasta. Terveyskeskuslääkärin työkään ei ole kuin pyörällä ajo - kun kerran on sen oppinut, sen osaa aina. Pyörät muuttuvat, mutta luulen että lääketiede kehittyy pyörääkin nopeammin.

Nyt hyppelehdin, ajatukset taitavat harhailla. Minun piti kirjoittaa juhannuksesta.

Pia ei jaksanut lähteä minnekään vaan jäi työpäivän jälkeen kotiin. Mikon kanssa lähdimme etsimään ravintolaa. Juhannuksen kunniaksi olisimme menneet Michelin-luokan ravintolaan tai muuhun tosi hyvätasoiseen paikkaan. Kuljimme kaupungilla ja olimme jo päätymässä Pizza Hut'iin. Onneksi Aleksilla Raffaello oli auki ja saimme kelvollista ruokaa. Ei siitä juhannustunnelma kattoon asti revennyt, mutta valinnanvaraa oli rajallisesti.

Sääliksi tuli turisteja jotka olivat tulleet ihastelemaan suomalaista keskikesän juhlaa: satoi kaatamalla, oli kylmä ja ravintolat kiinni. Matkaoppaita selaavia pieniä ryhmiä oli siellä täällä, kaikilla toppatakit päällä. Vain karaistuneet selviävät Suomessa.

Juhannusaaton ilta sujui rattoisasti kotona Töölössä televisiosta CSI:ta katsoen. Ihan samaa me tehdään Manauksessakin. Maailma on kovin pieni.

Suomalainen ulkomaalainen

En ymmärrä miten kukaan uskaltaa muuttaa ulkomaille tai edes omassa maassaan naapurikaupunkiin. Joka paikassa on omat säännöt ja tavat jotka kaikki tietävät, paitsi se maahanmuuttaja.

Esimerkiksi bussit. Säästyin pahimmalta kun käytin Antin bussikorttia johon on jollain lailla ladattu rahaa. Sain vielä omalla kielelläni ohjeet Pialta mitä nappia painan bussissa kun haluan maksaa. Tarvitsin silti kuskin apua kun vihreä valo ei välkähtänyt, heilutin lippuani nurinpäin laitteen edessä. Koska bussiin on tunkemassa monia muitakin, en koskaan ole ehtinyt nähdä näyttääkö laite onko minulle jäänyt paluumatkaan rahaa.

Olin työmatkallani vaihtanut busseja menestyksekkäästi viikon ajan, kunnes yksi kuski tokaisi minulle "näytä lippu!".
- "Vaihdoin toisesta bussista, maksoin jo"
Vaihtaessa pitää todellakin vilkauttaa kuskin vieressä olevaan laitteeseen lippua niin että kuski näkee vihreän valon syttyvän. En tiedä voiko se valon välähtäminen mitenkään kiinnostaa kuskia. Enkä tiedä miten mahdolliset lipuntarkastajat pystyvät näkemään että olen maksanut matkani. Toivon etten tapaa lipuntarkastajia.

Olin Stockan yläkerrassa syömässä. Siellä oli kaveri jonkinlaisessa avokeittiössä. Kysyin tekeekö hän jotain ruokaa.
- "Pastaa. Voit valita tuosta pöydästä mitä haluat pastaasi"
- "Jaa, mitä pastaa se sitten on?"
- "Voit valita tomaatti- tai juustokastikkeen"
- "Siis se pasta... "
Ei siitä mitään tullut. Paras kasata jotain kippoihin ja antaa pojalle valmistettavaksi. Kipot olivat sellaisia kahvikupin kokoisia. Laitoin yhteen muutaman herkkusienen palasen eikä siihen muuta mahtunutkaan. Laitoin toiseen kuusi katkarapua.
- "Hintaan kuuluu vain yksi kulho, mutta voit täyttää sen niin täyteen kuin pystyt"
- "No ei siihen pastaan sitten tosiaankaan kuulu muu kuin tomaatti- tai juustokastike..."

Puhun hyvää suomea ja näytän aivan suomalaiselta. Pitäisi vielä oppia olemaan puhumatta. Taakseni kertyy jono kiusaantuneita asiakkaita missä vain olen. Kysyn liikaa. Pitäisi olla kuin tietäisi mitä tekee vaikka saisikin sitten pastaa jossa ei ole muuta kuin tomaattikastiketta ja joka silti maksaa melkein 11 euroa.

11 euroa on 66 markkaa. Paljon rahaa.

En tajua...

... miksi kaupoista ei voi ostaa mitä haluaa.

Keskustassa kun asumme, kävelin töiden jälkeen kauppaan. Kello oli yli kuusi joten pikkukaupat oli tietenkin kiinni. On arvoitus keitä varten nuo kaupat on tarkoitettu. Luultavasti ovat jonkun hyvätuloisen harrastuksia jotta voisi sanoa olevansa ikäänkuin töissä. (Hah... nyt minullakin on varaa olla koppava.) Stocka, Kamppi ja Forum ovat tietenkin auki, joten ei huolta.

Halusin ostaa muutaman ohuen villapaidan äidilleni. Vaikka kohta on juhannus, naistenlehdetkin suosittelevat muotisivuillaan viilenevään kesäiltaan sopivia villatakkeja ja pitkähihaisia puseroita. Joten siitä vain värejä valitsemaan. Keltaista vaikka?

Kiersin tosi monta vaatekauppaa... hellemekkoa ja hihatonta toppia oli tarjolla mutta ei yhtään villapaitaa. Ulkona on 16C-astetta! Manauksessa on ikuisesti +32C tai lämpöisempää, mutta sieltäkin voin ostaa villatakin. Suomen kesän kaupungin vilinässä tänään kävellessäni en nähnyt kenelläkään hellemekkoa. Sen sijaan lukuisia vuorattuja takkeja, huppareita, moneen kertaan kaulan ympärille kiedottuja huiveja ja pikkulapsilla pipoja. Tosin suomalaisilla pikkulapsilla on pipo päässä kesät talvet. En tiedä miksi, suojataan ehkä aivoja. Omatkin lapset kulkivat pikkuisina aina pipo päässä, hyviä aikuisia niistä tuli. Nyt kun asun tropiikissa en ole nähnyt yhtään pipopäisiä tai lippalakkipäisiä lapsia. Kehitysmaassa ei varmaan ole varaa pipoihin.

Mutta en nyt voihki lasten lakeista vaan villapaidoista. Äitini jäi ilman naistenlehtien muodikasta kevyttä kesäillan lämmittäjää. On todella omituista ettei kauppojen sisäänostajat muista että Suomessa helleraja on 25C. Ja että on kesiä jolloin tuo "helleraja" ei ylity. Jolloin on vääjäämättä viileätä. Jolloin ihmiset käyttävät villatakkeja ja villapuseroita. Joita haluaisivat ostaa. Jos niitä myytäisiin. Esimerkiksi keltaisina.

Kesälesken paratiisi?

Olen kaksi kuukautta kesäleskenä Manauksessa. On yleisesti tunnettua, että Manauksessa on paljon enemmän naisia kuin miehiä, etenkin nuoria naisia. Manauksen tytöt ovat kautta historian pitäneet hyvää huolta ulkomaalaisista miehistä. Pirkko tietää tämän kaiken, mutta piti silti vain huvittavana kun hän yritti soittaa minulle viime viikolla ja puhelimeen vastasi hyvin murteellista englantia puhuva nainen. Sen sijaan että olisi asiaankuuluvasti huolestunut tai jopa suuttunut. En ymmärrä. Luuleeko P tosiaan, että olen niin vanha, ettei tarvitse yhtään huolestua. On ottanut näköjään ihan tosissaan Aryn kertomukset siitä, että tehtaan tytöt ovat lääpällään Teemuun ja kuvittelee ettei minunlaisellani vaalealla, täkäläisittäin pitkällä miehellä muka olisi vientiä. Useimmilla ikäisilläni brassimiehillä näkyy olevan parikymppiset vaimot, joten en taatusti ole vielä vaarattomassa iässä.

Tämä tuli mieleen tänä iltana kun kävin pitkästä aikaa katsomassa Ponta Negran iltaelämää. Jo mennessäni ulos portista, oli sellainen tunne, että vartijat varmaan keskustelevat keskenään mihin mahdan olla menossa. En voisi kuvitellakaan tulevani kenenkään typykän kanssa vartijoiden ohi. Voisin tietysti salakuljettaa jonkun auton lattialle kyyristyneenä, mutta kun talo on täynnä valvontakameroita… Rantabulevardilla kävellessä taas joka toinen vastaantulija näytti epämääräisen tutulta. Tämä on pieni paikkakunta, tehtaalla on puolitoista tuhatta työntekijää, jotka kaikki tuntevat minut, mutta minä tunnen vain pienen osan. Tunnen olevani koko ajan tarkkailun alla, todennäköisesti olenkin melkein aina. Miten näissä olosuhteissa voisi hankkia itselleen tyttöystävän? Ehkä Pirkolla ei todellakaan ole syytä huoleen.

Ulkomaalaisena Suomessa

Ulkomaalainen Suomessa voi hairahtua mitä kamalampiin virheisiin. Vaikka itse olen perinpohjin suomalainen ja asuttuani vaivaiset puolitoista vuotta Brasiliassa, erehdyin pahan kerran...

Sademetsässä ilma on kuumaa ja kosteata, mitä mainiointa iholle. Iho ei kuivu, sormenpäät ei halkeile, kädet ei ole karheat. Ja jos on jotain vaivaa, joka korttelissa on pari manikyristiliikettä, joista löytyy heti, ilman ajanvarauksia ammatti-ihminen hoitamaan kädet ja jalat kuntoon kymmenellä eurolla.

Lentokoneessa ilma on kuivaa. Huolimatta jatkuvasta käsien rasvauksesta, kynteni lohkeilivat ja sormenpäät olivat lopulta kuivat ja halkeilleet kuin Saharan autiomaan hiekka. Niin kipeät että tietokoneen näpyttely sattui.

No, mitäpä brassi muutakaan tuossa tilanteessa tekisi kuin menisi manikyristille. Niin minäkin, vaikken brassi olekaan. En saanut ihan samaksi päiväksi hoitoaikaa, mutta kun sormet oli niin kipeät, pärjäsin lääkärioppieni mukaisesti käsiäni rasvaillen hoitopäivään saakka. Hyvää voi odottaa kauemminkin - tällä kertaa kolme päivää.

Hoito oli ihan kelvollinen vaikka ei Manauksen tasoa, kuten ei hintakaan. Maksoin 90 euroa. Luulen etten ihan joka viikko tule käymään kynsihoidossa.

Puolitoista vuotta Manauksessa

Olisi hyvä järjestää blogikirjoituksiani siten että aiheiden mukaan voisi lukea vanhoja juttuja. Ekspattielämä - ulkomailla työkomennuksella - jakaantuu erilaisiin vaiheisiin: innostus, uteliaisuus, ihmettely, tuskastuminen, turhautuminen, pelko, viha, ahdistus, hyväksyntä. Ja niin edelleen, eri tutkijat luokittelevat sykliä eri tavoin. Itsekin olen kokenut yllämainitun listan Manauksessa - samoin kuin Philadelphiassa. Ei asuinpaikalla ole väliä, sopeutumissykli on vain kuljettava läpi. Samoin kuin kotimaahan palatessa, ja sepä vasta iskeekin pahasti!

Tunteet vaihtelevat, sykli on jatkuva. Hyväksyntävaiheessakin voi turhautua ja ihmetellä. Olen luultavasti hyväksynyt Manauksen sellaisena kuin se on, vaikka olen tällä hetkellä siihen myös tavattoman turhautunut. Tiedän että turhautuneisuuskin on ohimenevää. Sopeutumisprosessissa pahin on jo ohi.

• Osaan auttavasti portugalia ja voin pyytää kaupassa haluamaani tavaraa tai kysyä onko sitä ja jos ei ole, niin mistä sen löytäisi.
• Ymmärrän kaupungin ja maan hintatason. En käännä kaikkea euroiksi, vaan tajuan hinnat realeissa.
• Tajuan Brasilian eriarvoisen yhteiskunnan. Ei minun tarvitse hyväksyä sitä, mutta en voi sitä muuttaakaan. Maassa maan tavalla, kulttuuri sen mukaisesti. Kaikki vaan eivät ole tasa-arvoisia.
• En kiinitä meteliin huomiota. Aamulla kello 4 talomme edessä soiva kovaääninen musiikki ei minua herätä.
• Välikäsien käyttö on normaalia. Se vaan on niin. Asioiden suoraan hoitaminen on vaikeata. Sukulaisia ja tuttavia suositaan. Minä varmasti häviän koska minulla ei ole sellaista verkostoa kuin paikallisilla, mutta en voi sille mitään. Maksan varmasti liikaa, mutta kaikkien on ansaittava elantonsa.
• Käytän kireitä timanttikoristeisia farkkuja. Ostin jopa tiukat capri-shortsit joita olen aina vihannut. Niitä olen käyttänyt toistaiseksi vain kotona. Minihame ja farkut ovat käyttövaatteeni.
• Iästäni huolimatta suosin avoimia toppeja ja hihattomia puseroita.
• Vaikka en itse loju uima-altaalla ruskettumassa, en ihmettele brasilialaisten intoa siihen.
• Komeroni on täynnä sandaaleja. Eri värisiä. Kenkiä en juuri käytä.
• Alueet joita puolitoista vuotta sitten pidin slummeina, ovat nyt normaalia keskiluokan asuinaluetta.
• Rantabulevardimme virtsan haju on normaali haju joka vain kuuluu bulevardille kaikkien muiden hajujen joukkoon. Eivät hajut edelleenkään minua ilahduta, mutta ne vaan kuuluvat Manaukseen.
• Näen edelleen vihreän homeen peittämät jalkakäytävät ja talojen seinät, mutta en pidä sitä enää köyhyyden merkkinä vaan ilmastoon kuuluvana ilmiönä. Rumaahan se on. En edelleenkään pysty näkemään Manausta kauniina kaupunkina.
• Jos lämpö laskee +22C:een, palelen ja pidän farkkuja ja villatakkia.
• En koskaan lakkaa itse kynsiäni. Käyn manikyyrissä ja pedikyyrissä.
• Manauksen ravintolatarjonta on suppea eikä ruoka ole kovin hyvää. Sille ei voi mitään. Kun käymme Sao Paulossa, syömme sitten paremmin.
• Viini... se ei istu Manaukseen. Ravintolassa kannattaa tilata mieluummin olutta tai jotain alkoholitonta, hedelmämehua, vettä tai limsaa.
• Ajan sujuvasti autoa Manauksessa ja pystyn luoviin ratkaisuihin. Tulin Suomeen ja sain ensimmäisenä päivänä sakot Kannelmäessä kun en muistanut että parkkikiekot on olemassa. Mannerheimintiellä olen puikkelehtinut manauslaisittain kaistoja vaihdellen ja Aleksis Kiven kadulla poukkasin "Kääntyminen kielletty"-liikennemerkin kohdalla vasemmalle. Tajusin rikkeeni vasta kun olin ne tehnyt - toimin vain kuten Manauksessa ajetaan.

Jatkan listaa tai mietin sitä vielä. Nyt pitää lähteä. Yritän ajaa liikennesääntöjen mukaisesti. Jos minut pysäytetään, voin ehkä näyttää brasilialaista ajokorttiani?

Kuollut mies kummittelee

Tämä on groteski juttu. Luin Manauksen parhaimmasta sanomalehdestä, a crítica'sta, kokosivun artikkelin "Kuollut lähti liikkeelle".

Manauksessa hautajaiset järjestetään aina 24 tunnin sisällä kuolemasta. Afrânio (36 v) kuoli toissapäivänä maksakirroosiin. Eilen oli hautajaiset. Katoliseen tapaan arkku oli auki kun omaiset ja ystävät hyvästelivät vainajan. Afrânion täti Zuíla (64 v) rukoili arkun ääressä, veljenpoikansa käsi kädessään "Poikani, kaduthan syntejäsi jotta Jumala antaa sinulle anteeksi!" Siinä samassa vainaja avasi silmänsä ja puristi tätiään kädestä.
- "Afrânio haluaa puhua! Ihme on tapahtunut!" huusivat vainajan täti ja äiti Maria (76 v).

Vainajan ex vaimo (nimeä ja ikää ei mainittu) pyörtyi. Muut sukulaiset Francis-veljen (34 v) johdolla heittivät kukat arkusta, riisuivat vainajalta paidan ja etsivät elonmerkkejä. Ambulanssi tuli paikalle. Metelin kuultuaan naapurit ryntäsivät taloon kunnes poliisi hajoitti mellastavan väkijoukon. Ambulanssilääkäri vakuutti vainajan olevan vainaja, omaiset vaativat elvytystä ja kiidätystä ensiapuun. Hautausurakoitsija Alberto (34 v) vaati hautaamista sovittuna ajankohtana jotteivat päivän muut toimitukset viivästy.

Kuollut pysyi vainajana. Ambulanssihenkilökunta ei todennut elonmerkkejä. Kahden tunnin seurannan jälkeen vainajalle puettiin jälleen paita päälle, kukat asetettiin arkkuun ja hautaus toimitettiin. Vaimo makasi naapurin luona toipumassa järkytyksestä eikä päässyt hautajaisiin.

On varsinainen sanomalehtijuttu! Artikkelin yhteydessä on valokuvakin avoimessa arkussa makaavasta vainajasta jota lääkäri tutkii, sormenpäässä on pulssimittari josta ei näy elonmerkkejä ja hoitajalla on defibrillaattori elektrodeineen käyttövalmiina, omaisten kurkkiessa nyrkit pystyssä taustalla.

Muodin orja

Olen tulossa Suomeen kesätöihin terveyskeskuslääkäriksi kahdeksi kuukaudeksi. On aika jännää viisikymppisenä olla kesätöissä, mutta elämä nyt on tällaista. Tuntee itsensä nuoreksi, mikä ei ollenkaan ole paha juttu.

Mikä tietenkin aiheuttaa nuorten naisten pohdintoja.... Miten suuressa maailmassa pukeudutaan? Miten pitää varustautua kun poukahdan Suomeen ja oikein töihin?

Manauksen muoti on maalaista trooppisen ilmaston latinomuotia. Kultakimalteisia toppeja, kireitä polvipituisia capri-shortseja joiden takataskut on kulta- ja timanttikoristeltuja, kireitä farkkuja joiden takataskut ovat samoin somistettu psykedeelisin glitter-kuvioin. Hyvin korkeakorkoisia sandaaleja joissa on timantteja ja kultaa tai matalia sandaaleja joissa on timantteja ja kultaa. Toki myös hopeanväriset sandaalit ovat huippusuosittuja.

Olen nyt ostellut erilaisia glitter-takataskufarkkuja koska housut ovat istuvia ja lahkeet tarpeeksi pitkiä. Kun Pia oli täällä käymässä, esittelin Kiinasta ostamani farkut joissa on punaisia ja turkoosin värisiä timantteja ja hopean väristä kirjailua toista lahjetta kiertäen ja tietenkin takataskut täynnä kimalletta. Farkut ovat todella tyylikkäät. Piakin piti niistä... "oikein hyvät Manaus-farkut".

Pia kun asuu Montrealissa, voin pitää tytärtäni suuren maailman asiantuntijana. Pian mukaan Kanadassa pärjää ihan tavallisilla farkuilla... kunhan unohtaa glitterin, kullan ja timantit. Arveli saman pätevän myös Suomessa. Samalla muistutti että Mac-kampus Montrealin ulkopuolella on täynnä maanviljelijöitä ja hippejä eikä siten muodin Mekka joten hänen käsityksensä voi olla vääristynyt. Selvennyksenä sanottakoon että Pia ei ole maanviljelijä vaan hippi.

Ehkä voin piristää Suomen kesää esiintymällä pseudolatinona, kimalteisin farkuin ja jättimäisin korvakoruin. Kesällähän Suomessa ollaan hyvin vapaita ja suvaitsevaisia.

Jännitys tiivistyy

Manauksessa elämä on aina jännittävää. Tänään avasimme viimeisen rasvattoman maitopurkin. Rasvatonta maitoa on ollut huonosti viime aikoina saatavilla. Pitääkö siirtyä kokomaitoon?

Kauppojen nenäliinahyllyt ovat olleet tammikuusta asti tyhjinä. Kaapissani on enää yksi varapaketti. Paperiset lautasliinat ovat täällä standardoituja, valkoisia, yksinkertaisia, halpoja. Joka kaupassa samanlaisia. Niitä on aina saatavilla ja nenäliinoja säästääkseni olenkin käyttänyt lautasliinoja nenäliinoina.

Sadekauden aikana pidän vaatekaapeissa mielelläni kosteudenkerääjiä. Sellaisia parin desin vetoisia muovipurkkeja joissa on kosteutta imevää ainetta ja kosteus kertyy lopulta vedeksi purkkiin. En ole varma onko niistä oikeasti hyötyä, mutta tuntuu että moni muukin uskoo niiden voimaan. Kosteudenkerääjiä ei ole kaupoissa ollut yli kuukauteen. Meillä ei ole enää yhtään purkkia varastossa.

Jännitys tiivistyy. Tai tiivistyykö kosteus purkkiin tai vaatteisiin? Löytyykö Anti-Mofo-kosteudenkerääjiä? Jos kosteus kertyy vaatteisiin ja vaatteet homehtuvat, tulee itku. Milläs pyyhin kyyneleet kun ei ole nenäliinoja? Kahvi auttaa murheeseen, mutta ilman maitoa en saa maitokahvia josta pidän kovasti. Musta kahvi närästää.

Närästyslääkkeitä on riittämiin apteekeissa.