Formulamestaruus vietiin viekkaudella

Lähdimme hotellista aamulla yhdeksältä, ensin hakemaan toimistolta Salcompin Formula-t-paidat ja lippikset.

Formulakisoissa ei ole numeroituja paikkoja. Jos suurempi jengi, kuten vaikka kaksi ihmistä, haluaa istua vierekkäin, on mentävä ainakin neljä tuntia ennen kisoja paikalle varaamaan paikat. Ja pidettävä ne ettei kukaan vie. Ja sitten odotetaan että kisat alkaa.

Huolimatta korkeista lipun hinnoista, kisapaikalla tarjoilu on vaatimatonta. Olutta ja muita virvokkeita, hot dog tai kuivahko sämpylä. Ferrari-talli myy kalliita Ferrari-puseroita ja lippiksiä, Interlagos-kisapaikka omiaan. Ainakin intohimoisia Ferrari-kannattajia on niin paljon, että Ferrarin punaiset tavarat loppuivat paljon ennen kisoja.

Kisapaikka ei ole hieno. Ja kun ollaan Brasiliassa, kaikkea voi sattua. Edellisenä päivänä aika-ajoissa yleisö-WC:t eivät toimineet laajemman putkivaurion vuoksi. Vika saatiin korjattua vasta juuri ennen varsinaisen kisan alkua. Työvoima on onneksi halpaa ja sadat siivoojat kantoivat ämpäreissä vettä täyttäen pyttyjen vesisäiliöitä.

Ja sitten ajo alkoi. Sao Paulon oma poika Felipe Massa lähti paalupaikalta ja piti ykköspaikkansa kisan loppuun. Ajo kesti noin 1.5 tuntia ja suunnilleen koko ajan seistiin, eikä sitä kauan varattua penkkiä lopulta tarvinnut. Formula-autot pitävät hirveätä meteliä. On pakko pitää korvatulppia. Korvatulpista huolimatta pystyi kuulemaan selostusta joka oli pelkästään portugaliksi. Vierustoverin puhetta ei kuullut.

En erottanut autoja toisistaan. Opin Massan Ferrarin mutten Hamiltonin McLareniä. Mikko saa kännykkäänsä nettiyhteyden ja luimme MTV3-internetsivuilta päivitettyä tilannetta suomeksi. Brasilialaisetkin tuntuivat turvaavan kisan ulkopuoliseen selostukseen, useimmilla oli joku kuuloke toisessa korvassa, toisessa korvatulppa.

Samaa rataa ajettiin 70 kertaa ympäri. Viimeisellä kierroksella Hamilton ohitettiin ja kaikki hurrasivat Massan ja Ferrarin maailmanmestaruutta! Mekin heilutimme vimmatusti Brasilian ja Suomen lippujamme. Yhtäkkiä kuvaruudusta näkyi kuinka Hamilton meni Timo Glockin ohi. Hyytävä hiljaisuus. Kuka on voittaja? Kuvaruudulla Massan perhe ja talli riemuitsi, edessämme olevalla McLarenin varikkopaikalla juhlittiin.

Sateen todennäköisyys oli ollut niin suuri että tallit olivat päätyneet viime metreillä vaihtamaan sadekelin renkaat. Mutta ei Toyota. Sade tuli, Toyotan auto hyytyi, Hamilton ohitti ja ajoi viidenneksi jolla voitti viekkaudella maailmanmestaruuden. Jotain hämärää siinä kyllä oli.

Voittoseremoniaa ei jääty katsomaan. Felipe Massa nieli kyyneleitä kuvaruudulla, mitä sitä todistamaan. Massa on moraalinen voittaja. Satoi kaatamalla sopien lässähtäneeseen tunnelmaan.

Kultaa

Ei täällä kyllä mitään juhlintaa näy. Jos vaikka Manauksen Nova Cidaden kaupunginosan jalkapallojoukkue voittaa Chapadan kaupunginosan joukkueen, rantabulevardilla kaahaa letka autoja ja mopoja torvia soitellen ja musiikki pauhaten. Tai jos Boi-juhlien esikisoissa Caprichoso-härkätanssijoilla on mennyt Garantido-härkätanssijoita paremmin, sama möykkäävä porukka sinisten lippujen liehuessa velloo parvekkeemme alla.

Brasilian naislentopalloilijat voittivat USAn olympialaisissa. Telkkarissa riemu oli suuri ja ensimmäistä kertaa kuulimme että joku osaa Brasilian kansallislaulun sanatkin. Ainakin jonkinlaista lauluntapaista kuului televisiosta. Tähän asti olimme kuvitelleet ettei siinä sanoja olekaan. Rantabulevardimme oli tyhjä ja hiljainen.

Mutta hienosti pelattu! Rantalentopallo hävittiin USAlle, mutta perinteinen lentis voitettiin. Kun rantalentopallo tuli aikoinaan olympialajiksi, Brasiliassa oltiin tyytyväisiä että on ainakin kaksi takuuvarmaa kultaa joka kisoista - miesten ja naisten rantalentis. Ensimmäiset kullat tuotiinkin Brasiliaan, sen jälkeen muut ovat ottaneet lajin ilmeisesti tosissaan.

Oikeastaan, Brasiliassa rannalla oleminen on suosituin urheilulaji ohittaen jopa jalkapallon. Kun brasilialaiselta kysyy lomavinkkejä tai paikkoja joissa kannattaa käydä, saa aina kuulla mistä löytää parhaat hiekkarannat. Eikä ne parhaat rannat koskaan ole samoja.

Brasilialla ei mene hyvin

Yksi kultamitali olympialaisissa. Joku uimari. Jalkapallohan on ainoa jolla on jotain merkitystä, rantalentopallo on kakkoslaji.

Ja Brasilia hävisi häpeällisesti finaalipaikan Argentiinalle. Jo se että unelma ensimmäisestä Brasilian jalkapallokullasta olympialaisissa tuhoutui oli paha juttu, mutta että häviö oli murskaava 3-0 Argentiinalle on enemmän kuin mikään maa voi kestää.

Tänään a crítica-lehti kuvasi kuinka Brasilian lyöty jalkapallojoukkue oli vajonnut rahvaan tasolle matkustaen pronssiottelua varten Shanghaihin Air Chinan Airbus 330:n turistiluokassa. Häpeä konkretisoitui joukkueen sijoittuessa tyhjähkön koneen perälle lähelle WC:tä.

Lähes kaksituntisen lennon aikana riville 49 asettunut itkuisenoloinen Ronaldinho ei puhunut sanaakaan. Valmentaja Dunga istui vielä kauempana rivillä 54. Koneen laskeuduttua joukkue odotti että muut matkustajat olivat poistuneet ja häipyivät unisin kasvoin bussiinsa. Poissa oli kaikki glooria ja ylellisyys mihin Brasilian joukkue on tottunut. Poissa oli mahdollisuus olympiakultaan. Se oli annettu Argentiinalle.

Muuten on kyllä todettava että katukuvassa ei olympialaiset ole mitenkään näkyneet samoin kun jalkapallon MM-kisat. Brasilia-paitoja ei juurikaan Manauksessa näe, Ronaldinho-paitoja ei vilise yhtään enempää kuin tavallisestikaan.

Suomalaisuus kunniaan

Ei se ole pelkästään Badding Somerjoki jonka nimi tunnetaan laajasti Brasiliassa. Formula-kuskit ovat jopa Baddingiä voimallisempia Suomi-tunnettavuuden levittäjiä.

Kuulin juuri että tunnin lauttamatkan ja 120 kilometrin päässä Manauksesta, Rio Solimõesin rannalla Manacapurussa asuu pieni koululainen nimeltään Kimi Raikkonen Maciel de Menezes. Kutsumanimi on Raikkonen, tai brasilialaisittain "Haikone". Kimi eii ole kovinkaan erityinen, sehän on vain väännös Joaquim'ista, Räikkönen on komea.

Poika on ylpeä nimestään etenkin kun sisaruksilla on katoliseen tapaan ihan tylsät raamatulliset nimet, ei edes Ayrton Sennaa tai Felipe Massaa.

- "Haikone, se-sente e almoçe!" ("Räikkönen, istu alas ja syö lounaasi") kaikuu kipakasti manacapurulaisesta kodista.

Ensimmäinen olympiamitali Salcompille

Perjantai-iltana Manauksessa oli olympialaisten avajaiset. Ensimmäisenä lajina oli menestyminen avajaiskulkueessa. Salcomp tuli toiseksi heti Philipsin jälkeen, Nokian jäädessä kolmanneksi. Salcompilla oli tosin arpaonnea - Nokian sinänsä kelvollinen avajaisesitys arvioitiin Salcompin veroiseksi ja sijoitus ratkaistiin arvalla.

Kyseessä on Brasilian teollisuustyöntekijöiden sosiaalipalveluista huolehtivan organisaation SESIn vuosittaiset kisat. SESI perustettiin vuonna 1946 Promover a qualidade de vida do trabalhador e de seus dependentes, com foco em educação, saúde e lazer, e estimular a gestão socialmente responsável da empresa industrial, vapaasti suomennettuna "edistämään työntekijöiden ja heidän omaistensa elämänlaatua keskittyen koulutukseen, terveyteen ja vapaa-aikaan, sekä virkistämään johdon sosiaalista vastuuta teollisuusyrityksestä"

Ensimmäiset SESI-olympialaiset pidettiin 1953 Curitibassa

SESIn toiminta Manauksessa on hyvin aktiivista. Järjestöllä on suuri alue jossa on useita jalkapallo- ja lentopallokenttiä, yleisurheilukenttä, uima-altaita, pingispöytiä, shakkilautoja. Ainakin nämä ovat edustettuina olympialaisissa, muita lajeja en osaa kääntää portugalista.

Työajan jälkeen ja ennen töitä Salcompinkin operaattorit kerääntyvät harjoittelemaan, pelaamaan, viettämään aikaa yhdessä. Perheet mukana. Tai koska kyseessä on naisvaltainen teollisuus Brasiliassa - äidit lapsineen. Äitejä ei aina erota lapsista, Manauksessa äidit ovat hyvin nuoria.

Tehtaalta oli bussikuljetus stadionille jotta perheet pääsevät tilaisuuteen. Salcomp oli varannut stadionille väelleen rekallisen juotavaa, omenia ja sämpylöitä.

Salcompin avajaisohjelman oli ohjannut alihankkijalla työskentelevä kaveri, palkatta tietysti. Esitystä oli hiottu tehtaan pihalla monena päivänä.

Oli upeaa katsoa kuinka ylpeästi pikkutytöt kantoivat ilotulitusten räiskiessä äitiensä työpaikan, Salcompin, banderollia, jota seurasi yhtä uljaat pienet lipunkantajat: Brasilian, Amazonasin, Salcompin ja Suomen liput. Salcompin voittoisa naisten jalkapallojoukkue esitti oman voimistelu/tanssiesityksensä. Lopulta kaikki Salcompin toistasataa urheilijaa peittyi valtavan Salcomp-lipun alle johon oli kirjattu Salcompin arvot - Asiakastyytyväisyys, Kunnioitus ja Vastuu, Jatkuva oppiminen, Saavuttaminen. Katsomon salcompilaiset hurrasivat, heiluttivat ilmapalloja ja huiskuja ja kiljuivat minkä jaksoivat.

Tilaisuus oli todella kuin olympialaisten avajaiset jossa isäntämaan tanssi- ja taide-esitykset oli korvattu osallistujien aktiivisuudella. Brastemp-kodinkonevalmistajat marssivat tylsän näköisinä, Samsung kuljetti jättimäistä lohikäärmettä, Mushashilaiset, Hondan alihankkijafirma, hyppelivät riemukkaasti amerikkalaistyyppisten cheerleadereiden tahdittamina kun taas Honda luotti viiteen taitavaan voimistelijatyttöön joiden takana remusi riemukkaasti hondalaisten tanssiva urheilijajoukkue. LG toi brasilialaisesti höystettyä korealaista pukeutumista ja tanssia, Philips marssi ryhdikkäästi rivissä haalistuneensinisen logolippunsa heiluessa, kuin Baden-Powelin partiolaiset, Nokialaiset täyttivät kentän pukeutuneena erivärisiin t-paitoihin, räikeitä mainosbanderolleja kuinka Nokia yhdistää ihmiset, iloinen ja reipas ohjelma. Ja kaikki muut. Työntekijät olivat todella paneutuneet avajaisiin, harjoitelleet ja mikä upeinta - ottaneet lapsensa mukaan kentälle.

Ensimmäinen laji oli siis avajaisesiintyminen ja Salcomp sijoittui toiseksi. Miten käy jatkossa?

Suomi ylitti uutiskynnyksen

Suomi ylitti tänään pitkästä aikaa uutiskynnyksen, niin täällä Brasiliassa kuin amerikkalaisessa mediassa. Uutisointi Jokelan koulun järkyttävistä ampumisista on hyvä muistutus sille, että kaukana olevista maista näkyy uutisissa yleensä vain negatiivisia juttuja. Positiiviset uutiset eivät ole uutisia.

Sain sattumalta juuri tänään lehtileikkeen (tosin se oli Iltiksestä tai Iltalehdestä, joten sen nyt voi jättää omaan arvoonsa), jossa kerrottiin kuinka kamala paikka Sao Paulo on. Jopa niin vaarallinen, että formulakuskit joutuvat menemään radalle helikopterilla; Interlagosin rata on kuulemma keskellä vaarallisimpia slummeja. Olen käynyt kaksi kertaa katsomassa ajoja siellä (oli muuten todella mahtava tunnelma nyt kun Kimi voitti ja etenkin kun Alonso ei voittanut, tuntui että koko katsomo oli innoissaan suomalais-brasilailaisen yhteistyön onnistumisesta). Kumpaankin suuntaan on menty pikkubussilla ja kävelty loppumatka. Eikä edes ymmärretty pelätä. Ehkä formulakuskit käyttävät helikopteria samasta syystä kuin esimerkiksi Silverstonessa: liikenneruuhkassa ei ole kiva istua kun pitäisi keskittyä tulevaan kilpailuun. Selvyyden vuoksi: Sao Paulon slummit ovat todellakin vaarallisia, eikä niihin pidä mennä. Mutta ei niihin ihan helposti eksy, itse olen nähnyt niitä vain moottoritietä ohi ajaessa vaikka olen käynyt Sao Paulossa ainakin parikymmentä kertaa.

Jokelan koulun verilöylystä kertovissa kansainvälisissä uutisissa on muuten mainittu, että Suomessa on kolmanneksi eniten ampuma-aseita väkilukuun suhteutettuna (USA:n ja Jemenin jälkeen). Anteeksi vaan Willelle kun kommentoidessani hänen taannoista blogiaan muistelin, että Suomessa niitä olisi jopa USA:a enemmän. /M

Jalkapallo

Nyt ei mene hyvin. Minä kirjoittamassa urheilusta. Vaikka kesän 1974 vietinkin television ääressä Somerniemen naapureiden luona todistamassa Saksan etenemistä jalkapallon maailmanmestaruuteen, se ei tee minusta asiantuntijaa. Kohta mestaruuden jälkeen heitin Hesarista leikatut Gerd Müllerin kuvat päiväkirjan välistä roskiin enkä sen jälkeen ole ollut pelistä kiinnostunut.

Ajattelin ettei Gerd Müllerin voittanutta ole. Neljällätoista maalillaan Gerd oli kaikkien aikojen MM-kisojen maalikuningas, kunnes vuonna 2006 Brasilian Ronaldo teki viisitoista maalia. On kohtalon ivaa, että asun nyt Brasiliassa.

Missään ei pelata jalkapalloa niin järjettömän paljon kuin Brasiliassa. Rio de Janeirossa on maailman suurin jalkapalloareena, Maracanã-stadion. Brasilialaiset ovat maailman fanaattisimpia jalkapallofaneja.

Eivätkä brasilialaiset jalkapalloa keksineet vaan englantilaiset. Ja se oli englantilainen Charles Miller, tosin Brasiliassa syntynyt, joka vuonna 1894 toi Brasiliaan ensimmäisen jalkapallon ja jalkapallovarusteet palatessaan Englannista opiskelemasta. Ensimmäisen virallisen jalkapallo-ottelun jälkeen samana vuonna pelin leviämistä estänyt mikään. Kolme vuotta myöhemmin oli jo Sao Paulon liigaottelut.

Pelin nimikin tulee Englannista: futebol [futshibou], jossa sen enempää ”fute” kuin ”bol” ei tarkoita mitään. Englantia brasilialaisittain.

Katson kotini ikkunasta ulos ja näen yhdellä silmäyksellä viisi jalkapallokenttää, joista kolmessa on poikia pelaamassa. Kun brasilialainen poikalapsi oppii kävelemään, alkaa jalkapallon pelaaminen. Niin pientä tai kaukaista kylää ei Brasiliassa ole, ettei siellä järjestetä kiivaita jalkapalloturnauksia. Yhtälailla etelän viileillä pampas-aroilla tai Copacabanan hiekkarannalla kuin Amazonin höyryävän kuumissa sademetsissä pelataan jalkapalloa. Brasilian pelatessa Olympialaisissa tai MM-kisoissa on turha kuvitella ihmisten pysyvän töissä.

Brasiliassa ihmisiä kutsutaan etunimillä. Puhelinluettelot aakkostetaan etunimen mukaan. Sukunimet ovat pitkiä ja hankalia kun on lueteltava sekä äidin että isän sukunimet. Historian kuuluisin brasilialainen jalkapalloilija Pelé tunnetaan lempinimellään, eikä Edson Arantes do Nascimento’na. Ronaldojen kanssa on oltava kekseliäämpi, Ronaldo on hyvin yleinen nimi. Kun uusi Ronaldo tulee joukkueeseen, saadaan Ronaldinho, pikku-Ronaldo. Se kuuluisa, numero 10 Ronaldinho nimettiin Ronaldinho-Gaucho’ksi – etelä-brasilialainen pikku-Ronaldo – vaikka oikea nimi on Ronaldo de Assis Moreira.

Brasilialainen jalkapallo on kaunista ja taitavaa. Ehkä sen taustalta löytyy samban rytmit ja afro-brasilialaisen taistelulajin tai tanssin, capoieran, akrobaattiset liikkeet ja koreografia tai vain kiihkeä rakkaus peliin. Mutta miten vain pelataan, Argentiina on pakko voittaa.

Kylläpä tätä tarinaa oli vaikea kirjoittaa! Kuin olisin lopullisesti hylännyt Gerd Müllerin.