Manauksen ruoka alkoi jo hieman kyllästyttää. Montreal tuntuu täydelliseltä Manauksen vastakohdalta ravintolatarjonnan suhteen. Ruoka on hyvää ja kaikkea on saatavilla. Olemme syöneet etupäässä Pian kampuksen viereisessä kylässä, istuen terassilla järven rannalla, nauttien loistavista kala-aterioista. Pian kanssa kävimme ennen Mikon tuloa myös ihan epäeksoottisissa paikoissa kuten Pizza Hut'issa ja leffan jälkeen peräti McDonalds'issä. Pinttyneelle rasvalle haisevassa perinteisessä dinerissa oikein hyvän sushin syöminen oli erikoinen kokemus.
Ja tietysti jäätelöä. Keskustassa etsimme Häaegen-Datz-jäätelöbaaria ja luulin jo löytäneeni sellaisen. Pysähdyin katsomaan näyteikkunaa ja yritin nähdä mitä jäätelöä siellä tarjottiin. Mikko ja Pia tulivat kiskomaan minut näyteikkunan edestä pois.
- "Kauanko aiot seistä siinä peep-show'n ikkunaa ihailemassa..."
Ei se ollutkaan jäätelöbaari.
lauantai 25. elokuuta 2007
Opiskelun aloitus
Ensin pitäisi keksiä mitä haluaa opiskella. Sitten pitää valita yliopisto ja päästä sinne sisään. Jos yliopisto on ulkomailla, on hankittava erilaisia dokumentteja, viisumeita ja lupia. Pia joutui hankkimaan niitä Quebecin osavaltiolta, Montrealista yliopistosta, Kanadan Lontoon lähetystöstä (Kanadan lähetystö Suomessa ei hoida opiskelija-asioita), KELAsta, opintotukitoimistosta, pankista.
Sitten Montrealissa. Immigraatiopaperit eivät saapuneet ajoissa Suomeen ja kaikista piti saada viralliset kopiot. Ne piti hakea Montrealin immigraatiovirastosta. Asuntola-asuntosopimus allekirjoitettiin ja sen kanssa pankkiin avaamaan tili ja Pia sai kanadalaisen pankkikortin. Tilille sai jopa siirrettyä rahaa Suomesta. Yliopistolta Pia sai kuvallisen opiskelijakortin ja siihen tarran joka oikeuttaa ilmaisiin bussimatkoihin McGillin Montrealin keskustassa olevan pääkampuksen ja Pian kampuksen välillä. Puhelinkin piti hankkia. GSM-operaattoreita on kaksi. Toinen tarjosi ulkomaiselle opiskelijalle sopivaa ohjelmaa, jossa niistä kuukausista jolloin ei käytä puhelinta ei tarvitse maksaakaan. Pia on kesät Suomessa. Lisämaksusta sai tekstiviestit ja näytölle sen kuka soittaa. Kanada, kuten USAkin, on näissä asioissa melko tavalla Suomea jäljessä. Kuukausimaksu on samaa luokkaa kuin meillä oli koko perheen puhelut Suomessa.
Peittoa ja lakanaa, pyyhkeitä. Lautasia ja laseja, kattila ja paistinpannu. Perustarpeita on hankittava vaikka huone on kalustettu. Yhtäkkiä Pia huomasi tarvitsevansa kenkiä ja lenkkareita, pitkähihaisia puseroitakaan ei ole yhtään. Omituista sinänsä - tyttö tulee kylmänä pidetystä maasta toiseen kylmänä pidettyyn maahan eikä omista edes kunnon kenkiä. Pia ei itsekään ymmärrä miten pärjäsi viime vuonna loska-ajat Suomessa.
Wal-Martiin ostamaan kansioita, pesuaineita ja vedenkeitintä ja sen sellaista. Kärry oli jo kunnioitettavan kukkuroillaan kun Mikko jäi kärry vierellään valikoimaan superhalpoja DVD-elokuvia. Mikko löysi hyvät elokuvat, mutta kadotti kärryt. Kauppa oli täynnä koulua ja opiskelua aloittavien lasten ja nuorten perheitä ja kärryt sekaantuvat helposti. Kello oli yhdeksän illalla ja kauppaa suljettiin. Hätäpäissämme kasasimme jotain kärryyn. Taisi tulla uusi keikka Wal-Martiin.
Sitten Montrealissa. Immigraatiopaperit eivät saapuneet ajoissa Suomeen ja kaikista piti saada viralliset kopiot. Ne piti hakea Montrealin immigraatiovirastosta. Asuntola-asuntosopimus allekirjoitettiin ja sen kanssa pankkiin avaamaan tili ja Pia sai kanadalaisen pankkikortin. Tilille sai jopa siirrettyä rahaa Suomesta. Yliopistolta Pia sai kuvallisen opiskelijakortin ja siihen tarran joka oikeuttaa ilmaisiin bussimatkoihin McGillin Montrealin keskustassa olevan pääkampuksen ja Pian kampuksen välillä. Puhelinkin piti hankkia. GSM-operaattoreita on kaksi. Toinen tarjosi ulkomaiselle opiskelijalle sopivaa ohjelmaa, jossa niistä kuukausista jolloin ei käytä puhelinta ei tarvitse maksaakaan. Pia on kesät Suomessa. Lisämaksusta sai tekstiviestit ja näytölle sen kuka soittaa. Kanada, kuten USAkin, on näissä asioissa melko tavalla Suomea jäljessä. Kuukausimaksu on samaa luokkaa kuin meillä oli koko perheen puhelut Suomessa.
Peittoa ja lakanaa, pyyhkeitä. Lautasia ja laseja, kattila ja paistinpannu. Perustarpeita on hankittava vaikka huone on kalustettu. Yhtäkkiä Pia huomasi tarvitsevansa kenkiä ja lenkkareita, pitkähihaisia puseroitakaan ei ole yhtään. Omituista sinänsä - tyttö tulee kylmänä pidetystä maasta toiseen kylmänä pidettyyn maahan eikä omista edes kunnon kenkiä. Pia ei itsekään ymmärrä miten pärjäsi viime vuonna loska-ajat Suomessa.
Wal-Martiin ostamaan kansioita, pesuaineita ja vedenkeitintä ja sen sellaista. Kärry oli jo kunnioitettavan kukkuroillaan kun Mikko jäi kärry vierellään valikoimaan superhalpoja DVD-elokuvia. Mikko löysi hyvät elokuvat, mutta kadotti kärryt. Kauppa oli täynnä koulua ja opiskelua aloittavien lasten ja nuorten perheitä ja kärryt sekaantuvat helposti. Kello oli yhdeksän illalla ja kauppaa suljettiin. Hätäpäissämme kasasimme jotain kärryyn. Taisi tulla uusi keikka Wal-Martiin.
torstai 23. elokuuta 2007
Opiskelusta
Montrealissa liikkuessa vetreä keski-ikäinen voi tuntea itsensä vanhaksi. kaupungissa on valtavasti opiskelijoita. Quebecin osavaltion suurimmassa yliopistossa, ranskankielisessä, on 80,000 opiskelijaa ja englanninkielisessä McGillissä 35,000. Pia on McGillin MacDonald-kampuksella joka on 35 minuutin bussimatkan päässä kaupungin keskustan pääkampuksesta. Sinne on keskittynyt maatalous- ja ympäristötieteet ja kaikki siihen liittyvät aineet kuten biotieteet, meteorologia, ravitsemusala, parasitologia ja genetiikka. Opiskelijoita kampuksella on 3,000.
Quebec on niin ranskalainen provinssi että kaikki on suunniteltu ranskalaisen monimutkaisesti. Toisaalta, amerikkalainen mutkattomuus kumoaa ranskalaisuutta niin että yhdistelmä on varsin hyvä. Joka tapauksessa... kukaan quebeciläinen nuori ei aloita opiskelua suoraan lukion jälkeen. Lukio tai High School on vuoden lyhyempi kuin USAssa, koulua käydään 11 vuotta 12 vuoden sijaan. Koulun jälkeen quebeciläiset menevät pariksi vuodeksi collegeen joka on jonkinlainen joko ammattiin tai yliopistoon valmistava koulu. Sen jälkeen pyritään yliopistoon. Siksi quebeciläisten Bachelor-tutkinto on 3 vuoden pituinen, kun muille se on 4 vuotta. Siksi Piakin lukee ensimmäisenä vuonna biologiaa, kemiaa, matematiikkaa ja fysiikka ja muutama valinnainen aine, jotta olisi samalla viivalla quebeciläisten kanssa vuoden kuluttua.
Pia pääsee valitsemaan pääaineensa siis vuoden kuluttua, quebeciläiset valitsevat sen ensimmäisenä yliopistovuotenaan. Tällainen systeemi on valtavan hyvä silloin kun ei ole vielä ihan varma mitä todella haluaa opiskella. Tapaa muita opiskelijoita ja kuulee mitä kaikkea voi yleensä opiskella, tapaa opettajia ja professoreita ja opinnonohjaajia jotka antavat mielellään tietoa eri suuntautumisvaihtoehdoista. Pääaineen valittuaan voi kursseja valita melkoisen vapaasti. Siinä vaiheessa kyllä kannattaa keskustella taas opettajien kanssa että kokonaisuudesta tulee järkevä.
MvGillin Agricultural and Environmental Sciences on vireä koulu. Tutkimusta tehdään paljon, nimenomaan tutkimusta jolla haetaan käytännön hyötyä - WHOn kanssa on globaaleja vesi- ja ravintoprojekteja, parasitologiassa malariatutkimus on tärkeä.
Ja jos haluaa opiskella lääkäriksi tai eläinlääkäriksi, tämä McGillin kampus on se missä opiskellaan vaadittavat pre-Med tai pre-Vet-aineet. Lääkäriksi Pohjois-Amerikassa opiskellaan siten että ensin suoritetaan Bachelor-tutkinto ja vasta sen jälkeen pyritään lääketieteelliseen.
Quebec on niin ranskalainen provinssi että kaikki on suunniteltu ranskalaisen monimutkaisesti. Toisaalta, amerikkalainen mutkattomuus kumoaa ranskalaisuutta niin että yhdistelmä on varsin hyvä. Joka tapauksessa... kukaan quebeciläinen nuori ei aloita opiskelua suoraan lukion jälkeen. Lukio tai High School on vuoden lyhyempi kuin USAssa, koulua käydään 11 vuotta 12 vuoden sijaan. Koulun jälkeen quebeciläiset menevät pariksi vuodeksi collegeen joka on jonkinlainen joko ammattiin tai yliopistoon valmistava koulu. Sen jälkeen pyritään yliopistoon. Siksi quebeciläisten Bachelor-tutkinto on 3 vuoden pituinen, kun muille se on 4 vuotta. Siksi Piakin lukee ensimmäisenä vuonna biologiaa, kemiaa, matematiikkaa ja fysiikka ja muutama valinnainen aine, jotta olisi samalla viivalla quebeciläisten kanssa vuoden kuluttua.
Pia pääsee valitsemaan pääaineensa siis vuoden kuluttua, quebeciläiset valitsevat sen ensimmäisenä yliopistovuotenaan. Tällainen systeemi on valtavan hyvä silloin kun ei ole vielä ihan varma mitä todella haluaa opiskella. Tapaa muita opiskelijoita ja kuulee mitä kaikkea voi yleensä opiskella, tapaa opettajia ja professoreita ja opinnonohjaajia jotka antavat mielellään tietoa eri suuntautumisvaihtoehdoista. Pääaineen valittuaan voi kursseja valita melkoisen vapaasti. Siinä vaiheessa kyllä kannattaa keskustella taas opettajien kanssa että kokonaisuudesta tulee järkevä.
MvGillin Agricultural and Environmental Sciences on vireä koulu. Tutkimusta tehdään paljon, nimenomaan tutkimusta jolla haetaan käytännön hyötyä - WHOn kanssa on globaaleja vesi- ja ravintoprojekteja, parasitologiassa malariatutkimus on tärkeä.
Ja jos haluaa opiskella lääkäriksi tai eläinlääkäriksi, tämä McGillin kampus on se missä opiskellaan vaadittavat pre-Med tai pre-Vet-aineet. Lääkäriksi Pohjois-Amerikassa opiskellaan siten että ensin suoritetaan Bachelor-tutkinto ja vasta sen jälkeen pyritään lääketieteelliseen.
keskiviikko 22. elokuuta 2007
Tiukat turvatarkastukset... onko kuitenkaan... on
Turvatarkastukset lennolle Manauksesta Miamiin ovat maailman tiukimmat. Tai no, en ole koskaan lentänyt Israeliin… Passi ja muut dokumentit tarkastetaan ensimmäisen kerran ennen check-in aulaan pääsyä, sitten check-in aulassa olevassa erillisessä tarkastuspisteessä, seuraavaksi niitä ihmetellään check-in:ssä, ja lopulta vielä ennen turvatarkastukseen pääsyä. Turvatarkastuksessa ei tarvitse riisua kenkiä, mutta kaikkien käsimatkatavarat pengotaan huolellisesti, tietokone pitää käynnistää ja kaikille tehdään vielä manuaalinen ruumiintarkastus. Sen jälkeen tapahtuu varsinainen passintarkastus; passi skannataan ja poliisi tutkailee pitkään ruudulle ilmestyneitä tietoja. Kaiken tämän jälkeen minä pääsin kuitenkin kotimaan lentojen puolella olevaan VIP-tilaan. Muut täällä olevat matkustajat ovat menossa kotimaan lennoille, joilla ei ole kummoisiakaan turvatarkastuksia. Systeemissä taitaa kuitenkin olla miehen mentävä aukko.
Kirjoitettuani ylläolevan, minua tultiin hakemaan lennolle ja koko jutun hauskuus lässähti. Ei turvajärjestelyistä löytynytkään aukkoa. Minut vietiin uudelleen metallinpaljastimen läpi, käsimatkatavarat läpivalaistiin, portilla tarkistettiin uudelleen, että nimi passissa ja lentolipussa oli sama, passin hologrammit tutkittiin huolellisesti, ja vielä aivan koneen ovella viimeinen tarkastuskerta kädessä pidettävällä metallinpaljastimella. /M
Kirjoitettuani ylläolevan, minua tultiin hakemaan lennolle ja koko jutun hauskuus lässähti. Ei turvajärjestelyistä löytynytkään aukkoa. Minut vietiin uudelleen metallinpaljastimen läpi, käsimatkatavarat läpivalaistiin, portilla tarkistettiin uudelleen, että nimi passissa ja lentolipussa oli sama, passin hologrammit tutkittiin huolellisesti, ja vielä aivan koneen ovella viimeinen tarkastuskerta kädessä pidettävällä metallinpaljastimella. /M
tiistai 21. elokuuta 2007
Autoja
Mikolla on mahtava karma autojen vuokraamisen suhteen. Pari vuotta sitten olimme Amerikassa joulun ja saimme kammottavan pappamallisen Lincolnin. Nyt Mikko väitti varanneensa aivan tavallisen auton meille Montrealiin ja mitä sain? Pappamallinen Lincoln tietysti!
Koska olin vuokraamossa hieman ennen puoltayötä ja Bed & Breakfastin täti odotti pääsevänsä nukkumaan, en ruennut riitelemään auton vaihdosta etenkin koska muita autoja ei ollut tarjolla. Yöllä Montrealin kadut olivat hiljaisia joten viisi metriä pitkä auton keula ei ihmeemmin haitannut näkyvyyttä. Löysimme ihmeen kaupalla muutenkin perille. En ollut printannut ajo-ohjeita ja meillä oli vain osoite tiedossa. Vuokraamosta neuvoivat väärän moottoritien ulosajon, mutta Pia luki karttaa tarkasti ja löysimme oikean kaupunginosan. Bensa-asemalta menin kysymään tarkempia neuvoja. No, siellä oli töissä hyvin vanha mies joka kuuli huonosti ja väitti vielä olevansa uusi työntekijä. Kaikenlaisia sitä tapaakin! Kaivoi jostain kuitenkin toisen kartan josta löysin katumme nimen.
Nuutuneina laahustimme Rosemaryn kotiin ja kaaduimme sänkyyn. Aamulla Rosemary-täti totesi että olemme aamuvalaistuksessa paljon paremman näköisiä kuin illalla, jolloin hymyttöminä ja enempiä seurustelematta halusimme vain nähdä huoneemme.
Kävimme lentoaseman autovuokraamossa heti aamulla. Naisena on valtavan helppoa sanoa avuttomasti että auto on kovin suuri enkä osaa ajaa sitä, voisinko saada sellaisen jota osaan ajaa. Minulle tarjottiin oitis anteeksipyyntöjen kera Toyota Camry, joka on astetta suurempi auto kuin minkä Mikko oli alunperin varannut. Hintakin tietysti sama.
Illalla Rosemary totesi ohimennen, mutta silminnähden helpottuneena "olette näköjään vaihtaneet auton..."
Pia huokasi onnellisena Camryssa "onneksi ei enää ole sitä hirveätä autoa!". Mitenhän Mikko kestää pappa-autonsa menetyksen.
Koska olin vuokraamossa hieman ennen puoltayötä ja Bed & Breakfastin täti odotti pääsevänsä nukkumaan, en ruennut riitelemään auton vaihdosta etenkin koska muita autoja ei ollut tarjolla. Yöllä Montrealin kadut olivat hiljaisia joten viisi metriä pitkä auton keula ei ihmeemmin haitannut näkyvyyttä. Löysimme ihmeen kaupalla muutenkin perille. En ollut printannut ajo-ohjeita ja meillä oli vain osoite tiedossa. Vuokraamosta neuvoivat väärän moottoritien ulosajon, mutta Pia luki karttaa tarkasti ja löysimme oikean kaupunginosan. Bensa-asemalta menin kysymään tarkempia neuvoja. No, siellä oli töissä hyvin vanha mies joka kuuli huonosti ja väitti vielä olevansa uusi työntekijä. Kaikenlaisia sitä tapaakin! Kaivoi jostain kuitenkin toisen kartan josta löysin katumme nimen.
Nuutuneina laahustimme Rosemaryn kotiin ja kaaduimme sänkyyn. Aamulla Rosemary-täti totesi että olemme aamuvalaistuksessa paljon paremman näköisiä kuin illalla, jolloin hymyttöminä ja enempiä seurustelematta halusimme vain nähdä huoneemme.
Kävimme lentoaseman autovuokraamossa heti aamulla. Naisena on valtavan helppoa sanoa avuttomasti että auto on kovin suuri enkä osaa ajaa sitä, voisinko saada sellaisen jota osaan ajaa. Minulle tarjottiin oitis anteeksipyyntöjen kera Toyota Camry, joka on astetta suurempi auto kuin minkä Mikko oli alunperin varannut. Hintakin tietysti sama.
Illalla Rosemary totesi ohimennen, mutta silminnähden helpottuneena "olette näköjään vaihtaneet auton..."
Pia huokasi onnellisena Camryssa "onneksi ei enää ole sitä hirveätä autoa!". Mitenhän Mikko kestää pappa-autonsa menetyksen.
Kampusta katsomassa
On jotenkin tavattoman ihmeelistä kun joku asia toimii. Toissailtana Montrealin lentokentällä immigraatiossa saimme kaikki Pian opiskeludokumentit 15 minuutissa kuntoon ilman ihmettelyjä tai kysymyksiä. Posti vaan ei ollut tuonut niitä koskaan kotiin tai niitä ei ollut lähetetty, mutta kaikki oli sähköisinä versioina immigraation tiedossa.
Eilen kävimme kampuksella. Kampus on pienen Saint-Anne-kylän kupeessa, sellainen kampus joita mielellään näytetään tuleville opiskelijoille suunnatuissa mainoksissa. Paljon vihreätä nurmikenttää, järvi vieressä, purjeveneet seilaavat järvellä, kylässä lukuisia ravintoloita ja terasseja järven rannalla, kampuksen talot suurelta osin sata vuotta vanhoja punatiilisiä rakennuksia, ihmiset pyöräilevät tai ovat muuten vaan reippaan näköisiä.
Kaikki tapaamamme ihmiset olivat hauskoja. Itse asiassa hieman hullujakin. Student servicen tädeille veimme Pian asuntola-asunnon vuokrasopimuksen jota ei vielä oltu allekirjoitettu. Kysyivät haluaako Pia nähdä huoneen ensin vai allekirjoittaako suinpäin. Yksi tädeistä huomautti että tuo ei kyllä kuulosta kovin lupaavalta heidän suustaan. Pia halusi mielellään nähdä huoneensa joka oli ihan kiva. Yksinkertainen, kahden hengen huone. Suihkut ja veskit käytävllä, keittiö ja telkkaritila koko käytävän porukalle. Olikohan siinä 20 huonetta, eli 40 henkeä yhteensä. Pia allekirjoitti vuokrasopimuksen ja tädit vakuuttivat että oli tehnyt järkevän ratkaisun. Kaikki viihtyvät asuntolassa. Kertoivat mitä kaikkea kampuksella voi tehdä, mitä kerhoja, mitä toimintaa, urheilua, lumikengillä kävelyä, hiihtoa, Halloweenia, bileitä, juhlia,... ai niin, muista opiskella ahkerasti!
Kiersimme kampuskierroksen yhden opiskelijatytön kanssa. Sellainen iloinen reipas kaunis tyttö joka opiskelee aineita joilla voi pelastaa maailman. Haaveena Etelä-Amerikka, sen luonto ja eläimet ja ilmasto. Pia kertoi opastettavalle ryhmälle että tämä hänen äitinsä joka asuu Amazonilla kaataisi mielellään kaikki sademetsän puut. Pia alkaa opiskella ympäristötieteitä ja biologiaa ja sen sellaista. On hyvä että perheessä on mielenkiintoa joka lähtöön.
Eilen kävimme kampuksella. Kampus on pienen Saint-Anne-kylän kupeessa, sellainen kampus joita mielellään näytetään tuleville opiskelijoille suunnatuissa mainoksissa. Paljon vihreätä nurmikenttää, järvi vieressä, purjeveneet seilaavat järvellä, kylässä lukuisia ravintoloita ja terasseja järven rannalla, kampuksen talot suurelta osin sata vuotta vanhoja punatiilisiä rakennuksia, ihmiset pyöräilevät tai ovat muuten vaan reippaan näköisiä.
Kaikki tapaamamme ihmiset olivat hauskoja. Itse asiassa hieman hullujakin. Student servicen tädeille veimme Pian asuntola-asunnon vuokrasopimuksen jota ei vielä oltu allekirjoitettu. Kysyivät haluaako Pia nähdä huoneen ensin vai allekirjoittaako suinpäin. Yksi tädeistä huomautti että tuo ei kyllä kuulosta kovin lupaavalta heidän suustaan. Pia halusi mielellään nähdä huoneensa joka oli ihan kiva. Yksinkertainen, kahden hengen huone. Suihkut ja veskit käytävllä, keittiö ja telkkaritila koko käytävän porukalle. Olikohan siinä 20 huonetta, eli 40 henkeä yhteensä. Pia allekirjoitti vuokrasopimuksen ja tädit vakuuttivat että oli tehnyt järkevän ratkaisun. Kaikki viihtyvät asuntolassa. Kertoivat mitä kaikkea kampuksella voi tehdä, mitä kerhoja, mitä toimintaa, urheilua, lumikengillä kävelyä, hiihtoa, Halloweenia, bileitä, juhlia,... ai niin, muista opiskella ahkerasti!
Kiersimme kampuskierroksen yhden opiskelijatytön kanssa. Sellainen iloinen reipas kaunis tyttö joka opiskelee aineita joilla voi pelastaa maailman. Haaveena Etelä-Amerikka, sen luonto ja eläimet ja ilmasto. Pia kertoi opastettavalle ryhmälle että tämä hänen äitinsä joka asuu Amazonilla kaataisi mielellään kaikki sademetsän puut. Pia alkaa opiskella ympäristötieteitä ja biologiaa ja sen sellaista. On hyvä että perheessä on mielenkiintoa joka lähtöön.
lauantai 18. elokuuta 2007
Ei vain Brasiliassa
Brasiliassa lennot ovat aina myöhässä. Alle tunnin myöhästymistä ei lasketa. Mutta osataan sitä muuallakin.
Lensin tällä viikolla Suomesta Manaukseen, matkaan meni 51 tuntia. Lontoossa oli jotain häiriöitä joten BA:n kone tuli Helsinkiin tunnin myöhässä. Sen takia lähtö olisi myöhästynyt tunnin, mutta kun olimme menettäneet slottimme niin jouduimme odottamaan starttilupaa vielä 45 minuuttia. Poikkeuksellisesti pääsimme sentään laskeutumaan melkein heti Lontooseen saavuttua. Näytti jo siltä, että saattaisin sittenkin ehtiä São Paulon koneeseen kunnes jouduimme odottamaan puoli tuntia kun kenttähenkilökunta yritti saada matkustajaputkea toimimaan. Kippari kuulutti kuivalla brittihuumorilla "yleensä ongelmana on, että mistään ei löydy putken käyttäjää; onhan tämä ainakin vaihtelua". En ehtinyt siihen SP:n koneeseen vaan vasta seuraavaan, 24 tunnin päästä lähtevään. Lontoossa on kyllä aina mukava käydä; Oxford Streetillä ja Regent Streetillä tuntee olevansa oikeassa kaupungissa.
Matkustaminen vaan on tällaista. Eikä Lontoon välttäminen mitään auta; edellisen kerran lensin Pariisin kautta ja jouduin silloinkin yöpymään kaupungissa "koneen myöhäisen saapumisen" takia. Euroopan lentokentät ovat yksinkertaisesti liian ruuhkaiset. Samoin USAn. /M
Lensin tällä viikolla Suomesta Manaukseen, matkaan meni 51 tuntia. Lontoossa oli jotain häiriöitä joten BA:n kone tuli Helsinkiin tunnin myöhässä. Sen takia lähtö olisi myöhästynyt tunnin, mutta kun olimme menettäneet slottimme niin jouduimme odottamaan starttilupaa vielä 45 minuuttia. Poikkeuksellisesti pääsimme sentään laskeutumaan melkein heti Lontooseen saavuttua. Näytti jo siltä, että saattaisin sittenkin ehtiä São Paulon koneeseen kunnes jouduimme odottamaan puoli tuntia kun kenttähenkilökunta yritti saada matkustajaputkea toimimaan. Kippari kuulutti kuivalla brittihuumorilla "yleensä ongelmana on, että mistään ei löydy putken käyttäjää; onhan tämä ainakin vaihtelua". En ehtinyt siihen SP:n koneeseen vaan vasta seuraavaan, 24 tunnin päästä lähtevään. Lontoossa on kyllä aina mukava käydä; Oxford Streetillä ja Regent Streetillä tuntee olevansa oikeassa kaupungissa.
Matkustaminen vaan on tällaista. Eikä Lontoon välttäminen mitään auta; edellisen kerran lensin Pariisin kautta ja jouduin silloinkin yöpymään kaupungissa "koneen myöhäisen saapumisen" takia. Euroopan lentokentät ovat yksinkertaisesti liian ruuhkaiset. Samoin USAn. /M
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
