Ei vain Brasiliassa

Brasiliassa lennot ovat aina myöhässä. Alle tunnin myöhästymistä ei lasketa. Mutta osataan sitä muuallakin.

Lensin tällä viikolla Suomesta Manaukseen, matkaan meni 51 tuntia. Lontoossa oli jotain häiriöitä joten BA:n kone tuli Helsinkiin tunnin myöhässä. Sen takia lähtö olisi myöhästynyt tunnin, mutta kun olimme menettäneet slottimme niin jouduimme odottamaan starttilupaa vielä 45 minuuttia. Poikkeuksellisesti pääsimme sentään laskeutumaan melkein heti Lontooseen saavuttua. Näytti jo siltä, että saattaisin sittenkin ehtiä São Paulon koneeseen kunnes jouduimme odottamaan puoli tuntia kun kenttähenkilökunta yritti saada matkustajaputkea toimimaan. Kippari kuulutti kuivalla brittihuumorilla "yleensä ongelmana on, että mistään ei löydy putken käyttäjää; onhan tämä ainakin vaihtelua". En ehtinyt siihen SP:n koneeseen vaan vasta seuraavaan, 24 tunnin päästä lähtevään. Lontoossa on kyllä aina mukava käydä; Oxford Streetillä ja Regent Streetillä tuntee olevansa oikeassa kaupungissa.

Matkustaminen vaan on tällaista. Eikä Lontoon välttäminen mitään auta; edellisen kerran lensin Pariisin kautta ja jouduin silloinkin yöpymään kaupungissa "koneen myöhäisen saapumisen" takia. Euroopan lentokentät ovat yksinkertaisesti liian ruuhkaiset. Samoin USAn. /M

Suomesta maailmalle

Viikon matka Suomeen alkaa olla lopuillaan. Huomenna kohti Kanadaa, Montrealiin. Huolimatta tiiviistä portugalin opinnoista ei sukulaiskieli ranska tunnu oikein avautuvan. Olen useamman kerran soittanut Quebecin immigraatiotoimistoon kysyäkseni opiskelijan viisumiasioista. Virasto on virasto Kanadassakin ja odottaminen käy pitkäksi - ja taatusti kalliiksi kun soittaa suomalaisella kännykällä. Siinä ohessa olen yhden jos toisenkin ranskankielisen selostuksen kuunnellut, ilmeisesti kerrotaan että joitain asioita voisi hoidella nettisivunkin kautta. Tai jotain muuta. En ymmärrä yhtään ranskaa.

Sao Paulon kautta

Manauksesta on pitkä matka minne vain. Suomeen matkatessa joutuu väkisin yöpymään joko Miamissa tai Sao Paulossa. Sao Paulo - kuten olen joskus tainnut ohimennen mainita - sopii minulle hyvin. On kuin kotiin tulisi.

Mikko meni muutamaksi tunniksi hotellin vieressä olevaan konttoriin, minä taidan lähteä katsomaan naapurissa olevaa ostoskatua.

Ylpeästi suomalainen

Katsoin aamulla laiskasti BBC-uutisia. Wal-Mart näkyy valtaavan Intian markkinatkin. Kiinassa yritetään saada olympialaiskrääsän piraattimyynti kuriin. Englannissa pohditaan miten ratkaista kesän tulvien aiheuttamat ongelmat. Suomessa selvitettiin saunomisen maailmanmestaruus. Alastomat miehet hikoilivat yhdessä löylyhuoneessa, uikkareihin sonnustautuneet naiset olivat ahtautuneet toiseen. Kasvot punaisina, hiki noroina valuen. Samassa yhteydessä muistettiin mainita myös muut suomalaisten vahvat lajit, vaimonkanto ja hyttysten tappo.

Ulkomailla asuessa sitä on niin ylpeä kun oman maan saavutuksista kerrotaan maailmalla. Mutta miksi ne niin usein esitetään loppukevennyksinä?

Amazonin eksotiikkaa

Mikko heräsi kahdeksalta sunnuntaina katsomaan Formula ykkösiä parvekkeelta - aamuaurinko ei porota vielä sinne. Suuri taulu-TV on olohuoneessa ja se näkyy hyvin parvekkeelle jonne tulee se äänikin. Minä luin Andrew Taylorin "The American Boy" historiallista romaania.

Edellisillan tuhdin ja myöhäisen ravintolaillallisen jälkeen ei ollut nälkä. Söimme ananasta, joka on nyt todella hyvää. Sadekauden loppuvaiheissa ananakset pilaantuivat nopeasti ja maistuivat käyneiltä.

Formuloiden päätyttyä menimme hissillä takapihan kentälle pelaamaan tennistä. "Pelata" on ehkä liioittelua, mutta huidoimme mailoilla ja keräsimme palloja. Aurinko porotti suoraan yläpuolellamme, lämpöasteita +35C. Vaikkei pallo kulkenut Wimbledonin tapaan, hiki tuli kuitenkin. Sen jälkeen siirryimme talomme alakertaan kuntosalille.

Hissillä kotiin. Luin sisällä "The American Boy´ta" puoli viiteen jolloin sain sen loppuun. Mikko luki parvekkeella Isabel Allenden "The House of the Spirits" saaden sen loppuun. Huomasimme että olisihan sitä voinut uima-altaallakin lukea. Ja tajusimme että sekä sisällä että ulkona on todella kuuma. Aurinko laskee puoli kuuden maissa, mutta auringonlaskunkin aikaan voi mennä uimaan. Uima-altaalla ei juuri koskaan ole ihmisiä. Nyt oli toinen pariskunta.

Kello tuli kuusi - alkaa olla nälkä. Voikohan jo lähteä syömään... Italialainen ravintola on auki, yleensä ravintolat ovat Manauksessa sunnuntaisin kiinni. Olimme ainoat asiakkaat. Muita alkoi tulla ravintolaan vasta kun teimme lähtöä. Söimme paikalliseen tapaan tilaten vain yhden annoksen jonka jaoimme... ruoka-annokset ovat täällä valtavia.

Siirryimme viereiseen jäätelöbaariin nauttimaan hyvästä jäätelöstä. Jäätelöbaareissa on aina ihmisiä; tämä on kaupungin kallein, joten kaupungin rahakkaat suosivat paikkaa. Siellä on mukava tarkkailla ihmisiä.

Kotona katsoimme Risto Jarvan "Bensaa suonissa"-elokuvan vuodelta 1970. Parasta siinä oli Rauli Badding Somerjoen taustalla kuuluva laulu "Bensaa suonissa" ja ohimennen vilahtavat Retu-kengät ja James-farkut. Eri automerkkien tunnistaminen oli samoin hupaisaa.
Mikko aloitti vielä Andrew Taylorin "The American Boy" historiallisen romaanin, minä nukahdin. Oli ollut rankka päivä. Ja todella eksoottinen... täällä sademetsän keskellä, Amazonin viidakossa.

Postinkulkua

Muistan jonkun sanoneen Sveitsin olevan maa jossa "se mikä ei ole kiellettyä, ei ole sallittua". Brasiliaankin se pätee jossain määrin, mutta voisi hieman tarkentaa "se mikä ei ole kiellettyä, on laitonta".

Mikon tehtaan hallintopäällikkö oli lähettänyt tiukkasävyisen sähköpostin: Joku on käyttänyt FedExiä, firma joutuu suuriin vaikeuksiin. FedExin käyttö on laitonta. Etenkin FedEx-lähetyksen vastaanottaminen on laitonta.

Hmmm... tämähän vaikeuttaa elämää huomattavasti. Miten postin kuuluisi kulkea nopeasti Brasiliaan jos tunnetuinta kansainvälistä kuriiria ei voi käyttää? Brasilian postin kautta vai? Teemun vanhemmat lähettivät postitse Suomesta Teemulle luottokortin, joka ei vielä kuuden kuukauden odotuksen jälkeen ole tullut perille. No, ei se sinänsä Teemua haitannut. Luottokorttiyhtiö joka tapauksessa sulki tilin luottorajan ylityksen vuoksi. Se vain tuli yllätyksenä - luottoraja ylitetty kortilla jota Teemu ei ole koskaan nähnyt, saati käyttänyt. Sellaista sattuu.

Mutta FedExiin. Hallintopäällikkö väänsi asian rautalangasta Mikolle, joka ei ollut ymmärtänyt yksinkertaista asiaa.

Kyllä ASIAKIRJOJA voi lähettää Manaukseen FedExillä ja yksityishenkilö voi jopa vastaanottaa FedExillä lähetettyä tavaraa. Mutta firmaa koskevat toiset säännöt:
- vain tietyillä, valikoiduilla huolintayhtiöillä on oikeus TAVAROIDEN tullaamiseen
- FedExille on MUUALLA BRASILIASSA myönnetty nämä oikeudet, mutta EI MANAUKSESSA
- eli Manauksessa firma ei voi käyttää FedExiä tavaroiden vastaanottamiseen
- koska FedExillä Manaukseen saapuvan tavaran vastaanottaessaan firma toimii vastoin lakia

Kuten on aiemminkin todettu, Brasiliassa pienimpäänkin asiaan, komponenttiin tai osaan on oma lakinsa. Kyllä me ne vähitellen opimme.

Tähtiratsastajat kentällä

Nilton Lins ratsastusyhdistyksen kasvatti menestyi hienosti Pan American esteratsastuskilpailuissa. Samaan aikaan kisattiin Brasilian esteratsastusseurojen väliset kilpailut, joissa seuramme menestyi mahtavasti. Iloon, ylpeyteen ja juhlintaan oli aihetta.

Perjantaina tallilla vietettiin festa, kunnon karkelot. Paikalle tulivat kaikki menestyneet ratsastajat, omaiset ja laajat suvut.

Perjantaina meillä oli tietenkin ratsastustunti. Samaan aikaan kun tuntimme piti alkaa, terassille talutettiin vanhainkodeista tuotuja isoäitejä. Helmiä, koruja, hepeneitä. Meillä oli sinänsä tyylikkäät ratsastushousut ja saappaat ja Salcomp-paidat, mutta tuossa tilanteessa ne yhtäkkiä tuntuivat olevan väärässä seurassa.

Gina, tallin omistaja löytyi.
- "Onko meillä tuntia, voimmeko ratsastaa?"
- "Tottakai, työ jatkuu. On teillä tunti!"

Juhlivat ihmiset parveilivat terassilla kun buffet-pöytää katettiin. Kentällä ei ollut muita kuin Mikko ja minä. Mikko laukkasi uljaasti Queenillään, jonka on nyt onnistunut jo kesyttämään niin että teki laukanvaihtoa vauhdissa. Se oli upeata. Minulla oli uusi hevonen, Rabibe, joka korskui ja oli hienoin hevonen jolla olen koskaan ratsastanut. Länkisäärinen opettaja tuli mustalla oriilla kentälle ja käski meidän laukata perässään. Laukkasimme kuin kolme Zorroa ympäri ja ympäri ja ympäri kenttää. Terssilta näkyi salamavalojen välähdyksiä ja videokameroiden valoja kun ihmiset kuvasivat meitä.

Olimme jo ennen tätä tallin julkimoita, "ne suomalaiset jotka ei puhu portugalia". Nyt meidät tuntevat jo isoäiditkin.