maanantai 10. syyskuuta 2007

Yli kasteisten vuorten



Emme me tiedä mitään Sao Paulon alueen viikonloppuruuhkista. Manauksesta kun lähtee vain se yksi tie, Venezuelaan, eikä amazonilaisella autokannalla sinne jatkuvasti aja. Matkakin kestää puolitoista vuorokautta.

Sao Paulon Ilhabela on saari. Pousadan isännän kehoituksesta lähdimme aikaisin välttääksemme lauttajonon. Olimme sunnuntaiaamuna kello yhdeksältä jonossa ja kymmeneltä lautassa.

Ilhabelan saari oli hieno, millainen on rannikko? Mennäänkö Ubatubaan vai Santosiin? Ubatubaan, hauskempi nimi. Intiaanien peruja - "Paljon Kanootteja" tai "Paljon Keihäitä" - tupi-kielen osaajat ovat jo maailmasta kadonneet. Ajoimme sinne tunnissa, ei ruuhkia. Hauska rantakaupunki, ei niin idyllinen kuin Ilhabela, valtava hiekkaranta, aurinkovarjoja ja paljon ihmisiä.

Hyvä paikka arvioida rantamuotia. Miehet suosivat sekä pikkuisia Speedoja että kirjavia amerikkalaistyyppisiä surffausshortseja. Speedojen soisi katoavan maailmasta kokonaan. Naisilla bikinit. Kokouimapukuja ei ole kenelläkään. Kovin pienet bikinit eivät olekaan muodikkaita ja näköjään on muodikasta että yläosa ja alaosa ovat eri kuosia. Kukkaa ylhäällä, yksivärinen alaosa. Nyt bikinikauppaan! Onkohan muoti ehtinyt jo Manaukseen?

Söimme välipalaa Ubatuban hienossa rantaravintolassa ja jätskit sorveteriassa (jäätelöbaari). Ja sitten lähdimme ylittämään vuoria. Vuoret antavat myös elinkeinon rannikon asukkaille. Mustaa graniittia louhitaan keittiötasoiksi, lattialaatoiksi, pöytälevyiksi. Ja ylellisen tummaa marmoria. Brasilialainen sisustus perustuu kiven ja lasin käyttöön.

Sao Pauloon pääsee rannikolta vain kolmea tietä pitkin – Caraguatatuban kautta jota tulimme, etelästä Santosin kautta ja pohjoisesta Ubatuban kautta. Pieni serpentiinitie joka tapauksessa. Tuollaisten vuorien yli ei mene monikaistaiset moottoritiet.

No, tämä aiheuttaa ruuhkaa. Autoja on moneen lähtöön, suuria nelivetoisia city-maastureita ja yksilitraisia pikku-Fiateja. Jyrkässä ylämäessä pikku-Fiateille voi tulla vaikeuksia. Sumukin yllättää ja näkyvyys on heikko. Eikä renkaistakaan voi olla ihan varma.

Ubatuban keskustasta Sao Paulon tielle oli matkaa 3.1 kilometriä. Sen ajaminen kesti tunnin. Koska emme olleet varmoja tuleeko koko matka olemaan samanlaista vauhdin hurmaa, laskimme että pahimmillaan istumme autossa seuraavat neljä päivää. Normaali viikonloppuruuhka vai poikkeus - emme me tiedä.

Vuoristotie oli hidas. Poliisit valvoivat liikennettä ja hinausautoja kulki tiuhaan. Vuoristo on ankara isommillekin autoille. Meille vuoret eivät aiheuttaneet ongelmia. Hitaus ei haitannut, maisemat ovat uskomattoman kauniita. Sokeritoppamaisia vuoria, ei juuri puita, pelkkää avaruutta, tilaa hengittää. Äkkijyrkillä rinteillä käyskenteli hevosia ja lehmiä, siellä täällä maatiloja. Henkeäsalpaavaa.
Sound of Music-musikaalia lainatakseni:
The hills are alive with the sound of music
With songs they have sung for a thousand years.
The hills fill my heart with the sound of music


Vaikka mieli olisi tehnyt laulaa, marisin miksi ihmeessä meidän on asuttava kaikenvaltaavassa viidakossa joka tukahduttaa niin ihmisen kuin kukatkin - täällä AhkeraLiisakin kasvaa villinä kaikissa väreissä joita Suomessa myydään kalliiseen hintaan. Voisimme vallan hyvin asua vuoristossa jos vain muuttaisimme tehtaatkin sinne.

Emme uskaltaneet pysähtyä matkalla syömään vaan ajoimme suoraan Ayrton Senna-moottoritietä lentokentälle. Varmuuden vuoksi Mikko jätti minut ja tavarat check-in’iin ja meni palauttamaan autoa. Ihan turhaan... Manauksen kone oli myöhässä. Piti lähteä 23.15, lähti joskus kello 1. Olimme kotona puoli viisi aamulla. Mikko ehti ihan hyvin nukkuakin ennen töihinmenoa. Tai ainakin nukahtaa.

3 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Miten brassien presidentti on joutunut työmatkalle suomeen keskellä juhlapyhiä, vai olivatko lomat vain amazonasissa?

Mikko kirjoitti...

Keskiviikon lomapäivä oli Manauksen oma, mutta perjantai oli Brasilian itsenäisyyspäivä. Täällä ei ole ilmeisesti tapana pitää itsenäisyyspäivän vastaanottoa linnassa jos Lula oli jo silloin Suomessa.

Mikko kirjoitti...

Minä en huomannut koko itsenäisyyspäivää. En nähnyt mitään kulkueita enkä tavallisesta poikkeavaa liputustakaan. Ilhabelan saaressa tosin ei möykätty, ehkä Manauksessa olisi ollut isompaa riehaa. Vaikea kuitenkin uskoa että brassit seisoisivat ojennuksessa käsi sydämellä kuuntelemassa kansallislaulua - jonka tahdissa on helpompi tanssia kuin seistä - edes itsenäisyyspäivänä./P