Amazonasin Oopperajuhlat ja Lentävä hollantilainen

Festival Amazonas de Opera eli vuosittainen Amazonasin oopperajuhlat alkoivat eilen. Olimme tietenkin paikalla Wagnerin ”Navio Fantasma” (Lentävä hollantilainen) ensi-illassa. Kuten Savonlinnan Oopperajuhlat, Festival Amazonas on societé-tapahtuma, korkeakulttuuria erikoisessa paikassa.

Brasilian intellektuellit ja kulttuuripersoonat kansoittivat Teatro Amazonaksen, televisiokameroita oli kymmeniä. Julkkiksia haastateltiin joka puolella. Meitä ei bongattu, varmaan koska Mikolla on lyhyet hiukset eikä edes partaa eikä meillä ollut mustia vaatteita. Parin viikon päästä menemme Macbethiin, eikä tukka – parrasta puhumattakaan – ehdi kasvaa siihen mennessä. Ehkä tumma puku ja Rauli Badding Somerjoki –paita riittää?

Tai kyllä meitä haastateltiin johonkin kyselytutkimukseen. Haastattelu tehtiin englanniksi, mutta meidän portugali olisi saattanut olla parempaa kuin haastattelijan englanti. Loppuyhteenvedossa voi herättää huomiota suomalaispariskunta, joka väitti tulleensa oopperaan Richard Wagnerin henkilökohtaisesti kutsumana.

Musiikki oli taattua mahtipontista Wagneria, orkesteri taitava ja laulajat hyviä. Juonikin on yksinkertainen. Paholainen rankaisee ylimielistä hollantilaista merikapteenia kiroten hänet ikuisesti purjehtimaan. Enkeli armahtaa kapteenia päästäen tämän maihin joka seitsemäs vuosi. Jos hollantilainen löytää naisen joka rakastaa häntä kuolemaan asti, kirous raukeaa. Hollantilaisen kummitusalus rantautuu Norjan vuonoon, jossa norjalainen merikapteeni Daland on kauniin tyttärensä Sentan kanssa. Hollantilainen innostuu potentiaalista rakastetusta, Daland hollantilaisen rikkauksista ja Senta hollantilaisen maineesta ja rakastuu suipäin. Sentaan rakastuneen norjalaisen metsästäjän puheet aiheuttavat sekaannusta ja huolimatta Sentan hurmiosta, hollantilainen pitää Sentaa petollisena. Senta osoittaa uskollisuutensa heittäytymällä mereen kuolemaan ja hollantilainen on pelastunut.

Ensimmäistä kertaa elämässään Mikko pysyi hereillä koko oopperan ajan. Sovitusta voisi luonnehtia sanoilla ”kokeellinen”, ”moderni” tai ”erilainen”. Toi mieleen Fellinin elokuvat. Amarcord-leffan rehevä tupakkakauppias oli mukana, entistä rehevämpänä. Kauloja katkottiin ja päitä heiteltiin. Joku hirtettiin. Mystinen vanha pariskunta seisoi, istui tai makasi näyttämöllä ääntäkään päästämättä. Kuusi kyttyräselkäistä miestä kantoi ruumiita. Kääpiö oli ilmeisesti Sentan palvelijatar. Kääpiökään ei laulanut. Norjalainen Daland oli papin kaavussa, pieniä kuoripoikia oli vilistäen. Välillä joku oli lasiarkussa joko kuolleena tai kuolleista heräävänä. Hollantilainen esitti rikkautensa viiden kultakimalteisiin karnevaalihöyheniin pukeutuneen hahmon ja sambatanssijan avulla. Esiintyjät eivät mahtuneet aina näyttämölle vaan esitys laajeni katsomoon. Merellä purjehtivat laivat olivat strippaushäkkejä. Hyvä että tuli luettua se motelliartikkeli... Senta, hollantilaisen norjalainen rakastettu, tanakka japanilainen sopraano, tanssi Amazonilaista boi-bumbaa häkissä. Hollantilainen, jykevä basso, kieppui strippauspylvään ympärillä tyttöä viekoitellen. Kaiken lisäksi näyttämön eteen vedettiin vähän väliä harsokangas, johon heijastettiin käsivaralla kuvattua mustavalkoista filmiä, jossa näytettiin Amazonin intiaaneja, alastonta hääseuruetta, kuolleilla kaloilla peiteltyä kääpiöpalvelijaa ja sen sellaista. Loppukohtauksessa Sentan mekko ripustettiin koukkuun ja kohotettiin hitaasti ylös. Senta ikäänkuin nousi taivaisiin. Harsokangas vedettiin esiin ja mustavalkofilmissä seilasi pieni reipas Amazonin matkustajalaiva kohti ikuisuuutta.Kirous oli päättynyt. Ja Wagner raikui väkevänä koko esityksen ajan.

Vauhdin lisäksi tarvittiin myös meteliä. Toisen näytöksen lopussa katsomon käytävä täyttyi Boi-bumba-rummuttajista joita ohjasi jalkapallovalmentajaksi pukeutunut kapellimestari puhaltaen posket pullollaan pillillä tahtia.

Ooppera sai raikuvat suosionosoitukset. Yleisö oli yhtä hurmioissaan kuin Senta hollantilaisestaan.

Jos olisimme perehtyneet paikalliseen kulttuuriin yhtä hyvin kuin motellien arkkitehtuuriin, olisimme varmasti löytäneet enemmänkin symboliikkaa. Nyt oli kuin olisi katsonut ”Scary movie” elokuvaa ilman, että oli nähnyt yhtään siinä parodioitavaa kauhuleffaa. Nelituntinen esitys oli vähintään mieliinpainuva ja odotamme jännittyneinä Macbethiä. Tänään saimme tietää että Amazonas Opera Festival on tunnettu yllätyksellisyydestään ja kokeellisuudestaan.