Sadekausi

Sade alkoi yöllä. Illalla makasimme Mikon kanssa kumpikin omalla soffallamme ja katsoimme non-stopina Seinfeld-sarjaa. Antti meille tämän paheen on opettanut.

Niin se sade. Mikon hakiessa lisää teetä, kävin parvekkeella. Ilma oli kostea ja seisova. Katselin mustaa taivasta. Viiden minuutin välein näin kirkkaita välähdyksiä sademetsän yllä valaisten mustat pilvet ja pilven raosta tuleva valo häikäisi. Ja sitten oli taas pimeää. Ei jyrinää eikä sadetta. "Onko tämä normaalia vai Mars hyökkää-elokuvasta?" Marsilaiset tulevat hiljaa, ukkosen kuulee. Ja salamat nousevat maasta ylös, ei valaise taivasta säännöllisin väliajoin.

Liian vaikeata. Katsoimme vielä pari Seinfeldia ja menimme nukkumaan. Yöllä heräsin kaatosateen ääneen. Kävin parvekkeella, sade oli kuin seinä.

Aamulla satoi normaalin rankasti. Joen tyyni pinta väreili omituisesti rankkasateen jäljiltä eikä tavallisia soutajia ollut harjoituksissaan.

Sairaalassa oli ämpäreitä ja saaveja joka paikassa. Vettä lainehti lattialla. Kengät kastui käytävällä malarialabraan mennessä. Seinästä tihkui vettä. Samanlaista kuin Amerikassa pahimpien hurrikaanisateiden aikaan. Täällä ei tarvita pumppuja, vesi hoituu saaveilla ja räteillä, jossain vaiheessa lämpö ja aurinko kuitenkin kuivattaa kaiken. Minulle vakuutettiin ettei potilailla ole hätää. Kävin ensiapuosastolla, siellä ainakin näytti kuivalta.

Opin paljon uusia sanoja. Lattia on "piso" ja ensimmäinen kerros on "primeiro piso". Sade sai ihmiset puheliaiksi. Jouduin kertomaan Suomen ihmeistä, siitä ettei Suomessa ole köyhiä ja kaikilla on varaa opiskella ja matkustella, lääkäreitä ja hoitajia on liian vähän, vanhoja ihmisiä paljon ja lapsia liian vähän toisin kuin Brasiliassa. Kuulin lavean selostuksen Etelä-Brasilian kauneudesta ja hyvistä kalaruoista ja sain paljon vinkkejä rantalomakaupungeista, sellaisista missä turisteja ei ryöstetä. Senhor Eckner tarjosi tietokonetieteitä opiskelevaa poikaansa Salcompille töihin. Kaikki portugaliksi!

Kotona katsoin parvekkeella jokea. Olen seurannut häämöttävää vastarantaa. Tammikuussa tullessani siellä näkyi vielä vaalea hiekkarannan viiva, nyt se on kadonnut. Oikealla Tropical-hotellin vieressä oleva uimaranta on kutistunut olemattomiin. Keskellä jokea oleva saari on lähes uponnut. Enää puiden latvatupsuja on näkyvissä. Kohta nekin jäävät veden alle. Kun vesi nousee 8-10 metriä, maisema muuttuu. Se vain tapahtuu niin hitaasti ettei sitä huomaa.

Katson loputonta sademetsää työhuoneen ikkunasta. 20-40 metriä korkean metsän latvuskerros muodostaa tiheän katon, jonka läpi pääsee vain 10–15 % auringonvalosta. Latvukset pysäyttävät rankkasateet, jotka muutoin veisivät ohuen kasvumaan mennessään. Näen kuinka metsä hengittää. Vesihöyry nousee vaaleanharmaana pilvenä, keuhkot toimivat.