Ja taas Manaukseen...

City-elämä ei jatku ikuisesti. Tiistaiaamuna lähdimme Manaukseen, iltapäivän Mikko oli jo töissä, minä menin lenkille ja kuntosalille.

Maanantai sateisessa Sao Paulossa oli mukava. Vaikka sade on inhottavaa, suon sen tällä kertaa sao paulolaisille, koska kaupunki on kärsinyt kuivuudesta ja ilmansaaste oli ruennut jo häiritsemään. Sade puhdistaa ilman. Kun Mikko lähti töihin, menin nauttimaan rauhallista hotelliaamiaista. Sao Paulossa hedelmävalikoimakin on laajempi kuin Manauksessa. Ja hotellin tapioca-lettu oli parempi kuin itsepaistamani. Luulen että se johtuu siitä että hotellissa käyttävät siivilää levittäessään maniokki-jauhot paistinpannulle, minä kaadan kokkareet sellaisenaan ja yritän lastalla litistää jauhoksi.

Talsin sateessa ostoskeskukseen. Pysähdyin eiliseen kenkäkauppaan josta olimme jo ostaneet kengät sekä Mikolle että minulle. On niin mukava kokeilla kaikenlaisia kenkiä kun myyjä juoksee hakemaan niitä varastosta. En ostanut mitään. Joskus tuollainen juoksuttaminen on tuntunut kiusalliselta, mutta nyt toimin kuten muutkin. Kenkäkasa vieressäni oli kyllä paljon pienempi kuin muilla asiakkailla. Kengät ovat ihania Sao Paulossa ja kohtuuhintaisiakin.

Tapasin Mikon hotellilla ja menimme taksilla toiseen ostoskeskukseen. Wau... Yhtä hieno ja suuri kuin King of Prussia Mall Philadelphiassa. Mutta paljon enemmän ja paljon paremman näköisiä ravintoloita. Ja Food Court oli hienompi, vaikka oli sielläkin McDonalds ja PizzaHut. Ostarissa oli jopa kaksi Starbucksia. Se on todella rohkeata. Tuoda amerikkalainen kahvilaketju Brasiliaan! Tavallinen kahvi tarjottiin posliinisesta pikkukupista nimellä espresso, muuten tarjolla oli normaali Starbucks-valikoima pahvimukeissa. Ja Starbucksit olivat suosittuja. Brasilialaiset ovat ylpeitä omasta maastaan, mutta rakastavat ulkomaisia merkkejä. Tommy Hilfigerit, Calvin Kleinit, Armanit, Fendit ja Dolce&Gabanat ovat suosittuja ja niistä ollaan valmiita myös maksamaan maltaita.

En edelleenkään löytänyt suuria, silkkisiä soffatyynyjä. Ne mitä olen nähnyt, ovat maksaneet noin 70 euroa, enkä ihan sellaisia rupea ostamaan. Kiersimme koko ostarin, katselimme niitä näitä ilman mitään erityisesti etsien, kävimme kaupoissa, myyjät hyökkäsivät auttamaan kuten täällä on tapana. Myyjiä on hurjan paljon, paljon enemmän kuin asiakkaita. Katsoimme jotain matkalaukkua, haluaisimme sellaisen jossa on pukupussi. Saimme selitettyä yhdelle myyjälle mitä kaipaisimme ja kohta neljä myyjätyttöä kurkotteli ylähyllyiltä erilaisia laukkuja katsottavaksemme. Emme edes olleet ostamassa laukkua. Mikko totesi uupuneena "ne on sulkenut pakotien kaikilla näillä laukuilla". Se oli totta. Avonaiset matkalaukut peittivät koko kaupan lattian. Kiitimme kauniisti ja hyppelimme laukkujen yli ulos kaupasta.

Otimme taksin ja istuimme Sao Paulon kuuluisassa ruuhkassa yli tunnin. Ajomatkaa oli vajaa viitisen kilometriä. Sen olisi voinut kävelläkin, mutta satoi kaatamalla.

Olemme Manauksessa tottuneet syömään kevyesti. Lounaan jälkeen ei ollut yhtään nälkä, mutta koska olemme Sao Paulon ravintolaparatiisissa, on pakko syödä illallinen. Vitkuttelimme kello 21.30 asti jolloin lähdimme hotellista kävellen italialaiseen ravintolaan jossa Mikko on ollut aikaisemminkin. Hyvää mutkatonta kotiruokaa. Ruokalista oli suppea ja se kirjoitettiin pöytäliinana toimivaan valkoiseen paperiin. Mainio ja kodikas paikka. Ruokakin maistui vaikkei ollut nälkä ja söimme jälkiruoankin.