Brasiliassa naiset antavat poskisuudelmia toisilleen. Jos on jotenkin tiennyt toisen olemassaolosta, vaikka puhunut puhelimessa tai miehet ovat samassa työpaikassa, vaimot tavatessaan ensimmäistä kertaa toisensä moiskauttavat poskisuudelmat. Vasemmat posket yhteen ja moiskaus ilmaan, oikeat posket ilmaan ja moiskaus. Ja pidetään vielä kädestä tai käsivarresta kiinni.
Miehet läimäyttelevät toisiaan olalle ja kättelevät reippaasti. Silmiin katsotaan ja ollaan hyvin lähellä. Kosketetaan herkästi, laitetaan kädet harteille ja kuljetaan katsomaan jotain.
Lähtiessä sama juttu. Erotessa aiemmin tuntematon mieskin on jo niin tuttu naiselle että voidaan vaihtaa poskisuudelmat.
Kylään ei saa mennä ajoissa. Illalliselle mennään ainakin puoli tuntia kutsuttua myöhemmin, coctail-tilaisuuteen tai buffet-tarjoilupaikkaan ei ole syytä mennä yhtään aikaisemmin kuin tunti kutsuttua myöhemmin.
Myöhästely ei ole ongelma. Ajalla ei ole merkitystä, ihmisillä on. Useimmiten matkalla tapaamisiin on kuitenkin ruuhkaa joka myöhästyttää tai tapaa jonkun tutun jonka kanssa on vaihdettava kuulumiset. Ihmiset ovat tärkeimpiä. Brasilialaiset mieluummin soittavat tai tulevat puhumaan kuin lähettävät sähköposteja tai kirjoittavat. Paras olla kasvotusten niin oppii tuntemaan toisen.
Kokouksia tai sovittuja tapaamisia voi ihan hyvin peruuttaa viime minuuteilla. Aina niitä ei edes peruuteta. Se ei ole epäkohteliaisuutta, kaikkea vain tapahtuu joka voi yhtäkkiä estää tapaamisen.
Toisen puheen saa keskeyttää, ei siitä kukaan loukkaannu. Vaikka firmoissa ja koko maassa tunnetaan hierarkia varsin hyvin, voi kuka hyvänsä tulla puhumaan laveasti melkein kenelle vaan. Toisen puheenhan voi aina keskeyttää.
tiistai 31. heinäkuuta 2007
Suosi sukulaista
Nepotismi ei enää ole laillista Brasiliassa. Käsitykseni mukaan vuonna 2006 korkein oikeus teki lähes yksimielisen päätöksen että ainakaan oikeuslaitos ei hyväksy sukulaisten suosimista ja palkkaamista. Sitä ennen suvun työllistäminen olikin hyvin yleistä. Mitä enemmän valtaa ja korkeampi asema, sitä laajempi suku oli lähipiirissä työskentelemässä. Brasiliassa suku on muutenkin tärkeä. Ja kun suku on tärkeä, sukulaiset myös tunnetaan ja heihin voi luottaa. Miksi ei sitten palkkaisi tekemään työtä?
Sukulaisten suosiminen on osa brasilialaista kulttuuria. Sitä on aika vaikea kitkeä yhdellä päätöksellä pois. Mikon töissä on aviopareja töissä, vanhemmat ja lapset voivat olla siellä töissä, hämmästyttäviä sukulaissuhteita paljastuu jatkuvasti. Jos työntekijät tekevät hommansa hyvin, kannattaako asiaan puuttua? Tuskinpa vain. Ja miksi ihmeessä?
Amazonas-osavaltion työväenpuoluetta edustava kuvernööri, Eduardo Braga, on ihan mukava mies. Manauksen kulttuuriministerillä on sama sukunimi ja on kuvernöörin serkku. Kulttuuriministerin posti on hyvin palkattu ja tärkeä. Manauksen parhaan julkisen yliopiston rehtori on kulttuuriministerin veli eli kuvernöörin serkku. Sattumalta paras rehtoriksi vai auttoiko sukulaisuussuhteet? Mistä minä sen tiedän.
Manauksen yleisin automerkki on Chevy. Kaupungin ainoa Chevy-diileri sattuu olemaan nimeltään Braga. Tämäkin on serkku. Kaupungin Nissan-diilerin nimi ei ole Braga, mutta kuvernööri omistaa sen. Sattumalta kaikki poliisiautot ovat Nissaneita. Epäilemättä kuvernööri jääväsi itsenä kyseisestä tarjouskilpailusta, joten tämä on vain sattumaa.
Trooppisen sairaalan perustajalääkärin vaimo ja tytär ovat eteviä ihotautilääkäreitä ja töissä Trooppisessa sairaalassa. Olisiko ollut vielä parempia tarjolla? Mistä minä sen tiedän. Onko tällä edes mitään väliä jos työt tulee tehtyä hyvin.
Tosiasia kyllä on että sukulaisuus auttaa työhaussa. Toivoa sopii että joku sukulainen on aina sopivan korkeassa asemassa.
Sukulaisten suosiminen on osa brasilialaista kulttuuria. Sitä on aika vaikea kitkeä yhdellä päätöksellä pois. Mikon töissä on aviopareja töissä, vanhemmat ja lapset voivat olla siellä töissä, hämmästyttäviä sukulaissuhteita paljastuu jatkuvasti. Jos työntekijät tekevät hommansa hyvin, kannattaako asiaan puuttua? Tuskinpa vain. Ja miksi ihmeessä?
Amazonas-osavaltion työväenpuoluetta edustava kuvernööri, Eduardo Braga, on ihan mukava mies. Manauksen kulttuuriministerillä on sama sukunimi ja on kuvernöörin serkku. Kulttuuriministerin posti on hyvin palkattu ja tärkeä. Manauksen parhaan julkisen yliopiston rehtori on kulttuuriministerin veli eli kuvernöörin serkku. Sattumalta paras rehtoriksi vai auttoiko sukulaisuussuhteet? Mistä minä sen tiedän.
Manauksen yleisin automerkki on Chevy. Kaupungin ainoa Chevy-diileri sattuu olemaan nimeltään Braga. Tämäkin on serkku. Kaupungin Nissan-diilerin nimi ei ole Braga, mutta kuvernööri omistaa sen. Sattumalta kaikki poliisiautot ovat Nissaneita. Epäilemättä kuvernööri jääväsi itsenä kyseisestä tarjouskilpailusta, joten tämä on vain sattumaa.
Trooppisen sairaalan perustajalääkärin vaimo ja tytär ovat eteviä ihotautilääkäreitä ja töissä Trooppisessa sairaalassa. Olisiko ollut vielä parempia tarjolla? Mistä minä sen tiedän. Onko tällä edes mitään väliä jos työt tulee tehtyä hyvin.
Tosiasia kyllä on että sukulaisuus auttaa työhaussa. Toivoa sopii että joku sukulainen on aina sopivan korkeassa asemassa.
Sähköt takaisin
Ary sai jonkun pystyttämään kaksi kuusimetristä sähkötolppaa tuomaan sähkön taloonsa. Seuraavan kerran sähkövaras joutuu käyttämään tikapuita katkoessaan piuhoja ja on toivoa että joku sen huomaa. Nyt sähkö taas piisaa.
Lysti maksoi 200 euroa. Sähkövaras on edelleen ja tulee olemaankin vapaalla jalalla.
Lysti maksoi 200 euroa. Sähkövaras on edelleen ja tulee olemaankin vapaalla jalalla.
sunnuntai 29. heinäkuuta 2007
Sähkötkin viedään
"Minulla on täällä nyt tilanne...", soitti Ary, "sähköt on varastettu."
Niin voi käydä kun asuu vartioimattomalla alueella omakotitalossa. Aryn kodin sähköpiuhat oli katkaistu ja vedetty jonnekin muualle. On ikävää kun kotiin ei tule enää sähköä. Tämä oli jo toinen kerta vuoden sisään kun Aryn sähköt vietiin kokonaan. Ja kerran kävi ilmi että Ary maksoi oman sähkön lisäksi myös jonkun toisen sähköjä, joku oli vetänyt piuhat Aryn talosta edelleen omaan taloonsa. Ei sellainen ole sallittua. Köyhä saa varastaa sähköä, mutta se on tehtävä julkisesti, ei salaa, ja julkisesta sähkötolpasta. Ei sähköä sentään kenenkään kotoa saa viedä.
Ary on touhukas kaveri. Perjantaina Ary kertoi että pikeää viikonloppuna talonsa katon. Katto vuotaa ja joku Aryn kymmenestä veljestä oli neuvonut että piki on paras ratkaisu tässä tilanteessa. Talo on tasakattoinen eikä kunnolla katettu, koska jossain vaiheessa siihen on tulossa toinenkin kerros. Manaus nyt sattuu olemaan sademetsän keskellä, joka tarkoittaa että sadetta tulee paljon ja usein, joka taas tarkoittaa että huonosti katettu talo vuotaa. Mistäkö pikeä saadaan? Aryn veli antoi vinkin että pitää etsiä kaupungin tietyö, sellainen missä laitetaan uutta asfalttia katuun ja hakea piki sieltä. Tietyöläiset eivät tienaa huikeita, joten sivubusiness on ihan tarpeen. En olisi itse keksinyt tuota. Onneksi asumme kerrostalossa.
Saako Ary sähkönsä takaisin? Kerron heti kun saan kuulla loputkin tarinasta.
Niin voi käydä kun asuu vartioimattomalla alueella omakotitalossa. Aryn kodin sähköpiuhat oli katkaistu ja vedetty jonnekin muualle. On ikävää kun kotiin ei tule enää sähköä. Tämä oli jo toinen kerta vuoden sisään kun Aryn sähköt vietiin kokonaan. Ja kerran kävi ilmi että Ary maksoi oman sähkön lisäksi myös jonkun toisen sähköjä, joku oli vetänyt piuhat Aryn talosta edelleen omaan taloonsa. Ei sellainen ole sallittua. Köyhä saa varastaa sähköä, mutta se on tehtävä julkisesti, ei salaa, ja julkisesta sähkötolpasta. Ei sähköä sentään kenenkään kotoa saa viedä.
Ary on touhukas kaveri. Perjantaina Ary kertoi että pikeää viikonloppuna talonsa katon. Katto vuotaa ja joku Aryn kymmenestä veljestä oli neuvonut että piki on paras ratkaisu tässä tilanteessa. Talo on tasakattoinen eikä kunnolla katettu, koska jossain vaiheessa siihen on tulossa toinenkin kerros. Manaus nyt sattuu olemaan sademetsän keskellä, joka tarkoittaa että sadetta tulee paljon ja usein, joka taas tarkoittaa että huonosti katettu talo vuotaa. Mistäkö pikeä saadaan? Aryn veli antoi vinkin että pitää etsiä kaupungin tietyö, sellainen missä laitetaan uutta asfalttia katuun ja hakea piki sieltä. Tietyöläiset eivät tienaa huikeita, joten sivubusiness on ihan tarpeen. En olisi itse keksinyt tuota. Onneksi asumme kerrostalossa.
Saako Ary sähkönsä takaisin? Kerron heti kun saan kuulla loputkin tarinasta.
Miksi t-paita maksaa niin paljon
Pirkko käski kirjoittamaan jutun siitä miksi t-paidat ovat niin kalliita Manauksessa. Paha kirjoittaa kun en tiedä mitään paikallisesta rättibisneksestä, en sen enempää vaatteiden tuonnista kun valmistuksestakaan. Tiedän jotain elektroniikkateollisuudesta.
Olemme Brasilian suurin laturien valmistaja. Asiakkainamme ovat isot globaalit kännykkävalmistajat, mutta laturit jäävät kaikki Brasilian kotimaisille markkinoille.
Matkapuhelinvalmistajien on ostettava lähes kaikki laturit kotimaasta. Hyvä juttu meille, sillä muuten ei tehtaallamme olisi ainuttakaan asiakasta. Huono juttu asiakkaille, sillä hinnat ovat yli kaksinkertaiset globaaleihin hintoihin verrattuna. Brasilian matkapuhelinmarkkina on vain 40 miljoonaa puhelinta vuodessa. Vaikka meillä on iso markkinaosuus, jäävät volyymit pieniksi verrattuna laturitehtaaseemme Kiinassa, jossa tehdään yli 200 miljoonaa laturia vuodessa. Massatuotannon volyymiedut jäävät saamatta.
Laturivalmistajilla on omat kiintiöt tuontikomponenteille. Vapaasti saadaan tuoda vain sellaisia komponentteja, joita ei valmisteta Brasiliassa. Kaikki muu on hankittava paikallisesti, oli se sitten kilpailukykyistä tai ei. Eikä tietysti useinkaan ole, kun volyymit jäävät pieniksi.
Nyt kun olemme saaneet ”vihreän linjan” statuksen tullissa, tuontitullaus kestää normaalisti ”vain” kaksi päivää. Joskus voi kyllä mennä pidempäänkin. Etenkin kysyntähuippujen aikaan sattuu käymään usein niin, että kriittisimmät komponentit joutuvat kaikesta huolimatta punaiselle linjalle. ”Erityisjärjestelyillä” ne vapautuisivat kyllä heti, mutta meillä ei ole halua osallistua viranomaisten rikastuttamiseen. Kokemusten mukaan siltä, joka maksaa kerran, pyydetään helposti uudelleen.
Yleensä tullilla on lakko joka vuosi. Tänä vuonna sellaista ei ole – ainakaan vielä – ollut. Sen sijaan maatalousministeriö on nyt lakossa jo toistamiseen. Tarkemmin sanottuna kyseessä ei ole lakko, he vaan tekevät työnsä osoittaen erityistä huolellisuutta. Ei uskoisi ihan helpolla, että maatalousministeriön lakolla on vaikutusta elektroniikkateollisuuteen: emme me tuo elintarvikkeita, emme edes kasveja tai niiden siemeniä. Mutta kaiken Brasiliaan tuotavan puisen pakkausmateriaalin pitää olla käsitelty tuholaisten torjunta-aineella. Maatalousministeriön virkamiehet tarkistavat, että asianmukaiset todistukset ovat kunnossa. Eli tarkistavat, että ulkomaalaiset viranomaiset ovat leimanneet yhdet paperit ja leimaavat sitten omat todistuksensa. Edellisen lakon aikana esimerkiksi Nokian koko tehdas oli kiinni materiaalipuutteiden takia.
Brasilia on protektionistinen maa ja byrokratia monimutkaista. Ehkä näillä on osuutensa siihen, että Brasilia on ollut ainakin 1980-luvulta lähtien tulevaisuuden lupaus. Tai ehkä se on ollut jo jonkun aikaa maa, jolla on takanaan loistava tulevaisuus? /m
Olemme Brasilian suurin laturien valmistaja. Asiakkainamme ovat isot globaalit kännykkävalmistajat, mutta laturit jäävät kaikki Brasilian kotimaisille markkinoille.
Matkapuhelinvalmistajien on ostettava lähes kaikki laturit kotimaasta. Hyvä juttu meille, sillä muuten ei tehtaallamme olisi ainuttakaan asiakasta. Huono juttu asiakkaille, sillä hinnat ovat yli kaksinkertaiset globaaleihin hintoihin verrattuna. Brasilian matkapuhelinmarkkina on vain 40 miljoonaa puhelinta vuodessa. Vaikka meillä on iso markkinaosuus, jäävät volyymit pieniksi verrattuna laturitehtaaseemme Kiinassa, jossa tehdään yli 200 miljoonaa laturia vuodessa. Massatuotannon volyymiedut jäävät saamatta.
Laturivalmistajilla on omat kiintiöt tuontikomponenteille. Vapaasti saadaan tuoda vain sellaisia komponentteja, joita ei valmisteta Brasiliassa. Kaikki muu on hankittava paikallisesti, oli se sitten kilpailukykyistä tai ei. Eikä tietysti useinkaan ole, kun volyymit jäävät pieniksi.
Nyt kun olemme saaneet ”vihreän linjan” statuksen tullissa, tuontitullaus kestää normaalisti ”vain” kaksi päivää. Joskus voi kyllä mennä pidempäänkin. Etenkin kysyntähuippujen aikaan sattuu käymään usein niin, että kriittisimmät komponentit joutuvat kaikesta huolimatta punaiselle linjalle. ”Erityisjärjestelyillä” ne vapautuisivat kyllä heti, mutta meillä ei ole halua osallistua viranomaisten rikastuttamiseen. Kokemusten mukaan siltä, joka maksaa kerran, pyydetään helposti uudelleen.
Yleensä tullilla on lakko joka vuosi. Tänä vuonna sellaista ei ole – ainakaan vielä – ollut. Sen sijaan maatalousministeriö on nyt lakossa jo toistamiseen. Tarkemmin sanottuna kyseessä ei ole lakko, he vaan tekevät työnsä osoittaen erityistä huolellisuutta. Ei uskoisi ihan helpolla, että maatalousministeriön lakolla on vaikutusta elektroniikkateollisuuteen: emme me tuo elintarvikkeita, emme edes kasveja tai niiden siemeniä. Mutta kaiken Brasiliaan tuotavan puisen pakkausmateriaalin pitää olla käsitelty tuholaisten torjunta-aineella. Maatalousministeriön virkamiehet tarkistavat, että asianmukaiset todistukset ovat kunnossa. Eli tarkistavat, että ulkomaalaiset viranomaiset ovat leimanneet yhdet paperit ja leimaavat sitten omat todistuksensa. Edellisen lakon aikana esimerkiksi Nokian koko tehdas oli kiinni materiaalipuutteiden takia.
Brasilia on protektionistinen maa ja byrokratia monimutkaista. Ehkä näillä on osuutensa siihen, että Brasilia on ollut ainakin 1980-luvulta lähtien tulevaisuuden lupaus. Tai ehkä se on ollut jo jonkun aikaa maa, jolla on takanaan loistava tulevaisuus? /m
Sää sotkee elämämme
Heräsimme siis aikaisin pelataksemme tennistä. Kevyt aamiainen, vain vähän hedelmiä niin jaksaa pelata. Sitten alkoi sataa kaatamalla. Tennis saa jäädä. Tekstarit Arylle ja Salcompin intialaiselle SAP-gurulle: perutaan suunniteltu lounasretki joen toisella puolella olevaan Peixe-Boi ravintolaan.
Eipä tässä säässä voi oikein tehdä mitään muutakaan, joten syödään toinen aamiainen. Mikolle puoli pakettia pekonia, pari munaa ja jälkkäriksi räiskäleitä. Pirkko tyytyi pelkkään tapioca-lettuun ja yhteen räiskäleeseen. Tässä vaiheessa sade oli lakannut ja tenniskenttäkin melkein kuiva. Pelattiin puolisen tuntia, mutta ei viitsitty enää peruuttaa lounaan peruuttamista.
/m
Eipä tässä säässä voi oikein tehdä mitään muutakaan, joten syödään toinen aamiainen. Mikolle puoli pakettia pekonia, pari munaa ja jälkkäriksi räiskäleitä. Pirkko tyytyi pelkkään tapioca-lettuun ja yhteen räiskäleeseen. Tässä vaiheessa sade oli lakannut ja tenniskenttäkin melkein kuiva. Pelattiin puolisen tuntia, mutta ei viitsitty enää peruuttaa lounaan peruuttamista.
/m
Tennisharrastuksemme virkoaa
Samoin kuin pitkähihaiset puserot ja bleiserit olivat jotakuinkin turhia tuomisia Manaukseen, ei myöskään tennismailat tai rullaluistimet ole täällä kärsineet käytöstä. Talossamme on tenniskenttä, tuossa kuntosalia vastapäätä, jalkapallokentän vieressä. Naapurimme, Amazonasin kuvernööri kerran pelasi siellä tennistä, muuten siellä on hengaillut nuorisoa potkimassa palloa tai se on tyhjä.
Olemme tammikuusta alkaen suunnitelleet virkistävämme tennisharrastuksemme. Edellisen kerran pelasimme Jamaicalla vuonna 2003, joka on edelleen tuoreessa muistissa. Mailaranne kipeytyi pahasti.
Eilen illalla päätimme lähteä pelaamaan heti herättyämme. Kello kahdeksan aamulla olimmekin tennisasuisina ja reippaina syömässä kevyttä aamupalaa, valmiina tiukkaan peliin.
Kahdeksalta alkoi trooppinen kaatosade ja ukkosmyrsky. Tenniskenttääkään alhaalla ei näkynyt kahdeksannesta kerroksesta. Ja joka tapauksessa, kenttä on betonipohjainen ja märkänä vaarallisen liukas.
Tennistreeni jää toiseen päivään. Voi harmi.
Olemme tammikuusta alkaen suunnitelleet virkistävämme tennisharrastuksemme. Edellisen kerran pelasimme Jamaicalla vuonna 2003, joka on edelleen tuoreessa muistissa. Mailaranne kipeytyi pahasti.
Eilen illalla päätimme lähteä pelaamaan heti herättyämme. Kello kahdeksan aamulla olimmekin tennisasuisina ja reippaina syömässä kevyttä aamupalaa, valmiina tiukkaan peliin.
Kahdeksalta alkoi trooppinen kaatosade ja ukkosmyrsky. Tenniskenttääkään alhaalla ei näkynyt kahdeksannesta kerroksesta. Ja joka tapauksessa, kenttä on betonipohjainen ja märkänä vaarallisen liukas.
Tennistreeni jää toiseen päivään. Voi harmi.
lauantai 28. heinäkuuta 2007
Kadonneen T-paidan salaisuus
Toukokuussa ostin Amerikasta Tommy Hilfiger-merkkisen T-paidan. Amerikan ajoilta on vaatekaappi karttunut erilaisilla merkkivaatteilla. Ne eivät ole siellä kalliita. TJMaxx'istä ostettuna puseroni maksoi 20 euroa. Manauksessa sama paita maksaa 120 euroa. Pusero oli minulle harvinainen väriltään, vaaleanpunainen. Yleensä vaatetukseni ei ole erityisen hilpeätä.
Minulla on liikaa vaatteita. Ei niitä tule kaikkia käytettyä. Etenkään pitkähihaisia vaatteita jotka toin mukanani Manaukseen, koska silloin vielä kuvittelin että olisin töissä etelässä Sao Paulon kylmyydessä. Joten vaatekaappini on aivan liian täysi.
Sama ajatus on saattanut tulla jollekin muulle mieleen. Viime viikolla ajattelin olla radikaali ja laittaa sen vaaleanpunaisen puseron päälleni. En vain löytänyt sitä mistään. Etsin mahdottomatkin paikat, muttei vaaleanpunaista Tommy Hilfiger-T-paitaa. Yksi pusero sinne tänne, mutta puseron katoaminen rupesi oikein riivaamaan. Pyysin Anttia tarkistamaan josko olisin jättänyt sen Helsinkiin. Ei ollut siellä.
Renata oli jokin aika sitten tuulettanut kaikki vaatteemme. Kysyin Renatalta onko hän nähnyt käyttämätöntä, hyvin kaunista vaaleanpunaista Tommy Hilfiger-T-paitaa.
- Siinä oli hometta, se ei lähtenyt mitenkään pois, vein sen kotiin ja yritin puhdistaa siellä mutten onnistunut ja vein sen äidilleni joka osaa puhdistaa homeen hyvin. Tuon sen huomenna, nyt se on puhdas.
Sain puseroni. Ei siinä ollut hometta. Ihmeen kuluneeksi käyttämätön puseroni kaikissa homekäsittelyissä oli tullutkin, erityisesti kainaloiden kohdalta. Mahtoi olla pahasti homeessa. Hyvä ettei ollut tuhonnut kaapissa vieressä ollutta Salcomp-paitaani se home, se kun on kovin tarttuvaista...
Brasilialaiset rakastavat amerikkalaisia merkkivaatteita jotka maksavat täällä vielä enemmän kuin Suomessa. Siivoojan palkka on suunnilleen 120 euroa kuukaudessa. Renatan lempiväri on vaaleanpunainen.
Minulla on liikaa vaatteita. Ei niitä tule kaikkia käytettyä. Etenkään pitkähihaisia vaatteita jotka toin mukanani Manaukseen, koska silloin vielä kuvittelin että olisin töissä etelässä Sao Paulon kylmyydessä. Joten vaatekaappini on aivan liian täysi.
Sama ajatus on saattanut tulla jollekin muulle mieleen. Viime viikolla ajattelin olla radikaali ja laittaa sen vaaleanpunaisen puseron päälleni. En vain löytänyt sitä mistään. Etsin mahdottomatkin paikat, muttei vaaleanpunaista Tommy Hilfiger-T-paitaa. Yksi pusero sinne tänne, mutta puseron katoaminen rupesi oikein riivaamaan. Pyysin Anttia tarkistamaan josko olisin jättänyt sen Helsinkiin. Ei ollut siellä.
Renata oli jokin aika sitten tuulettanut kaikki vaatteemme. Kysyin Renatalta onko hän nähnyt käyttämätöntä, hyvin kaunista vaaleanpunaista Tommy Hilfiger-T-paitaa.
- Siinä oli hometta, se ei lähtenyt mitenkään pois, vein sen kotiin ja yritin puhdistaa siellä mutten onnistunut ja vein sen äidilleni joka osaa puhdistaa homeen hyvin. Tuon sen huomenna, nyt se on puhdas.
Sain puseroni. Ei siinä ollut hometta. Ihmeen kuluneeksi käyttämätön puseroni kaikissa homekäsittelyissä oli tullutkin, erityisesti kainaloiden kohdalta. Mahtoi olla pahasti homeessa. Hyvä ettei ollut tuhonnut kaapissa vieressä ollutta Salcomp-paitaani se home, se kun on kovin tarttuvaista...
Brasilialaiset rakastavat amerikkalaisia merkkivaatteita jotka maksavat täällä vielä enemmän kuin Suomessa. Siivoojan palkka on suunnilleen 120 euroa kuukaudessa. Renatan lempiväri on vaaleanpunainen.
perjantai 27. heinäkuuta 2007
Brasilian lippu
Brasilian lippu suunniteltiin ensimmäisen kerran Brasilian ensimmäisen tasavallan kunniaksi marraskuussa 1889. Väreiksi sovittiin vihreä, keltainen, sininen ja valkoinen, ja malli otettiin Yhdysvaltain lipusta tähtineen ja raitoineen. Lippua siedettiin vain viiden päivän ajan jonka jälkeen se välittömästi korvattiin nykyisen kaltaisella lipulla.Valituista väreistä on ainakin kaksi tarinaa. Vihreä on Portugalin kuningashuoneen Dom Pedron väri, keltainen Dom Pedron vaimon Leopoldinan mukaan Habsburgien keltainen, hän kun oli syntyjään Itävallan Habsburgeja. Siis tasavallan lipun värit olisivat Brasilian perustaneen monarkkipariskunnan sukujen värit.
Romanttisempi on toinen tarina: värit kuvaavat Brasilian suunnattomia luonnonrikkauksia. Vihreä on Amazonin valtava ja salaperäinen sademetsä, keltainen maailman suurimmat kultalöydökset. Sininen on taivas joka kaartui Rio de Janeiron ylle marraskuun 15 päivä 1889, päivänä jolloin Brasilia julistautui tasavallaksi. Kaareva taivas peilautuu palloksi jonka halkaisee valkoinen vyö johon on kirjoitettu ORDEM E PROGRESSO - JÄRJESTYS JA EDISTYS.
Tähdet kuvaavat kutakin osavaltiota ja ovat taivaan tähtikuvioiden mukaisia. On tärkeätä että alin tähti, Sigma Octantis (numero 7), lähimpänä etelänapaa oleva paljain silmin nähtävä tähti, on alhaalla keskellä. Se on ainoa tähti jonka voi nähdä Brasilian jokaisesta kolkasta, ja siten se kuvaa pääkaupunkia, vaikka onkin himmein ja pienin kaikista. Alunperin tähtien koko kuvasikin osavaltion merkittävyyttä, mutta koska alkuperäisestä 21 osavaltiosta ja tähdestä on päästy nykyiseen 27 osavaltioon, alkoi tähden koon ja osavaltion merkittävyyden yhteensovittamisessa olla hankaluuksia. Lisäksi brasilialaiset olivat haluttomia muuttamaan jatkuvasti lippuaan joten tähtimäärä laahasi välillä jälkijunassa, välillä oltiin jopa yhden tähden verran edellä osavaltioista.En ole astronomi, mutta laitan tähän kiinnostuneille tähtikuvioiden nimet. En osaa niitä edes suomentaa, paitsi numero kuusi, Crux on Etelän Risti, se legendaarinen tähtikuvio josta Mikko lapsena uneksi.
- Procyon (α Canis Minoris),
- Canis Major, with the largest star depicting Sirius,
- Canopus (α Carinae),
- Spica (α Virginis)
- Hydra
- Crux
- Sigma Octantis (σ Octantis; south pole star)
- Triangulum Australe
- Scorpius, with the largest star depicting Antares
Brasilian itsenäisyys
Brasilia on ollut Portugalin siirtomaa, imperiumi, kuningaskunta, diktatuuri ja tasavalta. Kaikki on tapahtunut suhteellisen verettömästi. Sotia ei ole ollut. Itsenäisyyskin tuli ilman sisällissotaa.
Napoleonin sotien aikaan Portugalin kuningas ja hallitus oli 13 vuoden ajan Riossa. Kun Napoleon oli kukistettu vuonna 1815, Portugalin hallitsija Dom João havaitsi viihtyvänsä Brasiliassa niin hyvin että ilmoitti jäävänsä Brasiliaan ja Brasiliasta tulee Portugalin veroinen kuningaskunta. Portugalin hallitus ei pitänyt kummastakaan ideasta, joten Dom João lähti vastenmielisesti takaisin Portugaliin hoitamaan sikäläiset kähinät jättäen veljensä Dom Pedron Brasiliaan.
Tätä taustaa ajatellen ei ole ihmeellistä että Brasilian itsenäistyminen oli veretön. Syyskuun 7. päivä vuonna 1822 Dom Pedro seisoi Sao Paulossa Ipiranga-joen rannalla, kiskaisi Portugalin sinivalkoisen vaakunan univormustaan, tempaisi miekkansa tupesta ja julisti "Kautta vereni, kunniani ja Jumalan, minä teen Brasiliasta itsenäisen maan". Motoksi sovittiin "Itsenäisyys tai kuolema". Siinä yksinkertainen itsenäisyysjulistus, joka tunnetaan nimellä Grito de Ipiranga - Ipiranga-joen huuto.
Itsenäisyyspäivä on siis syyskuun 7 päivä. Sitä vietetään iloisin kulkuein, karnevaalimaisesti, on lippuja ja ilmapalloja, mutta se on juhla kuten monet muutkin juhlat. Ainakaan täällä sitä ei erota esimerkiksi Amazonas-osavaltion vuosipäivästä tai Manauksen vuosipäivästä.
Hmmm... Mitähän nuo päivät ovatkaan muuta kuin vapaapäiviä... Mistä ne ovat saaneet alkunsa... Täytynee taas hieman googlata...
Napoleonin sotien aikaan Portugalin kuningas ja hallitus oli 13 vuoden ajan Riossa. Kun Napoleon oli kukistettu vuonna 1815, Portugalin hallitsija Dom João havaitsi viihtyvänsä Brasiliassa niin hyvin että ilmoitti jäävänsä Brasiliaan ja Brasiliasta tulee Portugalin veroinen kuningaskunta. Portugalin hallitus ei pitänyt kummastakaan ideasta, joten Dom João lähti vastenmielisesti takaisin Portugaliin hoitamaan sikäläiset kähinät jättäen veljensä Dom Pedron Brasiliaan.
Tätä taustaa ajatellen ei ole ihmeellistä että Brasilian itsenäistyminen oli veretön. Syyskuun 7. päivä vuonna 1822 Dom Pedro seisoi Sao Paulossa Ipiranga-joen rannalla, kiskaisi Portugalin sinivalkoisen vaakunan univormustaan, tempaisi miekkansa tupesta ja julisti "Kautta vereni, kunniani ja Jumalan, minä teen Brasiliasta itsenäisen maan". Motoksi sovittiin "Itsenäisyys tai kuolema". Siinä yksinkertainen itsenäisyysjulistus, joka tunnetaan nimellä Grito de Ipiranga - Ipiranga-joen huuto.
Itsenäisyyspäivä on siis syyskuun 7 päivä. Sitä vietetään iloisin kulkuein, karnevaalimaisesti, on lippuja ja ilmapalloja, mutta se on juhla kuten monet muutkin juhlat. Ainakaan täällä sitä ei erota esimerkiksi Amazonas-osavaltion vuosipäivästä tai Manauksen vuosipäivästä.
Hmmm... Mitähän nuo päivät ovatkaan muuta kuin vapaapäiviä... Mistä ne ovat saaneet alkunsa... Täytynee taas hieman googlata...
sunnuntai 22. heinäkuuta 2007
Kankkulan kaivoon...
... tai Amazonin syvyyksiin...
Tulin edellisessä kirjoituksessa maininneeksi brasilialaisten sietämättömän meluisuuden. Meillä on parvekkeella kiinteät kaiuttimet. Mikko katsoi aamulla Formuloita parvekkeella istuen, oli säätänyt äänen niin että kuuli myös ulos portugalinkielisen selostuksen Kimi Räikkösen keskeytyksestä ja Alonson voitosta ja siinä välissä pari Brasilian kansallislaulua brasilialaisten voittaessa Pan American uintikilpailuja.
Illalla katsoimme Kankkulan kaivolla-elokuvan vuodelta 1960. Tippavaaran isännän muistelot, Romppaisen alias Eemelin laulu, reportterin eli Hannes Häyrisen runolliset selostukset ja PumppuVeikkojen reippaat rallatukset Repe Helismaan sanoin raikuivat rehvakkaasti tropiikin pimeydessä yli amazonilaisen forro-musiikin. Mikko oli unohtanut kääntää äänen pois parvekkeelta.
Tulin edellisessä kirjoituksessa maininneeksi brasilialaisten sietämättömän meluisuuden. Meillä on parvekkeella kiinteät kaiuttimet. Mikko katsoi aamulla Formuloita parvekkeella istuen, oli säätänyt äänen niin että kuuli myös ulos portugalinkielisen selostuksen Kimi Räikkösen keskeytyksestä ja Alonson voitosta ja siinä välissä pari Brasilian kansallislaulua brasilialaisten voittaessa Pan American uintikilpailuja.
Illalla katsoimme Kankkulan kaivolla-elokuvan vuodelta 1960. Tippavaaran isännän muistelot, Romppaisen alias Eemelin laulu, reportterin eli Hannes Häyrisen runolliset selostukset ja PumppuVeikkojen reippaat rallatukset Repe Helismaan sanoin raikuivat rehvakkaasti tropiikin pimeydessä yli amazonilaisen forro-musiikin. Mikko oli unohtanut kääntää äänen pois parvekkeelta.
Jatkuvaa meteliä
Brasiliassa on meluisaa. Liikenne pitää meteliä koska sitä on paljon ja autokanta on huono. Etenkin bussit vanhuudenheikkoudessaan ovat kovaäänisiä sen lisäksi että ne pölläyttävät mustia pakokaasuja pakoputkistaan. Ruuhkassa bussin taakse jumittautuneena olen sentään kiitollinen bussien käyttämästä biodieselistä, joka mustuudestaan huolimatta ei haise tai ole katkuinen.
Ihmiset metelöivät. Menimme eilen uima-altaalle lukemaan. Vajaa kymmenen teiniä soitatti taloyhtiön radiota. Kaiuttimia on asennettu niin taitavasti grilli- ja uima-allasalueelle, ettei sieltä löydy yhtään hiljaista paikkaa. Teinit eivät ikävä kyllä ole melodisen brasilialaisen populaarimusiikin ihailijoita, ja volyymiä talon masiinoista löytyy. Tunnin kärsimisen jälkeen Mikko sai tarpeekseen ja lähti säätämään soitinta. Tuli aivan hiljaista. Mikko palasi voitonriemuisena. Musiikki räjähti uudestaan soimaan - radio osaa näköjään automaattisesti valita uuden kanavan jos edellinen on sammutettu. Teinit katsoivat nauren Mikkoa. Seuraavat puoli tuntia Mikko vietti talon juhlahuoneistossa radion parissa ja sai meitä lähinnä olevan kaiuttimen vaikenemaan. Sitten aurinko laski ja lähdimme pois. Teinit jäivät altaalle ja huiskuttivat iloisesti "Good-bye" - englanniksi, koska tietävät hyvin että olemme ne talon suomalaiset jotka ei osaa portugalia.
Illalla naapuritalon grilli- ja uima-allasalueella oli nuorisojuhlat. Musiikki soi, puhe pulppusi ja nauru raikasi. Brasilialaiset eivät osaa kuiskata.
Yöllä heräsin kolmelta, ilmastointi puhalsi huoneilmaa sen sijaan että olisi viilentänyt. Oli tukalan kuuma, ja ulkona kaikui Amazonin asukkaiden rakastama forro-musiikki. Varmaan jotkut ovat pysäköineet auton talomme eteen ja soittavat forroa konttiin viritettyjen kaiuttimien kautta. Manauksesta kun ei ole teitä minne ajaa, niin ei konttiakaan tarvita, joten sen voi kirjaimellisesti täyttää jättimäisillä kaiuttimilla.
Ta-ta-ta-ta-ta-ta-taa-daa-daa-da, ta-ta-ta-ta-ta-ta-taa-daa-daa-da... Forro on yksitoikkoista, nopeata, jumputtavaa musiikkia jossa laulu on puheen ja laulun välistä, vähän väliä hihkutaan ja huudetaan kannustushuutoja. Ja forroa soitetaan tuntikausia. Hanuri soi täysin palkein. Säkkijärven polkka on forroon verrattuna virren veisuuta.
Neljältä menin parvekkeelle häätämään metelijöitsijät muualle. Talon edessä olikin tyhjää, musiikki kuului puolen kilometrin päästä Laranjinha-baarin edustalta. Kiersin neljä makuuhuonettamme kokeillen josko forro ei kaikkialle kuuluisi. Kyllä se kuului. Löysin lentokonepakkauksen korvatulpat, tungin ne korviini ja menin makuulle. Korvatulpat pulpahtivat korvista. Forron pauhatessa entistä riemukkaampana sain tulpat vihdoin pysymään korvissa ja menin makuulle. Forro kuului enää hiljaisena. Viideltä musiikki loppui. Olin edelleen hereillä.
Ihmiset metelöivät. Menimme eilen uima-altaalle lukemaan. Vajaa kymmenen teiniä soitatti taloyhtiön radiota. Kaiuttimia on asennettu niin taitavasti grilli- ja uima-allasalueelle, ettei sieltä löydy yhtään hiljaista paikkaa. Teinit eivät ikävä kyllä ole melodisen brasilialaisen populaarimusiikin ihailijoita, ja volyymiä talon masiinoista löytyy. Tunnin kärsimisen jälkeen Mikko sai tarpeekseen ja lähti säätämään soitinta. Tuli aivan hiljaista. Mikko palasi voitonriemuisena. Musiikki räjähti uudestaan soimaan - radio osaa näköjään automaattisesti valita uuden kanavan jos edellinen on sammutettu. Teinit katsoivat nauren Mikkoa. Seuraavat puoli tuntia Mikko vietti talon juhlahuoneistossa radion parissa ja sai meitä lähinnä olevan kaiuttimen vaikenemaan. Sitten aurinko laski ja lähdimme pois. Teinit jäivät altaalle ja huiskuttivat iloisesti "Good-bye" - englanniksi, koska tietävät hyvin että olemme ne talon suomalaiset jotka ei osaa portugalia.
Illalla naapuritalon grilli- ja uima-allasalueella oli nuorisojuhlat. Musiikki soi, puhe pulppusi ja nauru raikasi. Brasilialaiset eivät osaa kuiskata.
Yöllä heräsin kolmelta, ilmastointi puhalsi huoneilmaa sen sijaan että olisi viilentänyt. Oli tukalan kuuma, ja ulkona kaikui Amazonin asukkaiden rakastama forro-musiikki. Varmaan jotkut ovat pysäköineet auton talomme eteen ja soittavat forroa konttiin viritettyjen kaiuttimien kautta. Manauksesta kun ei ole teitä minne ajaa, niin ei konttiakaan tarvita, joten sen voi kirjaimellisesti täyttää jättimäisillä kaiuttimilla.
Ta-ta-ta-ta-ta-ta-taa-daa-daa-da, ta-ta-ta-ta-ta-ta-taa-daa-daa-da... Forro on yksitoikkoista, nopeata, jumputtavaa musiikkia jossa laulu on puheen ja laulun välistä, vähän väliä hihkutaan ja huudetaan kannustushuutoja. Ja forroa soitetaan tuntikausia. Hanuri soi täysin palkein. Säkkijärven polkka on forroon verrattuna virren veisuuta.
Neljältä menin parvekkeelle häätämään metelijöitsijät muualle. Talon edessä olikin tyhjää, musiikki kuului puolen kilometrin päästä Laranjinha-baarin edustalta. Kiersin neljä makuuhuonettamme kokeillen josko forro ei kaikkialle kuuluisi. Kyllä se kuului. Löysin lentokonepakkauksen korvatulpat, tungin ne korviini ja menin makuulle. Korvatulpat pulpahtivat korvista. Forron pauhatessa entistä riemukkaampana sain tulpat vihdoin pysymään korvissa ja menin makuulle. Forro kuului enää hiljaisena. Viideltä musiikki loppui. Olin edelleen hereillä.
lauantai 21. heinäkuuta 2007
Slummista lähiöksi
Mikko ajaa työmatkallaan usean slummin ohi. Vuoden aikana osa niistä on jyrätty maan tasalle ja ruvettu rakentamaan kerrostaloja, osa siistiytynyt ja muuttunut täysin.
Slummeja kutsutaan invaasioiksi, valloituksiksi. Perustuslain tai jonkun sovitun käytännön perusteella jokaisella on oikeus asumiseen, ruokaan, sähköön ja veteen. Joku omistaa maata jota ei käytä. Köyhät näkevät käyttämättömän maan, rakentavat siihen hökkeleitä ja asettautuvat asumaan. Sähköt saa vetää lähimmästä tolpasta, vesi kärrätään jostain. Asuminen on siis ilmaista. Riski joutua häädetyksi on tietenkin olemassa. Maanomistaja voi päättää rakentaa alueelle.
Mutta kun köyhä on pitänyt valtausta hallussaan viisi vuotta, hänellä onkin siihen hallintaoikeus. Jos maanomistaja haluaa nyt rakentaa, on köyhälle osoitettava vastaava asuinpaikka. Viisi vuotta on siis epävarmaa aikaa, sen jälkeen asuminen on niin turvattua että hökkeleitä kannattaa rueta kunnostamaan, rakennetaan toinen kerros ja vaikka kolmaskin. Pahvi ja lahot laudat korvataan tiilellä, pihaa laitetaan kuntoon, kadulle tyonnettävät myyntikärryt vaihtuvat kiinteään, hyvin varustettuun kauppaan.
En tiedä onko tämä aivan totta, brasilialaiset ovat tarinankertojakansaa. Mutta näkemämme peruteella voisi hyvinkin pitää paikkansa. Yhtäkkiä surkea slummi lakkaa olemasta surkea. Viisi vuotta on kulunut.
Slummeja kutsutaan invaasioiksi, valloituksiksi. Perustuslain tai jonkun sovitun käytännön perusteella jokaisella on oikeus asumiseen, ruokaan, sähköön ja veteen. Joku omistaa maata jota ei käytä. Köyhät näkevät käyttämättömän maan, rakentavat siihen hökkeleitä ja asettautuvat asumaan. Sähköt saa vetää lähimmästä tolpasta, vesi kärrätään jostain. Asuminen on siis ilmaista. Riski joutua häädetyksi on tietenkin olemassa. Maanomistaja voi päättää rakentaa alueelle.
Mutta kun köyhä on pitänyt valtausta hallussaan viisi vuotta, hänellä onkin siihen hallintaoikeus. Jos maanomistaja haluaa nyt rakentaa, on köyhälle osoitettava vastaava asuinpaikka. Viisi vuotta on siis epävarmaa aikaa, sen jälkeen asuminen on niin turvattua että hökkeleitä kannattaa rueta kunnostamaan, rakennetaan toinen kerros ja vaikka kolmaskin. Pahvi ja lahot laudat korvataan tiilellä, pihaa laitetaan kuntoon, kadulle tyonnettävät myyntikärryt vaihtuvat kiinteään, hyvin varustettuun kauppaan.
En tiedä onko tämä aivan totta, brasilialaiset ovat tarinankertojakansaa. Mutta näkemämme peruteella voisi hyvinkin pitää paikkansa. Yhtäkkiä surkea slummi lakkaa olemasta surkea. Viisi vuotta on kulunut.
perjantai 20. heinäkuuta 2007
Maansuru brasilialaisittain
Tiistaina Sao Paulon Congonhasin lentokentälle laskeutunut lentokone joutui vesiliirtoon, törmäsi bensa-asemaan ja lentokentärakennukseen, räjähti, tuhoutui, 192 ihmistä kuoli. Brasilian historian suurin lento-onnettomuus. Kaikki tiesivät onnettomuudesta. Se oli järkytys. Lentoturvallisuudesta on ollut paljon puhetta ja kritiikkiä.
Keskiviikkona sanoin Renatalle joka käy meillä siivoamassa, että Sao Paulossa oli lento-onnettomuus, monta ihmistä kuoli, tulimme onnettomuuspäivänä Sao Paulosta. Renatakin tiesi onnettomuuden vaikkei ole kouluja käynyt.
Keskiviikkona julistettiin kolmen päivän maansuru.
Keskiviikkona lounaalta tullessaan Mikko katseli Salcompin portilla liehuvia Suomen, Brasilian ja Salcompin lippuja. Kaikki niin ylhäällä kuin suinkin saa hinattua. Mikko kysyi Márciolta, fiksulta insinööriltä, asunut kolme vuotta Saksassa, eikö lippujen kuuluisi olla puolitangossa.
- "Miksi?"
- "Kolmen päivän maansuru"
- "Onko? En tiennytkään."
- "No, ainakin Helsingin Sanomissa sanottiin niin"
Mikko pyysi että Sintia, joka vastaa henkilöasioista ja myös liputusasioista, hoitaa asian.
- "Maansuru? Ai liput puolitankoon?"
Torstaina liput liehuivat metrin verran alempana. Perjantaina ne hipoivat jo maata.
Ei kyse ole välinpitämättömyydestä. Surra voi monella tavalla. Liputus ei vaan ole niin pyhä asia kuin Suomessa.
Keskiviikkona sanoin Renatalle joka käy meillä siivoamassa, että Sao Paulossa oli lento-onnettomuus, monta ihmistä kuoli, tulimme onnettomuuspäivänä Sao Paulosta. Renatakin tiesi onnettomuuden vaikkei ole kouluja käynyt.
Keskiviikkona julistettiin kolmen päivän maansuru.
Keskiviikkona lounaalta tullessaan Mikko katseli Salcompin portilla liehuvia Suomen, Brasilian ja Salcompin lippuja. Kaikki niin ylhäällä kuin suinkin saa hinattua. Mikko kysyi Márciolta, fiksulta insinööriltä, asunut kolme vuotta Saksassa, eikö lippujen kuuluisi olla puolitangossa.
- "Miksi?"
- "Kolmen päivän maansuru"
- "Onko? En tiennytkään."
- "No, ainakin Helsingin Sanomissa sanottiin niin"
Mikko pyysi että Sintia, joka vastaa henkilöasioista ja myös liputusasioista, hoitaa asian.
- "Maansuru? Ai liput puolitankoon?"
Torstaina liput liehuivat metrin verran alempana. Perjantaina ne hipoivat jo maata.
Ei kyse ole välinpitämättömyydestä. Surra voi monella tavalla. Liputus ei vaan ole niin pyhä asia kuin Suomessa.
Brasilian historiaa
Muuttaessani Brasiliaan en tiennyt maasta oikeastaan mitään. Koko Etelä-Amerikka on melkoisen epäselvä minulle. Mitkä maat kuuluvat Etelä-Amerikkaan? Historiasta ei hajuakaan.
VARHAISHISTORIA
Brasilian alueella on asuttu yli 8,000 vuotta. Otaksutaan että portugalilaisten intiaaneiksi, "indio", nimeämät asukkaat olivat tulleet Beringin salmen kautta Siperiasta. Toisaalta, arkeologit ovat arvelleet asukkailla olevan yhtäläisyyksiä vielä vanhempiin väestöihin kuten aasialaisiin tai Australian aboriginaaleihin joita olisi tullut siperialaisten mukana Etelä-Amerikkaan.
Andien vuoristo muodosti hämmästyttävän kulttuurirajan. Perun vuoristossa kukoisti inkojen kehittynyt valtakunta 1200-luvulta pitkälle 1500-luvulle, jolloin espanjalaiset tuhosivat sen. Andien itäpuolella Brasiliassa intiaanit olivat paimentolaisia, elivät metsästyksellä, kalastuksella ja alkeellisella maanviljelyllä. Idän asukkailla ei ollut kaupunkeja, ei pysyviä rakennuksia, puhumattakaan luku- tai kirjoitustaidosta.
KOLONIALISMIN AIKA 1500-1882
Espanjan ja Portugalin tekemä Tordesillasin sopimus vuonna 1494 jakoi Uuden Maailman mukavasti kahtia Kuuban kohdalta. Portugalille tuli itä - siis Brasilia, Afrikka ja Aasia; Espanjalle loput Etelä-Amerikasta, Väli-Amerikka ja koko Pohjois-Amerikka. Sitä mukaa kun uusia maita löydettiin, ne kuuluisivat sille maalle jonka puolella ne olivat. Hämmästyttävä sopimus, joka ei sellaisenaan kauan toiminut, mutta sen pohjalta Brasilia on Etelä-Amerikan ainoa portugalinkielinen maa.
Portugalilaiset tulivat Brasiliaan vuonna 1500. Pedro Cabral seilasi Atlantin yli nykyisen Bahian osavaltioon, Porto Seguron kaupunkiin Koillis-Brasiliaan. Porto Seguro on nykyisin suosittu kansainvälinen turistikaupunki, kuten Bahian rantakaupungit Fortaleza, Salvador (Rion jälkeen kuuluisin karnevaalikaupunki), Recife ja Natal.
Ensimmäiset sata vuotta portugalilaisia kiinnosti vain suuret punavartiset puut - Pau-Brasil kuten he sanoivat. "Pau" on portugaliksi "puu" ja "Brasil" on väännös sanasta "brasa", "tulen hehku". Brasilianpuusta saatiin upeata punaista väriä jolla värjättiin kankaita. Kun maasta ei muuta kiinnostavaa löytynyt, sitä ruettiin kutsumaan yksinkertaiseksi Brasil'iksi. Brasilianpuun vienti Eurooppaan kun oli ainoa hyödyllinen asia mitä portugalilaiset kaukaisesta maasta keksivät.
1600-luvulla Brasilianpuu oli lähes hakattu kadoksiin jolloin sokeriruoko tuli tilalle. Suuret sokeriplantaasit loivat perustan Brasilian taloudelle. Orjakauppiaat, Sao Paulossa toimivat julmat Bandeirantes, totesivat pian intiaanit huonoiksi orjiksi - kuolivat tauteihin ja kovaan työhön - ja toivat lisää orjia Afrikasta. Kultaakin alkoi löytyä ja lisää orjia tarvittiin. Jo ennen orjuuden loppumista 1888, afrikkalaiset, intiaanit ja eurooppalaiset olivat muodostaneet Brasilialle edelleen tyypillisen, iloisen rodullisen sekamelskan, ilman Pohjois-Amerikan kaltaista segregaatiota.
1500-luvulla ja 1600-luvulla oli muutama jakso jolloin ranskalaiset yrittivät päästä nauttimaan Brasiliasta. Ranskalaisille olisi kelvannut Rio de Janeiro, mutta ilo jäi lyhyeksi. Hollantilaiset jaksoivat sinnitellä Koillis-Brasiliassa melkein sata vuotta, mutta kyllästyivät jatkuviin sotiin 1661 ja lähtivät pois jättäen hyvin vähän kulttuuriaan Brasiliaan.
BRASILIAN IMPERIUMIN AIKA 1820-1888
13 vuoden ajan ennen Brasilian imperiumia Portugalin imperiumia johdettiin Riosta käsin. Napoleonin sotia paennut Portugalin kuningas hallintoineen asettautui Rioon sotaa paenneiden brittisotilaiden kanssa. Portugalissa nousi kähinöitä vuonna 1821. Kuningas lähti ratkomaan maansa ongelmia ja jätti Rion veljelleen Pedrolle. Pedro julistautuikin Brasilian Imperiumin kuninkaaksi Pedro I:ksi, Dom Pedroksi, ja myöhemmin hänen pojastaan tuli Dom Pedro II. Köyhä kansa piti Pedroista, eliitin mielestä olivat liian liberaaleja ja liberaalien mielestä olisivat voineet olla liberaalimpiakin. Imperiumin aika ei kaiken kaikkiaan ollut huonoa aikaa. Ainakin Sao Paulossa ja Manauksessa on nykyään kaupunginosat joiden nimenä on Dom Pedro I ja II.
VANHAN TASAVALLAN AIKA 1889-1930
Kenraali Deodora de Fonesca oli ensimmäinen presidentti. Maan nimeksi tuli Brasilian Yhdistyneiden Osavaltioiden Tasavalta.
Tänä aikana sokeriruoko sai väistyä kahvin tieltä ja kahvin viljelyn myötä asutus levisi rannikolta maan sisäosiin. Kahvin tuottoisan viennin houkuttamana 1900-luvulla maahan virtasi siirtolaisia etenkin Italiasta ja Saksasta. Hallitus ei ollut kiinnostunut maan teollistamisesta, urbaanista kehityksestä eikä välittänyt kasvavan keskiluokan tyytymättömyydestä. Oli taas aika uudelle vallankumoukselle.
POPULISIMIN JA KEHITYKSEN AIKA 1930-1964
Armeijan juntta kaappasi verettömästi vallan ja maan ensimmäiseksi siviilipresidentiksi nousi Getúlio Vargas. Vargas oli välillä diktaattori, välillä parlamentaarisesti valittu presidentti, uudistaja ja kapitalisti, joka loppuvuosinaan ymmärsi ottaa huomioon työläistenkin toiveet ja kehitti Brasiliaan sopivan poliittisen vallan - populismin, nationalismin ja maan kehityksen.
ARMEIJAN DIKTATUURI 1964-1985
Viimeisin populismin ajan presidentti ei onnistunut parantamaan Brasilian taloutta, sekä eliitti että työläiset olivat tyytymättömiä. Kun aikaisemmat diktatuurit olivat olleet verettömiä ja mukavia, nyt tapahtui oikea vallankumous. Kansantalous koheni suunnattomien velkojen avulla, mutta diktatuuri ei sietänyt arvostelua. Tuhansia brasilialaisia karkoitettiin, kidutettiin tai tapettiin. Diktatuurin ajasta on yllättävän lyhyt aika, niin lyhyt että siitä kuvittelisi puhuttavan, mutta ainakaan me emme ole kuulleet siitä lainkaan.
DEMOKRATIA UUDELLEEN 1985-
Vuoden 1985 epäsuorissa vaaleissa Brasilia palasi siviilitasavallaksi. Valtionyhtiöitä ruettiin yksityistämään, valtion talous ja hyper-inflaatio yritettiin saada kuriin. Brasilia kuuluu edelleen maihin joissa tuloerot ovat valtavat. Yli neljäsosa kansasta on rutiköyhiä, kenties yksi promille käsittämättömän rikkaita. Ensimmäinen työläistaustainen presidentti Luiz Inácio Lula da Silva, nykyinen presidentti Lula, voitti vaalit 2002. Minimipalkkaa saatiin nostettua, työläisille ja koululaisille tarjotaan ilmainen ruoka, koulutusta pyritään parantamaan, paljon muitakin uudistuksia yritetään toteuttaa.
Brasiliassa on edelleen paljon parannettavaa. Brasilia on edelleen kehitysmaa.
VARHAISHISTORIA
Brasilian alueella on asuttu yli 8,000 vuotta. Otaksutaan että portugalilaisten intiaaneiksi, "indio", nimeämät asukkaat olivat tulleet Beringin salmen kautta Siperiasta. Toisaalta, arkeologit ovat arvelleet asukkailla olevan yhtäläisyyksiä vielä vanhempiin väestöihin kuten aasialaisiin tai Australian aboriginaaleihin joita olisi tullut siperialaisten mukana Etelä-Amerikkaan.
Andien vuoristo muodosti hämmästyttävän kulttuurirajan. Perun vuoristossa kukoisti inkojen kehittynyt valtakunta 1200-luvulta pitkälle 1500-luvulle, jolloin espanjalaiset tuhosivat sen. Andien itäpuolella Brasiliassa intiaanit olivat paimentolaisia, elivät metsästyksellä, kalastuksella ja alkeellisella maanviljelyllä. Idän asukkailla ei ollut kaupunkeja, ei pysyviä rakennuksia, puhumattakaan luku- tai kirjoitustaidosta.
KOLONIALISMIN AIKA 1500-1882
Espanjan ja Portugalin tekemä Tordesillasin sopimus vuonna 1494 jakoi Uuden Maailman mukavasti kahtia Kuuban kohdalta. Portugalille tuli itä - siis Brasilia, Afrikka ja Aasia; Espanjalle loput Etelä-Amerikasta, Väli-Amerikka ja koko Pohjois-Amerikka. Sitä mukaa kun uusia maita löydettiin, ne kuuluisivat sille maalle jonka puolella ne olivat. Hämmästyttävä sopimus, joka ei sellaisenaan kauan toiminut, mutta sen pohjalta Brasilia on Etelä-Amerikan ainoa portugalinkielinen maa.
Portugalilaiset tulivat Brasiliaan vuonna 1500. Pedro Cabral seilasi Atlantin yli nykyisen Bahian osavaltioon, Porto Seguron kaupunkiin Koillis-Brasiliaan. Porto Seguro on nykyisin suosittu kansainvälinen turistikaupunki, kuten Bahian rantakaupungit Fortaleza, Salvador (Rion jälkeen kuuluisin karnevaalikaupunki), Recife ja Natal.
Ensimmäiset sata vuotta portugalilaisia kiinnosti vain suuret punavartiset puut - Pau-Brasil kuten he sanoivat. "Pau" on portugaliksi "puu" ja "Brasil" on väännös sanasta "brasa", "tulen hehku". Brasilianpuusta saatiin upeata punaista väriä jolla värjättiin kankaita. Kun maasta ei muuta kiinnostavaa löytynyt, sitä ruettiin kutsumaan yksinkertaiseksi Brasil'iksi. Brasilianpuun vienti Eurooppaan kun oli ainoa hyödyllinen asia mitä portugalilaiset kaukaisesta maasta keksivät.
1600-luvulla Brasilianpuu oli lähes hakattu kadoksiin jolloin sokeriruoko tuli tilalle. Suuret sokeriplantaasit loivat perustan Brasilian taloudelle. Orjakauppiaat, Sao Paulossa toimivat julmat Bandeirantes, totesivat pian intiaanit huonoiksi orjiksi - kuolivat tauteihin ja kovaan työhön - ja toivat lisää orjia Afrikasta. Kultaakin alkoi löytyä ja lisää orjia tarvittiin. Jo ennen orjuuden loppumista 1888, afrikkalaiset, intiaanit ja eurooppalaiset olivat muodostaneet Brasilialle edelleen tyypillisen, iloisen rodullisen sekamelskan, ilman Pohjois-Amerikan kaltaista segregaatiota.
1500-luvulla ja 1600-luvulla oli muutama jakso jolloin ranskalaiset yrittivät päästä nauttimaan Brasiliasta. Ranskalaisille olisi kelvannut Rio de Janeiro, mutta ilo jäi lyhyeksi. Hollantilaiset jaksoivat sinnitellä Koillis-Brasiliassa melkein sata vuotta, mutta kyllästyivät jatkuviin sotiin 1661 ja lähtivät pois jättäen hyvin vähän kulttuuriaan Brasiliaan.
BRASILIAN IMPERIUMIN AIKA 1820-1888
13 vuoden ajan ennen Brasilian imperiumia Portugalin imperiumia johdettiin Riosta käsin. Napoleonin sotia paennut Portugalin kuningas hallintoineen asettautui Rioon sotaa paenneiden brittisotilaiden kanssa. Portugalissa nousi kähinöitä vuonna 1821. Kuningas lähti ratkomaan maansa ongelmia ja jätti Rion veljelleen Pedrolle. Pedro julistautuikin Brasilian Imperiumin kuninkaaksi Pedro I:ksi, Dom Pedroksi, ja myöhemmin hänen pojastaan tuli Dom Pedro II. Köyhä kansa piti Pedroista, eliitin mielestä olivat liian liberaaleja ja liberaalien mielestä olisivat voineet olla liberaalimpiakin. Imperiumin aika ei kaiken kaikkiaan ollut huonoa aikaa. Ainakin Sao Paulossa ja Manauksessa on nykyään kaupunginosat joiden nimenä on Dom Pedro I ja II.
VANHAN TASAVALLAN AIKA 1889-1930
Kenraali Deodora de Fonesca oli ensimmäinen presidentti. Maan nimeksi tuli Brasilian Yhdistyneiden Osavaltioiden Tasavalta.
Tänä aikana sokeriruoko sai väistyä kahvin tieltä ja kahvin viljelyn myötä asutus levisi rannikolta maan sisäosiin. Kahvin tuottoisan viennin houkuttamana 1900-luvulla maahan virtasi siirtolaisia etenkin Italiasta ja Saksasta. Hallitus ei ollut kiinnostunut maan teollistamisesta, urbaanista kehityksestä eikä välittänyt kasvavan keskiluokan tyytymättömyydestä. Oli taas aika uudelle vallankumoukselle.
POPULISIMIN JA KEHITYKSEN AIKA 1930-1964
Armeijan juntta kaappasi verettömästi vallan ja maan ensimmäiseksi siviilipresidentiksi nousi Getúlio Vargas. Vargas oli välillä diktaattori, välillä parlamentaarisesti valittu presidentti, uudistaja ja kapitalisti, joka loppuvuosinaan ymmärsi ottaa huomioon työläistenkin toiveet ja kehitti Brasiliaan sopivan poliittisen vallan - populismin, nationalismin ja maan kehityksen.
ARMEIJAN DIKTATUURI 1964-1985
Viimeisin populismin ajan presidentti ei onnistunut parantamaan Brasilian taloutta, sekä eliitti että työläiset olivat tyytymättömiä. Kun aikaisemmat diktatuurit olivat olleet verettömiä ja mukavia, nyt tapahtui oikea vallankumous. Kansantalous koheni suunnattomien velkojen avulla, mutta diktatuuri ei sietänyt arvostelua. Tuhansia brasilialaisia karkoitettiin, kidutettiin tai tapettiin. Diktatuurin ajasta on yllättävän lyhyt aika, niin lyhyt että siitä kuvittelisi puhuttavan, mutta ainakaan me emme ole kuulleet siitä lainkaan.
DEMOKRATIA UUDELLEEN 1985-
Vuoden 1985 epäsuorissa vaaleissa Brasilia palasi siviilitasavallaksi. Valtionyhtiöitä ruettiin yksityistämään, valtion talous ja hyper-inflaatio yritettiin saada kuriin. Brasilia kuuluu edelleen maihin joissa tuloerot ovat valtavat. Yli neljäsosa kansasta on rutiköyhiä, kenties yksi promille käsittämättömän rikkaita. Ensimmäinen työläistaustainen presidentti Luiz Inácio Lula da Silva, nykyinen presidentti Lula, voitti vaalit 2002. Minimipalkkaa saatiin nostettua, työläisille ja koululaisille tarjotaan ilmainen ruoka, koulutusta pyritään parantamaan, paljon muitakin uudistuksia yritetään toteuttaa.
Brasiliassa on edelleen paljon parannettavaa. Brasilia on edelleen kehitysmaa.
tiistai 17. heinäkuuta 2007
Lento-onnettomuus
Sao Paulon keskustan pienellä Congonhas-lentokentällä tapahtui tuhoisa lento-onnettomuus tänään. TAM-yhtiön lentokone joutui vesiliirtoon laskeutuessaan sateiselle kiitoradalle, liukui kentän takana olevan tien yli ja törmäsi siellä olevaan rakennukseen syttyen palamaan. Alustavien tietojan mukaan onnettomuudessa kuoli 200 ihmistä, mikä tekee onnettomuudesta Brasilian tuhoisimman.
Olemme kerran olleet Congonhas-kentällä, silloin kun lähdimme Brasilia-kaupunkiin. Kenttä jota yleensä käytämme on kansainvälinen suuri Guarulhos. Sieltä lähdimme tänään aamulla GOL-yhtiön koneella ja lensimme turvallisesti takaisin Manaukseen.
Heinäkuussa on koululaisten ja opiskelijoiden loma ja sen vuoksi matkustamisen sesonkiaikaa Brasiliassa. Kaikki lennot ovat täysiä. Onnettomuuskone tuli etelästä Porto Alegresta Sao Pauloon.
Olemme kerran olleet Congonhas-kentällä, silloin kun lähdimme Brasilia-kaupunkiin. Kenttä jota yleensä käytämme on kansainvälinen suuri Guarulhos. Sieltä lähdimme tänään aamulla GOL-yhtiön koneella ja lensimme turvallisesti takaisin Manaukseen.
Heinäkuussa on koululaisten ja opiskelijoiden loma ja sen vuoksi matkustamisen sesonkiaikaa Brasiliassa. Kaikki lennot ovat täysiä. Onnettomuuskone tuli etelästä Porto Alegresta Sao Pauloon.
Ja taas Manaukseen...
City-elämä ei jatku ikuisesti. Tiistaiaamuna lähdimme Manaukseen, iltapäivän Mikko oli jo töissä, minä menin lenkille ja kuntosalille.
Maanantai sateisessa Sao Paulossa oli mukava. Vaikka sade on inhottavaa, suon sen tällä kertaa sao paulolaisille, koska kaupunki on kärsinyt kuivuudesta ja ilmansaaste oli ruennut jo häiritsemään. Sade puhdistaa ilman. Kun Mikko lähti töihin, menin nauttimaan rauhallista hotelliaamiaista. Sao Paulossa hedelmävalikoimakin on laajempi kuin Manauksessa. Ja hotellin tapioca-lettu oli parempi kuin itsepaistamani. Luulen että se johtuu siitä että hotellissa käyttävät siivilää levittäessään maniokki-jauhot paistinpannulle, minä kaadan kokkareet sellaisenaan ja yritän lastalla litistää jauhoksi.
Talsin sateessa ostoskeskukseen. Pysähdyin eiliseen kenkäkauppaan josta olimme jo ostaneet kengät sekä Mikolle että minulle. On niin mukava kokeilla kaikenlaisia kenkiä kun myyjä juoksee hakemaan niitä varastosta. En ostanut mitään. Joskus tuollainen juoksuttaminen on tuntunut kiusalliselta, mutta nyt toimin kuten muutkin. Kenkäkasa vieressäni oli kyllä paljon pienempi kuin muilla asiakkailla. Kengät ovat ihania Sao Paulossa ja kohtuuhintaisiakin.
Tapasin Mikon hotellilla ja menimme taksilla toiseen ostoskeskukseen. Wau... Yhtä hieno ja suuri kuin King of Prussia Mall Philadelphiassa. Mutta paljon enemmän ja paljon paremman näköisiä ravintoloita. Ja Food Court oli hienompi, vaikka oli sielläkin McDonalds ja PizzaHut. Ostarissa oli jopa kaksi Starbucksia. Se on todella rohkeata. Tuoda amerikkalainen kahvilaketju Brasiliaan! Tavallinen kahvi tarjottiin posliinisesta pikkukupista nimellä espresso, muuten tarjolla oli normaali Starbucks-valikoima pahvimukeissa. Ja Starbucksit olivat suosittuja. Brasilialaiset ovat ylpeitä omasta maastaan, mutta rakastavat ulkomaisia merkkejä. Tommy Hilfigerit, Calvin Kleinit, Armanit, Fendit ja Dolce&Gabanat ovat suosittuja ja niistä ollaan valmiita myös maksamaan maltaita.
En edelleenkään löytänyt suuria, silkkisiä soffatyynyjä. Ne mitä olen nähnyt, ovat maksaneet noin 70 euroa, enkä ihan sellaisia rupea ostamaan. Kiersimme koko ostarin, katselimme niitä näitä ilman mitään erityisesti etsien, kävimme kaupoissa, myyjät hyökkäsivät auttamaan kuten täällä on tapana. Myyjiä on hurjan paljon, paljon enemmän kuin asiakkaita. Katsoimme jotain matkalaukkua, haluaisimme sellaisen jossa on pukupussi. Saimme selitettyä yhdelle myyjälle mitä kaipaisimme ja kohta neljä myyjätyttöä kurkotteli ylähyllyiltä erilaisia laukkuja katsottavaksemme. Emme edes olleet ostamassa laukkua. Mikko totesi uupuneena "ne on sulkenut pakotien kaikilla näillä laukuilla". Se oli totta. Avonaiset matkalaukut peittivät koko kaupan lattian. Kiitimme kauniisti ja hyppelimme laukkujen yli ulos kaupasta.
Otimme taksin ja istuimme Sao Paulon kuuluisassa ruuhkassa yli tunnin. Ajomatkaa oli vajaa viitisen kilometriä. Sen olisi voinut kävelläkin, mutta satoi kaatamalla.
Olemme Manauksessa tottuneet syömään kevyesti. Lounaan jälkeen ei ollut yhtään nälkä, mutta koska olemme Sao Paulon ravintolaparatiisissa, on pakko syödä illallinen. Vitkuttelimme kello 21.30 asti jolloin lähdimme hotellista kävellen italialaiseen ravintolaan jossa Mikko on ollut aikaisemminkin. Hyvää mutkatonta kotiruokaa. Ruokalista oli suppea ja se kirjoitettiin pöytäliinana toimivaan valkoiseen paperiin. Mainio ja kodikas paikka. Ruokakin maistui vaikkei ollut nälkä ja söimme jälkiruoankin.
Maanantai sateisessa Sao Paulossa oli mukava. Vaikka sade on inhottavaa, suon sen tällä kertaa sao paulolaisille, koska kaupunki on kärsinyt kuivuudesta ja ilmansaaste oli ruennut jo häiritsemään. Sade puhdistaa ilman. Kun Mikko lähti töihin, menin nauttimaan rauhallista hotelliaamiaista. Sao Paulossa hedelmävalikoimakin on laajempi kuin Manauksessa. Ja hotellin tapioca-lettu oli parempi kuin itsepaistamani. Luulen että se johtuu siitä että hotellissa käyttävät siivilää levittäessään maniokki-jauhot paistinpannulle, minä kaadan kokkareet sellaisenaan ja yritän lastalla litistää jauhoksi.
Talsin sateessa ostoskeskukseen. Pysähdyin eiliseen kenkäkauppaan josta olimme jo ostaneet kengät sekä Mikolle että minulle. On niin mukava kokeilla kaikenlaisia kenkiä kun myyjä juoksee hakemaan niitä varastosta. En ostanut mitään. Joskus tuollainen juoksuttaminen on tuntunut kiusalliselta, mutta nyt toimin kuten muutkin. Kenkäkasa vieressäni oli kyllä paljon pienempi kuin muilla asiakkailla. Kengät ovat ihania Sao Paulossa ja kohtuuhintaisiakin.
Tapasin Mikon hotellilla ja menimme taksilla toiseen ostoskeskukseen. Wau... Yhtä hieno ja suuri kuin King of Prussia Mall Philadelphiassa. Mutta paljon enemmän ja paljon paremman näköisiä ravintoloita. Ja Food Court oli hienompi, vaikka oli sielläkin McDonalds ja PizzaHut. Ostarissa oli jopa kaksi Starbucksia. Se on todella rohkeata. Tuoda amerikkalainen kahvilaketju Brasiliaan! Tavallinen kahvi tarjottiin posliinisesta pikkukupista nimellä espresso, muuten tarjolla oli normaali Starbucks-valikoima pahvimukeissa. Ja Starbucksit olivat suosittuja. Brasilialaiset ovat ylpeitä omasta maastaan, mutta rakastavat ulkomaisia merkkejä. Tommy Hilfigerit, Calvin Kleinit, Armanit, Fendit ja Dolce&Gabanat ovat suosittuja ja niistä ollaan valmiita myös maksamaan maltaita.
En edelleenkään löytänyt suuria, silkkisiä soffatyynyjä. Ne mitä olen nähnyt, ovat maksaneet noin 70 euroa, enkä ihan sellaisia rupea ostamaan. Kiersimme koko ostarin, katselimme niitä näitä ilman mitään erityisesti etsien, kävimme kaupoissa, myyjät hyökkäsivät auttamaan kuten täällä on tapana. Myyjiä on hurjan paljon, paljon enemmän kuin asiakkaita. Katsoimme jotain matkalaukkua, haluaisimme sellaisen jossa on pukupussi. Saimme selitettyä yhdelle myyjälle mitä kaipaisimme ja kohta neljä myyjätyttöä kurkotteli ylähyllyiltä erilaisia laukkuja katsottavaksemme. Emme edes olleet ostamassa laukkua. Mikko totesi uupuneena "ne on sulkenut pakotien kaikilla näillä laukuilla". Se oli totta. Avonaiset matkalaukut peittivät koko kaupan lattian. Kiitimme kauniisti ja hyppelimme laukkujen yli ulos kaupasta.
Otimme taksin ja istuimme Sao Paulon kuuluisassa ruuhkassa yli tunnin. Ajomatkaa oli vajaa viitisen kilometriä. Sen olisi voinut kävelläkin, mutta satoi kaatamalla.
Olemme Manauksessa tottuneet syömään kevyesti. Lounaan jälkeen ei ollut yhtään nälkä, mutta koska olemme Sao Paulon ravintolaparatiisissa, on pakko syödä illallinen. Vitkuttelimme kello 21.30 asti jolloin lähdimme hotellista kävellen italialaiseen ravintolaan jossa Mikko on ollut aikaisemminkin. Hyvää mutkatonta kotiruokaa. Ruokalista oli suppea ja se kirjoitettiin pöytäliinana toimivaan valkoiseen paperiin. Mainio ja kodikas paikka. Ruokakin maistui vaikkei ollut nälkä ja söimme jälkiruoankin.
maanantai 16. heinäkuuta 2007
Sao Paulossa 2
Sunnuntain talvi-ilma oli varsin miellyttävä. Puolipilvistä - tai no, taitaa Sao Paulossa aina olla sumuisen oloista, suurkaupungin saastepilvi on pysyvä ilmiö. 23C lämmintä. Ostimme eilen Sao Paulon kartan, joka auttoi hahmottamaan hieman kaupunkia, tätä valtavaa ameebaa joka leviää ja laajenee. Sao Paulo on ylängöllä, melkein kilometrin korkeudessa ja sitä ympäröi matalahko vuoristo ja puuton ylänkö. Vielä on tilaa kasvaa. Olimme myös lukeneet Lonely Planetin ehdotuksia mitä turistin kannattaa tehdä.
Otimme taksin ja ajoimme keskustaan josta kaupunki on saanut alkunsa 1500-luvulla. Silloin paikalla oli mitätön jesuiittaluostari eikä alue kiinnostanut ketään. 1700-luvulla orjakauppiaat omivat alueen kaupankäyntinsä keskukseksi - orjat olivat intiaaneja joita löytyi niin Amazonin alueelta kuin muualtakin. 1800-luvulla orjakauppiaat löysivät lähialueelta, Minais Gerais'ista, Goiás'ista ja Mato Grosso'sta kultaa. Tämä räjäytti orjabusineksen täyteen kukoistukseen kun kullan perässä juoksevat onnenonkijat ja pioneerit ja maahanmuuttajat poukkasivat Sao Paulon kautta hankkimaan kullankaivuuseen ja maahanmuuttoon tarvittavat tavarat ja orjat. 1900-luvulla Sao Paulosta tuli kunniallisempi. Itsenäisyyden myötä kaupungista tuli kaupan ja lakiasioiden keskus jonka vuoksi perustettiin yliopistoja joiden myötä opiskelijoiden, intellektuellien ja hallinnon ja kaupan parissa työtä tekevien määrä lisääntyi. Eikä orjiakaan enää saanut myydä.
Nykyinen keskus on kamala. Siellä ei pimeään aikaan uskaltaisi kulkea yksin, mutta keskellä sunnuntaipäivää meillä oli turvaa toisistamme. Kodittomia makasi kadulla, virtsan haju oli voimakas, kodittomien kotikulmilla kaivattaisiin kipeästi useampikin Baja-Maja. Kiersimme tunnollisesti Lonely Planetin reitin joka sellaisenaan oli mielenkiintoinen ja jännittäväkin. Lonely Planetissa on edelleen seikkailuhenkeä, mikä täytyy pitää mielessä.
Illalliselle tuli mukaan puolet Salcompin Sao Paulon toimiston työntekijöistä vaimoineen. Siis Rogerio ja Walber ja heidän vaimonsa. Kaikki ovat syntyjään paulistoja, Rogerio oli kerran käynyt vanhassa keskustassa. Heidän mielestään oli kovin hullunkurista että olimme kiertäneet kaupungin vaaralliset paikat. Oli kovin mukavaa että kaikki puhuivat hyvää englantia. Ilta venyi myöhään, oli hyvin hauskaa.
Otimme taksin ja ajoimme keskustaan josta kaupunki on saanut alkunsa 1500-luvulla. Silloin paikalla oli mitätön jesuiittaluostari eikä alue kiinnostanut ketään. 1700-luvulla orjakauppiaat omivat alueen kaupankäyntinsä keskukseksi - orjat olivat intiaaneja joita löytyi niin Amazonin alueelta kuin muualtakin. 1800-luvulla orjakauppiaat löysivät lähialueelta, Minais Gerais'ista, Goiás'ista ja Mato Grosso'sta kultaa. Tämä räjäytti orjabusineksen täyteen kukoistukseen kun kullan perässä juoksevat onnenonkijat ja pioneerit ja maahanmuuttajat poukkasivat Sao Paulon kautta hankkimaan kullankaivuuseen ja maahanmuuttoon tarvittavat tavarat ja orjat. 1900-luvulla Sao Paulosta tuli kunniallisempi. Itsenäisyyden myötä kaupungista tuli kaupan ja lakiasioiden keskus jonka vuoksi perustettiin yliopistoja joiden myötä opiskelijoiden, intellektuellien ja hallinnon ja kaupan parissa työtä tekevien määrä lisääntyi. Eikä orjiakaan enää saanut myydä.
Nykyinen keskus on kamala. Siellä ei pimeään aikaan uskaltaisi kulkea yksin, mutta keskellä sunnuntaipäivää meillä oli turvaa toisistamme. Kodittomia makasi kadulla, virtsan haju oli voimakas, kodittomien kotikulmilla kaivattaisiin kipeästi useampikin Baja-Maja. Kiersimme tunnollisesti Lonely Planetin reitin joka sellaisenaan oli mielenkiintoinen ja jännittäväkin. Lonely Planetissa on edelleen seikkailuhenkeä, mikä täytyy pitää mielessä.
Illalliselle tuli mukaan puolet Salcompin Sao Paulon toimiston työntekijöistä vaimoineen. Siis Rogerio ja Walber ja heidän vaimonsa. Kaikki ovat syntyjään paulistoja, Rogerio oli kerran käynyt vanhassa keskustassa. Heidän mielestään oli kovin hullunkurista että olimme kiertäneet kaupungin vaaralliset paikat. Oli kovin mukavaa että kaikki puhuivat hyvää englantia. Ilta venyi myöhään, oli hyvin hauskaa.
Sao Paulossa 1
Kun lähtee Manauksesta Sao Pauloon yökoneella, onkin suunnilleen lounasaikaan perillä. Lauantaina ravintolat tarjoavat aamiaista pitkälle puoleen päivään, ja useimmat ravintolat aloittavat lounastarjoilun vasta iltapäivällä. Sao Paulossa ei juuri ajatella Manauksesta matkaajien mukavuutta. Manaus on sao paulolaisille - Paulistoille - todellinen maalaiskylä keskellä ei mitään. Omahyväisiä tyyppejä. Ihan kuin New Yorkilaiset. Toisaalta - Sao Paulossa asuu 17 miljoonaa ihmistä, joten onhan se aika suuri kaupunki.
Sao Paulo on täynnä ravintoloita ja hotellimme on keskellä hyvää ravintola-aluetta. Saimme japanilaisesta ravintolasta oikein hyvää sushia ja sashimia. Sen sijaan että olisimme syöksyneet tutustumaan Sao Paulon ihmeellisyyksiin, menimme hotelliin ... ja nukuimme kolme tuntia. Yömatkailu ei sovi näin vanhoille.
Tänne tultiin katsomaan metropolia ja city-ihmisiä. Ravintoloissa syömisen lisäksi Sao Paulossa harrastetaan shoppailua. Koska Sao Paulon uimarannat on sadan kilometrin päässä, ihmisten katselua harrastetaan ostoskeskuksissa joita onkin lukuisia. Kävelimme lähimpään, kaupungin kalleimpaan Mall'iin. Lauantai on täälläkin suosituin shoppailupäivä. Ihmiset ovat tosiaan toisennäköisiä kuin Manauksessa. Täällä me emme erotu joukosta. On vaaleita ja pitkiä, tummia ja lyhyitä, mutta intiaanin näköisiä on vähän. Manaukseen on luonnollisesti asettunut paljon Amazonin intiaaneja. Muutenkin, mitä pohjoisemmaksi Brasiliassa mennään, sitä mustempaa väestö on. Me asumme pohjois-Brasiliassa vaikka se tarkoittaakin päiväntasaajan korkeutta.
Etelä-Brasiliaa sanotaan jopa eurooppalaisen oloiseksi. Rogerio, Mikon Sao Paulolainen työkaveri, sanoikin että etelä on Brasilian parasta aluetta, jonka ainoa vika on että se on Argentiinan rajalla. Argentiinan ja Brasilian suhde on kuin Suomen ja Ruotsin. Jatkuvaa vertailua, kilpailua ja ainakin jalkapallossa pitäisi olla parempi. Nyt kävikin hyvin kun parhaillaan Riossa pidettävissä Copa Americassa - Amerikkojen "olympialaisissa" - Brasilia kaikkien, jopa brasilialaisten, yllätykseksi voitti Argentiinan 3-0.
No, ostoskeskuksessa oli lukuisia ravintoloita ja kahviloita joissa saattoi istua ja katsoa ihmisiä. Joimme viiniä ja katselimme ihmisiä. Manauksessa juodaan vain olutta tai hedelmämehua.
Kävelimme illalla hotellille ja poukahdimme sattumanvaraisesti italialaiseen ravintolaan syömään. Manauksessa on yksi italialainen ravintola - kylläkin oikein hyvä.
Sao Paulo on täynnä ravintoloita ja hotellimme on keskellä hyvää ravintola-aluetta. Saimme japanilaisesta ravintolasta oikein hyvää sushia ja sashimia. Sen sijaan että olisimme syöksyneet tutustumaan Sao Paulon ihmeellisyyksiin, menimme hotelliin ... ja nukuimme kolme tuntia. Yömatkailu ei sovi näin vanhoille.
Tänne tultiin katsomaan metropolia ja city-ihmisiä. Ravintoloissa syömisen lisäksi Sao Paulossa harrastetaan shoppailua. Koska Sao Paulon uimarannat on sadan kilometrin päässä, ihmisten katselua harrastetaan ostoskeskuksissa joita onkin lukuisia. Kävelimme lähimpään, kaupungin kalleimpaan Mall'iin. Lauantai on täälläkin suosituin shoppailupäivä. Ihmiset ovat tosiaan toisennäköisiä kuin Manauksessa. Täällä me emme erotu joukosta. On vaaleita ja pitkiä, tummia ja lyhyitä, mutta intiaanin näköisiä on vähän. Manaukseen on luonnollisesti asettunut paljon Amazonin intiaaneja. Muutenkin, mitä pohjoisemmaksi Brasiliassa mennään, sitä mustempaa väestö on. Me asumme pohjois-Brasiliassa vaikka se tarkoittaakin päiväntasaajan korkeutta.
Etelä-Brasiliaa sanotaan jopa eurooppalaisen oloiseksi. Rogerio, Mikon Sao Paulolainen työkaveri, sanoikin että etelä on Brasilian parasta aluetta, jonka ainoa vika on että se on Argentiinan rajalla. Argentiinan ja Brasilian suhde on kuin Suomen ja Ruotsin. Jatkuvaa vertailua, kilpailua ja ainakin jalkapallossa pitäisi olla parempi. Nyt kävikin hyvin kun parhaillaan Riossa pidettävissä Copa Americassa - Amerikkojen "olympialaisissa" - Brasilia kaikkien, jopa brasilialaisten, yllätykseksi voitti Argentiinan 3-0.
No, ostoskeskuksessa oli lukuisia ravintoloita ja kahviloita joissa saattoi istua ja katsoa ihmisiä. Joimme viiniä ja katselimme ihmisiä. Manauksessa juodaan vain olutta tai hedelmämehua.
Kävelimme illalla hotellille ja poukahdimme sattumanvaraisesti italialaiseen ravintolaan syömään. Manauksessa on yksi italialainen ravintola - kylläkin oikein hyvä.
Sao Pauloon
Mikon mielestä oli turha mennä nukkumaan kun lento Sao Pauloon lähtee kello 3.40 ja kentälle pitää lähteä kello 2.10 yöllä. Mikko torkkui telkkarin ääressä, minä nukuin ihan sängyssä. Molemmat olimme yhtä väsyneitä aamulla kun olimme Sao Paulossa.
Nyt matkustimme GOL'in koneella. Yleensä käytämme TAM'ia, mutta ei niiden aikataulujen pitävyydessä juuri ole eroa. Kaikki koneet ovat myöhässä, mutta ei ihan aina niin että siihen voisi täydellisesti luottaa. Kerranhan emme päässeet koneeseen kun tulimme liian myöhään kentälle yrittäessämme optimoida odotuksen.
Kone lähti kello 5 Manauksesta. Nukahdimme heti kun pääsimme koneeseen istumaan, samoin luultavasti koko täysi koneellinen matkustajia. Ehkä lentoemännätkin nukkuivat, en tiedä koska nukuin. Lento kestää melkein neljä tuntia. Puolisen tuntia ennen laskeutumista tarjoiltiin juotavaa ja muropatukka. Sao Paulo on eri aikavyöhykkeessä kuin Manaus ja kello oli jo yli kymmenen kun olimme perillä. Lauantaiaamuna ei ollut ruuhkaa, joten taksimatka hotelliin kesti vain puoli tuntia ja saimme heti huoneen.
Nyt matkustimme GOL'in koneella. Yleensä käytämme TAM'ia, mutta ei niiden aikataulujen pitävyydessä juuri ole eroa. Kaikki koneet ovat myöhässä, mutta ei ihan aina niin että siihen voisi täydellisesti luottaa. Kerranhan emme päässeet koneeseen kun tulimme liian myöhään kentälle yrittäessämme optimoida odotuksen.
Kone lähti kello 5 Manauksesta. Nukahdimme heti kun pääsimme koneeseen istumaan, samoin luultavasti koko täysi koneellinen matkustajia. Ehkä lentoemännätkin nukkuivat, en tiedä koska nukuin. Lento kestää melkein neljä tuntia. Puolisen tuntia ennen laskeutumista tarjoiltiin juotavaa ja muropatukka. Sao Paulo on eri aikavyöhykkeessä kuin Manaus ja kello oli jo yli kymmenen kun olimme perillä. Lauantaiaamuna ei ollut ruuhkaa, joten taksimatka hotelliin kesti vain puoli tuntia ja saimme heti huoneen.
perjantai 13. heinäkuuta 2007
Rentoudu, olemme Brasiliassa
Franklinin kanssa oli sovittu etta tavataan sairaalassa kello 11.30 ja puhutaan miten edetään minun sairaalahommissani.
Olin sairaalassa 11.25. Janaina, sihteeri sanoi että Franklin on jo lähtenyt ja tulee maanantaina takaisin. Se voi olla totta tai sitten ei. Voi olla että Franklin tulee iltapäivällä takaisin, mutta voi olla ettei tule. Lounastauko on joka tapauksessa kello 12-14, joten siinä välillä Franklin ei missään nimessä ole paikalla.
Kysyin Janainalta oliko hän ottanut selvää Mauriciolta voinko lähteä Santaremin kongressiin viikon kuluttua. Kyllä oli kysynyt, asia on selvä, pitää vielä selvittää jotain. Tämä oli epäilyttävää...
Kysyin onko varma että mieheni voi tulla mukaan. Janaina vakuutti varmasti että tottakai. Varmistin vielä kahteen kertaan että asia on selvä, voimme mieheni kanssa mennä Santaremin kongressiin. "Kyllä vain, selvä asia". En uskonut. Kysyin voinko itse puhua tämän Mauricion kanssa jota en edes tunne - ei käy, Janaina hoitaa puhumiset. Enemmän tietoa on maanantaina ja silloin voin myös puhua Franklinin kanssa. "Vietä hyvä viikonloppu!!
Tällaista se on. Aikaa kuluu kun asioita hoitaa tai yrittää hoitaa. Kaikilla on omat sääntönsä jonka mukaan toimitaan ja niitä on paras noudattaa ja yrittää vaan ymmärtää. Hymyillen asiat hoituvat parhaiten ja tietysti jos on hyvät suhteet. Kaikki haluavat hyviä suhteita. Janaina haluaa hoitaa asiat Mauricion kanssa, jotta voi ylläpitää suhteita sinne ja saavuttaa hieman valtaa. Mitä sitä jakamaan muille.
Jos joku tapaaminen ei toteudukaan, seuraavia kertoja kyllä tulee. Ei maailma tähän kaadu. Rentoudu, olet Brasiliassa. Aikaa on.
Olin sairaalassa 11.25. Janaina, sihteeri sanoi että Franklin on jo lähtenyt ja tulee maanantaina takaisin. Se voi olla totta tai sitten ei. Voi olla että Franklin tulee iltapäivällä takaisin, mutta voi olla ettei tule. Lounastauko on joka tapauksessa kello 12-14, joten siinä välillä Franklin ei missään nimessä ole paikalla.
Kysyin Janainalta oliko hän ottanut selvää Mauriciolta voinko lähteä Santaremin kongressiin viikon kuluttua. Kyllä oli kysynyt, asia on selvä, pitää vielä selvittää jotain. Tämä oli epäilyttävää...
Kysyin onko varma että mieheni voi tulla mukaan. Janaina vakuutti varmasti että tottakai. Varmistin vielä kahteen kertaan että asia on selvä, voimme mieheni kanssa mennä Santaremin kongressiin. "Kyllä vain, selvä asia". En uskonut. Kysyin voinko itse puhua tämän Mauricion kanssa jota en edes tunne - ei käy, Janaina hoitaa puhumiset. Enemmän tietoa on maanantaina ja silloin voin myös puhua Franklinin kanssa. "Vietä hyvä viikonloppu!!
Tällaista se on. Aikaa kuluu kun asioita hoitaa tai yrittää hoitaa. Kaikilla on omat sääntönsä jonka mukaan toimitaan ja niitä on paras noudattaa ja yrittää vaan ymmärtää. Hymyillen asiat hoituvat parhaiten ja tietysti jos on hyvät suhteet. Kaikki haluavat hyviä suhteita. Janaina haluaa hoitaa asiat Mauricion kanssa, jotta voi ylläpitää suhteita sinne ja saavuttaa hieman valtaa. Mitä sitä jakamaan muille.
Jos joku tapaaminen ei toteudukaan, seuraavia kertoja kyllä tulee. Ei maailma tähän kaadu. Rentoudu, olet Brasiliassa. Aikaa on.
Taas konsertissa
Olen asunut Manauksessa puoli vuotta ja sinä aikana käynyt kolme kertaa kuuntelemassa Amazonasin filharmoonikkoja, kerran teatterissa, kaksi kertaa oopperassa ja kahdessa MPB-laulelmakonsertissa. Kahdeksan kertaa - enemmän kuin kerran kuukaudessa. Ja Manaus on kaupunki jossa kulttuuritarjonta kuitenkin on suppeata.
Eilinen Teatro Amazonasin Eliana Printes-konsertti oli mieleisemme. Onko MPB populaarimusiikkia (käytän tuota sanaa koska se kuulostaa kivalta) vai iskelmämusiikkia... en oikein tiedä, sellaista kaunista lattarilaulelua. Ei tarttuvia kertosäkeitä, enemmän tarinankertomisen tapaista. On viehättävää että musiikkilajin nimi virallisesti on Musica Popular Brasileira, siis brasilialainen populaarimusiikki. Kun sanon MPB tai siis "emi-pe-be" ihmiset tietävät heti mistä on kyse.
Tai oliko se konsertti? Yhteislaulutilaisuus? Tällä kertaa puolet yleisöstä oli miehiä, mutta naiset enimmäkseen lauloivat Elianan mukana. Välillä Eliana lopetti laulamisen, ja kitaransoiton säestyksellä yleisö jatkoi laulua. Yleisökin lauloi kauniisti. ... Nyt on hyvä mainita että Mikko ja minä olimme hiljaa. Lavashow oli yhtä yksinkertainen kuin edellisessä MPB-konsertissakin - ei taustatanssijoita tai enkelikuoroa. Kaksi kitaristia, basisti, pianisti ja rumpali. Viulu ja hanurikin vedettiin joskus esille. Elianalla ei ollut monimutkaisia tanssikuvioita, hän lauloi, pehmeästi musiikin mukaan liikkuen. Ja seurusteli yleisön kanssa.
Ostin jo Caetano Veloson CD:n, nyt pitänee ostaa lisää MPB:tä. Kaikki musiikki ei olekaan jumputtavaa Boi Bumbaa - sitä amazonilaista erikoisuutta - vaan täälläkin harrastetaan laulelmia. Vaikka kyllä sen kuulee. Kaikki hyräilevät ja lauleskelevat. Renata, joka käy meillä siivoamassa, laulaa aina. Joskus sanoin että minusta on mukava kuulla hänen laulua, Renata hymyili hämmästyneenä "Sou a brasileira - olen brasilialainen". Tyhjentävä selitys laulamiselle.
Eilinen Teatro Amazonasin Eliana Printes-konsertti oli mieleisemme. Onko MPB populaarimusiikkia (käytän tuota sanaa koska se kuulostaa kivalta) vai iskelmämusiikkia... en oikein tiedä, sellaista kaunista lattarilaulelua. Ei tarttuvia kertosäkeitä, enemmän tarinankertomisen tapaista. On viehättävää että musiikkilajin nimi virallisesti on Musica Popular Brasileira, siis brasilialainen populaarimusiikki. Kun sanon MPB tai siis "emi-pe-be" ihmiset tietävät heti mistä on kyse.
Tai oliko se konsertti? Yhteislaulutilaisuus? Tällä kertaa puolet yleisöstä oli miehiä, mutta naiset enimmäkseen lauloivat Elianan mukana. Välillä Eliana lopetti laulamisen, ja kitaransoiton säestyksellä yleisö jatkoi laulua. Yleisökin lauloi kauniisti. ... Nyt on hyvä mainita että Mikko ja minä olimme hiljaa. Lavashow oli yhtä yksinkertainen kuin edellisessä MPB-konsertissakin - ei taustatanssijoita tai enkelikuoroa. Kaksi kitaristia, basisti, pianisti ja rumpali. Viulu ja hanurikin vedettiin joskus esille. Elianalla ei ollut monimutkaisia tanssikuvioita, hän lauloi, pehmeästi musiikin mukaan liikkuen. Ja seurusteli yleisön kanssa.
Ostin jo Caetano Veloson CD:n, nyt pitänee ostaa lisää MPB:tä. Kaikki musiikki ei olekaan jumputtavaa Boi Bumbaa - sitä amazonilaista erikoisuutta - vaan täälläkin harrastetaan laulelmia. Vaikka kyllä sen kuulee. Kaikki hyräilevät ja lauleskelevat. Renata, joka käy meillä siivoamassa, laulaa aina. Joskus sanoin että minusta on mukava kuulla hänen laulua, Renata hymyili hämmästyneenä "Sou a brasileira - olen brasilialainen". Tyhjentävä selitys laulamiselle.
torstai 12. heinäkuuta 2007
Lakiviidakko
Menin kovin sekaisin kun Mikko yritti selittää tehtaan toimintaa. Kaikelle on omat lakinsa. Jokaiselle komponentille ja pikku osasellekin on oma laki.
Laki määrää kuinka paljon jotain saa tuottaa tai valmistaa tai myydä. Tai jotain sellaista. Manauksessa on määrättömästi juristeja jotka keksivät lakeja eri osasille ja toiminnoille. Laturitkin voidaan purkaa pieniin osiin ja jokaiselle osalle on laki. Saati sitten monimutkaisemmat laitteet. Nepä vasta ongelmallisia onkin.
Ja jos yrittää myydä jotain laitetta eteenpäin, ostajalla on omat lakinsa ja niiden yhteensovittamiseen tarvitaan taas juristeja. Ja malttia ja kärsivällisyyttä. Moni asia tuntuu periaatteessa helpolta ja yksinkertaiselta. Niinkuin jos kysyntä on suuri, on tuotantoa lisättävä. Ei se niin mene. On lakeja. Kysynnästä huolimatta ei saa tuottaa tavaraa enempää kuin laki sallii, eikä työntekijä saa tehdä liikaa töitä, eikä työntekijöitä voi mielin määrin lisätä. Siihenkin on laki. Lain noudattamista tietysti valvotaan ja jos lakia rikkoo, siitä tulee sakkoja. Joku rikastuu paljon. Jotenkin sen on huomannut jo.
Pian täällä oppii sukkuloimaan sujuvasti lakiviidakossa. Se on kiehtovan haastavaa.
Laki määrää kuinka paljon jotain saa tuottaa tai valmistaa tai myydä. Tai jotain sellaista. Manauksessa on määrättömästi juristeja jotka keksivät lakeja eri osasille ja toiminnoille. Laturitkin voidaan purkaa pieniin osiin ja jokaiselle osalle on laki. Saati sitten monimutkaisemmat laitteet. Nepä vasta ongelmallisia onkin.
Ja jos yrittää myydä jotain laitetta eteenpäin, ostajalla on omat lakinsa ja niiden yhteensovittamiseen tarvitaan taas juristeja. Ja malttia ja kärsivällisyyttä. Moni asia tuntuu periaatteessa helpolta ja yksinkertaiselta. Niinkuin jos kysyntä on suuri, on tuotantoa lisättävä. Ei se niin mene. On lakeja. Kysynnästä huolimatta ei saa tuottaa tavaraa enempää kuin laki sallii, eikä työntekijä saa tehdä liikaa töitä, eikä työntekijöitä voi mielin määrin lisätä. Siihenkin on laki. Lain noudattamista tietysti valvotaan ja jos lakia rikkoo, siitä tulee sakkoja. Joku rikastuu paljon. Jotenkin sen on huomannut jo.
Pian täällä oppii sukkuloimaan sujuvasti lakiviidakossa. Se on kiehtovan haastavaa.
Taas Trooppiseen sairaalaan
Olen pitänyt taukoa Trooppisen sairaalan kanssa. Toisten työnteon katsominen alkoi kyllästyttää enkä itsekään oikein keksinyt mitä voisin tehdä siellä. Pitää hieman tuumailla. Eilen kävin luennolla jonne kaikki lääkärit kokoontuvat.
Franklin löysi minut heti "ollut muuta tekemistä, vai". Kertoi että viikon kuluttua Amazonas-osavaltion infektiolääkärit kokoontuvat viikonloppuseminaariin Santaremiin, kaupunki tunnin lennon tai vuorokauden jokimatkan päässä Manauksesta. Voisinko tulla? Mieskin voisi tulla mukaan. Se maaseutukaupungin lääkäri Coari´sta tulee myös, voisin tavata hänetkin siellä. Ja voisin lähteä nyt viikonloppuna Coariin ja tulla Santaremiin yhdessä Coarin lääkärin kanssa.
No johan nyt. Meillä on Mikon kanssa perjantai-lauantai väliseksi yöksi varattu lento Sao Pauloon josta tulemme maanantaina yöllä takaisin. Aryn metsästys osuu samaan viikonloppuun Santaremin kanssa "taitaa olla päällekkäistä menoa".
Sanoin että voisi ehkä jutella enemmän mitä voisin todella tehdä sairaalassa, en oikein viihdy opiskelijan tarkkailijaroolissa kun en voi tehdä mitään. Mieluiten olisin jossain tutkimuksessa mukana jos mahdollista. Puhutaan tarkemmin perjantaina.
Puhuin Mikolle Santaremista. Mikko oli heti valmis "mikset sanonut kuten brasilialaiset että on menoa samaan aikaan, mutta saan sen varmasti siirrettyä". Brasilialaiset lupaavat kaikkea ja joku sitten onnistuukin. Yhden kortin varaan ei Brasiliassa kannata jättää mitään. Olin taas liian suomalainen. Puhuin Arylle Santaremista - kyllä metsästyksen voi siirtää. Santaremissa kaikkien pitää käydä, 350,000 asukasta, parhaimmat Amazonin hiekkarannat, ei paljon muuta.
Yritetään päästä siis lääkäriseminaariin Santaremiin. Se voi onnistua tai se ei onnistu. Koskaan ei voi tietää. Elämä on kovin jännittävää täällä.
Franklin löysi minut heti "ollut muuta tekemistä, vai". Kertoi että viikon kuluttua Amazonas-osavaltion infektiolääkärit kokoontuvat viikonloppuseminaariin Santaremiin, kaupunki tunnin lennon tai vuorokauden jokimatkan päässä Manauksesta. Voisinko tulla? Mieskin voisi tulla mukaan. Se maaseutukaupungin lääkäri Coari´sta tulee myös, voisin tavata hänetkin siellä. Ja voisin lähteä nyt viikonloppuna Coariin ja tulla Santaremiin yhdessä Coarin lääkärin kanssa.
No johan nyt. Meillä on Mikon kanssa perjantai-lauantai väliseksi yöksi varattu lento Sao Pauloon josta tulemme maanantaina yöllä takaisin. Aryn metsästys osuu samaan viikonloppuun Santaremin kanssa "taitaa olla päällekkäistä menoa".
Sanoin että voisi ehkä jutella enemmän mitä voisin todella tehdä sairaalassa, en oikein viihdy opiskelijan tarkkailijaroolissa kun en voi tehdä mitään. Mieluiten olisin jossain tutkimuksessa mukana jos mahdollista. Puhutaan tarkemmin perjantaina.
Puhuin Mikolle Santaremista. Mikko oli heti valmis "mikset sanonut kuten brasilialaiset että on menoa samaan aikaan, mutta saan sen varmasti siirrettyä". Brasilialaiset lupaavat kaikkea ja joku sitten onnistuukin. Yhden kortin varaan ei Brasiliassa kannata jättää mitään. Olin taas liian suomalainen. Puhuin Arylle Santaremista - kyllä metsästyksen voi siirtää. Santaremissa kaikkien pitää käydä, 350,000 asukasta, parhaimmat Amazonin hiekkarannat, ei paljon muuta.
Yritetään päästä siis lääkäriseminaariin Santaremiin. Se voi onnistua tai se ei onnistu. Koskaan ei voi tietää. Elämä on kovin jännittävää täällä.
tiistai 10. heinäkuuta 2007
Kampaajalla käynti ei ole enää seikkailu
Elämä taitaa rueta luistamaan täällä. Olin eilen kampaajalla, leikkautin hiukseni. Se oli ihan normaali juttu. En katsonut etukäteen yhtään sanaa sanakirjasta ja menin aivan rauhallisesti pyytämään hiustenleikkuuta ja sanoin ettei ole väliä kuka leikkaa.
Pyysin kahviakin kuten kuka hyvänsä.
Kommentoin kampaajan aikaansaamaa lopputulosta ja halusin vielä jotain parannuksia jotka tehtiinkin. Ilman mitään hankalia ja pitkiä kyselyjä. Siis portugaliksi. Alkaako tässä jo arki kun ei kampaajalla käyntiäkään tarvitse jännittää?
Pyysin kahviakin kuten kuka hyvänsä.
Kommentoin kampaajan aikaansaamaa lopputulosta ja halusin vielä jotain parannuksia jotka tehtiinkin. Ilman mitään hankalia ja pitkiä kyselyjä. Siis portugaliksi. Alkaako tässä jo arki kun ei kampaajalla käyntiäkään tarvitse jännittää?
Ilmaista kulttuuria kokemassa
Menimme sunnuntaina ilmaiskonserttiin Teatro Amazonasiin. Paikallista MPB - sitä brasilialaista populaarimusiikkia - oli luvassa. Jotta saisimme paikat permannolta, menimme tuntia ennen esitystä jonoon. Yleensä puoli tuntia ennen esitystä päästetään sisälle ja esitykset alkavat hämmästyttävää kyllä aivan ajallaan, vaikka muuten täällä ei niin kellonaikoja katsota.
Puoli seitsemän teatterin henkilökunta kiersi jonoa ja sanoi jotain jonka ymmärsimme siten että esiintyjä on viereisessä kirkossa tekemässä jotain ja esitys alkaa hieman myöhemmin. Kirkko on kaupungin hienoin ja yksi nähtävyyksistä, mutta voi olla että ymmärsimme koko jutun väärin. Esitys alkoi viisitoista minuuttia myöhässä, olkoon syy mikä hyvänsä, odotus ei ollut paha.
Kaksi kitaristia ja naissolisti. Kauniita brasilialaisia lauluja, sellaista perinteistä, hieman melankolista, tummalla äänellä laulettuna. Yleisö lauloi hiljaa mukana, jokaisen suu näytti liikkuvan. Oli pari innostunutta naisryhmää jotka huusivat hauskoja välihuomautuksia - ainakin esiintyjiä nauratti, meidän kielitaito ei riittänyt - ja kiljuivat innosta ja antoivat raikuvia suosionosoituksia. Sellainen käyttäytyminen vaikutti aivan normaalilta.
Täytyy mennä ostamaan pari CD:tä että voin autossa kuunnella MPB:tä. Luulen että siinä oppii jopa kieltä, koska laulut ovat niin rauhallisia ja laulujen tekstit ovat hyviä. Ja mukana laulaen sanatkin tarttuvat hyvin.
Puoli seitsemän teatterin henkilökunta kiersi jonoa ja sanoi jotain jonka ymmärsimme siten että esiintyjä on viereisessä kirkossa tekemässä jotain ja esitys alkaa hieman myöhemmin. Kirkko on kaupungin hienoin ja yksi nähtävyyksistä, mutta voi olla että ymmärsimme koko jutun väärin. Esitys alkoi viisitoista minuuttia myöhässä, olkoon syy mikä hyvänsä, odotus ei ollut paha.
Kaksi kitaristia ja naissolisti. Kauniita brasilialaisia lauluja, sellaista perinteistä, hieman melankolista, tummalla äänellä laulettuna. Yleisö lauloi hiljaa mukana, jokaisen suu näytti liikkuvan. Oli pari innostunutta naisryhmää jotka huusivat hauskoja välihuomautuksia - ainakin esiintyjiä nauratti, meidän kielitaito ei riittänyt - ja kiljuivat innosta ja antoivat raikuvia suosionosoituksia. Sellainen käyttäytyminen vaikutti aivan normaalilta.
Täytyy mennä ostamaan pari CD:tä että voin autossa kuunnella MPB:tä. Luulen että siinä oppii jopa kieltä, koska laulut ovat niin rauhallisia ja laulujen tekstit ovat hyviä. Ja mukana laulaen sanatkin tarttuvat hyvin.
sunnuntai 8. heinäkuuta 2007
Kansanravintolassa
Kävimme illalla syömässä. Käymme täällä usein ulkona syömässä. Kahdelle on vaikea tehdä sopiva määrä ruokaa ja on mukava käydä ulkona. Täällä on tapana syödä ravintolassa. Kioskityyppisiä ravintoloita on paljon, muutama pöytä ja tuoli avogrillin edustalla ja paljon ihmisiä syömässä. On myös oikeita ravintoloita. Todellisia gourmet-paikkoja ei taida oikein olla. Michelin ei käy jakamassa tähtiä Manauksessa.
Menimme kansanravintolaan. Sijaintia ei voi kehua idylliseksi, siinä se on keskellä kaupunkia, moottoritien varressa - eikä täällä harrasteta meluvalleja. Tanssilava-tyyppinen paikka, ei seiniä, katto on, täällähän sataa usein. Pari sataa pöytää. Valkoiset liinat peitetty läpinäkyvällä muovilla, valkoiset muovituolit.
Istuimme vierekkäin, kuten täällä on tapana, ei siis vastakkain. Kuulee paremmin toisen puheen ja näkee saman kuin kaverikin. Katselimme moottoritielle. Busseja ja autoja. Liikenteen meteli tärisytti hieman ravintolan rakennelmia.
Ruokalista on aina sama. Saman katoksen alla, seinättömässä keittiössä on valtavat tynnyrimäiset avogrillit, joissa grillataan paistia, kanaa ja juustoa. Lisukkeeksi on riisiä ja farofaa - sitä maniokkijuurisahanpurua. Lihaa voi tilata niin paljon kuin haluaa - me otimme nyt yhden kananpojan ja 300 grammaa paistia juuston ja riisin kanssa. Ja minulle farofaa, sahanpuruja. Juusto on mahtavaa, tuorejuustoa joka paistuessaa saa sitkeän pinnan ja tiivistyy. Aika tuhtia ruokaa.
Kananpojalle olisin suonut muutaman viikon lisää elinaikaa, sen verran laiha se lautasella oli. Paisti oli todella hyvää. Ja se juusto. Ja riisi oli parasta mitä olemme saaneet täällä. Ja farofa narskui hampaissa kuin hiekka, juuri kuten pitääkin.
Ravintola täyttyi nopeasti kello 20 maissa. Perheitä, sukuja, pariskuntia, nuoria. Kaikenlaista porukkaa. Miehet joi olutta, naiset limsaa tai vettä. Hyvä ruoka, hyvä paikka. Maksoi jälkiruokineen kahdelta hengeltä 24 euroa.
Menimme kansanravintolaan. Sijaintia ei voi kehua idylliseksi, siinä se on keskellä kaupunkia, moottoritien varressa - eikä täällä harrasteta meluvalleja. Tanssilava-tyyppinen paikka, ei seiniä, katto on, täällähän sataa usein. Pari sataa pöytää. Valkoiset liinat peitetty läpinäkyvällä muovilla, valkoiset muovituolit.
Istuimme vierekkäin, kuten täällä on tapana, ei siis vastakkain. Kuulee paremmin toisen puheen ja näkee saman kuin kaverikin. Katselimme moottoritielle. Busseja ja autoja. Liikenteen meteli tärisytti hieman ravintolan rakennelmia.
Ruokalista on aina sama. Saman katoksen alla, seinättömässä keittiössä on valtavat tynnyrimäiset avogrillit, joissa grillataan paistia, kanaa ja juustoa. Lisukkeeksi on riisiä ja farofaa - sitä maniokkijuurisahanpurua. Lihaa voi tilata niin paljon kuin haluaa - me otimme nyt yhden kananpojan ja 300 grammaa paistia juuston ja riisin kanssa. Ja minulle farofaa, sahanpuruja. Juusto on mahtavaa, tuorejuustoa joka paistuessaa saa sitkeän pinnan ja tiivistyy. Aika tuhtia ruokaa.
Kananpojalle olisin suonut muutaman viikon lisää elinaikaa, sen verran laiha se lautasella oli. Paisti oli todella hyvää. Ja se juusto. Ja riisi oli parasta mitä olemme saaneet täällä. Ja farofa narskui hampaissa kuin hiekka, juuri kuten pitääkin.
Ravintola täyttyi nopeasti kello 20 maissa. Perheitä, sukuja, pariskuntia, nuoria. Kaikenlaista porukkaa. Miehet joi olutta, naiset limsaa tai vettä. Hyvä ruoka, hyvä paikka. Maksoi jälkiruokineen kahdelta hengeltä 24 euroa.
Leila Pinheiro konsertti sivu suun
Niin se nyt sitten meni. Ei Leila Pinheiroa. Juuri kun saimme tietää että Leila on kova sana ja Leilan konsertteihin on vaikea saada lippuja. Tulipa todistettua ainakin jälkimmäinen.
Olen jo kahteen otteeseen yrittänyt saada lippuja 10.7. olevaan konserttiin. Viimeksi sanottiin että lippuja ruetaan myymään 4-5- päivää ennen konserttia. Liputhan myydään keskustassa Teatro Amazonasissa. Oli typerää etten kärkkynyt joka päivä teatterilla. Eilen 7.7. kaikki 700 lippua oli myyty loppuun.
Taas suositeltiin ilmaiskonserttia. Alan ihmetellä näytänkö niin köyhältä ettei minulla tosiaan olisi varaa maksaa Leilasta. Liput konserttiin maksoi 6 euroa. Ihan kiusallaan katsoin kalleimman konsertin joka oli Eliana Printes - liput 16 euroa kappaleelta - ja ostin kaksi lippua tietämättä tuon taivaallista Eliana Printesistä.
Mutta on hienoa että kulttuuri kiinnostaa manauslaisia. Kulttuuri kiinnostaa brasilialaisia muutenkin. Kirjoja luetaan, siis brasilialaisia kirjailijoita. Paulo Coelho ei ole täällä niin suosittu kuin muualla maailmassa, mutta toki tunnettu. Teatteri ja konsertit vetävät ihmisä. Márcio sanoi että Sao Paulossa on lähes mahdoton saada lippuja mihinkään, ne myydään alle tunnissa. Siellä niitä myydään myös netin kautta, mutta netissäkin on oltava juuri oikeaan aikaan.
Olen jo kahteen otteeseen yrittänyt saada lippuja 10.7. olevaan konserttiin. Viimeksi sanottiin että lippuja ruetaan myymään 4-5- päivää ennen konserttia. Liputhan myydään keskustassa Teatro Amazonasissa. Oli typerää etten kärkkynyt joka päivä teatterilla. Eilen 7.7. kaikki 700 lippua oli myyty loppuun.
Taas suositeltiin ilmaiskonserttia. Alan ihmetellä näytänkö niin köyhältä ettei minulla tosiaan olisi varaa maksaa Leilasta. Liput konserttiin maksoi 6 euroa. Ihan kiusallaan katsoin kalleimman konsertin joka oli Eliana Printes - liput 16 euroa kappaleelta - ja ostin kaksi lippua tietämättä tuon taivaallista Eliana Printesistä.
Mutta on hienoa että kulttuuri kiinnostaa manauslaisia. Kulttuuri kiinnostaa brasilialaisia muutenkin. Kirjoja luetaan, siis brasilialaisia kirjailijoita. Paulo Coelho ei ole täällä niin suosittu kuin muualla maailmassa, mutta toki tunnettu. Teatteri ja konsertit vetävät ihmisä. Márcio sanoi että Sao Paulossa on lähes mahdoton saada lippuja mihinkään, ne myydään alle tunnissa. Siellä niitä myydään myös netin kautta, mutta netissäkin on oltava juuri oikeaan aikaan.
torstai 5. heinäkuuta 2007
Metsästysvarusteita
Metsästysviikonloppumme siirtyi parilla viikolla. Meidän piti viime viikonloppuna lähteä Aryn sukulaisten jokilaivalla viidakkoon, mutta potkuri meni rikki, jotain oli kietoutunut sen ympärille. Mikko on varma että se oli käärme, anakonda, vaikka Ary väittää vastaan. Mikolla on joku juttu käärmeiden suhteen.
Kävimme jo ostamassa Mikolle metsästystamineita armeijan kaupasta. Koska metsästys on syvällä viidakossa ja voi olla että sitä jatketaan myös yöllä, on varauduttava pitkälahkeisin housuin ja pitkähihaisen takin kanssa. Armeijan maastopuvut on jonkinlaista turvakangasta joka suojaa veitsenviilloilta, ehkä siis myös käärmeenpuremilta, leopardinpuremilta ja ainakin hyttysiltä. Lierihattukin pitää olla. Puista putoilee hämähäkkejä ja muita ötököitä.Menemme malaria-alueelle. Ary suositteli kumisaappaita jotka ovat halvemmat kuin maastokengät, mutta Mikko mieltyi Indiana Jones-tyyppisiin kangasvartisiin kumiteräkenkiin jotka ovatkin pätevän näköiset. Ne ovat myös kevyemmät kuin saappaat ja sivussa on vetoketju joten ne saa helposti pois nihkeistä jaloista. Ja tietysti hätätilassa jos käärme tai leopardi on purrut jalkaan. Metsästyshän on sademetsän kuumassa kosteudessa ja yön pimeydessä.
Naiset eivät metsästä joten minä en tarvitse erityisvarusteita. Naiset ovat maatilalla juoruamassa ja tekemässä ruokaa. Naiset ikävä kyllä myös nylkevät, kynivät, suolistavat ja pilkkovat miesten saaliit. Ehkä voin silloin vaikka leikkiä lasten kanssa. Ja sitten syödään. Voi olla ettei ruoka maistu. Ne syö käärmeetkin.
Molemmat yöt nukumme riippumatoissa siinä jokilaivassa jos se nyt saadaan korjattua. Ary tarkisti jo parvekkeella olevan riippumattomme ja sanoi että se on kahdelle hengelle. En osaa kuvitella että voisimme Mikon kanssa jotenkin mahtua siihen yhdessä. Pitäisi kai nukkua jotenkin vastakkain ja limittäin, siten että toisen jalat on toisen suussa. En usko että nukkuisimme erityisen hyvin. Etenkin kun ajattelee niitä Indiana Jones-kumiteräsaappaita. Ostamme suosiolla toisen riippumaton senkin uhalla että Aryn sukulaiset pitävät meitä omituisina. Olemme omituisia joka tapauksessa.
sunnuntai 1. heinäkuuta 2007
Salcompin naisille hopeaa
Firmojen työntekijöillä on jalkapallojoukkueita jotka pelaavat toisten firmojen joukkueita vastaan. On olemassa miesten ja naisten sarjat, joissa kisataan mikä joukkue on paras. Miesten sarjoissa Salcomp ei ole pärjännyt erityisen hyvin - johtuneeko siitä, että 90% Salcompin työntekijöistä on näppäräsormisia latureita kokoavia naisia.Tänä aamuna oli naisten loppuottelu. En oikein tiedä miten siinä kävi että lupauduimme menemään kello 9 sunnuntaiaamuna katsomaan Salcompin naisten jalkapallo-ottelua. Ottelut pelataan ammattiliittojen kentillä, laaja alue jossa on useita kenttiä. Aamulla satoi ja olin ilahtunut kun ensimmäisen kentän nähtyäni huomasin että katsomo oli katettu. Mikko johdatti kauas hiekkakentille, ei Salcomp pelaa huippusarjoissa ruohokentillä katsomoiden luona.
Naiset olivat jo aloittaneet pelin. Kaksi erää, 20 minuuttia kumpikin. Hiekkakenttä on paljon normaalia kenttää pienempi ja siinä pelataan kevyellä pallolla ja paljain jaloin. Se on tyypillisin tapa pelata jalkapalloa täällä. Katsojia oli parikymmentä, suurin osa salcompilaisia. Peli päättyi 0-0 ja ratkaisu tapahtui rangaistuspotkuin. Salcompilaiset häiritsivät mölyllään ja huitomisellaan kiitettävästi vastustajan rangaistuspotkuyrityksiä, ja voitto näytti jo irtoavan. Huolimatta erittäin hyvästä maalivahdista, vihollinen sai maalinsa ja voitto meni toisaalle.Mikko ei ollut ajatellut esiintyä minkäänlaisessa roolissa, mutta joutui kuitenkin jakamaan hopeamitalit ja kättelemään joukkueen, ja antamaan kapteenille metrin korkuisen hienon pokaalin. Kaikki taputtivat ja sitten lähdettiin pois. Seuraavat joukkueet aloittivat pelinsä.
On tämä kyllä jalkapallohullua kansaa.
Nytkin kun katson työhuoneen ikkunasta alas, naapuritalon jalkapallokentällä on kahdeksan nuorta pelaamassa paljain jaloin kevyellä pallolla jalkapalloa. Ulkona on 34 astetta lämmintä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
