Kyllästyneet kotirouvat reipastuvat

Mikään ei tunnu etenevän. Portugalin kieli ei tartu, puhe ei luista, Trooppinen sairaala tuntuu jämähtäneen muiden lääkäreiden työn katselemiseen. Akuuttiosaston käytävä Trooppisessa sairaalassa

Ajattelin Kirsiä, Mikon työkaverin 29-vuotiasta vaimoa joka on ollut Manauksessa syyskuusta alkaen eikä - toisin kuin minä - käy edes katsomassa kuinka muut tekevät työtä. Kirsillä täytyy olla tosi tylsää.

Kävin Kirsin luona. Kirsillä oli tylsää. Kirsi tietää kaiken mitä internet kertoo Amazonin intiaaneista ja haluaisi tehdä jotain intiaanien hyväksi, mutta ei tiedä miten. Portugalinopettajani Ary on simultaanitulkki ja tuntee kaikki Manauksen tärkeät ihmiset. Kaikki tiet vievät Roomaan, mutta ilmeisesti Brasiliassa on teitä ollut vähän, täällä tunnetaan sanonta "Jos osaat puhua, löydät pääsyn Roomaan". Ary osaa puhua.

- "Ary, ei pidetä oppituntia, lähdetään jonnekin, etsitään Kirsille vapaaehtoistyö."
Lähdimme etsimään Kirsille intiaaneihin liittyvää tekemistä. Ary kävi lapsena amerikkalaisten lähetystyöntekijöiden koulua. New Tribe Mission on edelleen Manauksessa, vaikka lähetystyöntekijät eivät enää olekaan niin toivottuja intiaanityössä. Eikä monet muutkaan. Intiaaniheimot kiinnostavat ihmisiä. Indiana Jonesit, kielitieteilijät, antropologit, roistot, onnenonkijat, hyvää tarkoittavat maailmanparantajat ja niin edelleen kävisivät mielellään heimojen luona. Brasiliassa toimii hallituksen Kansallinen intiaaniorganisaatio FUNAI, jonka tarkoitus on varjella intiaaneja ja heimojen kulttuuria. Vain FUNAIn luvalla heimojen luokse saa matkustaa. FUNAI pitää huolen koulutuksesta ja terveydenhuollosta. Intiaaneista ei haluta turistinähtävyyttä. Toisaalta intiaanit osaavat käyttää erityisasemaansa - yhteiskunnan lakien ulkopuolella olemista - hyväkseen, ja saattavat joskus olla hyvinkin häikäilemättömiä ja vaarallisia. Monimutkainen juttu.

No, menimme Aryn lähetystyöntekijöiden luokse. Lääkäriä voisi tarvita, mutta toimistoon ei ketään. Saimme neuvon Waimiri atroari-heimon toimistoon. Ei herunut vapaaehtoistyötä, mutta vinkki Yanomami-intiaanien kanssa toimiviin tyyppeihin. Taas matkaan. Yanomami-työssä tarvitaan lääkäriä, toimistossa ehkä arkistointiapua. Minua katsottiin kiinnostuneena, mutta into lopahti kun puhuin portugalia ja porukka totesi etten kelvottoman kielitaidon vuoksi voi toimia laillistettuna lääkärinä Brasiliassa.

UFAM Yliopisto on tosiaan viidakossa

Koska portugalintunnit voi käyttää näköjään käytännön kielitaitoa kohentaen, sovimme että seuraavan päivän portugalin tuntini käytetään yliopistoon tutustuen. UFAM on Manauksen paras yliopisto ja kampus on jännittävästi viidakossa. Menimme kyselemään josko voisimme kuunnella luentoja, osallistua seminaareihin tai ihan mitä vaan mielenkiintoista. Historia ja antropologia voisi olla kiinnostavaa, mennään sinne. UFAM on rakennettu avoimeksi luonnon keskelle

Pomppuilimme huoneesta toiseen, aina neuvottiin eteenpäin. Ei olisi onnistunut ilman portugalintaitoista Arya... Päädyimme historian osaston johtajan puheille. Professori oli kovin liikuttunut kun kaksi suomalaista rouvaa halusi kiihkeästi oppia ymmärtämään Brasilian historiaa. Kaveri toimii myös Amazonas Museon johtajana - taas uusi museo jota ei ole missään mainittu. Ja museossa tarvitaan apua!

Portugalintunnit unohduksiin ja jatketaan vapaaehtoistyön etsintää seuraavana päivänä. Museo on auki arkisin kello 9-17. Mikkoa kiinnosti nähdä edes yksi museo ja tässä oli oiva tilaisuus. Historian proffa tulee yliopistoltaan, Mikko ja Ary tehtaalta, Kirsi ja minä kotoa ja tapaamme museolla. Olimme proffan ja Kirsin kanssa jo sopineet vapaaehtoistöistä kun Mikko soitti että ovat tulossa, Ary näyttää ensin hyvän, slummissa olevan kalakaupan.
- "Hei, me ruetaan katsomaan ruukunsirpaleita ja te olette vaan jossain kalakaupassa!" Taustalta kuulin Aryn äänen
- "... kalat on taatusti tuoreita... katso miten hyvännäköisiä...".Sanoin intiaaniheimojen kielen merkillisyyksistä kertovalle proffalle että joo, miehet on ihan kohta täällä.

Museokierros oli mukava. Ruukunpalaset eivät sellaisenaan juuri kiinnosta, mutta kun mukaan tulee tarinaa ihmisiltä jotka todella tietävät jotain, alkaa sirpaleetkin elää. Parin museotunnin jälkeen olimme proffan kanssa ylimpiä ystävyksiä. Kirsi aloittaa vapaaehtoistyön museolla ja minäkin lupasin käydä joskus vaikka kirjoittelemassa englanninkielisiä tekstejä sattumoisin paikalle tulevan ulkomaalaisen turistin iloksi. Trooppista sairaalaa en kuitenkaan halua hylätä.