Vein eilen Pian ratsastukseen. Ilma oli niin kurja, että parinkymmenen minuutin kävely metsässä riitti minulle ja Josielle. Aikaa jäi seurata Pian ryhmän ratsastusta. En ymmärtänyt edelleenkään juuri mitään opettajan antamista ohjeista, enkä mitä oli tarkoitus tehdä. Vaikean näköistä kuitenkin.
Lopuksi tuli sitten jakso, joka näytti olevan kuin minua varten tehty. Ratsastajat kiersivät maneesia ravaten ja kerrankin pystyin ymmärtämään miten kevennys oikein menee. Alas-alas -yylöös-alas-alas-yylöös... Olin tehnyt sillä ainoalla tunnillani jossain vaiheessa suunnilleen niin ja se oli tuntunut kohtuullisen hyvältä, sattui ainakin vähän vähemmän kuin muut yritelmäni. Tuohon pitää siis pyrkiä jatkossa. Sitten he vaihtoivat yhtäkkiä: aalaas-ylös-ylös-aalaas-ylös-ylös... En oikein ymmärtänyt, mutta rytmi oli kuitenkin sama, joten kai sen voi sitten tehdä kummin päin vaan haluaa. Ehkä sen mukaan kuinka paljon takapuoleen sattuu tai miten hyvässä kunnossa jalkalihakset ovat.
Hyvä, että ehdin nähdä molemmat vaihtoehdot, niin tuli puheeksi Pian kanssa. Nämä molemmat ovat kuulemma tyypillisiä aloittelijoiden virheitä, joita he kokeilivat leikillään tunnin lopuksi. Oli kuulemma ollut vaikeaa tehdä väärin kun on tottunut tekemään oikein.
Samoin minulla kävi aikanaan golfin kanssa: olin oikein ylpeä siitä miten hienoja kierteisiä lyöntejä osasin ennen kuin joku kertoi ilkeästi, että kyseessä oli oikein tyyppivirhe.
Kaikesta tästä huolimatta ja vaikka en ole siis ollut ratsastamassa kuin yhden ainoa kerran ja sekin oli pelkkä kokeilutunti, löysin itseni tänään Stockan urheiluosastolta katsomassa kannustimia. En sentään ostanut mitään. /M
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti