Zorro ja sen vaimo

Ratsastusuramme alkoi hienosti. Satoi kaatamalla kun ajoimme tallille. Lauma miehiä ja teinipoikia oli pitämässä sadetta ja kaikki moikkasivat meitä kuin vanhoja tuttuja. Kävimme maksamassa kuukausimaksumme ja jutustelimme rattoisasti portugaliksi Ginan ja toimistotädin kanssa. Ratsastus on miesten juttu, toimistoasiat on naisten hommia. Mutta tämähän on tosi sosiaalista!

Sade taukosi 19.40 jolloin opettajamme käski meidät ratsaille. Hevoset oli valmiiksi laitettu ja tallipoika säätää jalustimetkin. Alkoi taas sataa, mutta sitä ei edes huomannut. Kiersimme kenttää, teimme pikku voltteja, ja katsoimme kuinka teinipojat hyppäsivät korkeita esteitä. Mikko oppi melkein kevennetyn ravin ja minä sain hevoseni laukkaan. Uudet varusteet oli huippuluokkaa. Etenkin saappaat on todella hyvät.

20.30 kaikki lopettivat koska alkoi sataa rankasti. Saamme ensi kerralla 30 minuuttia enemmän ratsastusta koska nyt jäi näin vajaaksi... 50 minuuttia. Maksamme 60 minuutista. Mikkoa kannustettiin laukkaan, mutta Mikko oli niin keskittynyt kevennykseen ettei kuullut kehoitusta. Ehkä niin oli hyvä. Täällä vauhti on tärkeintä ja Mikko oli sentään vasta toista kertaa ratsailla.

Tallipojat hoiti hevoset ja menimme nauttimaan muiden kanssa virvokkeita. Teinipojat kertoivat lauantaisesta kilpailustaan ja kaikki lupasivat että saamme sateen vuoksi menettämämme 30 minuuttia takaisin. Kyllä meidän täytyy saada Pia tänne hyppelemään huikeita esteitä suurella kentällä vireillä hevosilla.