Sao Paulo on minun mieleeni. Tulin sinne sunnuntai-iltana, yövyin hotellissa ja kone lähti maanantai-iltana. Ilman autoa ei ole juuri muuta tekemistä kuin vaeltaa läheisessä ostoskeskuksessa ja odottaa koneen lähtöä. Mutta ihmiset ovat toisenlaisia kuin Manauksessa. Suurkaupunkilaisia. City-ihmisä. Manaus on maaseutua. Manaus on kuin Kemijärvi ja Sao Paulo Helsinki, mittasuhteet vain toiset.
Sao Paulossa löytyy jopa englantia puhuvia ihmisiä. Vaaleaihoinen ei erotu heti joukosta. On siistimpää. Tropiikki ei ryömi joka kolosta syömään taloja tai katuja. Yöt ovat näin kesälläkin viileämpiä vaikka päivällä oli yli 30C. Kaupunki on valtava. Pilvenpiirtäjiä on silmänkantamattomiin. Manauksessa ei ole pilvenpiirtäjiä. Meidän talossa on 17 kerrosta. Se on hyvin korkea.
Manaus on ystävällisempi kaupunki, kuten varmaan Kemijärvikin. Manauksessa voi mennä keskustaan ja törmätä tuttuun vaikka siellä asuu 2 miljoonaa ihmistä.
Sao Paulosta ei ole ihan helppo lentää Eurooppaan. Lentoja on vähän, tai matkustajia on paljon. Molemmat Lufthansan lennot Saksaan oli täyteen buukattu. Kuuden tunnin odotus Munchenissä, sieltä lento Suomeen oli nopea pyrähdys. Ilkka oli vastassa ja pääsin Väinämöisenkadulle Pian ja Josien luokse.
Suomessa oli talvisen loskainen ilma. Hieman ruskeata lunta, kadut märkiä. Ilkka ja Pia olivat samannäköisiä kuin jouluna, hyvä niin.
Aamulla heräsin ja mietin pimeässä missä oikein olen. Paikka näytti oudolta. Unisena arvelin olevani hotellissa ja nukahdin uudestaan. Heräsin kun Pia lähti kouluun uskonnon tenttiin. Vein koiran ulos, liukastelin sohjossa. Ilma oli raikasta ja oli hyvä hengittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti