Kulttuuria

Kävimme eilen lauantaina teatterissa. Teatro Amazonas on valmistunut kumipuubuumin huippuaikoihin 1896. Se on rapistuneen Manauksen keskustassa hämmentävän kaunis rakennus ja nyt kunnostamisen jälkeen siellä on lähes viikottain musiikki- tai muuta kulttuuritarjontaa.
Olimme teatterilla 40 minuuttia ennen näytöstä. Mikko kävi ostamassa liput. Niitä ei haluttu myydä Mikolle. Sanottiin että näytös on portugaliksi, teatterissa ei ole nyt englanniksi vedettävää opaskierrosta, eikä vapailta paikoilta näe mitään ja ne maksaa 20 realia per paikka (8 euroa). Kiitos Mikon sitkeyden, saimme liput kolmannen parven ensimmäiseen aitioon. Sieltä ei tosiaan paljon nähnyt mutta huimasi sitä enemmän; olimme korkealla näyttämön yläpuolella ja allamme oleva väliverho peitti suurimman osan näkymää.

Pikku Prinssi on lastennäytelmä. Mikko ei ole lukenut kirjaa, enkä itsekään ollut varma mikä oli Antoine De Saint-Exupéryn tarinan ydin. Muistin että lentäjää lukuunottamatta kaikki hahmot olivat epämiellyttäviä. Muistelin huipennuksen olevan siinä että Pikku Prinssi ymmärtää että jokainen on erikoinen jos on joku joka välittää, ja kaikilla pitäisi olla joku jota ilman ei voi olla. Mikon mielestä juttu ei vaikuttanut hääppöiseltä.

Ymmärsimme joitain sanoja 45 minuuttia kestävästä esityksestä. Katsomo oli täynnä, lapset ja aikuiset nauroivat paljon, esitys oli ilmeisesti hauska. Lopussa Pikku Prinssi jakoi lahjat ilmeisesti syntymäpäiviään viettäville lapsille ja otettiin paljon valokuvia.

Teatterin parvekkeelle oli upeasti katettu illallinen, ilmeisesti jonkun lapsen syntymäpäivävieraita varten. Menimme ulos ja katselimme oppaan kanssa kiertävää amerikkalaista matkailijalaumaa kuin turistinähtävyyttä. Sen jälkeen menimme kotiin.