Ratsastaja nuorena, ratsastaja vanhana

Ehkä sitä vaan kuvittelee olevansa ikuinen teini. En nuorena kyllä ikinä kuvitellut että minusta tulisi tätiratsastaja. 70-luvun ratsastavat tädit olivat nolo näky. Ne pomppi holtittomasti hevosen selässä ja hevoset kärsi silmin nähden. Tädit olivat lihavia ja rumia. Hevosten pahoinpitelijöitä.

Aloitin uudestaan ratsastuksen Kirkkonummella samalla tallilla missä Pia on ratsastanut jo vuodesta 2004. Eräänä päivänä vuosi sitten tuntematon ratsastusvaatteisiin pukeutunut nainen tuli luokseni ennen Pian tuntia, tuijotti minua ja sanoi "Paavo?". Tuijotin tätiä ja sanoin "Pirre?". Toinen mummeli tuli paikalle tuijottaen minua "kuka toi on?". Ihmettelin "Pitäiskö mun tuntea sut?". Ruskiksen ridauskaverini Pirre ja Reetta olivat koko vuoden ratsastaneet Piaa edeltävällä tunnilla muttemme olleet tunteneet toisiamme. Se on ihme, koska olimme olleet kaikki 13 kouluvuotta samalla luokalla, käyneet toistemme synttäreillä ja samoissa bileissä emmekä ole muuttuneet yhtään. Reetta on yhtä suorasukainen kuin aikaisemmin, Pirre samanlainen viilipytty, minä olen aina ollut samannäköinen vaikka käytän nyt Paavo-nimen sijaan Kaarinaa. Ei vaadittu paljoakaan että suostuin liittymään tätiratsastajiin. Olinhan ratsatanut Amerikassa parin vuoden ajan Pian kanssa.

Tädit Paavo, Pirre, Iiris (lääkiksen kurssikaverini) ja Reetta kahvilla tunnin jälkeen

Syksyllä ostin ratsastushousut ja liityin tallin täteihin. Olin varsin aktiivi. Huolehdin virolaisista vieraista ja järjestin pikkujouluja. Kävin kerran viikossa tunnilla. Brasiliaan muutto katkaisi hyvän harrastuksen josta oli tullut enemmän kuin harrastus. Siitä oli tullut elämäntapa ja viikon odotetuin hetki. Olin jopa hyvä ratsastaja.

Nyt ylioppilaskirjoitusten aikaan Suomeen tullessani olen käynyt ratsastamassa Pian, Reetan ja Pirren kanssa keskiviikkoisin. Lauantaina olen menossa toiselle viikon tunnille. Tallilta on vaikea olla pois. Hevosten kanssa on hauska touhuta ja ihmiset on kivoja. Se on sosiaalinen tapahtuma.

Pia ratsastaa

Kunhan opimme Mikon kanssa hieman enemmän portugalia, aloitamme Brasiliassa ratsastuksen. Olemme jo katsoneet tallin valmiiksi. Hieno talli, tyylikäs klubi. Hevoset on virkkuja, korskahtelevaa tyyppiä. Mikolla on lievä huoli voiko sellaisten kanssa aloittaa harrastuksen, mutta oppiihan uljaan tyylin. Ja joku päivä lähdemme kauan haaveillulle ratsastusvaellukselle joko Brasiliaan tai jonnekin muualle. Pia tulee tietysti mukaan.