Arki alkoi

Eilen laiskottelin. Ei jet lagissa ja kahden vuorokauden matkustamisen ja parin tunnin yöunien jälkeen ole mikään pakko mennä vapaaehtoistyöhön. Luultavasti nukahtaisin mikroskoopin päälle.

Tänään menin sairaalaan Senhor Ecknerin oppiin. Vein Fazerin sinisen suklaalevyn tuliaiseksi. Olin ajatellut että kaikki saisivat maistaa hyvää suklaata - ainakin Salcompin porukka pitää kovasti suomalaisesta suklaasta, nimenomaan Fazerin sinisestä. Nimikin on kiva koska "fazer" on verbi ja tarkoittaa "tehdä". Sr. Eckner laittoi suklaan tyytyväisenä nopeasti laatikkoonsa piiloon. Hän on hyvin pullea herra.

Olin varsin älykkäällä päällä. Ymmärsin hyvin mitä minulle yritettiin kertoa. Tajusin mitä tutkin mikroskoopilla ja lähdin oikeaan aikaan tapaamaan Dr. Franklinia, joka alunperin otti minut sairaalaan. Franklin arveli että voisin siirtyä jo oikeasti arvioimaan näytteitä ja olisin englantia puhuvan lääkärin työparina. Sopii minulle, kunhan on tilaisuus puhua portugalia. Pelkkä mikroskooppiin tuijottaminen ei juuri kohenna kielitaitoani.

Kävin ruokakaupassa ja tulin kotiin. Jet lag ei ihan ole ohi. Nukahdin. Heräsin ennen Arin tuloa. Kolmen viikon tauko portugalin opinnoissa oli ruostuttanut ainakin kieliopin. Olen vain yhden oppikerran päässä Mikosta joka on ollut maassa jo melkein vuoden. Olemme siis yhtä hyviä tai yhtä surkeita, miten sen nyt ottaa.

Arin mielestä meidän pitäisi lähteä viikonloppuna hänen sukulaistensa maatilalle jossa suunnilleen sata siskoa, serkkua, tätiä ja setää puhuu portugalia samaan aikaan. Se olisi kuulemma hyvää harjoitusta nimenomaan opintojemme tässä vaiheessa. Kuulostaa painajaiselta.

Manaukseen vihdoin

Olipa matka. Kesti yhtä pitkään kuin Suomeen mennessä jolloin oli sentään varattu valmiiksi miellyttävä hotelliyö ja shoppailupäivä. Matka takaisin kesti suunnilleen saman kaksi vuorokautta mutta ilman hotelliyötä ja shoppailua. Sen sijaan Lontoosta lähtenyt British Airwaysin tupaten täysi kone joutui pari tuntia Sao Paulon yläpuolella kierreltyään laskeutumaan 100 kilometrin päähän pienelle rahtikentälle. Sao Paulossa oli sumua.

Maaseutukenttä oli kyllä hauskan näköistä ylänköseutua ja aurinkokin paistoi. Koko koneellinen istui silti tiiviisti koneessa koko 4 tunnin odotuksen. Onneksi enemmistö matkustajista oli hillittyjä brittejä jotka tuskin huomasivat viivytystä. Brassienemmistö olisi tunkeutunut väkisin koneesta ja jatkanut matkaa sukulaisten tai ystävien avulla joita jokaisella riittää maan joka kolkkaan.

Vihdoin Sao Pauloon päästyäni sain BA:lta ruokavoucherin, taksivoucherin toiselle kentälle ja sieltä lennon Manaukseen klo 19.30 alkuperäisen 9:40 tilalle. Ei se ollut suora lento vaan puikahti välillä Brasiliaan, pääkaupunkiin. Olisi mukavaa jos Salcomp olisi kuitenkin laittanut tehtaansa Sao Pauloon...

Mikko oli vastassa ja Manaus oli ennallaan. Hedelmät ovat makeita ja tuoremehut ihania. Suomessa kyllä huomasi että etelän hedelmien maku kärsii kuljetuksesta.

Takaisin kotiin, Manaukseen

Omituista missä koti kulloinkin on. Onko koti ihmiset joiden kanssa haluaa olla, tavarat vai se talo? Olin ollut vain reilun 2 kuukautta pois Suomesta ja Väinämöisenkadun asunto oli muuttunut täysin Pian kodiksi.

Niittykummun koti on vuokrattu pois, mutta ei sinne ollut halua mennä. Se on kuori, toinen perhe asuu siellä. En edes käynyt katsomassa sitä. Haagassa on nuoruuden kotini - käyn siellä vanhempieni luona kylässä. Vaikka kaikki on siellä tuttua minulle, se ei vuosiin ole ollut kotini. Oma koti on nyt Manauksessa jossa ei ole yhtään omaa huonekalua, pari omaa taulua, mutta siellä on Mikko.

Lapset kasvavat ja itsenäistyvät kuten kuuluukin. Pia oli kasvanut kypsyyttä kahden kuukauden aikana paljon. Itsenäinen ja pärjäävä. Pia viihtyy omassa kodissaan Töölössä. Ilkka on asunut jo pitkään yksin, Antti vielä kauemmin. Antin viimeinen koti - ja oma huone - meidän kanssa oli Amerikassa Villanovassa vuonna 2002. Silloin Antti muutti pois kotoa.

Lähden hyvillä mielin. En voi enää tehdä mitään täällä. Asioiden on mentävä eteenpäin ilman minua. Tulen taas kun tarvitaan. Olen onnellinen kun asun maailmalla, mutta rakastan käydä Suomessa. En voi sille mitään. Sellainen minä olen.

Suomessa vielä

Pia on tasaiseen rauhalliseen tahtiin kirjoitellut ylioppilaskokeita. Äidinkieli oli uusimuotoinen, ensimmäiset kokelaat kirjoittivat sellaisen kaksiosaisen kokeen tänä keväänä. Vaikea tuollaista on arvioida miten meni. Bilsa on ainereaali, reaaliakin voi kirjoittaa useampana päivänä, kirjoitetaan yksi aine kerrallaan. Huomenna on vielä uskonnon reaalikoe. Sitten oli pitkä matikka ja englanti. Espanjan Pia kirjoitti vuosi sitten. Hyvin rauhallinen tyttö meillä on ollut. Kirjoitukset tuntuvat menevän omalla painollaan, vaikka lukee uutterasti.

Minä olen yrittänyt olla häiritsemättä ja pitänyt huolta Josiesta, niin ettei Pian ole tarvinnut kiirehtiä ennen kokeita aamukävelyllä koiran kanssa. Ja sitten olen potenut kaksi viikkoa flunssaa. Kun jatkuvasti aivastelee ja niistää nenää ja syö Buranaa lievään kuumeeseen, ei oikein huvita tavata kamalasti ihmisiä.

Haagassa olen toki käynyt, Mummua nähnyt, Ilkkaa samoin. Pekan perheen luona oli Saijan 9-vuotissynttärit ja Gillbergit tapasin. Myllymäkien luona piipahdin. Pirren luona olimme Reetan kanssa ratsastuksen jälkeen ja olenkin ratsastanut jo kolme kertaa.

Kulttuuristakin on nautittu tai ainakin koettu. Kansallisessa oli Gogolin Reviisorin omintakeisen moderni ohjaus, jonka tuomitsimme yksimielisesti mahdottoman huonoksi Tiinan, Ritvan, Ukin ja Mummin kanssa. Harvoin on kuultu niin vaimeita ja lyhyitä aplodeja vaikka oli kolmannen illan näytös.

Tänään katsoin Svenskanissa hyvin traditionaalisen Sound of Musicin, joka tuntui mieltä rauhoittavalta eilisen Reviisorin jälkeen. Perjantaina on vuorossa Kauppamatkustajan kuolema Kansallisessa, saa nähdä mitä siitä on kehitetty.

Kävin helsinkiläisenä äänestämässä, Kauppakorkeakoululla. Oli hieno tunne olla stadilainen monen espoolaisvuoden jälkeen. Ihan kuin olisin saanut oman identiteettini takaisin. Kokoomus sai historiallisen voiton ja 10 uutta eduskuntapaikkaa siirtyen varmasti hallituspuolueeksi SDP:n jäädessä todelliseksi luuseriksi. Ehkä omalla Etu-Töölöläisyydelläni oli tämä murskavaikutus.

Minusta on tullut kasvissyöjä

Pirkko kadehtii minun työpaikkaruokiani. Itse olen totaalisen kyllästynyt jokapäiväisiin kengänpohjiin, siinä määrin että olen ruvennut lähes kasvissyöjäksi. Ei ihme, että olen laihtunut.

Tänään pilkoin 6 perunaa suikaleiksi, kaadoin wokkiin pari desiä öljyä ja paistoin suikaleet siinä. Maailman parhaita ranskalaisia, sellaisia joita sai ennen vanhaan Lontoon fish & chips –paikoissa, rasvaa valuvia. Söin ranskalaiseni kahden paistetun sipulin kanssa.

Hyvää ja terveellistä. Ja näköjään laihduttavaa.


PS. En ole vielä ehdoton vegaani. Ostin viikonlopuksi parin kilon paistin; proteiininsaantini on vielä turvattu.

/M

Lemmingsit

Renata käy meillä kahdesti viikossa. Minulla ei ole mitään syytä tiskata, astioita riittää yhdelle hengelle.

Pelasin vuosia sitten Lemmings -tietokenopeliä. Miljoonat pienet oliot säntäilivät edestakaisin, kaikilla kuitenkin yhteinen päämäärä, loikata kuolemaan. Sanakirjan mukaan lemming on sopuli, mutta ruudulla ne näyttivät joltain paljon pienemmiltä, paljon alkeellisemmilta olioilta.

Manauksessa on oikeita lemmingsejä, pienempiä kuin sopulit. Paljon pienempiä, jossain muurahaisten ja bakteerien välillä. Näiden tehtävänä ei ole loikata kuolemaan vaan ne tekevät samaa työtä kuin bakteerit. Menee viikkoja ilman, että näemme yhtäkään lemmingsiä. Jonain aamuna kylpyhuoneessa on kuollut kärpänen, jonka kimpussa on tuhansia. Jos en tee sille mitään, illalla kärpäsestä on jäljellä vain kuoret, eikä lemmingsejä näy missään. Ehkä ne ovat kuitenkin loikanneet kuolemaan?

Mistä lemmingsit yhtäkkiä ilmaantuvat? Mihin ne häviävät? Ovatko lemmingsit syy siihen, että meillä ei ole kärpäsiä?

Eilen illalla tiskipöydällä olevat likaiset astiat olivat täynnä lemmingsejä. Ei olisi varmaan kannattanut tehdä mitään – vuorokaudessa astiat olisi varmasti syöty puhtaaksi.

Päätin ruveta tiskaamaan päivittäin.

/M

Ratsastaja nuorena, ratsastaja vanhana

Ehkä sitä vaan kuvittelee olevansa ikuinen teini. En nuorena kyllä ikinä kuvitellut että minusta tulisi tätiratsastaja. 70-luvun ratsastavat tädit olivat nolo näky. Ne pomppi holtittomasti hevosen selässä ja hevoset kärsi silmin nähden. Tädit olivat lihavia ja rumia. Hevosten pahoinpitelijöitä.

Aloitin uudestaan ratsastuksen Kirkkonummella samalla tallilla missä Pia on ratsastanut jo vuodesta 2004. Eräänä päivänä vuosi sitten tuntematon ratsastusvaatteisiin pukeutunut nainen tuli luokseni ennen Pian tuntia, tuijotti minua ja sanoi "Paavo?". Tuijotin tätiä ja sanoin "Pirre?". Toinen mummeli tuli paikalle tuijottaen minua "kuka toi on?". Ihmettelin "Pitäiskö mun tuntea sut?". Ruskiksen ridauskaverini Pirre ja Reetta olivat koko vuoden ratsastaneet Piaa edeltävällä tunnilla muttemme olleet tunteneet toisiamme. Se on ihme, koska olimme olleet kaikki 13 kouluvuotta samalla luokalla, käyneet toistemme synttäreillä ja samoissa bileissä emmekä ole muuttuneet yhtään. Reetta on yhtä suorasukainen kuin aikaisemmin, Pirre samanlainen viilipytty, minä olen aina ollut samannäköinen vaikka käytän nyt Paavo-nimen sijaan Kaarinaa. Ei vaadittu paljoakaan että suostuin liittymään tätiratsastajiin. Olinhan ratsatanut Amerikassa parin vuoden ajan Pian kanssa.

Tädit Paavo, Pirre, Iiris (lääkiksen kurssikaverini) ja Reetta kahvilla tunnin jälkeen

Syksyllä ostin ratsastushousut ja liityin tallin täteihin. Olin varsin aktiivi. Huolehdin virolaisista vieraista ja järjestin pikkujouluja. Kävin kerran viikossa tunnilla. Brasiliaan muutto katkaisi hyvän harrastuksen josta oli tullut enemmän kuin harrastus. Siitä oli tullut elämäntapa ja viikon odotetuin hetki. Olin jopa hyvä ratsastaja.

Nyt ylioppilaskirjoitusten aikaan Suomeen tullessani olen käynyt ratsastamassa Pian, Reetan ja Pirren kanssa keskiviikkoisin. Lauantaina olen menossa toiselle viikon tunnille. Tallilta on vaikea olla pois. Hevosten kanssa on hauska touhuta ja ihmiset on kivoja. Se on sosiaalinen tapahtuma.

Pia ratsastaa

Kunhan opimme Mikon kanssa hieman enemmän portugalia, aloitamme Brasiliassa ratsastuksen. Olemme jo katsoneet tallin valmiiksi. Hieno talli, tyylikäs klubi. Hevoset on virkkuja, korskahtelevaa tyyppiä. Mikolla on lievä huoli voiko sellaisten kanssa aloittaa harrastuksen, mutta oppiihan uljaan tyylin. Ja joku päivä lähdemme kauan haaveillulle ratsastusvaellukselle joko Brasiliaan tai jonnekin muualle. Pia tulee tietysti mukaan.

Oriveden jatkoa

Kävin viime kesänä kahdellakin kirjoituskurssilla Oriveden Opistossa. Jälkimmäinen, Duodecimin järjestämä Tiedon populariointi-kurssi oli todella merkittävä jättäen viisi kurssilaista läheisiksi henkilöiksi elämääni. Pidämme löyhästi yhteyttä. Olimme sopineet kirjoittajatapaamisen täksi viikonlopuksi.

Olimme lauantain ja sunnuntain opettajamme Kaijan kotona. Kaija piti meistä huolta kuin kadotetuista lapsista. Syötti herkkuja, opasti ja neuvoi kirjoittajan tiellä, kannusti ja valoi uskoa, etsi meistä jokaisesta vahvuutemme ja viitoitti suuntaa mihin kannattaa katsoa. Kaijan koti oli uskomattoman kaunis vanhassa töölöläisessä jugend-talossa, täynnä kauniita tauluja ja kirjoja. Ympäristö oli mitä tasapainoisin ja inspiroivin ja levollinen interiööri auttoi uskomaan että meistä on johonkin.

Matka siis jatkuu. Saimme kukin omat aiheemme joista kirjoitamme päivittäin, vaikean tehtävän jossa pitää analysoida ja puida syvältä mitä kirjoitamme, miksi ja mihin pyrimme. Tarkoitus on että löydämme rehellisesti itsemme ja tiedämme mitä haluamme.

Tiedon popularisointi

-kirjoittajakurssi lääketieteen asiantuntijoille

Tavoite: oppia kirjoittamaan yleistajuista tietotekstiä lääketieteen alan aiheista, foorumeina lehdistö ja tietokirjallisuus.

Kohderyhmä: kurssi on tarkoitettu ensisijaisesti lääkäreille, mutta myös sairaanhoitajat ja lääketieteen toimittajat voivat hakea kurssille. Kurssilla annetaan tietokirjoittajille uusia ilmaisukeinoja, monipuolistetaan tietokirjoittamista ja autetaan kirjoittajia laajan työn kokonaisuuden hallitsemisessa. Osallistujilla tulisi mielellään olla tekeillä kansantajuinen kirja tai1 - 2 lehtiartikkelia, joita voi työstää kurssin aikana.

Sisältö:

• sujuvan asiatekstin perusteet
• suurelle yleisölle ja erilaisille kohderyhmille popularisointi
• elävöittämisen keinot: tarinan ja loogisesti jäsennellyn tiedon suhde
• kirjoittajan käytännön työn organisointi ja kirjoittamisen kanssa eläminen
• luovan työn prosessi: kuinka järjestän työn, kuinka pääsen jumista eteenpäin, kuinka saan tekstiin varmuutta?
• tarvittaessa myös henkilökohtaisuus ja mielipide: oman pohdinnan mahdollisuudet tietotekstissä, kantaaottavuus, mielipide
• kustantaminen, julkaiseminen

Lumivalkoista?

Sininen ja valkoinen, värit ovat vapauden. Sininen kuin taivas, valkoinen kuin lumi. Puhtaanvalkoinen.

Väreillä idealisoidaan. Sinisestä ja valkoisesta tulee mieleen kirkas kuulaus, luonnollinen kauneus ja perimmäinen puhtaus. Tyypillinen suomalainen talvimaisema ja puhdas luonto kuten ulkomaalaisillekin uskotellaan.

Helmikuun lumisateiden ja maalispakkasten jälkeen Väinämöisenkentän puistoalue on likaisenruskeata loskaa ja kuralammikoita. Ja täynnä koirankakkaa. Valkeiden kinosten aikaan koiranulkoiluttajat vapautuvat kuvittelemaan että lemmikin jätösten upotessa hankeen ne samalla hautautuvat ikuisiksi ajoiksi.

Amerikkalaisen koiranulkoilutuskasvatuksen saaneelle, monen muovipussin kanssa kulkevalle lumen alta paljastuva näky on vuosi vuoden jälkeen vastenmielisempi. Kuinka on mahdollista että monessa suhteessa yltiöhygieeninen kansani on kuitenkin näin alkeellisen siivoton.

Suomessa

Ponta Negran kommentoija matkasi tropiikista maapallon toiselle puolelle ja kommentoi hetken Suomen kevättalven tapahtumia.

Sao Paulo on minun mieleeni. Tulin sinne sunnuntai-iltana, yövyin hotellissa ja kone lähti maanantai-iltana. Ilman autoa ei ole juuri muuta tekemistä kuin vaeltaa läheisessä ostoskeskuksessa ja odottaa koneen lähtöä. Mutta ihmiset ovat toisenlaisia kuin Manauksessa. Suurkaupunkilaisia. City-ihmisä. Manaus on maaseutua. Manaus on kuin Kemijärvi ja Sao Paulo Helsinki, mittasuhteet vain toiset.

Sao Paulossa löytyy jopa englantia puhuvia ihmisiä. Vaaleaihoinen ei erotu heti joukosta. On siistimpää. Tropiikki ei ryömi joka kolosta syömään taloja tai katuja. Yöt ovat näin kesälläkin viileämpiä vaikka päivällä oli yli 30C. Kaupunki on valtava. Pilvenpiirtäjiä on silmänkantamattomiin. Manauksessa ei ole pilvenpiirtäjiä. Meidän talossa on 17 kerrosta. Se on hyvin korkea.

Manaus on ystävällisempi kaupunki, kuten varmaan Kemijärvikin. Manauksessa voi mennä keskustaan ja törmätä tuttuun vaikka siellä asuu 2 miljoonaa ihmistä.

Sao Paulosta ei ole ihan helppo lentää Eurooppaan. Lentoja on vähän, tai matkustajia on paljon. Molemmat Lufthansan lennot Saksaan oli täyteen buukattu. Kuuden tunnin odotus Munchenissä, sieltä lento Suomeen oli nopea pyrähdys. Ilkka oli vastassa ja pääsin Väinämöisenkadulle Pian ja Josien luokse.

Suomessa oli talvisen loskainen ilma. Hieman ruskeata lunta, kadut märkiä. Ilkka ja Pia olivat samannäköisiä kuin jouluna, hyvä niin.

Aamulla heräsin ja mietin pimeässä missä oikein olen. Paikka näytti oudolta. Unisena arvelin olevani hotellissa ja nukahdin uudestaan. Heräsin kun Pia lähti kouluun uskonnon tenttiin. Vein koiran ulos, liukastelin sohjossa. Ilma oli raikasta ja oli hyvä hengittää.

Matkalla Suomeen

Blogikirjoittelu voi jaada pidemmallekin taulle, kun varsinainen kirjoittaja lahti Suomeen pitamaan huolta Piasta ylioppilaskirjoitusten ajaksi 25.3. asti.

Manauksesta ei niin vain poukata Eurooppaan. Lahdin eilen sunnuntaina iltapaivalla Manauksesta, lento oli reilun 3 tuntia, ehdin katsoa yhden Emma Thompsonin elokuvan matkalla ja syoda pahanmakuisen sampylan ennenkuin saavuin Sao Pauloon hieman ennen kello 22. Ajoin taksilla 15 minuutissa hotelliin ja odottelen huomisen iltalentoa Muncheniin Sao Paulossa. Hotelli on valittu siten etta ostoskeskus on vieressa etta olisi jotain tekemista. En tiedä... himoshoppaajallekin ostarissa maleksiminen aamukymmenestä iltaseitsemään voi ottaa koville...

Munchenissa taas odottelen 6 tuntia Helsingin konetta ja olen tiistaina klo 23 perilla Vantaalla. En viitsi laskea kuinka monta tuntia matka kestaa, kauan kuitenkin.

Sao Paulossa on kaunis ilma, lampoa on aamulla 23C, lampenee paivan mittaan. Sao Paulossa on nyt viela kesa ja kesa taalla on meidan mielesta kuten Suomessa, ehka hieman lampoisempi. Arvaamaton. Voi olla kylma tai kuuma.

Kulttuuria

Kävimme eilen lauantaina teatterissa. Teatro Amazonas on valmistunut kumipuubuumin huippuaikoihin 1896. Se on rapistuneen Manauksen keskustassa hämmentävän kaunis rakennus ja nyt kunnostamisen jälkeen siellä on lähes viikottain musiikki- tai muuta kulttuuritarjontaa.
Olimme teatterilla 40 minuuttia ennen näytöstä. Mikko kävi ostamassa liput. Niitä ei haluttu myydä Mikolle. Sanottiin että näytös on portugaliksi, teatterissa ei ole nyt englanniksi vedettävää opaskierrosta, eikä vapailta paikoilta näe mitään ja ne maksaa 20 realia per paikka (8 euroa). Kiitos Mikon sitkeyden, saimme liput kolmannen parven ensimmäiseen aitioon. Sieltä ei tosiaan paljon nähnyt mutta huimasi sitä enemmän; olimme korkealla näyttämön yläpuolella ja allamme oleva väliverho peitti suurimman osan näkymää.

Pikku Prinssi on lastennäytelmä. Mikko ei ole lukenut kirjaa, enkä itsekään ollut varma mikä oli Antoine De Saint-Exupéryn tarinan ydin. Muistin että lentäjää lukuunottamatta kaikki hahmot olivat epämiellyttäviä. Muistelin huipennuksen olevan siinä että Pikku Prinssi ymmärtää että jokainen on erikoinen jos on joku joka välittää, ja kaikilla pitäisi olla joku jota ilman ei voi olla. Mikon mielestä juttu ei vaikuttanut hääppöiseltä.

Ymmärsimme joitain sanoja 45 minuuttia kestävästä esityksestä. Katsomo oli täynnä, lapset ja aikuiset nauroivat paljon, esitys oli ilmeisesti hauska. Lopussa Pikku Prinssi jakoi lahjat ilmeisesti syntymäpäiviään viettäville lapsille ja otettiin paljon valokuvia.

Teatterin parvekkeelle oli upeasti katettu illallinen, ilmeisesti jonkun lapsen syntymäpäivävieraita varten. Menimme ulos ja katselimme oppaan kanssa kiertävää amerikkalaista matkailijalaumaa kuin turistinähtävyyttä. Sen jälkeen menimme kotiin.

Erikoisia asioita

Alkuun moni asia tuntui Manauksessa erikoiselta. Nyt harva asia tuntui erikoiselta. Kaikkeen tottuu ja erikoisuudet alkaa nopeasti hyväksyä paikallisen tavan mukaisina käytännöllisyyksinä. Tai vain paikallisen tavan mukaisina joita on turha sen enempää ihmetellä.

1. Kuuma ja kylmä vesi.
a) Suihkut:
Manauksen omakotitaloissa suihkuista tulee vain haaleaa vettä. Suihkuun voi liittää pienen vedenkuumennussäilön, jota harvemmin tulee käytettyä. Paremmissa kerrostaloissa suihkut ovat suomalaisittain normaaleja, mutta lavuaareista tulee vain haaleaa vettä.
Sao Paulo tuntuu tämänkin vuoksi toiselta maailmalta, koska kuumaa vettä on aivan normaaliin tapaan. Se on sen verran etelämpänä, että ilmasto on viileämpi.

b) Keittö:
Vain haaleaa vettä. Siivoojat pesevät tiskit käsin. Rasvaiset astiat puhdistuvat todella runsaalla tiskiaineen käytöllä. Tiskiaineet ovat laimennettuja liuoksia joita ostetaan 20-40 pulloa kerrallaan. Ei myöskään maksa kuin 30 senttiä per pullo. Meillä on tiskikone, mutta sen käyttö on vähäistä.

c) Juomavesi
Yleensä ihmiset ostavat juomaveden, mutta meillä on talossa vedenpuhdistuslaitteisto, jonka vuoksi kraanavesi on juotavaa.

2. WC.
Koko Brasiliassa viemärit ovat ahtaita eikä WC-paperia laiteta pönttöön vaan roskakoriin. Tämä tuntui alkuun kamalalta, mutta ravintoloissa ja julkisissa veskeissä roskikset tyhjennetään usein, ja kotona kannelliset roskikset ovat hyviä eikä hajua ole. Eikä roskien vieminen itse omassa kerroksessa olevaan roska-astiaan ole kiellettyä.

3. Ilmastointi
Keittiössä ei ole ilmastointia. Keittiö katsotaan palvelijan alueeksi, eikä sinne kannata uhrata ilmastointilaitetta. Myöskään kodinhoitohuoneessa ei ole ilmastointia, kuten ei kylpyhuoneissa tai WC:eissä.

4. Siivous
Jokaisella taitaa käydä siivooja tai palvelija. Monessa perheessä joka päivä. Meillä käy Renata siivoamassa kaksi kertaa viikossa. Työaika on 8 tuntia, mutta kahden hengen taloudessa 5 tuntia tuntuu riittävän kerrallaan ihan hyvin. Renata tiskaa keittiöön jätetyt astiat, hakee likapyykit korista ja pesee ja silittää ne, ja viikkaa kaiken vaatehuoneeseen sopiville hyllyille ja laatikoihin. Renata myös päättää koska pöytäliinat tai ruokapöydän tabletit on vaihdettava ja etsii uudet pestyjen tilalle. Välillä tämä hirvittää minua. Renata tietää vaatekaappini sisällön paremmin kuin minä, samoin penkoo sopivaksi katsomansa liinat kaapistani.

Kun muuttotavarani tulivat, tungin vaatteeni normaaliin tapaan hyllyille. Seuraavan Renatan käynnin jälkeen kaikki oli silitetty, viikattu samankokoisiksi ja järjestetty täsmällisiin pinoihin vaatehuoneeseen. Myös alusvaatteet.
Pölynimuria Renata ei käytä, vain harjaa ja moppia, sekä ikkunanpesuun valmista spraynestettä jonka pyyhkii talouspaperilla. Olemme hankkineet lukuisia erilaisia rättejä ikkunanpyyhkimistä varten, mutta luovutimme ja ostimme jättipakkauksia talouspaperia Renataa varten.

5. Sisustus
Lasi ja kivilaatat ovat suosittuja. Kaikki pöydät ovat yleensä kirkasta lasia ja kaikki lattiat ovat kivilaattaa. Meillä on sentään joitain mattoja.

6. Pyykin kuivaus
Monilla on pieni erillinen parveke jossa on ilmastointilaitteet. Kun ilmastointi on päällä, laitteet puhaltavat kuumaa ilmaa parvekkeelle. Parvekkeelle in laitettu pyykkinarut ristiin rastiin ja kuivatus on siellä nopeampaa kuin kuivauskoneessa.

7. Kaupat
Tavaroiden vaihto-oikeutta ei ole. Esim. vaatteen voi palauttaa ja ostaa jotain muuta tilalle, mutta rahaa ei saa takaisin.

8. Hampaiden pesu
Kaikki brasilialaiset pesevät hampaansa heti ruokailun jälkeen. Työpaikkalounaan jälkeen jonotetaan joko erillisille hampaidenpesupaikoille tai WC-tiloihin. Kaikilla on hammasharja ja -tahna töissä.

9. Ravintolat
Sunnuntaisin ravintolat ovat kiinni. Vain pizzeriat ovat auki.

10. Ihmisten siisteys
Kaikki ovat hyvin siistejä. Slummeista tulee puhtaita ihmisiä silitetyissä vaatteissa töihin. En tiedä miten se on mahdollista.

Tavallinen paiva

Tavallisena päivänä heräämme auringonnousuun hieman kello 6 jalkeen. Nyt kun molemmat lähdemme töihin, kumpikaan ei kuntoile aamulla. Vaikka meillä on 5 kylpyhuonetta, käytämme silti samaa kylppäriä. Meillä on sen verran luxusasunto että suihkusta tulee myös kuumaa vettä. Sillä ei ole oikeastaan mitään väliä, koska "kylmä" vesi on sopivaa suihkuvettä. Ilmasto on niin lämmin ettei vesi pääse kylmenemään koskaan.

Lavuaareista, myös keittiössä, sensijaan tulee vain sitä "kylmää" vettä. Minun makuuni se ei ole, mutta Mikon mielestä lämmin kraanavesi on parasta janojuomaa. Kraanavesi on toki hyvänmakuista ja juotavaa, mutta kylmänä, joten laitan veden kannuun ja kannun jääkaappiin.
Tänään paistoin aamiaiseksi tapioca-letun, söin sen juuston ja vesimelonin kanssa. Mikko on jatkuvasti vesimeloniaamiaisen ystävä. Katsoimme aamiaishuoneen telkkarista BandNewsia ja huomaamme joka päivä nappaavamme yhä enemmän sanoja Sao Paulon uutisista. Joku päivä ehkä ymmärrämme jonkun uutisenkin.

Mikko lähti 7.30 - on nyt lepsuuntunut kun aiemmin lähti klo 7. Työmatka on 30-40 minuuttia. Minä lähden epämääräisesti kahdeksan maissa tai hieman sen jälkeen, Tropical Hospital on 10 minuutin ajon päässä enkä vieläkään ole päässyt selville onko minulla joku aika jolloin siellä pitäisi olla.

Sairaala näyttää silmissäni nyt normaalilta. Alkeellisuutta en enää huomaa. Tungen autoni johonkin olemattomaan paikkaan, vaellan potilasosastojen, myrkyllisten eläinten suojan ja virologian osaston ohi malaria- ja leishmanioosikäytävään ja toivottelen hyvät huomenet katetun ulkokäytävän penkeillä lojuville potilaille.

Menen Malarianäytteiden harjoitteluhuoneeseen, Senhor Ecknerin valtakuntaan. Valitsen oman mikroskooppini ja sanon kovaan ääneen Sr. Ecknerille huomenta, hän on vanha ja melko kuuro. Osaan jo kysyä mitä mikroskooppilaseja kannattaisi tänään tutkia, että falciparum on jo tuttu ja voisin siirtyä vivaxiin. Sain Vivax-lasin ja aloin innolla etsiä tropozoiteja. Henkilökuntaa alkoi valua paikalle, yksi tyttö laittaa aina kahvit ja on innostunut puhumaan minulle h-y-v-i-n hitaasti portugalia ja antaa joka aamu poskisuudelmat. Tänään hän vetäisi mukavan sikermän iloisia lauluja jotka osoittautuivat presbyteerikirkon kuoron lauluiksi - hän on kuoron jäsen. Tilanne ei ollut kovin harras, kaikki nauroivat ja olivat iloisia esityksestä, tyttö itse nauroi ja vitsaili mutta lauloi oikein hyvin.

Annoin Sr Ecknerille rahakokoelmaansa liitettäväksi euron kolikoita ja myös kiinalaisen kolikon, joka löytyi meiltä kotoa. Pisteeni nousivat taas ja Sr Eckner tarjosi minulle juustorinkuloita. Olen joka päivä onnistunut pehmentämään kielitaidottomuudestani kärsivää Sr Eckneriä sanomalla jotain ylevää kuten "opettajan pöytä on suuri ja leveä" tai "falciparumin gametosyytit ovat banaanin muotoisia ja tällä lasilla niitä oli paljon". Olemme kohta hyviä ystäviä.

Lähdin kello 12 kotiin, kävin sitä ennen muistuttamassa Janainaa, sihteeriä, että lähden Suomeen ja tulen vasta 3 viikon kuluttua. Janaina ei myöskään puhu ollenkaan englantia. Söin eilistä paistettua riisiä lounaaksi ja alan tehdä portugalin läksyjä. Ari tulee klo 15 maissa.

Mikko tulee myöhään kotiin. Ehkä käyn ostoksilla illalla ja sen jälkeen talomme kuntosalilla ja uima-altaalla yöuinnilla.