tiistai 7. lokakuuta 2008

Kotimme Manauksessa

Tässä alkaa aika käydä vähiin. Se Brasilian aika. Etenkin kun se vähäkin aika näyttää kuluvan Suomessa viisumia odotellen tai odotellen Mikkoa Suomeen jotta saisimme yhdessä sen viisumin Intiaan.

Kun aika käy vähiin, tulee kaipuu Manaukseen. Meillä on siellä kaunis koti, kiva ilmasto, mukavia ihmisiä ja leppoisa elämä. Siellä ei tarvitse hosua tai kiirehtiä. Manauksen huonoin puoli on ilmeisesti se joka tekee siitä leppoisan kaupungin asua. Se on kaukana kaikesta eikä yhteyksiä muualle juuri ole. Se on kaupunki keskellä viidakkoa.

Viidakko ei tarkoita että asutaan savimajoissa tai hökkeleissä. Minulla on ikävä Manaukseen ja kauniiseen Manauksen kotiini. En ole tällä hetkellä ihan varma haluanko todella lähteä Intiaan.

Tässä olohuoneen viereisessä työhuoneessani ole kirjoittanut melkein kaikki blogini. Ja melkein kaikki portugalin oppituntini pidettiin tässä. Minä istuin mustalla tuolilla ja Ary istui valkoisella. En voinut paeta minnekään. Oli pakko yrittää oppia.

Kahdeksannen kerroksen parvekkeemme, rantabulevardi ja näkyy se Amazon tästäkin kulmasta, vaikka yritinkin kuvata talomme kauniisti aaltoilevaa julkisivua.

Olohuoneemme soffat, seinällä taulutelkkari, pöydällä lasten valokuvat ja taustalla ruokasalin kalusto jossa emme ole koskaan syöneet. Mieluummin istumme syömässä soffapöydän ääressä ja katsomme telkkaria. Telkkaria voi katsoa näppärästi myös parvekkeella istuen ja telkkarin äänen saa siirrettyä parvekkeen kaiuttimiin. Silloin voimme ainakin unelmoida että olemme oppineet brasilialaisen meluamisen taidon, vaikkei se pidäkään paikkaansa.
Tai jos ihan rehellinen olen, niin tällä pikkusoffalla makuuhuoneiden välissä me käytännössä aina syödään ja katsotaan telkkarista CSI Miamia, House MD:tä, Law & Order Special Victimus Unitia, Cold Caseä tai BBC:n uutisia.
Ne makuuhuoneet ja mukava telkkarihuone ovat ruokapöydän takana lasiovien jälkeen. Keittiö häämöttää siellä perimmäisenä.Makuuhuoneessakin on telkkari mutta ei me olla ikinä sitä katsottu.

Kaikissa neljässä makuuhuoneessa on omat kylppärit, mutta oikeastaan meille riittää tämä yksi. Siinä on hyvä suihku, tuo lasiseinä vasemmalla, ja Mikko nauttii myös suuresta, pyöreästä porealtaasta jossa seisoin kun otin tämän kuvan. Varmaan ainoa kerta kun olen porealtaassani ollut...

Keittiössä voisi hyvin kokata, mutta kahden hengen taloudessa ei juuri viitsi gourmet-aterioita valmistella. Hyvä keittiö ja erityisesti kaasuliesi on ihana.

Tässä keittiön vieressä olevassa kodinhoitohuoneessa me ei juuri käydä. Maria hoitaa täällä pyykin ja silityksen. Vaatteita kuivatetaan taustalla näkyvässä pikkuhuoneessa jossa useiden talon asukkaiden kotiapulaiset asuvat. Maria asuu kotonaan perheensä kanssa. Ihan siellä perällä kuvan ulkopuolella on vielä Marian oma kylpyhuone, jonne meillä ei todellakaan ole mitään asiaa.

3 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

ne talon muut kotiapulaiset eivät kai sentään teidän pikkuhuoneessa asu?

Mikko kirjoitti...

Ai, saiko sellaisen käsityksen blogista? Pitää varmaan lukaista ne läpi ennen julkaisua. Useimmilla keskiluokkaisilla ja sitä varakkaammilla on joku koppi kotiapulaiselle - niinkuin oli Suomessakin vielä sotien jälkeen. Eli ei kaikki yritä meille asumaan vaikka meillä olisi makuuhuoneitakin turhan panttina.

Anonyymi kirjoitti...

Todella ihana asuinsija - toivon hartaasti, että Intia jotenkin pärjää, vaikka ilmasto taitaa olla kaamea! Ehkäpä aikanaan sieltä lähtiessä myös tuntuu haikealta!