Päivä pakukuskina

Alan uskoa itseeni. Viritän lampun kattoon, käytän ratikkaa, toimin terveyskeskuslääkärinä, puhun portugalia. Nyt osaan ajaa pakettiautoa.

Meillähän ei enää ole rivitalon pätkää eikä siten paikkaa jättimäiselle massiiviteak-puutarhakalustolle. Kalusto luvattiin Somerniemen mökille toista vuotta sitten. Mutta kun oli se Lauttasaaren minivarasto ja kanaverkkokopit. Kalusto oli litistetty yhden kopin takaseinään muun roinan taakse. Ei sitä sieltä niin vain noukkinut. Eikä kalusto olisi Lexuksen takakonttiin mahtunut.

Nyt Victor Ek on tyhjentänyt kanakoppimme ja puutarhakalusto paljastui pölyisenä mutta pirteänä, valmiina matkaamaan Somerniemelle. Vuokrasin pakettiauton, hain veljen apuvoimiksi ja Victor Ekin kaverit kantoivat pöydän ja kuusi tuolia ja jotain muuta sälää konttiin. Tuosta noin vain. Ihan spontaanisti.

Vuokraamani paku oli Hertzin suurin jota voi ajaa ilman kuorma-autokorttia. En ole eläissäni hinkunut pakukuskiksi. Tie on liian kapea, liikennettä ei voi seurata ilman taustapeiliä, manuaalivaihteet on hankalat. Selvitin karikot! Veli navigoi liikenteen ja reitit, minä ajoin, ihan tyynesti.

Puutarhakaluste on kauniisti mökillä, vuokra-auto palautettu ehjänä, pakukuski kartanlukijoineen voivat hyvin.