Ehdinpäs oopperaan!

Olemme aloittaneet uusia harrastuksia erikoisessa ympäristössä, ratsastus ei ole ainoa kummallisuus.

Amazonasin pääkaupunki sademetsän keskellä ei ole kulttuurin kehto, mutta olemme Manauksessa olleet oopperassa ja konserteissa kuin yhteensä entisessä elämässämme.

Manauksen vuosijuhlan kunniaksi esitettiin yleisön pyynnöstä toisena perättäisenä iltana Imbaúba-ryhmän populaarimusiikkia. www.theworld.org/?q=node/19580
Ryhmä on paikallinen, osa muusikoista on sademetsän kylistä, jonka huomaa musiikista. Siitä huokuu jonkinlainen levollinen rakkaus metsää ja jokea kohtaan. Imbauba on puun nimi, se puu joka ensimmäisenä työntyy ulos hakatun metsän tilalle. Niitä vihaamiani puita jotka valtaa maan.

Tietenkin oli kitarat. Mutta myös kaikkea mitä viidakosta voi löytää käytettiin soittimina - pähkinöitä kahisutettiin ja kalkutettiin, vettä liruteltiin, intiaanisoittimia käytettiin. Sävelet olivat melankolisia vaikka sanat ovat positiivisia. Forroa lukuunottamatta brasilialainen musiikki on minusta lauleskelua, hyräilyä, tarinankertomista, kiireetöntä.

Ooppera oli täynnä ja ihmiset riemuissaan. Turistejakin on aina oopperassa, en tiedä avautuiko viidakon tunnelma heille samalla tavalla kuin muille.

Minulle oli onni päästä konserttiin. Viidakko on enimmäkseen ahdistanut minua. Ostin CD:n ja kuuntelin kotiin ajaessa uudestaan laulelmia. Se vaikutti kuin meditaatio. Yhtäkkiä tuntui että pidän viidakosta!