Ihmettelen vieläkin tuota käsittämätöntä eilistä väsymystäni. Sitä että joka paikkaan koski ja pelkästään jalat painoivat sata kiloa. Olin sentään nukkunut sikeästi lähes koko matkan mukavissa lentokonetuoleissa.
Tänään sen tajusin. Jotenkin sitä on pakko reagoida kun tulee suuri muutos elämään. Tämä oli minun viimeinen kotimatkani Suomesta Manaukseen. Seuraavaksi lähden Manauksesta uuteen kotiini Intiaan. Manaus katoaa totaalisesti elämästäni. Muistot kyllä jäävät. En voi pyyhkäistä liki kahta erittäin erikoista vuotta elämästäni noin vain.
Manaus ei ollut minulle onnen huipentuma. Tulin Brasiliaan suurin odotuksin: minun piti mennä Sao Paulon Scheringille jatkamaan samoja hommia joita tein Suomessa. Mutta kuten elämässä usein tapahtuu, asiat eivät mene kuten toivoisi. Bayer kaappasi Scheringin, työntekijöitä oli liikaa, minulle ei ollut työtä.
Välillä olen vihannut Manausta. Manauksesta en saanut työtä koska en osaa portugalia kuten brasilialainen, eikä minulle sopivia työpaikkojakaan olisi ollut. Olin yksin ja toimeton, tylsistynyt ja äkäinen, turhautunut kotona tyhjänpanttina olemiseen. Minusta ei ole mihinkään, kaikki on pielessä. Olen kauniissa, ihanassa Brasiliassa mutta keskellä viidakkoa josta ei pääse minnekään. Vankina.
Niin, Brasilia on kaunis maa. Olisin halunnut tutustua siihen paremmin, nähdä enemmän etelän vuoristoa ja idän rantoja, ratsastaa Pantanalin kosteikoissa ja asua Sao Paulon sykkeessä. Mutta kun on suuri maa, ei kaikkeen ehdi eikä rahatkaan riitä.
Portugalin kieltäkään en oppinut, vain kotitarpeiksi. Jonkinlaista aivovoimistelua tuli ja into oppia lisää. Voisin oppia espanjankin! Haluan ylläpitää vaivalla hankittua kielitaitoani... nyt vaan netistä lukemaan Folha Onlinen uutiset NY Timesin sijaan.
Välillä rakastin Manausta. Manauksen ilmasto on ihmiselle sopiva. Aina lämmintä. Koskaan ei tarvitse katsoa lämpömittaria, aina kesävaatteet päälle. Manauksessa ei tarvitse snobbailla tai jäykistellä, ollaan sopivasti maalaisia. Ystävällisiä? Toki. Kaikki ovat ystävällisiä. Manauksessa lauletaan, hyräillään, soitetaan musiikkia, melutaan, nauretaan. Manauksessa ollaan harvoin hiljaa. Manauksessa ei ole kiire, elämä soljuu rauhallisesti. Päivät ovat hyvin samanlaisia, jo ilmastostakin johtuen.
Manaus elää omaa eristynyttä elämäänsä viidakon keskellä, Amazonin rannalla. Ja jatkaa elämäänsä samalla tavalla senkin jälkeen kun minä olen Intiassa. Kai se tuntuu minusta haikealta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti