Teimme kiertoajelun oppaamme kanssa. Quito on iso kaupunki, lähes 3 kilometrin korkeudessa oleva laakso. Sinänsä uskomaton asia. Ei mikään erityinen idylli, mutta vanha kaupunki on ihan kaunis.
Inkat polttivat Quiton espanjalaisten tullessa joskus 1500-luvulla, mutta ei se espanjalaisia estänyt. Täällä puhutaan espanjaa. Erikoista on että me ymmärrämme espanjaa, mutta espanjaa puhuvat eivät ymmärrä portugalia. Ilmeisesti meille ei Brasiliassa ole valehdeltu - kaikki sanoivat samaa. Mutta on paljon iloa ja apua että osaa jonkin verran portugalia, englantia täällä kuitenkin osaa kovin harvat.
Nyt istumme hotellihuoneessamme ja odotamme että joku tulisi vihdoin murtamaan kassakaappimme lukon. Täällä ei ole numerokoodia, vaan ihan avaimella suljettava lukko huoneessa. Mikko laittoi meidän passit ja rahat turvalokeroon säilöön ja hukkasi avaimen. Yleisavainta ei hotellissa ole. Oikeastaan olisimme menneet nukkumaan jo tunti sitten, aamulla on varhainen lähtö Galapagokselle.
Tällaiset hupaisat kommellukset ovat varmasti tosi hauskoja muutama kuukausi matkan jälkeen...
1 kommentti:
No, nyt saatiin lokero auki. Kesti lopulta alle 2 tuntia. Aikaa meni siihen, että ensimmäinen kaveri, joka kävi huoneessamme oli ilmoittanut lukon numeron olevan 127. Hotellin manageri etsi sitten vara-avainta lukkoon 127 kaikista mahdollisista paikoista, jotta välttyisi meluisalta lukon murtamiselta. Lukon oikea numero oli 126, ja sen vara-avain oli siinä laatikossa, missä pitikin.
Vastaisuudessa en edes kuvittele olevani avainhenkilö. /M
Lähetä kommentti