Andien laama ja turistiMatkamme jatkui Guayaquilin satamakaupunkiin, Ecuadorin suurimpaan kaupunkiin. Olemme nyt etelässä. Ajettuamme Cuancan kauniista kaupungista ylittäen Andit jälleen kerran, laskeuduimme 4,183 metrin korkeudesta merenpinnan tasolle. Emme koskaan ole olleet niin korkealla.
Jarmo, Arja, Pirkko ja Mikko niin huipulla kuin voimme päästä
Jarmo, Arja, Pirkko ja Mikko niin huipulla kuin voimme päästä Ilma oli ohutta, mutta aurinko paistoi eikä ollut kylmä. Maisemat oli upeat. Korkeita vuoria, nyt vehreämpää, vihreitä laaksoja ja vuoretkin vihersi. Ilma lämpeni, oli Manauksen kosteata ja kuumaa.
Laskeuduimme Guayaquilin korkeimmalta kukkulalta alas kaupunkiin samat 444 porrasta jotka olimme kiivenneet ylös.
Laskeuduimme Guayaquilin korkeimmalta kukkulalta alas kaupunkiin samat 444 porrasta jotka olimme kiivenneet ylös.
Nuoret ovat kauniita koulupuvuissaan.Passiongelmanikin selvisi, ainakin teoriassa. Olin kirjoittanut oppaamme Diegon quitolaiselle agentille valtakirjan jolla valtuutan hänet avaamaan hotelliin jättämäni matkalaukun ja kaivamaan passini. Valtakirja faxattiin Quitoon ja ilmeisesti passini löytyi koska tänään aamulla Diego antoi minulle valokopion passini etusivusta ja vakuutti että sillä pääsen lentämään takaisin Quitoon huomenna aamulla.
Katsotaan mitä tapahtuu. Ecuadorissa tunnutaan olevan monessa asiassa varsin joustavia, huolimatta uhkaavan näköisistä konekiväärein varustetuista vartijoista hotellien ja joidenkin kauppojen ovilla ja kaupunkien kävelykeskustoissa. Jotenkin kylmäsi tulla hotellimme kahvilaan iltapäiväkahville sotilaspukuisen konekiväärikaverin avatessa kohteliaasti oven.
Huomenna Gillbergit lähtevät aamulla kello 5 lentokentälle ja Suomeen. Me jatkamme Quitoon vielä yhdeksi yöksi ja ylihuomenna Panaman kautta Manaukseen. Maanantaina Mikko menee tehtaalle töihin ja minä kauneushoitolaan kasvo- ja kynsihoitoon. Elämä nyt vaan on tällaista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti