Philadelphiassa

Matka jatkui etelään. Asuimme Phillyssä kuusi vuotta, muutimme Suomeen neljä vuotta sitten. Nyt asun Brasiliassa. On se vaan jännää.

Suomalainen ystäväperhe muutti sensijaan takaisin Phillyyn. Kiva tulla käymään Kaijan ja Pertin luokse.

Oli omituinen olo kun ajelimme eilen katsomassa entisiä kotikontuja, lasten kouluja ja taloa jossa asuimme, paikkoja joissa lasten ystävät asuivat. Lower Merion on edelleen erikoinen paikka. Metsäinen, kukkulainen ja sellaisenaan hieman synkkäkin. Suuria tontteja, suuria taloja, taloja metsän siimeksessä, tiiviimmin rakennettua aluettakin. Hienoja taloja. Nyt taloja oli ehkä enemmän myynnissä kuin aiemmin, mutta asuntojen hinnan romahdus ei vielä ole ilmeisesti suuresti vaikuttanut Lower Merioniin. Siellä asuu sukuja jotka ovat asuneet siellä aina, tai ainakin siitä asti kun William Penn purjehti uudelle mantereelle 1600-luvun lopulla. Englannin kuningas ja Baltimoren jaarli kun antoivat Pennille aikamoisen siivun Amerikkaa - New Yorkin eteläosasta Marylandin pohjoisosaan ulottuvan palan. Siis New Jerseyn, Pennsylvanian ja Delawaren ja vähän Marylandiakin. Oli siinä kveekareille tilaa asettautua ja menestyä.

Penn oli entinen puritaani ja sittemmin kveekari ja kveekareilla alkoi olla vaikeata Englannin kirkon kanssa vanhassa maassa. Vankilaankin joutui uskonsa vuoksi. En ole varma mikä ero on puritaanilla ja kveekarilla, mutta puritanismi sellaisenaan kuin sen nykyään käsittää on edelleen Pennsylvaniassa aistittavissa. On paljon kiellettyjä asioita. Pennsylvania on nurkkakuntainen ja ahdasmielinenkin. "Friend" - "ystävä" - on kveekarin nimitys toisesta kveekarista. On paljon suosittuja, erittäin hyviä yksityiskouluja, Friends' School'eja, on Meeting House Lane'ja, jopa vanhoja kokoontumistaloja. Ja kveekarit kokoontuvat edelleen yhteen, ei varsinaisiin jumalanpalveluksiin, mutta jotenkin hiljentymään.

No, lasten vanha High School oli myllerryksessä. Uutta koulua rakennetaan entiselle urheilukentälle ja takapihalle, vanha koulu toimii. Alueen toinen High School on samassa myllerryksessä. Hyvä että meidän lapset pääsivät rakennustyömaan alta pois ja Pia sai lakkinsa Suomesta.

Oli haikeata ja samalla... miten sanoisi... puhdistavaa ajella tuttuja seutuja. Vietimme onnelliset vuodet Lower Merionissa, mutta olemme edelleen onnellisia. On niin jännittävää kulkea eteenpäin, kokea uutta, mennä avoimin mielin uusiin paikkoihin. Koskaan ei voi tietää mistä onnen löytää ja etsiessään on onnellinen. (Tämä ei ollut Janoschin Pikku Tiikeri ja Pikku Karhu-kirjasta vaan ihan oma ajatelmani.) Tai voisiko sanoa fraasin "Vierivä kivi ei sammaloidu". Tässä kun alkaa hiljalleen ikääntyäkin...