Kaukorannat matkaan jo käy...

Juuri tulimme takaisin Manaukseen ja nyt jo maailmalla. Maailma on nykyisin hurjan pieni.

Kotona Manauksessa oli kyllä mukavat kolme päivää. Mikko ehti töihin ja minäkin kävin tehtaalla. Vein Focukseni sinne - auto menee myyntiin. Fordini on palvellut minua hyvin vuoden ja kymmenen kuukautta, mittarissa on joku kilometri vajaa 50,000 kilometriä ja auto kulkee kuin unelma kuoppaisellakin tiellä. Vahvistui Wärtsilän poikien käytössä ennenkuin päätyi minulle. Ostinhan auton Wärtsilän kaverihintaan kun veijarit siirtyivät keikkamiehiksi Intiaan.

Nyt kun itsekin muutan Intiaan, Focus tarvitsee hyvän kodin. Ensimmäinen tarjous tuli jo samana päivänä kun auto laitettiin myyntiin - 2,000 realia yli sen mitä itse maksoin! Sanoin Michellelle että sen kun myy. Ei Michelle siihen vielä suostunut.

Tehtaalla Michelle kuiskasi "me ollaan kaikki surullisia kun Mr. Mikko lähtee, se oli meille kaikille yllätys". Jotkut ovat aidosti surullisia koska mukava Mister Mikko joutuu hirvittävään Intiaan vaikka olisi voinut jatkaa paratiisillisessa Manauksessa. Intiasta monella on kamalia ennakkoluuloja. Että siellä sairastuu, siellä on köyhää, siellä on likaista, Chennai on ruma. Kävin Chennaissa - Manauksessa asuneena näin kaupungin kauniina. Harva teollisuuskaupunki kehitysmaassa on idylli. Ei ole Manauskaan.


Mikko lähti Intiaan kahdeksi viikoksi opettelemaan uuden tehtaansa tapoja. Minä Suomeen valmistelemaan muuttoa Intiaan. Matkasimme Manauksesta Miamin kautta Lontooseen. Heathrow'ssa erosimme - Intiaan ja Suomeen lennetään eri terminaaleista. Sillä tavalla maailma on kovin pieni. Halataan ja "Hei!" ja toinen jatkaa Intian kuumalle etelärannikolle, toinen Pohjolan ruskaan.