Galápagos nahty

Tai ainakin tulimme takaisin Quitoon. Quiton hotellissa sain tunnin internet-aikaa ja laitan vain ystavallisen tiedon blogin lukijoille etta olemme ihmisten ilmoilla ihan turvallisesti. Emme enaa katsele iguaanilaumoja tai uiskentele merikilpikonnien ja merileijonien kanssa. Olipas kokemus! Galápagos on toista maata tai toisesta maailmasta.

Laivamme oli hyva ja ruoka loistavaa. Kyseessa oli oikeastaan risteily ja kohtelu sen mukaista. Saarilla ei sitten ollut mitaan. Ei muuta kuin elaimia. Oranssinvaristen taskurapujen yli piti hypella ja varoa ettei kompastu sataan laavakiven variseen iguaaniin jotka loikovat maassa aurinkoa ottaen ja ovat tasmalleen samanvarisia kuin se laavakallio. Yhtaan t-paitakojua ei saarilla ollut, ei yhtaan asumusta. Ei kioskia eika kauppaa. Menimme kumiveneilla joka aamu eri saareen, kavelimme lounaaseen asti, takaisin laivaan lounaalle ja iltapaivalla sama juttu. Varsinainen tyoleiri. Heratys 6:30 joka aamu. Ei hetken rauhaa, ohjelmaa koko ajan.

Vaikka Mikko laittoi Galapagoksen lentokentalla boarding passimme postilaatikkoon korttien kanssa, paasimme koneeseen. Postilaatikoon ei loytynyt mistaan avainta, mutta ystavallinen henkilokunta sai ravisteltua postilaatikon tyhjaksi ja korttien seasta loytyi lippumme. Hienoa! Mutta nahtyamme kaikki kortit, voi olla ettei kukaan teista tule saamaan korttia Galápagokselta, postilaatikossa oli aika vanhojakin paivamaaria. Ja sita avainta jolla laatikko avataan... sitahan ei siis loytynyt.

Kenen paahan nyt palkahtaisi laittaa lentolippu postilaatikkoon Galapagos-Pingviini-korttien kanssa! Tallaiset hupaisat kommellukset ovat hyvin hauskoja muutaman kuukauden kuluttua.