Kaukokaipuuta ja nostalgiaa

Käpylässä kallioilla oli vaarallinen jyrkänne jonka vain lapset tiesivät. Aikuisille se oli parikymmentä senttiä korkea askelma.

Olin kolme kun muutimme Haagaan. Maailman ääri oli Pikkumetsän vuoret. Vain lapset kiipeilivät kanjoneissa ja onkaloissa, löysivät seikkailut ja salaisuudet. Aikuiset kulkivat metsikön poikki kauppaan ja kampaajalle.

Maailma laajeni. Ison metsän vuorilta hypimme alas syvyyksiin upoten kainaloita myöten lumihankeen niin että pois rämpiessä kinoksen pohjalle jäi huopatossut. Ison metsän läpi kulki rautatie tunneleineen. Oli uskallettava tuntea junan vetovoima, tarrautua tunnelin seinään ja pysyä hengissä. Isot pojat sanoivat että junan imu vetää raiteille niin että junan alle kuolee. Aikuiset kävelivät leppoisia lenkkejään metsän rauhassa aavistamatta lapsia vaanivista vaaroista.

Aina piti päästä kauemmaksi. Bussi vei Uimastadionille, Töölöntorille ja kaupunkiin. Pyörällä pääsi Ruskeasuolle ratsastamaan. Kadehdin veljeä joka kävi koko oppikoulunsa Ratakadun Norssissa. Minun Norssini muutti Töölöstä jo toisella luokalla ollessani Haagaan. Kavala koulu, kaukana ihana maailma.

Yliopiston päärakennus ja Porthania, Siltavuoren penkereen anatomian ja fysiologian laitokset veivät hieman kauemmaksi. Sitten takapakki - Meilahden sairaala-alue neljän vuoden ajan. Maailma kutistui. Onneksi Dommalla Hietaniemenkadulla oli sentään kirjasto. Pääsi kauemmaksi.

Minne meninkään töihin? Hietaniemenkadulle! Seitsemän vuoden kuluttua mitta oli täysi. Opiskelen lisää, mutta missä: Kauppis oli hankkinut uudet tilat - Hietaniemenkadulta. Kaksi vuotta Hietaniemenkatua lisää! Näenkö koskaan maailmaa?

No, olen kyllä nähnyt maailmaa. Haluan edelleen nähdä maailmaa.

Janoschin lastenkirjassa "Aarretta etsimässä" pikku karhu ja pikku tiikeri etsivät onnea ja tapaavat turistiaasi Mallorcan.
- "Minä tiedän mistä onnen löytää. Kaukaa sen löytää."
Ja he purjehtivat meren yli. Kun he nousivat maihin, turistiaasi Mallorca otti matkalaukkunsa ja jatkoi matkaa. Sillä kaukana ei koskaan ole siinä missä itse sattuu olemaan.

Pidän tuosta turistiaasi Mallorcasta. Minäkin haluan kauas. Toisaalta pikku karhu ja pikku tiikerikin olivat oikeassa - kun he löysivät takaisin kotiin, he olivat onnellisia.

Tänä kesänä olen miltei päivittäin kävellyt Hietaniemenkatua, ohi Domman ja entisen työpaikkani. Hyvin kodikasta. Meilahden sairaala-alue on kaunis. Ja menen mielelläni joka aamu Haagaan töihin.

Uusi koti

Ostimme Etu-Töölöstä asunnon helmikuussa. Olin silloin Brasiliassa ja valitsin uuden kotini ystävän arvion ja kuvien perusteella. Näin kotini eilen ensimmäistä kertaa.

Tietysti jännitti. Espoolaisrivitalon neliöt puolittui kun muuttaa samanarvoiseen töölöläisasuntoon. Keskusta-asuminen on kallista - mihin olemmekaan syytäneet rahamme!

Edelliset asukkaat olivat vielä siivoamassa paikkoja, mutta asunto oli tyhjä. Remontit on tehty hyvällä maulla ja kaikki oli kaunista. Asunto on valoisa ja avara, jokainen vanhan asunnon erikoinen kulma ja kolo on nokkelasti otettu käyttöön joko kaappitilaksi tai jotenkin muutoin. Talossa oli aurinkoinen ja onnellinen henki.

Muutin 1983 Helsingistä Espooseen. Kaikki lapset ovat syntyjään espoolaisia. Kaikki nämä 25 vuotta olen sanonut olevani helsinkiläinen, en ollut oikea espoolainen, vain käymässä siellä. Nyt pääsen kotiin. Ihan entisen oppikouluni viereen.

Kesäperjantai

Tiina aloitti lomansa ja ehdotti leffaan menoa. Sopiihan se. Olen jo käynyt Helsingissä katsomassa Indiana Jones'in ja Kite Runnerin ja nähnyt muut leffat joko Manauksessa tai pitkillä lentomatkoilla. Ikäiseni isoäiti-ikäisten naisten esittämä Sex and the City-kohellus ei oikein innosta - aika on ajanut idean ohi, alussa sarja oli varmaan ihan hyvä vaikken sitä katsonutkaan. Ja leffaa on mainostettu enemmän muotinäytöksenä kuin kiinnostavana tarinana, joten en taida olla kohdeyleisö.

Siis, tutkimusteni jälkeen löytyi Iron Man. Se ei ensihätään kuulosta täti-ikäisten perjantai-illan huumalta, vaikka olen kaikki Hämähäkkimiehet, Batmanit ja Supermanit nähnytkin - en nyt ole niidenkään näkemistä kovasti mainostanut... Mutta Iron Man on saanut maailmalla poikkeuksellisen hyvät arvostelut jopa maailman ylikriittisimmiltä kriitikoilta.

Leffa oli hyvä ja hauska. Nukuin vain alkuminuutit. Ironiaa oli sopivasti, sankari hauskan näköinen vaikkei normaalia sankariainesta ja paha sai palkkansa.. Paha että pahista esitti yksi suosikkinäyttelijäni, Jeff Bridges, joka on leffoissa hyvä kaikin eri tavoin ajateltuna.

Leffan lopputekstit oli pitkät. Jokaisen näyttelijän jokaisen hiusstylistin assistenttikin oli nimeltä mainittu. Nimilitaniaa kesti 10 minuuttia, sali tyhjeni. Jäimme Tiinan kanssa kaksistaan teatteriin koska tiesimme että lopussa on vielä kohtaus. Usko alkoi hiipua tyhjässä salissa istuessa, mutta tädit katsoivat Iron Manin koko rahan edestä. Loppukohtaus tuli nähtyä. Kinopalatsin henkilökunta nojaili haukotellen seiniin ja katsoi kelloa. Kahden kääkän takia 10 minuuttia myöhemmin kotiin! Tai olisivatko kuitenkin olleet menossa Tuska-festivaaleille?

Ulos tullessa Rautatientori kuhisi mustiin ja niitteihin ja lävistyksiin pukeutuneita nuoria. Se oli aika pelottavaa kun en tiennyt mistä on kyse. Jonkun alaryhmän vallankumous? Tiina on aina valveutunut ja tiesi Kaisaniemen puiston Tuska-festivaalin, heavy-musiikin suurtapahtuman joka kerää jokaisen suomalaisen musta-asuisen, hopeaniittisen hevarin paikalle. Otimme taksin - "toivoinkin saavani tavallisen näköiset asiakkaat". Kuski oli nuori eikä ole korrektia sanoa asiakkaita tavallisen näköiseksi. Minullakin oli vetävät, kireät mustat timanttikoristeiset farkut, muodikkaat Converse-lenkkarit ja näyttävät hammasraudat. En ole tavallinen. Jätin kuitenkin kuskin kommentin kommentoimatta.

Lomamatkalla jossakin Suomessa

Radiossa ei enää taideta lukea tiedotteita henkilöille, jotka ovat "lomamatkalla jossakin Suomessa". Yhteydet toimivat muutenkin. Kuten blogin kirjoittaminen veneessä Hiittisten saaristossa.

Päätin, että en julkaisekaan kirjoittamaani tekstiä, se oli pelkkää sateen ja kylmän valittamista. Ihan turhaa, kyllä kaikki tietävät nämä säät muutenkin. Sitä paitsi sada näkyy lakanneen, joten voin muutenkin lopettaa tietokoneen ääressä nyhräämisen ja mennä vaikka grillaamaan kyljyksiä päivälliseksi. Ja parasta mitä voi tehdä jos lomasää ei ole suotuisa on olla lasten kanssa purjehtimassa, keskiviikkoon asti ollaan Antin kanssa kahdestaan. Sitten Pia liittyy seuraan ja jatketaan kolmistaan sunnuntaihin saakka.

/M

Juhannusta...

... voi viettää kaupungissakin. Vaikeuksia on, mutta voi viettää. Kaikki ihmiset on mökillä tai merellä tai matkoilla joka tarkoittaa että melkein kaikki paikat on kiinni. Niinkuin kaupat ja ravintolat.

Mikko ehti Wotkinsille ostamaan pihvit ja lihat juhannuspäiväksi, mutta emme olisi ehtineet ruokakauppaan ellei Kampin K-Market olisi ollut kello 18 asti auki. Tietenkin, jos olismme heränneet hyvin varhain, kaikki olisi mennyt hienosti. Mutta Mikko tuli Brasiliasta edellisenä iltana ja on ihan sallittua että ensimmäisenä lomapäivänä nukkuu hieman pidempään.

Lentokentältä soitettiin että matkalle jäänyt kapsekki tulee 11-14 välillä. Yhtään tarkempaa aikaa ei osattu sanoa. On tosi harmillista päivystää kotona jonkun juhlan aattona, kun kaupat menee kiinni yhdeltä ja kun on sellainen huono tapa jättää kaikki viime tippaan. Kun Mikko jonotti Wotkinsin lihoja, minä sain silitettyä kaikki vaatteet ja pestyä pari koneellista uutta silitettävää. Kahdelta kapsekki tuli. Edes kulman taakse Siwaan en uskaltanut lähteä sitä ennen. Mikkohan on lähdössä huomenna purjehtimaan viikoksi ja olisi ollut tosi ankeata olla ilman vaihtovaatteita veneessä. On aika kylmäkin.

Joten juhannusaattona tuli pestyä pyykkiä ja silitettyä. On eksoottista tehdä tuollaisia kotitöitä kun Brasiliassa en tee palkkatyötä, enkä kotitöitä, en siivoa, silitä, jynssää jääkaappia enkä pese pyykkiä. Ja useimmiten syömmekin ulkona.

Nyt saan rautaisannoksen kaikesta elämän tarjoamasta raadollisuudesta kun tulin "lomalle" Suomeen. Tiesin toki itse etten tule lomalle, mutta kaikki ei sitä tiedä. Olen aivan läkähtynyt raadollisesta raadannasta. Terveyskeskuslääkärin työkään ei ole kuin pyörällä ajo - kun kerran on sen oppinut, sen osaa aina. Pyörät muuttuvat, mutta luulen että lääketiede kehittyy pyörääkin nopeammin.

Nyt hyppelehdin, ajatukset taitavat harhailla. Minun piti kirjoittaa juhannuksesta.

Pia ei jaksanut lähteä minnekään vaan jäi työpäivän jälkeen kotiin. Mikon kanssa lähdimme etsimään ravintolaa. Juhannuksen kunniaksi olisimme menneet Michelin-luokan ravintolaan tai muuhun tosi hyvätasoiseen paikkaan. Kuljimme kaupungilla ja olimme jo päätymässä Pizza Hut'iin. Onneksi Aleksilla Raffaello oli auki ja saimme kelvollista ruokaa. Ei siitä juhannustunnelma kattoon asti revennyt, mutta valinnanvaraa oli rajallisesti.

Sääliksi tuli turisteja jotka olivat tulleet ihastelemaan suomalaista keskikesän juhlaa: satoi kaatamalla, oli kylmä ja ravintolat kiinni. Matkaoppaita selaavia pieniä ryhmiä oli siellä täällä, kaikilla toppatakit päällä. Vain karaistuneet selviävät Suomessa.

Juhannusaaton ilta sujui rattoisasti kotona Töölössä televisiosta CSI:ta katsoen. Ihan samaa me tehdään Manauksessakin. Maailma on kovin pieni.

Suomalainen ulkomaalainen

En ymmärrä miten kukaan uskaltaa muuttaa ulkomaille tai edes omassa maassaan naapurikaupunkiin. Joka paikassa on omat säännöt ja tavat jotka kaikki tietävät, paitsi se maahanmuuttaja.

Esimerkiksi bussit. Säästyin pahimmalta kun käytin Antin bussikorttia johon on jollain lailla ladattu rahaa. Sain vielä omalla kielelläni ohjeet Pialta mitä nappia painan bussissa kun haluan maksaa. Tarvitsin silti kuskin apua kun vihreä valo ei välkähtänyt, heilutin lippuani nurinpäin laitteen edessä. Koska bussiin on tunkemassa monia muitakin, en koskaan ole ehtinyt nähdä näyttääkö laite onko minulle jäänyt paluumatkaan rahaa.

Olin työmatkallani vaihtanut busseja menestyksekkäästi viikon ajan, kunnes yksi kuski tokaisi minulle "näytä lippu!".
- "Vaihdoin toisesta bussista, maksoin jo"
Vaihtaessa pitää todellakin vilkauttaa kuskin vieressä olevaan laitteeseen lippua niin että kuski näkee vihreän valon syttyvän. En tiedä voiko se valon välähtäminen mitenkään kiinnostaa kuskia. Enkä tiedä miten mahdolliset lipuntarkastajat pystyvät näkemään että olen maksanut matkani. Toivon etten tapaa lipuntarkastajia.

Olin Stockan yläkerrassa syömässä. Siellä oli kaveri jonkinlaisessa avokeittiössä. Kysyin tekeekö hän jotain ruokaa.
- "Pastaa. Voit valita tuosta pöydästä mitä haluat pastaasi"
- "Jaa, mitä pastaa se sitten on?"
- "Voit valita tomaatti- tai juustokastikkeen"
- "Siis se pasta... "
Ei siitä mitään tullut. Paras kasata jotain kippoihin ja antaa pojalle valmistettavaksi. Kipot olivat sellaisia kahvikupin kokoisia. Laitoin yhteen muutaman herkkusienen palasen eikä siihen muuta mahtunutkaan. Laitoin toiseen kuusi katkarapua.
- "Hintaan kuuluu vain yksi kulho, mutta voit täyttää sen niin täyteen kuin pystyt"
- "No ei siihen pastaan sitten tosiaankaan kuulu muu kuin tomaatti- tai juustokastike..."

Puhun hyvää suomea ja näytän aivan suomalaiselta. Pitäisi vielä oppia olemaan puhumatta. Taakseni kertyy jono kiusaantuneita asiakkaita missä vain olen. Kysyn liikaa. Pitäisi olla kuin tietäisi mitä tekee vaikka saisikin sitten pastaa jossa ei ole muuta kuin tomaattikastiketta ja joka silti maksaa melkein 11 euroa.

11 euroa on 66 markkaa. Paljon rahaa.

En tajua...

... miksi kaupoista ei voi ostaa mitä haluaa.

Keskustassa kun asumme, kävelin töiden jälkeen kauppaan. Kello oli yli kuusi joten pikkukaupat oli tietenkin kiinni. On arvoitus keitä varten nuo kaupat on tarkoitettu. Luultavasti ovat jonkun hyvätuloisen harrastuksia jotta voisi sanoa olevansa ikäänkuin töissä. (Hah... nyt minullakin on varaa olla koppava.) Stocka, Kamppi ja Forum ovat tietenkin auki, joten ei huolta.

Halusin ostaa muutaman ohuen villapaidan äidilleni. Vaikka kohta on juhannus, naistenlehdetkin suosittelevat muotisivuillaan viilenevään kesäiltaan sopivia villatakkeja ja pitkähihaisia puseroita. Joten siitä vain värejä valitsemaan. Keltaista vaikka?

Kiersin tosi monta vaatekauppaa... hellemekkoa ja hihatonta toppia oli tarjolla mutta ei yhtään villapaitaa. Ulkona on 16C-astetta! Manauksessa on ikuisesti +32C tai lämpöisempää, mutta sieltäkin voin ostaa villatakin. Suomen kesän kaupungin vilinässä tänään kävellessäni en nähnyt kenelläkään hellemekkoa. Sen sijaan lukuisia vuorattuja takkeja, huppareita, moneen kertaan kaulan ympärille kiedottuja huiveja ja pikkulapsilla pipoja. Tosin suomalaisilla pikkulapsilla on pipo päässä kesät talvet. En tiedä miksi, suojataan ehkä aivoja. Omatkin lapset kulkivat pikkuisina aina pipo päässä, hyviä aikuisia niistä tuli. Nyt kun asun tropiikissa en ole nähnyt yhtään pipopäisiä tai lippalakkipäisiä lapsia. Kehitysmaassa ei varmaan ole varaa pipoihin.

Mutta en nyt voihki lasten lakeista vaan villapaidoista. Äitini jäi ilman naistenlehtien muodikasta kevyttä kesäillan lämmittäjää. On todella omituista ettei kauppojen sisäänostajat muista että Suomessa helleraja on 25C. Ja että on kesiä jolloin tuo "helleraja" ei ylity. Jolloin on vääjäämättä viileätä. Jolloin ihmiset käyttävät villatakkeja ja villapuseroita. Joita haluaisivat ostaa. Jos niitä myytäisiin. Esimerkiksi keltaisina.

Muhun matka

Muhu on läntistä Viroa, Saarenmaan ja Hiidenmaan jälkeen Viron suurin saari - parisataa neliökilometriä. Juuri sopiva ratsastusretkiin, maastokin on puistomaista, matalaa metsää ja peltoa. Rannat ovat kivikkoisia ja matalia nekin. Tihuse hobuturismitalu - voisikohan sen kääntää Tihusen heppaturistitalli? - on keskellä saarta ja meren rantaan on tunnin ratsastus, joten emme käyneet uimassa.

Saarenmaa, se Viron suurin saari, on aivan vieressä. Muhuun pääsee mantereelta lautalla 40 minuutissa, Muhusta Saarenmaalle on tie. Vesi saarten välissä on niin matalaa että kivipohjaiselle kannakselle on rakennettu pitkä suora tie jota ajaessa tuntuu kuin ajaisi keskellä merta.

Saarenmaan kuuluisin paikka on tietenkin Kuressaari, jossa oli linna jo 1300-luvulla. 1700-luvulla kaupunki oli suosittu kylpylä- ja lomanviettopaikka, eikä lomaviehätys ole vieläkään kadonnut. Kuressaareen on Muhusta 70 kilometriä ajomatkaa, Tallinnasta sinne lentää hetkessä.

Mutta se Muhu. On kuin katoaisi menneisyyteen, sellaisiin kesiin jolloin aurinko paistoi, viikatteella niitetty heinä tuoksui, kuljettiin polkupyörällä, viljelijöillä Hankkija-lippalakit tai kulmista sidotut nenäliinat päässä. Pelloilla kasvoi ruiskaunokkeja, metsämansikoita oli ahot punaisenaan ja niityt täynnä kukkia.

Muhussa on muutaman talon kyliä mukulakiviteineen, ja harvakseltaan maataloja kapeiden hiekkateiden varrella. Pari päätietä ovat toki asfaltoituja. Talojen maalit voivat lohkeilla, ikkunat olla säröllä ja olkikatotkin vuotaa, mutta pihat ja puutarhat kukoistavat täydellisessä kukkaloistossaan. Unikot kukkivat, pionit hehkuvat, sireenit ja tuomet tuoksuvat. Takapihojen ruostuneet traktorit ja aurat ja talojen repsottavat ovet näyttävät vain pittoreskeiltä yksityiskohdilta eikä korjausta kaipaavilta vioilta.

Muhussa asuu 2,000 ihmistä ympäri vuoden.Kesällä asuu kolme kertaa enemmän - myös suomalaiset omistavat kesäasuntoja Muhussa.

Tihuse hevostila ei ole luksuslomailua vaan varsin vaatimaton paikka. Tihusessa kaikki on vähän sinne päin. Tila on vanha eikä mitään ole tehty ihan valmiiksi. Uudet vinttihuoneet piti olla kunnossa jo viime vuonna, mutta vaikka ne nyt olivat käytössä, ne näyttivät ihan samalta kuin vuosi sitten. Kylpyhuoneiden kaakelit eivät ihan riitä joka kohtaan ja vesieristeetkin ovat jääneet laittamatta. Silti, omistaja Martin saa sydämellisyydellään pilvisenkin päivän vaikuttamaan aurinkoiselta.

Täysihoidolla elää hyvin, mutta useimmat ruoat jäivät meille arvoituksiksi. Aamupuurot olivat aina hyviä vaikkei ollut aavistustakaan oliko se tattaria vai ohraa. Vähän kuin olisi pelannut Trivial Pursuitia - onko olemassa vaniljan makuista riisihiutalevanukasjälkiruokaa? Mitään kevyttuotteita ei Muhussa tunneta. Talon oma omenatuoremehu oli ihanaa ja mahlakin meni janojuomana.

Parhaimmillaan meitä oli 11 ratsastajaa. Me kuusi, kaksi kuusamolaista naista, kaksi naista Helsingistä ja yksi saksalainen nainen. Ei yhtään miestä. Suomessa ratsastus on naisten juttu, tosi hullua! Ratsastus on kuitenkin aika rajua, emme mekään naarmuilta, ruhjeilta tai mustelmilta vältytty. Jakauduimme kahteen ratsastusryhmään, kuuden hengen porukka on oikeastaan maksimi maastossa kun osan aikaa varsatkin kirmailevat joukon jatkona. Tai ei "jatkona" vaan poukkoilevat minne sattuu, varsat kun ovat vauvoja. Välillä varsalle tuli jano, piti löytää hevosjoukosta oma äiti ja pitää maitotauko.

Kokopäivän ratsastuksilla meille tuotiin piknik, sateella söimme viisituhatvuotisessa luolassa, muuten pellon laidassa tai metsän siimeksessä.

Muhussa on mukavaa.

Muhussa

En usko että perjantai 13. päivässä olisi mitään erityistä vaikka viime perjantaina ei kaikki mennyt ihan niin kuin piti.

Ehdimme Pian kanssa hyvin Länsiterminaaliin Tallinnan laivaan, tapasimme Pirren ja muun Muhun ratsastusporukan, Tallinkin suuri SuperStar kiisi kahdessa tunnissa Tallinnaan ja ajoimme autot satamaan. Noukin edellisellä laivalla tulleet kaksi kuusamolaista tätiratsastajaa kyytiin ja sain virkeätä juttuseuraa. Pia kun nukkui koko kahden tunnin ajon Tallinnasta Virtsun satamaan,

Pirre ajoi minun perässä ja ehdin saada jo kiukkuisen puhelunkin
- "Tässä on satasen rajoitus! Me ei ehditä kello kolmen lauttaan jos matelet!"
Tein aggressiivisen ohituksen, ajoin hienoista ylinopeutta ja ehdin paljon ennen Pirreä Virtsuun. Ostin lauttaliput ja menin autojonoon odottamaan lauttaan pääsyä. Ajattelin että Pirre kenties ehtii toiseen lyhyempään jonoon niin että pääsemme kuitenkin samaan lauttaan.

Pirre ajoi nopeusrajoituksia seuraten toisen lauttajonon hännille. Virolaisten aivoituksista ei ota selvää - se lyhyempi ja myöhemmin tulleiden autojono päästettiin lauttaan, sen jälkeen minun jono. Kaikki ei vaan päässeet mukaan. Pia, kuusamolaiset ja minä jäimme Virtsuun Pirren matelijaporukan seilatessa Muhun saaren Kuivastun satamaan. On se niin väärin!

Lautta tuli takaisin tunnin kuluttua ja lastaaminen sujui verkkaisasti. Puoli kuusi Kuivastussa, lautan purkaminen. Muistattehan kuinka lautoissa on ääliöitä joiden autot ei liiku ja koko takana oleva letka seisoo. Mahtaa olla kiusallista olla se nuija joka tukkii koko laivan purkamisen.

No, se olin minä. Lexus ei startannut. Kuului kuin mehiläisen surinaa mutta moottori ei yrittänyt edes yskäistä. Virolaiset autonlastaajat työnsivät Lexuksen rampille ja käskivät sujutella vapaavaihteella rantaan. Siinä sitten seisoin, Pian ja kuusamolaisten kanssa. Viisi lautanlastaajaa tuli katsomaan kuinka Lexus seisoo satamassa, olipas hassua, kyllä nauru maittoi. Ja lähtivät pois.

Soitin Lexus-huoltoon, siellä arveltiin että akku on tyhjä. Juoksin satamavahdin luokse yrittäen puhua mahdollisimman virolaisesti että ymmärrettäisiin
- "Aut ei liik, akku tyhj. Onk kapeli? Tuo must Lexus suur reka takan" (virohan kuulostaa typistetyltä suomen kieleltä)

Jotain satamavahti ilmeisesti ymmärsi kun toi kaapelit. Soitin apuautoa odottaessani Lexuksen 24-tunnin päivystykseen, jossa annettiin runsaasti eri vaihtoehtoja mitä voisi tässä tilanteessa tehdä. Samaan aikaan lautanlastaajat olivat startanneet Lexuksen kaapeleilla ja Tihuse ratsutilan isäntä Martin tullut pikkubussillaan hakemaan meitä hinaukseen. Apu löytyi mutta pääsinkin omin avuin liikkeelle.

Tihuse maataloon oli muutaman minuutin ajo. Sujauksessa ratsastuskamat päälle ja kuudelta olimme jo metsässä. Aurinko paistoi edelleen, luonto oli puhdasta, oli meren tuoksua, linnut lauloivat. Ratsastimme pienten kylien läpi, pöllyäviä metsäpolkuja, laukkasimme metrisessä koiranputkipellossa ja meren rantaa reunustavaa hiekkapolkua. Muhu oli kaunis, hevoset innokkaita, meillä edessä vielä kolme ratsastuspäivää.

Töissä

Alan olla jo varsin pätevän näköinen lääkäri. Siis näköinen. Olen aivan luonteva valkoisessa takissani. Minulla on takkini etutaskussa lääkefirmojen kuulakärkikyniä kuten lääkäreillä ainakin aiemmin oli tapana olla. Nykyään kynät ovat harvinaista herkkua. Lääke-edustajia käy miltei joka päivä, mutta mainoskynän saan vain kun unohdan palauttaa sen allekirjoittaessani läsnäoloni tai lääkenäytteen. Samoin firmojen jakamat Post it-laput eivät ole nykyään muodissa, vaikka ilman niitä työnteko on hankalaa. Pullaa firmat kyllä tuovat, mikä on aivan turhaa. Lääkärit syövät terveellisesti. Post-it-laput olisivat tervetulleempia.

Nimenikin alkaa olla tuttu. Huopalahden seurakunnassa vaikutti vuosikausia kappalainen, jolla sattui olemaan sama sukunimi kuin kaverilla jonka kanssa menin naimisiin ja jonka nimeä nyt käytän. Emme ole edesmenneen kappalaisen kanssa mitenkään sukua, mutta on hyvin kodikasta olla nykyään samanniminen kuin rippikoulupappini.

Vaikka olen piiloutunut nimen "Kaarina" taakse, joku on vastaanotolle tullessaan tivannut olenkohan mahdollisesti Pirkko. Haagalaiset ovat pitkämuistista väkeä. Yleensä haagalaiset eivät muuta Haagasta pois kuten minä tein 27 vuotta sitten. Haagalaiset juurtuvat konnuilleen ja sen huomaa.

Järkytyin syvästi kun kollegani ei tiennyt mikä on "Haagamarket", kaupunginosan hienoin ruokakauppa. Tänään huomasin että kaupan nimi on lyhentynyt pelkäksi K-marketiksi! Oikea haagalainen löytää silti Haagamarketiin vaikka silmät kiinni. Haagalainen tietää Norssit ja Sykit ja Lärkanit, Riistavuoren vanhainkodin ja Helander-säätiön. Tuoreet pohjois-haagalaiset tunnistaa kun he puhuvat Pohjois-Haagan apteekista eikä Thalian aukion apteekista.

On kivaa olla terveyskeskuksessa. On hauskaa olla hyödyllinen. Työ on vaikeata ja kiireistä, aikaa ei ole tarpeeksi eikä tiedotkaan riitä, mutta jotenkin aina selviää. Neuvoa voi kysyä ja apua annetaan, eikä kukaan ole toistaiseksi suurempaa rähinää nostanut joutuessaan odottamaan vastaanotolle pääsyä. Haagalaiset ovat kaiken lisäksi ymmärtäväisiä.

Missä sitä oikein pitäisi asua...

... kun missään ei ole hienoja ilmoja?

Mikko ihmettelee kun Manaukseen ei tänä vuonna tule sitä toista vuodenaikaa - kuivempaa kautta - ollenkaan. Sadekausi vaan jatkuu. Ja minä ihmettelen Suomessa joko se kesä meni viikossa ohi eikä ihan siihenkään ehtinyt kun ei edes helleraja mennyt rikki.

Äsken kävin varastosta hakemassa taas uuden villatakin, flanellivuorisen ulkoilutakin ja pikkusadetta pitävän poplarin. Kohtahan on juhannus! Mitä teen kesämekoilla ja sandaaleillani?

Kesälesken paratiisi?

Olen kaksi kuukautta kesäleskenä Manauksessa. On yleisesti tunnettua, että Manauksessa on paljon enemmän naisia kuin miehiä, etenkin nuoria naisia. Manauksen tytöt ovat kautta historian pitäneet hyvää huolta ulkomaalaisista miehistä. Pirkko tietää tämän kaiken, mutta piti silti vain huvittavana kun hän yritti soittaa minulle viime viikolla ja puhelimeen vastasi hyvin murteellista englantia puhuva nainen. Sen sijaan että olisi asiaankuuluvasti huolestunut tai jopa suuttunut. En ymmärrä. Luuleeko P tosiaan, että olen niin vanha, ettei tarvitse yhtään huolestua. On ottanut näköjään ihan tosissaan Aryn kertomukset siitä, että tehtaan tytöt ovat lääpällään Teemuun ja kuvittelee ettei minunlaisellani vaalealla, täkäläisittäin pitkällä miehellä muka olisi vientiä. Useimmilla ikäisilläni brassimiehillä näkyy olevan parikymppiset vaimot, joten en taatusti ole vielä vaarattomassa iässä.

Tämä tuli mieleen tänä iltana kun kävin pitkästä aikaa katsomassa Ponta Negran iltaelämää. Jo mennessäni ulos portista, oli sellainen tunne, että vartijat varmaan keskustelevat keskenään mihin mahdan olla menossa. En voisi kuvitellakaan tulevani kenenkään typykän kanssa vartijoiden ohi. Voisin tietysti salakuljettaa jonkun auton lattialle kyyristyneenä, mutta kun talo on täynnä valvontakameroita… Rantabulevardilla kävellessä taas joka toinen vastaantulija näytti epämääräisen tutulta. Tämä on pieni paikkakunta, tehtaalla on puolitoista tuhatta työntekijää, jotka kaikki tuntevat minut, mutta minä tunnen vain pienen osan. Tunnen olevani koko ajan tarkkailun alla, todennäköisesti olenkin melkein aina. Miten näissä olosuhteissa voisi hankkia itselleen tyttöystävän? Ehkä Pirkolla ei todellakaan ole syytä huoleen.