Ratsatusjuttu

Ne jotka eivät ole kiinnostuneita ratsastusjutuista, eivät vain lue tätä. Oma valinta, oma menetys - juttu voi olla tosi hyvä.

Tässä taisi mennä Manauksen ratsastusuramme vuosipäivä juuri ohi, eikä Mikkokaan enää ole noviisi. Nyt on jo neljäs ratsastuksenopettajakin meitä ohjaamassa.

Tämä nykyinen kaveri on hauska. Nuori kaveri, kotoisin etelästä aivan Argentiinan rajalta joten kielikin on sellaista selkokieltä, melkein kuin espanjaa, jota ymmärrämme helposti. Etelässä ne sanovat r-kirjaimen ärränä eikä hoona ja muutenkin lausuvat kaiken kuten kirjoitetaan ilman turhanpäiväisiä suhu- tai dzh-äänteitä. Kuuma on "kente" eikä "kenzshi" ja ilta on "noite" eikä "noizshi". Rio de Janeiro on Rio de Janeiro eikä "Hiiu dzhi dzhaneiru". Rehtiä etelän porukkaa.

Mekin menimme kielijuttuihin mukaan. Mikko esitteli itsensä Eduardoksi, ei Mikoksi. Mikkohan lausutaan täällä kuten "mico" - marakatti. Eduardo on kelpo nimi, hyvin muodikas. Karina - amazona (naisratsastaja) ja Eduardo - cavaleiro (miesratsastaja).

Ratsastus on entistäkin hauskempaa. Edistymisemme on huomattu ja meitä yritetään houkutella kilpailuihin. Ehkä joskus... Hyppelemme yhdeksän esteen ratoja. Opettajien brasilialainen elehtiminen ja suorasukaisuus on hyvin vapauttavaa. Vie turhan jännityksen ja pelon pois.
Hevoset on saatava liikkeelle. Vauhti on tärkeintä. Opettaja lätkii ohilaahustavaa hevosta raipalla tai heittää hiekkaa ratsukon päälle antaakseen hieman puhtia jos meno on vähänkin velttoa. Jos esteet romahtavat tai hevonen pudottaa puomin, opettajaa karjuu "Catástrofe! Catástrofe!" Kielitaidotonkin ymmärtää. Jos muuten vaan ei oikein luonnista, opettaja peittää kasvonsa käsillään ja nojautuu suurieleisen voipuneesti esteen tolppaan. Tätäkään ei oikein voi tulkita siten että opettaja pitäisi ratsastajan suoritusta onnistuneena.

Ei ole ihme että Brasiliassa on paljon ratsastavia poikia ja miehiä.