Täällä kaikki on nurinpäin. Kun mennään kylmiin paikkoihin, mennään etelään. Me mennään Etelä-Brasiliaan, lennetään Florianópolikseen. Kartassa Brasilia on kauniin keltainen. Lennähdämme keltaiseen maahan, tuon kartassa tummanvihreänä näkyvän Paraguayn etelärajan tuntumaan, selkeästi kuitenkin ruskean Uruguayn alla olevan rumanvihreän Argentiinan ja Buenos Airesin yläpuolelle. Ja koska nyt on maaliskuu, etelässä eletään miellyttävää alkusyksyä.Florianópolis on viehättävä rantakaupunki, kuulemma. Me käydään vaan lentokentällä ja odotetaan kyytiä Urubicin kaupunkiin joka ei näy edes kartalla. Se on jossain parin tunnin ajon päässä sisämaassa, vuoristossa. Tai ehkei kaupunki vaan kylä, tai jotain vieläkin pienempää.
Etelä-Brasilian São Joaquim'in kansallispuistoa. Mainiot ratsastusmaastot!
Eikä siinä kaikki. Kyse on viikon vaellusratsastuksesta. Kaukana sivistyksestä, kaukana kaupungeista. Korkeita vuoria ja syviä laaksoja. Eikä kukaan puhu englantia. Kyse ei ole ryhmästä, on vain Mikko ja minä ja hieman huolestuttavasti, Zorro-niminen opas ja Zorron vaimo, joka tekee ruoat. Siis São Joaquim'in kansallispuistossa. Alue tunnetaan Brasilian kylmimpänä.
Säätiedotuksen mukaan siellä ei nyt ole suoranaisesti hyistä. Maksimilämpötila 22C, yöllä 14C kieppeillä. Mutta joka päivä ilmeisesti sataa. Ratsastamme 6-8 tuntia päivässä ja yövymme matkan varrella paikallisissa maataloissa. Ehkä on helpompiakin tapoja viettää lomaa... Esimerkiksi mitä? Taisimme joskus olla Karibian risteilyille, se on totta, ne olikin leppoisia. Voisi joskus taas mennä uudestaan...
Meillä nyt on huoli koska omistamme vain tropiikkivaatteita ja menemme brasilian kylmimpään kolkkaan korkealle vuoristoon. Lähdemme tänä iltana emmekä ole vielä pakanneet. Tämä on kauhea stressi. Mitä vaatteita otamme mukaan! En voi enää kirjoittaa, pitää rueta stressaamaan. Seuraavaa kirjoitusta saatte odottaa yli viikon, ei sieltä gaucho-maan fazendoilta mitään blogeja kirjoitella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti