Lääkärin glooria

Uusi siivoojamme, Maria, pesi valkoisen lääkärintakkini, jossa on Trooppisen sairaalan logo. Marialle valkeni että tämä kieltä surkeasti puhuva ulkomaalainen onkin lääkäri. Kohosin jalustalle, minusta tuli Dona Karina ja sain nähdä Marian ihottuman, kuulin pitkän tarinan moskiiton puremasta ja sen seurauksista. Tarina ei aivan auennut. Mielestäni Maria kärsii puheviasta enemmän kuin ihottumasta, mutta ihotautilääkärin vastaanotolle meneminen oli minustakin hyvä idea. Ja voi olla että se puhevikakin on vain minun korvissani.

Maria on tehtaan työntekijöitä ja siten yksityisen sairasvakuutuksen piirissä. Samana päivänä oli järjestynyt aika yleislääkärille, joka lähetti Marian ihotautilääkärille jonne pääsi heti seuraavana päivänä. Terveydenhuolto pelaa.

Mutta se lääkärin gloria. Olen miettinyt mistä se johtuu. Se ei ole pelkästään raha ja rikkaus. Suomessa lääkärin palkka on surkea, mutta silti ammattia arvostetaan niin että ainakin itse lääkärinä sen huomaa. Minkä takia? Työhän on usein epämiellyttävää, sotkuista ja haisevaa. Sairaudet eivät ole kauniita. Lääkärille on palkitsevaa saada potilas kuntoon, tai ainakin saada tauti siten kuriin että potilaan elämänlaatu parantuu. Se on potilaallekin onnellista.

Suomessa lääkärin arvostus on kuitenkin rajallista. Amerikassa jo tajusin ammatillisesti olevani paljon Mikon yläpuolella vaikken ollut edes töissä. Täällä arvostus menee jo sfääreihin. Sekä täällä että Amerikassa lääkäreiden palkat ovat korkeat. Mikä merkitys sillä lopulta on - en tiedä.

Lääkäri kysyy vastaanotolla intiimejä asioita, sellaisiakin mitä ei muille kerrota. Lääkäri tutkii, katsoo, koskettaa, painelee, puristaa, koputtelee ja kokeilee. Lääkäri ei kysy haluaako potilas riisuutua. Lääkäri tekee hoitosuunnitelman. Lopullinen vastuu hoidosta on lääkärillä. Tauti kuin tauti, ala kuin ala. Lääkärille hoitopäätös ja vastuu tutkimuksista ja hoidosta tai hoidon lopettamisesta tai ettei tutkimuksia tai hoitoa tarvita on suuri asia, en tiedä tajuavatko potilaat sen. Jos tajuavat, silloin ymmärrän lääkärikunnioituksen. Lääkäri tekee jokaisen tapaamansa potilaan kohdalla päätöksen jatkohoidosta. Ihan tavallinen terveyskeskuslääkäri näkee parikymmentä potilasta päivässä. Se tarkoittaa yhtä montaa hoitopäätöstä. Toisen ihmisen elämään vaikuttavia päätöksiä viidentoista minuutin välein. Kaikki päätökset eivät ehkä ole oikeita, mutta päätös on tehtävä.

Potilaat menevät kotiin, kertovat perheelle ja sukulaisille mitä lääkäri sanoi. Se voi olla merkittävä tapahtuma potilaalle, sellainen joka muistetaan vielä vuosien kuluttua. Kun potilas raportoi perheelleen vastaanottokäynnistään, lääkäri on jo tavannut sata muuta potilasta ja tehnyt sata uutta päätöstä. Ehkä siinä se glooria. Vastuu monen ihmisen terveydesta ja sairaudesta. En tiedä.

En ole täällä töissä, mutta oikeastaan - en pane pahakseni sitä glooriaa. Olen ainakin jotain.