Jokiristeily ylimalkaisesti kerrottuna

Tyytyväiset jokiristeilijät Rio Negron rantatöyräällä.

Mikko ja pojat olivat Amazon Explorersin järjestämällä jokiristeilyllä viime marraskuussa ja olivat siihen todella tyytyväisiä. Valitsimme saman matkanjärjestäjän ja saman ohjelman. Tosin ohjelmat aina hieman muuttuvat, tulee yllättäviä tilanteita - vettä pitää hakea jostain kylästä tai munia maitohyytelöä varten. Tai veneen moottori ei kestäkään niin pitkää matkaa kuin oli aiottu.

Risteilyaluksemme rantautuneena. Matkustajat kapuavat intiaanikylästä alas rantaan.

Amazon Explorers on toiminut vuodesta 1965 ja kuten muutkin matkanjärjestäjät, räätälöivät ohjelmat matkustajien toivomusten mukaisesti. Kaikki ei silti ole mahdollista. Vain tiettyihin intiaanikyliin voi mennä, useimpiin tarvitaan viranomaisten lupa. Amazon on suojeltua aluetta, minne vain ei leiriydytä. Turistille on koettavaa muutenkin riittävästi, ei ole tarkoitus löytää ennenkulkemattomia reittejä tai etsiä heimoja jotka eivät ikinä ole kohdanneet valkoista miestä. Sellaiset seikkailut olisivat kokemattomalle kulkijalle suoranainen itsemurha. Amazon on täynnä myrkyllisiä käärmeitä, hämähäkkejä, kasveja ja puita puhumattakaan alligaattoreista, jaguaareista tai kaloista.

Termiitit eivät ole myrkyllisiä, mutta inhottavia.

Alukset eivät ole luksusveneitä. Amazon Explorersilla on kolme venettä, yksi suuri, meidän veneemme ja pienempi vene päiväretkiä varten. Meidän veneessä oli kaksi hyttiä joissa oli kerrossängyt. pedit neljälle hengelle. Miehistö - veneen kuljettaja, kokki ja moottorimies / apupoika ja opas nukkuivat ilmeisesti keulassa riippumatoissa. Turistit voivat myös nukkua yläkannelle viritetyissa riippumatoissa, joka on taatusti mukavampaa kuin kuumissa ahtaissa hyteissä.

Matkustaminen jokilaivalla on varsin leppoisaa.

Kävimme katsomassa jokaiselle turistille pakollisen jokien kohtaamisen. Siis sen kun musta, hitaasti virtaava Rio Negro-joki ja mutainen, nopeasti virtaava Solimoes kohtaavat ja kulkevat pari kilometriä rinnakkain eri virtausnopeudella niin että joessa on selvä väriero. Kaksi jokea yhdessä joessa. Nyt korkean veden aikana kohtalaisen reipas tuuli oli kuitenkin sekoittanut veden pinnan eikä väriero ollut selkeä viiva.

Samaan pakolliseen kuvioon kuuluu myös Amazonin jättilumpeiden ihastelu. Lumpeet ovat kukassaan vain yöllä tiettyina aikoina vuodessa, päivisin katsotaan suuria repaleisia lumpeenlehtiä - ei kovin mielenkiintoista.

Yhden yön vietimme hylätyssä viidakkomajatalossa. Emme päässeet selville onko majoitus toiminnassa vai ei. Meidät vain vietiin sinne ja kysyttiin haluammeko olla yön siellä tai veneessä. No, hylätyt viidakkomajat kai pitää kokea. Paikasta vastasi pariskunta, ketään muita ei ollut. Kello 18 jälkeen päiväntasaajalla on pimeätä - generaattorilla tehtiin sähköä kello 18-23, sen jälkeen olimme taskulamppujen varassa. Tai oikestaan jo ennen sitä. Huolimatta hyttysverkoista, valo houkutteli pieniä itikoita lautalattioiden ja -seinien raoista sisään. Yö oli kostea ja kuuma. Lakana takertui nihkeään ihoon. Jokaisessa pikkumökissä oli alkeellinen kylpyhuone, ruskea vesi johdettiin joesta. Suihku tuntui ihanalta aamulla. Joessa ei suositeltu uimista. Pistäviä stingray-kaloja on liikaa.

Kuusi kahden hengen koppia maksaville vieraille... Kaikenlaiseen sitä joutuukin!

Yöllinen alligaattorinmetsästys pienellä moottoriveneellä oli mahtava. Alligaattoreita emme löytäneet, mikä ei haitannut ollenkaan. Itse ajelu lämpimässä, tyynessä pimeydessä oli aivan upea. Pimeässä tuli vastaan pieniä veneitä ja kanootteja, taskulamppujen valossa liikkuen kuten mekin. Pehmeän kostea yön lämpö kietoutui lempeästi ympärille, tähdet loistivat pilvettömällä taivaalla.

Odotetuin ohjelmanumero oli viidakossa nukkuminen. Siihen tarvittiin paikallinen intiaaniopas. En tiedä oliko leirialue intiaanikylän alueella vai mikä sopimus Amazon Explorersillä on kyseisen kylän kanssa. Mutta vaikka oma oppaamme, Jorge, oli aikanaan opastanut Jennifer Lopezia ja Val Kilmeriä heidän kuvatessaan Anaconda-elokuvaa, emme aivan luottaneet Jorgen selvitymistaitoihin. Jorge puhui aivan liikaa siitä mitä kaikkea oli oppinut katsoessaan Discovery-kanavaa televisiosta. Paikallisen intiaanin mukanaolo tuntui turvalliselta.

Tytär ja äiti iltanuotiolla vesiputousuinnin jälkeen sademetsän pilkkopimeässä yössä . Mikon hikiset vaatteet somasti kuivumassa. Intiaaniopas Antonio - taustalla - puuhaili koko ajan jotain.

Kävimme yhdessä monista jokivarren kylistä. Siellä asui kolmisenkymmentä perhettä. Oli presbyteerikirkko, jalkapallokenttä, koulu ja maniokkipeltoja. Varsinainen elanto saadaan vierailevista turisteista. Jokainen perhe valmistaa koruja ja puhallusputkia myytäväksi. Materiaali saadaan luonnosta - erilaisia siemeniä ja kalansuomuja koruihin, puhallusputkiin bambunruokoa.

Kylän presbyteerikirkko, jumalanpalvelus alkamassa. Viereiset kylät olivat katolisia.

Matkanteko veneellä oli hidasta. Maisemat ovat jotakuinkin samoja, kylät ovat piilossa rannan puiden takana. Veden vaihteleva korkeus pakottaa asumaan kaukana rannasta, mahdollisimman korkealla. Se mikä nyt oli upeata valkoista hiekkarantaa, on syvällä joen pohjassa mustan veden alla näkymättömissä kesäkuussa.

Puolen vuoden kuluttua tällä hiekkarannalla ei kävellä. Vesi nousee yli rinteiden puolivälin.