Kilpailua perhepiirissä

Voi olla hieno idea että meillä on Mikon kanssa sama portugalin opettaja Ari. Mikolla on ollut kesästä alkaen 2 kertaa viikossa 1.5 tuntia opetusta, tosin usea tunti on jäänyt töiden vuoksi väliin. Minulla on miltei kuukauden verran ollut joka arkipäivä 2 tuntia ja olen juuri saamassa Mikkoa kiinni.

Kuulemme opelta aina kuulumiset toisen edistymisestä. Mikko on ollut kovin epätoivoinen opintojensa suhteen. Minä tulkitsin Mikon vaikeudet johtuvan käännöksiin perustuneeseen epäonnistuneeseem kouluopetukseen, kun taas itse olen nauttinut luetun ja kuullun ymmärtämisestä, jolloin voin rennommin kommunikoida pelkäämättä virheitä.

Eilen en osannut yhtään mitään. Päivä oli muutenkin synkeä. Satoi ja Suomessa kaikki tuntuvat sairastavan, Pialla oli tänään deadline amerikkalaisten yliopistojen stipendi- ja rahallisen tuen hakuun - aikaavievä internetissä täytettävä yksityiskohtainen lomake. Kaikki nämä olivat häirinneet oppimista.

Aina kun tunti ei mene hyvin, yritän jutella englanniksi niitä näitä jottei tarvitsisi nöyryyttää itseään osaamattomuudella. Kerroin Arille tuon Mikon ja minun opintostragian eron. Ari pohti vakavasti että sehän todistaa käännösten olevan tehokkaita! Olin pudota tuolilta ja tietysti tuohduin. Minähän olen perheen kielinero. Todistin kuinka Mikko voi kyllä muistaa sanoja, ja jotain kieliopistakin, mutta ei se mitään tajua puheesta tai edes kirjoitetusta tekstistä, vaan minä se tulkkaan kaiken Mikolle.

Varovasti kysäisin "was Mikko any good today...?" Joo, Mikko oli ollut tosi hyvä, oli lukenut kuulema lentokoneessa tullessaan Sao Paulosta ja osasi hyvin.

Vajosin syvemmälle tuoliin. Inisin että sairaalassa olivat samana päivänä kehuneet kuinka olen edistynyt kielen kanssa, mutta se ei tehnyt opeen vaikutusta.

Epäilemme Arin taktiikan olevan kehua toista aina sille jota opettaa jotta saisi meidät kilpailemaan keskenään ja oppimaan nopeammin. Silti tuntuu että strategia saa meidät molemmat tuntemaan itsemme toivottomiksi lahopäiksi.