Kulttuuria ja ruokailua

Meidän viikonloput ovat rauhallisia. Yhdet juhannusjuhlat riittävät viikonloppuna - jätimme suosiolla suomalaisryhmän lauantaiset juomingit väliin. Sen sijaan kävimme aamulenkillä, kuntosalilla, torilla ostamassa hedelmiä, kaupassa ja ehdimme lojua hieman uima-altaallakin.

Uima-altaalla oleskelu näyttää kodin parvekkeelta katsottuna hyvin hauskalta. Näemme kaikkien naapuritalojen altaille, ja useimmat ovat hyvässä käytössä. Ihmiset viihtyvät altaalla tuntikausia. Mutta kun itse menemme altaalle, siellä on tylsää. Vaikea lukea auringossa ja sitten nukahtaa ja iho palaa. Ja vedessä lotraaminsta ei montaa minuuttia viitsi tehdä. Olemme altaalla korkeintaan tunnin.

Lauantai-iltana kävimme ravintolassa syömässä. Sellainen helppo, viihtyisä paikka lyhyen automatkan päässä meiltä. Alkupalat seisovasta pöydästä, sushia on paljon tarjolla perinteisten herkkujen ohessa. Sitten voi hakea erilaista lihaa suoraan grillistä. Ja voi syödä niin paljon kuin jaksaa. Toisaalta kuumassa ilmassa ei kauhean paljon jaksa raskasta ruokaa.

Sunnuntaina taas aamukävely ja kuntosali. Joelta tuli reipas kuiva tuuli ja meillä oli kotona huikea läpiveto, homeille kyytiä. Joella näkyi ensimmäistä kertaa surffaaja ja purjevene! Mikko teki ruokaa. Olimme tunnin verran uima-altaallakin.

Illalla lähdimme keskustaan. Oikeuspalatsissa pitäisi olla jotain valokuvanäyttelyitä ja muutenkin Teatro Amazonasin vieressä oleva vanha, hieno rakennus olisi kiva nähdä sisältä. Se kun on aina ollut kiinni. Nyt sen pitäisi olla auki. Mykistyimme kun se todella oli auki. Ovella istuvat opaspojat hämmentyivät kun pöllähdimme sisään, ilmeisen ulkomaalaisina. Toinen katosi jonnekin, toinen aikansa mietittyään päästi meidät sisälle. Nämä kulttuuritilaisuudet eivät maksa mitään. Katsoimme valokuvia ja taloa. Vain yläkerta oli vielä näkemättä. Vielä kolmas nuori opiskelijapoika törmäsi käytävällä vastaan ja ilmoitti olevansa oppaamme. Siis tätä englantia taitavaa opasta se toinen vastaanotossa istuva poika oli rynnännyt hakemaan.
Pojan englanti oli niin vahvasti sekoittunut portugaliin että omista portugalin opinnoistamme oli selkeästi hyötyä. Poika ei osannut kielioppia, ei hallinnut mennyttä muotoa, jota voisi museon oppaalla pitää jonkinlaisena ongelmana... Kesti koko kierroksen ennenkuin tajusimme että Oikeuspalatsi on vuodesta 1998 ollut museo, enää siellä ei ole tuomareita, vaikka oppaamme oli innokkaasti näyttänyt pöydät joiden ääressä tuomarit ISTUVAT. Tarkensimme vielä että aivan joka päiväkö ja vielä nykyään, ja poika vahvisti asian. Every day. Joka tarkoittaa "siis joka päivä vielä yhdeksän vuotta sitten" mutta se olisi ollut liian vaikea lause.

Teatterin edessä oleva aukio on iltaisin vireä. Siellä on kuppiloita ja erilaisia esityksiä. Löysimme toisenkin taidenäyttelyn. Heitimme heti sisään mennessä huolettomasti portugalinkielisen tervehdyksen ja kysymyksen. Tiskin takana istuvat nuoret rentoutuivat ilmiselvästi - ei tarvitse yrittää jotain ulkomaankieltä. Paljon ihmisiä. Istuimme kaakaolla ja kahvilla lämpimässä pimeydessä. Pimeys tulee kello kuuden maissa. Kävimme vielä suosikkijätskipaikassamme syömässä kaneli- ja vaniljajäätelöt.

Illalla katsoimme kotona Tauno Palon kaksi viimeistä elokuvaa - "Kovaa peliä Pohjolassa" vuodelta 1959 ja "Tulipunainen kyyhkynen" 1961. Joel Rinteen "Kuollut mies kummittelee" ja Hannes Häyrisen legendaarinen "Radio tekee murron" on jo katsottu. Nostalgiaa katsoa lapsuutemme Helsinkiä mustavalkoelokuvissa. Yritimme jopa bongata itsemme tai vanhempamme katuvilinästä. Ei ollut tuttuja.