Mikäpä Manauksessa muuttuisi? Tai muuttuu koko ajan. Aina täällä puuhataan. Taloja rakennetaan, slummeja puretaan, nyt puuhataan siltaa joen yli niin ettei tarvitse lauttaa kun ajaa Manacapuruun. Joen toiselle puolellekin tulisi silloin kunnollista asutusta, hökkeleiden sijaan oikeita taloja.
Ja samalla mikään ei muutu. Ilma on aina yhtä lämmin - joskus kosteampi ja sateisempi, joskus ei. Vesimelonit ovat mehukkaita ja makeita, mangot herkullisia, ja banaaneita piisaa. Jalkapalloa pelataan joka kentällä ja kenttiä on enemmän kuin järviä Suomessa. Tupaten täydet bussit tupruttavat pikimustaa biodieseliä, pikkuruinen VW Gol on yleisin auto ja mopollakin kulkee koko perhe.
Rio Negro kotimme edessä on suonmusta ja metsäinen vastaranta näkyy neljän kilometrin päässä. Takapihalla jatkuu sama metsä. Sademetsä silmänkantamattomiin. Täällä on vaikea huolestua sademetsien tilasta. Kun asuu sen vieressä, huolestuu vain kuinka se nielee ja valloittaa alleen kaiken. Miettii miten sen saisi kuriin, raivattua ja haltuunsa. Sademetsien pelastaminen tuntuu huonolta vitsiltä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti