En tajua miten menin kirjoittamaan taannoin ettei Manauksessa mitään tapahdu. Koko Brasiliassa on tullut voimaan uusi laki 19.6.2008, Lei Seca, kuiva laki. Nollatoleranssi. Jos otat, et aja. Jos ajat, et ota. Jos otat ja ajat, olet vankilassa.
Onhan Brasiliassa kuulema ollut 0.5 promillen raja aiemminkin. Mutta kun mitään ratsioita tai puhallutuksia ei ole ollut, ei tuollaisesta niin ole välitetty. Töiden jälkeen on menty baariin Happy Hour'ia viettämään, São Paulon nuoret snobit istuivat iltamyöhään "odottamassa ruuhkan helpottumista". Ja sitten auton rattiin ja kotiin. Kuka kotiin, kuka hautaan. Mistä tulet ja minne menet? Miksi niin synkästi otsaasi rypistät?
Otsaa on kyllä rypistetty. Muutos on valtava. Brasilia on lakien luvattu maa. Brasiliassa poliisi ei ole aina ystävä. Brasiliassa oikeuslaitos on vahva ja rangaistukset kovia.
Lain tultua voimaan kuolemaan johtaneet liikenneonnettomuudet ovat pudonneet 57% Folha Online'n mukaan. Mitä ilmeisimmin lakia noudatetaan. São Paulolaiset kertovat että kaupungin Happy Hour-baarit ovat tyhjiä.
Nykyään autoilijoita pysäytetään ja puhallutetaan. Jos puhaltaa yli 0.2 promillea, menee ajokortti vuodeksi ja sakkoa 400 euroa. Jos puhaltaa yli 0.6 promillea, vankilatuomio on kuudesta kuukaudesta kolmeen vuoteen.
Toki voi kieltäytyä puhalluksesta. Silloin poliisilla on oikeus käsitellä tapaus 0.6 promillen mukaan tai pidättää virkavallan vastustamisesta. Sanoinhan jo että Brasiliassa poliisi ei aina ole ystävä.
Mikko oli tehtaan strategiakokouksessa. Yleensä illallisella on otettu olut tai pari ruoan kanssa ja sitten ajeltu kotiin. Nyt juotiin mehua, tuskaisimmat ottivat alkoholitonta olutta.
Suuri muutos brasilialaisille. Rangaistuksen pelko näyttää olevan elämäntapaa voimakkaampi.
torstai 31. heinäkuuta 2008
Hammashoitoa
Maailmalla oppii joustavaksi. Kymmenen vuotta sitten en ikinä olisi suositellut kenellekään hampaiden oikomishoitoa kehitysmaan viidakkokaupungissa. Tässä sitä nyt ollaan kypsässä iässä ja olen itse oikomishoidossa ja hampaidenpoistossa Amazonin sademtsän keskellä olevassa Manauksessa. Kaupungissa josta en kolme vuotta sitten ollut ikinä edes kuullut.
Oikojahammaslääkärini on saanut oppinsa Englannissa. Englannissa osataan varmasti oikominen, olihan meidän Ilkan oikojahammaslääkäri britti,joka oli oppimassa oikomista Helsingissä. Eli Dr. Celso on varmasti pätevä.
Dr Celson suunnitelman mukaan minulta piti repiä neljä hammasta pois. Se tuntui hurjalta mutta päätin olla ajattelematta asiaa sen enempää, luottaa vain Celsoon. Celso ei itse tee hammaskirurgisia toimenpiteitä, siihen löytyi Dr André. Dr André on oppinut englantia seilatessaan maailman meriä sotilaana Brasilian laivastossa. Sen jälkeen André luki itsensä São Paulossa hammaslääkäriksi ja erikoistui hammaskirurgiaan. Dr. André on kiskonut minulta varsin näppärästi ne neljä hammasta pois.
Luulen että kaikki on tehty oikeaoppisesti. Celsolla on hienompi vastaanotto, mutta André on puheliaampi. Ei minulla ole kliinisten taitojen tai hygienian suhteen moittimista. Puitteet ovat toki toisenlaiset kuin Suomessa - sellaista amerikkalaista tasoa. Siis aika vaatimatonta. Suomessahan kaikki on niin hienoa. Mutta ei suomalaiset itse sitä tajua ennenkuin saavat hoitoa jossain muualla.
Oikojahammaslääkärini on saanut oppinsa Englannissa. Englannissa osataan varmasti oikominen, olihan meidän Ilkan oikojahammaslääkäri britti,joka oli oppimassa oikomista Helsingissä. Eli Dr. Celso on varmasti pätevä.
Dr Celson suunnitelman mukaan minulta piti repiä neljä hammasta pois. Se tuntui hurjalta mutta päätin olla ajattelematta asiaa sen enempää, luottaa vain Celsoon. Celso ei itse tee hammaskirurgisia toimenpiteitä, siihen löytyi Dr André. Dr André on oppinut englantia seilatessaan maailman meriä sotilaana Brasilian laivastossa. Sen jälkeen André luki itsensä São Paulossa hammaslääkäriksi ja erikoistui hammaskirurgiaan. Dr. André on kiskonut minulta varsin näppärästi ne neljä hammasta pois.
Luulen että kaikki on tehty oikeaoppisesti. Celsolla on hienompi vastaanotto, mutta André on puheliaampi. Ei minulla ole kliinisten taitojen tai hygienian suhteen moittimista. Puitteet ovat toki toisenlaiset kuin Suomessa - sellaista amerikkalaista tasoa. Siis aika vaatimatonta. Suomessahan kaikki on niin hienoa. Mutta ei suomalaiset itse sitä tajua ennenkuin saavat hoitoa jossain muualla.
Bensa-asemista ja autonpesusta
Koska autoni oli homeessa, se vaati kunnon pesua. Auton pesuun Manauksessa on erilaisia vaihtoehtoja.
1. Bensa-asemat. Useilla bensa-asemilla on puutarhaletku, ämpäreitä ja sieniä ja lukuisia nuoria miehiä jotka pesevät auton yltäpäältä. Enää en kiinnitä mitään huomiota minkälaisia bensikset muuten ovat, mutta olen ollut huomaavinani että ainakin Shellillä on tietty shabluuna, bensikset maasta riippumatta ovat saman kaavan mukaisia. Shellillä on useimmiten sellainen automaattiautopesulan rakennus. Autonpesupaikka joko peittyy käyttämättömänä hiljalleen vihreän homeen ja viidakon liaanien peittoon tai sinne viedään autot pestäväksi käsin ja sen puutarhaletkun avulla.
Miinuksena on että pesu kestää tunnin eikä bensiksillä ole mitään tekemistä. Tunnin istuminen muovisessa puutarhatuolissa bensamittarin vieressä on kamalan tylsää vaikka olisi lukemista mukana. Maksu noin 6-10 euroa.
Manauksessa ei ole yhtään automaattipesupaikkaa johon vain ajaisi sisään, vettä ja pesuainetta suihkuaisi ja suuret harjat pyörisivät ja putken päästä ajaisi pois. Puitteet olisi, mutta mekaniikka puuttuu. Varmaan liian kallistakin. Miksi käyttää koneita kun on ihmisiä?
2. Kaduvarsipesu. Näitä on joka paikassa mihin vaan auton voi pysäköidä. Samalla kun joku yrittäjä vahtii autoa, toinen yrittäjä voi pestä auton. Yhdellä vesiämpärillisellä ja sienellä pesee suurenkin auton. Miinuspuolena on pienestä vesimäärästä johtuva auton mahdollinen naarmuttuminen eikä kadunvarsipesussa saa autoa sisältä puhtaaksi. Plussaa on nopeus ja helppous. Auto tulee puhtaaksi sinä aikana kun on asioimassa. Maksu noin 4 euroa.
Pysäköintimittareita ei Manauksessa ole. Autoille löytyy aina parkkipaikka näiden yksityisyrittäjien avulla joille maksetaan lähtiessä 1-2 realia eli noin 40-80 senttiä.
3. Viralliset autopesulat. Näitäkin on. Ne on suuria pesupaikkoja logistisesti nokkelissa paikoissa siten että asiakkailla on jotain tekemistä. Kuten suuremman ravintolan / kahvilan vieressä tai ostoskeskuksessa. Miinuspuolena on että pesu kestää pari tuntia. Kaksi tuntia kahvilassa istumista on puuduttavaa. Ostoskeskuksessa voi sen verran kuluttuaa aikaa. Pesutulos on hyvä, auto kiiltää sekä sisältä että ulkoa. Maksu noin 12 euroa.
4. Pesetys omassa talossa. Talomme pihatyön- etc tekijäpojat pesevät ehtiessään autoja. Erityisen näppärää silloin kun tietää ettei lähde minnekään. Poika tulee hakemaan avaimet, ajaa auton talon pesupaikalle ja tuo avaimen takaisin kotiin. Maksu noin 4 euroa ja pesutulos oikein hyvä. Mukavinta on tietenkin kun poika soittaa kotiin ja kysyy voisiko pestä auton.
Kotipesu on siis ehdottomasti kätevin. Mutta minulla oli asiaa ostoskeskukseen ja jätin autoni sinne vaikka 30 realin maksu kirpaisikin. Autosta tuli todella puhdas eikä homeesta ole tietoakaan.
1. Bensa-asemat. Useilla bensa-asemilla on puutarhaletku, ämpäreitä ja sieniä ja lukuisia nuoria miehiä jotka pesevät auton yltäpäältä. Enää en kiinnitä mitään huomiota minkälaisia bensikset muuten ovat, mutta olen ollut huomaavinani että ainakin Shellillä on tietty shabluuna, bensikset maasta riippumatta ovat saman kaavan mukaisia. Shellillä on useimmiten sellainen automaattiautopesulan rakennus. Autonpesupaikka joko peittyy käyttämättömänä hiljalleen vihreän homeen ja viidakon liaanien peittoon tai sinne viedään autot pestäväksi käsin ja sen puutarhaletkun avulla.
Miinuksena on että pesu kestää tunnin eikä bensiksillä ole mitään tekemistä. Tunnin istuminen muovisessa puutarhatuolissa bensamittarin vieressä on kamalan tylsää vaikka olisi lukemista mukana. Maksu noin 6-10 euroa.
Manauksessa ei ole yhtään automaattipesupaikkaa johon vain ajaisi sisään, vettä ja pesuainetta suihkuaisi ja suuret harjat pyörisivät ja putken päästä ajaisi pois. Puitteet olisi, mutta mekaniikka puuttuu. Varmaan liian kallistakin. Miksi käyttää koneita kun on ihmisiä?
2. Kaduvarsipesu. Näitä on joka paikassa mihin vaan auton voi pysäköidä. Samalla kun joku yrittäjä vahtii autoa, toinen yrittäjä voi pestä auton. Yhdellä vesiämpärillisellä ja sienellä pesee suurenkin auton. Miinuspuolena on pienestä vesimäärästä johtuva auton mahdollinen naarmuttuminen eikä kadunvarsipesussa saa autoa sisältä puhtaaksi. Plussaa on nopeus ja helppous. Auto tulee puhtaaksi sinä aikana kun on asioimassa. Maksu noin 4 euroa.
Pysäköintimittareita ei Manauksessa ole. Autoille löytyy aina parkkipaikka näiden yksityisyrittäjien avulla joille maksetaan lähtiessä 1-2 realia eli noin 40-80 senttiä.
3. Viralliset autopesulat. Näitäkin on. Ne on suuria pesupaikkoja logistisesti nokkelissa paikoissa siten että asiakkailla on jotain tekemistä. Kuten suuremman ravintolan / kahvilan vieressä tai ostoskeskuksessa. Miinuspuolena on että pesu kestää pari tuntia. Kaksi tuntia kahvilassa istumista on puuduttavaa. Ostoskeskuksessa voi sen verran kuluttuaa aikaa. Pesutulos on hyvä, auto kiiltää sekä sisältä että ulkoa. Maksu noin 12 euroa.
4. Pesetys omassa talossa. Talomme pihatyön- etc tekijäpojat pesevät ehtiessään autoja. Erityisen näppärää silloin kun tietää ettei lähde minnekään. Poika tulee hakemaan avaimet, ajaa auton talon pesupaikalle ja tuo avaimen takaisin kotiin. Maksu noin 4 euroa ja pesutulos oikein hyvä. Mukavinta on tietenkin kun poika soittaa kotiin ja kysyy voisiko pestä auton.
Kotipesu on siis ehdottomasti kätevin. Mutta minulla oli asiaa ostoskeskukseen ja jätin autoni sinne vaikka 30 realin maksu kirpaisikin. Autosta tuli todella puhdas eikä homeesta ole tietoakaan.
maanantai 28. heinäkuuta 2008
Me olemme edelläkävijoitä
Manaus menee edellä ja Suomi tulee jossain kaukana perässä. Kuten olemme raportoineet (linkki, toinen linkki) Manauksessa autot ovat harmaita tai mustia, muita värejä ei juurikaan näe. Hesarin mukaan Suomikin on heräämässä tähän kansainväliseen muotiin. /M
Suomen ajoneuvokanta harmaantuu
Julkaistu: 14:08
HELSINGIN SANOMAT
Suomen ajoneuvokanta harmaantuu
Harmaita henkilöautoja näkyy yhä useammin Suomen teillä. Ajoneuvohallintokeskuksen (AKE) tilastot kertovat, että tammi-kesäkuussa ensirekisteröidyistä henkilöautoista neljännes oli väriltään harmaita. Kun lukuun lisätään vielä hopeanväriset autot kasvaa harmaasävyisten autojen osuus 36,3 prosenttiin.
Tilastojen mukaan harmaa oli sekä miesten että naisten suosikkiväri.
Eniten osuuttaan ensirekisteröinneissä ovat kasvattaneet mustat autot. Alkuvuonna uusista autoista 18,8 prosenttia oli mustia. Esimerkiksi vuonna 2000 vain 4,8 prosenttia uusista autoista oli mustia.
Suomen ajoneuvokanta harmaantuu
Julkaistu: 14:08
HELSINGIN SANOMAT
Suomen ajoneuvokanta harmaantuu
Harmaita henkilöautoja näkyy yhä useammin Suomen teillä. Ajoneuvohallintokeskuksen (AKE) tilastot kertovat, että tammi-kesäkuussa ensirekisteröidyistä henkilöautoista neljännes oli väriltään harmaita. Kun lukuun lisätään vielä hopeanväriset autot kasvaa harmaasävyisten autojen osuus 36,3 prosenttiin.
Tilastojen mukaan harmaa oli sekä miesten että naisten suosikkiväri.
Eniten osuuttaan ensirekisteröinneissä ovat kasvattaneet mustat autot. Alkuvuonna uusista autoista 18,8 prosenttia oli mustia. Esimerkiksi vuonna 2000 vain 4,8 prosenttia uusista autoista oli mustia.
sunnuntai 27. heinäkuuta 2008
Home sweet home...
... tai sanotaan ihan suoraan - home. Autoni on homeessa.
Minulla on musta, paljon matkaa taittanut, manauslaisittain suuri, ja ylellisesti automaattivaihteinen Ford Focus. Jotain kirousta minulla taitaa olla autojen suhteen. Silloin Viron Muhun saarelle mennessä oma Lexukseni kieltäytyi starttaamasta lautasta lähtiessä, nyt Focukseni inisi vaivaisesti kun yritin käynnistää sitä talomme autotallissa kolmen kuukauden tauon jälkeen. Mutta ikävintä oli home.
On hyvin yllättävää nähdä oma auto homeen peitossa. Home kasvaa missä vain, mutta erityisesti rasvassa ja liassa. Mikko totesi kuivasti jonkun todellisen tahmatassun ajaneen Focustani - ratista kasvoi tuuheata vaaleaa partaa. Kuskin penkki oli kuin hahtuvaisella tomusokerilla koristeltu. Vaikka olen ajatellut ettei naiset hikoile, ilmeisesti täällä tropiikissa tuo ei päde. Home oli istuimella asettautunut jotenkin minun kokoiselle alueelle. Oli se kyllä aika kiusallista.
Partainen ratti ja naisen muotoon kasvanut home. Menin Ajax-spraypullon ja rätin kanssa puhdistamaan autoni ja suihkimaan hajustetta. Sen jälkeen yritin startata. Auto käynnistyi. Ehkä bensakin oli ollut homeessa. Ajoin lentokentälle ja takaisin ongelmitta, ikkunat auki ja homeen haju haihtui.
Jos tulette Manaukseen, minulla on tämä Ford Focus jolla kuljetan mielelläni vieraita Manauksen ihmeita katsomaan.
Minulla on musta, paljon matkaa taittanut, manauslaisittain suuri, ja ylellisesti automaattivaihteinen Ford Focus. Jotain kirousta minulla taitaa olla autojen suhteen. Silloin Viron Muhun saarelle mennessä oma Lexukseni kieltäytyi starttaamasta lautasta lähtiessä, nyt Focukseni inisi vaivaisesti kun yritin käynnistää sitä talomme autotallissa kolmen kuukauden tauon jälkeen. Mutta ikävintä oli home.
On hyvin yllättävää nähdä oma auto homeen peitossa. Home kasvaa missä vain, mutta erityisesti rasvassa ja liassa. Mikko totesi kuivasti jonkun todellisen tahmatassun ajaneen Focustani - ratista kasvoi tuuheata vaaleaa partaa. Kuskin penkki oli kuin hahtuvaisella tomusokerilla koristeltu. Vaikka olen ajatellut ettei naiset hikoile, ilmeisesti täällä tropiikissa tuo ei päde. Home oli istuimella asettautunut jotenkin minun kokoiselle alueelle. Oli se kyllä aika kiusallista.
Partainen ratti ja naisen muotoon kasvanut home. Menin Ajax-spraypullon ja rätin kanssa puhdistamaan autoni ja suihkimaan hajustetta. Sen jälkeen yritin startata. Auto käynnistyi. Ehkä bensakin oli ollut homeessa. Ajoin lentokentälle ja takaisin ongelmitta, ikkunat auki ja homeen haju haihtui.
Jos tulette Manaukseen, minulla on tämä Ford Focus jolla kuljetan mielelläni vieraita Manauksen ihmeita katsomaan.
lauantai 26. heinäkuuta 2008
Manaus on ennallaan
Mikäpä Manauksessa muuttuisi? Tai muuttuu koko ajan. Aina täällä puuhataan. Taloja rakennetaan, slummeja puretaan, nyt puuhataan siltaa joen yli niin ettei tarvitse lauttaa kun ajaa Manacapuruun. Joen toiselle puolellekin tulisi silloin kunnollista asutusta, hökkeleiden sijaan oikeita taloja.
Ja samalla mikään ei muutu. Ilma on aina yhtä lämmin - joskus kosteampi ja sateisempi, joskus ei. Vesimelonit ovat mehukkaita ja makeita, mangot herkullisia, ja banaaneita piisaa. Jalkapalloa pelataan joka kentällä ja kenttiä on enemmän kuin järviä Suomessa. Tupaten täydet bussit tupruttavat pikimustaa biodieseliä, pikkuruinen VW Gol on yleisin auto ja mopollakin kulkee koko perhe.
Rio Negro kotimme edessä on suonmusta ja metsäinen vastaranta näkyy neljän kilometrin päässä. Takapihalla jatkuu sama metsä. Sademetsä silmänkantamattomiin. Täällä on vaikea huolestua sademetsien tilasta. Kun asuu sen vieressä, huolestuu vain kuinka se nielee ja valloittaa alleen kaiken. Miettii miten sen saisi kuriin, raivattua ja haltuunsa. Sademetsien pelastaminen tuntuu huonolta vitsiltä.
Ja samalla mikään ei muutu. Ilma on aina yhtä lämmin - joskus kosteampi ja sateisempi, joskus ei. Vesimelonit ovat mehukkaita ja makeita, mangot herkullisia, ja banaaneita piisaa. Jalkapalloa pelataan joka kentällä ja kenttiä on enemmän kuin järviä Suomessa. Tupaten täydet bussit tupruttavat pikimustaa biodieseliä, pikkuruinen VW Gol on yleisin auto ja mopollakin kulkee koko perhe.
Rio Negro kotimme edessä on suonmusta ja metsäinen vastaranta näkyy neljän kilometrin päässä. Takapihalla jatkuu sama metsä. Sademetsä silmänkantamattomiin. Täällä on vaikea huolestua sademetsien tilasta. Kun asuu sen vieressä, huolestuu vain kuinka se nielee ja valloittaa alleen kaiken. Miettii miten sen saisi kuriin, raivattua ja haltuunsa. Sademetsien pelastaminen tuntuu huonolta vitsiltä.
keskiviikko 23. heinäkuuta 2008
Viimeisiä päiviä viedään
Huomenna lähden takaisin Manaukseen. Liki kolme kuukautta maailmalla ja nyt takaisin kotiin. Vai mikä on minun kotini. Missä oikeastaan asun? En tiedä.
Heinäkuun alusta olen rakentanut kotia Töölöön. Muutto vei mehut ja unet ja hermot ja ehkä jotain muutakin. Toi silti kodin. Ainakin yhden kodin. Voi olla että Manauksessa on kuitenkin toinen koti. Voi olla että koteja tulee muuallekin maailmaa, mistä sen tietää. En minä osaa selittää mikä on kulloinkin koti. Onko koti kotimaa, vai maa jossa sattuu asumaan? Onko se satunnainen asunto johon asettauttuu vai onko se rakkaudella rakennettu pesä jonka jokainen nurkka ja esine tuo muistoja monien vuosien takaa. Voi olla kuinka vain.
Manaukseen taidan palata satunnaiseen nurkkaan jossa pesänrakennusvietti ei ole vaivannut. Elämä on siellä väliaikaista ja sellaisena hyväksytty. Väliaikainen koti maailmalla. Töölössä on nyt jotain pysyvämpää odottamassa. Omia huonekalujakin.
On hauskaa olla matkalla ja menossa ja tulossa. On hauskaa nähdä maailmaa. Taisin jo kirjoittaa tästä. On hauskaa olla se turistiaasi Mallorca Janoschin lastenkirjasta joka etsii onnea kaukaa, kaukaa. Jonkun Kaukorannan on se tehtävä, etsiä onni kaukaisilta rannoilta. Vaikka se olisikin oikeasti Paavola se etsivä Kaukoranta.
Heinäkuun alusta olen rakentanut kotia Töölöön. Muutto vei mehut ja unet ja hermot ja ehkä jotain muutakin. Toi silti kodin. Ainakin yhden kodin. Voi olla että Manauksessa on kuitenkin toinen koti. Voi olla että koteja tulee muuallekin maailmaa, mistä sen tietää. En minä osaa selittää mikä on kulloinkin koti. Onko koti kotimaa, vai maa jossa sattuu asumaan? Onko se satunnainen asunto johon asettauttuu vai onko se rakkaudella rakennettu pesä jonka jokainen nurkka ja esine tuo muistoja monien vuosien takaa. Voi olla kuinka vain.
Manaukseen taidan palata satunnaiseen nurkkaan jossa pesänrakennusvietti ei ole vaivannut. Elämä on siellä väliaikaista ja sellaisena hyväksytty. Väliaikainen koti maailmalla. Töölössä on nyt jotain pysyvämpää odottamassa. Omia huonekalujakin.
On hauskaa olla matkalla ja menossa ja tulossa. On hauskaa nähdä maailmaa. Taisin jo kirjoittaa tästä. On hauskaa olla se turistiaasi Mallorca Janoschin lastenkirjasta joka etsii onnea kaukaa, kaukaa. Jonkun Kaukorannan on se tehtävä, etsiä onni kaukaisilta rannoilta. Vaikka se olisikin oikeasti Paavola se etsivä Kaukoranta.
perjantai 18. heinäkuuta 2008
Kuntoutuksessa
Ei ikä paina, mutta osa harrastuksista on ilmeisesti muuttumassa. Vietin viime viikonlopun Turun Ruissalon kylpylässä veteraanikuntoutujien kanssa. Eikä siitä ole kuin jokunen vuosi kun mietin menenkö Ruisrockiin.
Sellaista se on. Aika kuluu ihan huomaamatta.
Vanhempani kuntoutuivat kymmenen vuorokautta Ruissalon tehohoidoissa ja kauniissa ympäristössä. Koska Turku on kaupunkina mukava ja Ruissalon saari kaunis, tuntui peräti houkuttelevalta ajatukselta lähteä.
Ajelin Somerniemen kautta jossa vietin yhden miellyttävän yön, kävin katsomassa Someron Ratsastajien tallin ja kyselin ratsastustunneista, ohimennen vilkaisin taas Rauli Badding Somerjoen perheen Paratiisi-kioskin kesäloistossaan ja näin kuuluisan Somerniemen torin.
Somerniemi on hengästyttävän täynnä toimintaa ja tapahtumia.
Ruissalo oli jotenkin uinuvampi. Niin ainakin luulin. Illallisen jälkeen äitini, joka muistaa sota-ajan Lapinmatkat huomattavasti tarkemmin kuin eilisen fysioterapian, halusi ravintolaan kuuntelemaan elävää musiikkia ja katsomaan kuinka siellä tanssitaan. Paitsi veteraanit, myös Turun eläkeläiset ovat löytäneet Ruissalon tanssikeitaan. Olin varmasti joukon nuorin mitä lisäsi tietysti se että istuin vanhempieni seurassa, joten tunsinkin itseni suunnilleen teini-ikäiseksi.
Joten järkytyin suuresti kun harmaantuneet herrasmiehet tulivat joukolla tanssiin hakemaan! En todellakaan halunnut tanssia. Istuin farkuissa ja t-paidassa kun eläkeläisrouvilla oli liehuvia helmoja ja korkokenkiä ja rollattoorin nurkkaan heittäneetkin olivat todellisia tanssitaitureita. Tähdet siinä tanssivat. Minä joukossa... katastrofi. 70-luvun nuori osaa jytää tai joraamista, mutta foxit ja jenkat ovat hankalampia.
Lainasin äitini kepin ja asetin sen näkyvästi tuolin käsinojaan osoittaakseni kuinka huteraa liikkumiseni on. Virhetikki. Sehän vain todisti että tässä ollaan tasaveroisia kaikki, pikkuisen väpäjää pää ja töpöttää askel itse kullakin.
Tunnustan - en uskaltanut lähteä tanssiin. Eihän 70-luvun teinit tanssi tangoa. "Ja rokki soi... joka ilta rokki soi"
Sellaista se on. Aika kuluu ihan huomaamatta.
Vanhempani kuntoutuivat kymmenen vuorokautta Ruissalon tehohoidoissa ja kauniissa ympäristössä. Koska Turku on kaupunkina mukava ja Ruissalon saari kaunis, tuntui peräti houkuttelevalta ajatukselta lähteä.
Ajelin Somerniemen kautta jossa vietin yhden miellyttävän yön, kävin katsomassa Someron Ratsastajien tallin ja kyselin ratsastustunneista, ohimennen vilkaisin taas Rauli Badding Somerjoen perheen Paratiisi-kioskin kesäloistossaan ja näin kuuluisan Somerniemen torin.
Somerniemi on hengästyttävän täynnä toimintaa ja tapahtumia.
Ruissalo oli jotenkin uinuvampi. Niin ainakin luulin. Illallisen jälkeen äitini, joka muistaa sota-ajan Lapinmatkat huomattavasti tarkemmin kuin eilisen fysioterapian, halusi ravintolaan kuuntelemaan elävää musiikkia ja katsomaan kuinka siellä tanssitaan. Paitsi veteraanit, myös Turun eläkeläiset ovat löytäneet Ruissalon tanssikeitaan. Olin varmasti joukon nuorin mitä lisäsi tietysti se että istuin vanhempieni seurassa, joten tunsinkin itseni suunnilleen teini-ikäiseksi.
Joten järkytyin suuresti kun harmaantuneet herrasmiehet tulivat joukolla tanssiin hakemaan! En todellakaan halunnut tanssia. Istuin farkuissa ja t-paidassa kun eläkeläisrouvilla oli liehuvia helmoja ja korkokenkiä ja rollattoorin nurkkaan heittäneetkin olivat todellisia tanssitaitureita. Tähdet siinä tanssivat. Minä joukossa... katastrofi. 70-luvun nuori osaa jytää tai joraamista, mutta foxit ja jenkat ovat hankalampia.
Lainasin äitini kepin ja asetin sen näkyvästi tuolin käsinojaan osoittaakseni kuinka huteraa liikkumiseni on. Virhetikki. Sehän vain todisti että tässä ollaan tasaveroisia kaikki, pikkuisen väpäjää pää ja töpöttää askel itse kullakin.
Tunnustan - en uskaltanut lähteä tanssiin. Eihän 70-luvun teinit tanssi tangoa. "Ja rokki soi... joka ilta rokki soi"
torstai 17. heinäkuuta 2008
Miksi ihmiset muuttavat?
Luulimme että halusimme muuttaa. Mutta oikeasti halusimme vain asua uudessa asunnossa. Ei kukaan halua muuttaa.
Muutto on kamalaa.
Uuden ja vanhan asunnon välimatka on 300 metriä. Etu-Töölöläisen muuttofirman rovaniemeläiset kesäpojat etsivät uutta taloamme tunnin. Pojilla oli autossa kaksi kannettavaa tietokonetta joilla yrittivät etsiä lyhintä ajoreittiä Etu-Töölöstä Etu-Töölöön. Kehä kolmosen kohdalla soittivat Mikolle ja kysyivät neuvoa. Niin hinteliä muuttomiehiä en ennen ole nähnyt, mutta pohjoisen pojat ovat sitkeitä.
Entisestä vuokra-asunnosta siirtyi vain vaatteet uuteen kotiin. Kalusteet menivät Lauttasaaren Minivarastoon, jossa oli ennestään yhdeksän pursuavaa kanaverkkokomeroa täynnä kamojamme. Osa varaston tavaroista ja mööpeleistä tuli uuteen kotiin, osa jäi edelleen kanaverkkokomeroihin. Kävi ilmi että Espoon asuntoa tyhjentäneet muuttomiehet olivat täyttäneet muuttolaatikot jokseenkin huolettomasti - laatikon päällä luki vaikka "vanhempien makuuhuone, vaatteita" ja sisältä löytyi fleece-pusero, yksi murtomaahiihtoon tarkoitettu mono ja monta taulua. Puolet uuteen kotiin tuoduista laatikoista vietiin uudelleen täytettynä takaisin varastoon ja varastosta tuotiin toiveikkaasti uusia laatikoita.
Jos joku kysyy, niin en suosittele viisihenkisen perheen, suuren rivitaloasunnon koko irtaimiston varastoimista vinttikomeron kokoisiin koppeihin. Mikko penkoi ja tyhjensi kaikki yhdeksän koppia, siirsi jokaisen mööpelin, nosti jokaisen laatikon ulos, avasi ja lajitteli kaiken joko uuden kodin kalusteeksi tai varastoon jääväksi. Mitäpä muuta Brasiliasta Suomessa lomaileva tekisikään? Vaimo vietti päivät terveysaseman kaikentietävänä lääkärinä, tytär ruokki vanhuksia sairaalassa, esikoinen purjehti jossain Itämerellä, keskimmäinen kesätöissä valtion virkamiehenä.
Mikko ja hintelät muuttopojat siirsivät kamoja edestakaisin kaksi päivää. Sen jälkeen uusi avara asuntomme muistutti Lauttasaaren Minivarastokoppia. Mikä on kaaosteoria? Asuimme siinä. Alusvaatteita ei löytynyt ja aamiaismurot syötiin vuorotellen siitä ainoasta astiasta - teemukista.
Muutto on kamalaa. Kamaa on liikaa. Lauttasaaren minivarasto on pelottavasti yhtä täysi kuin aikaisemmin. Mitä ihmettä oikein omistamme?
Mutta... uusi kotimme on kaunis ja yllättäen jälleen avara ja valoisa. Alusvaatteet on laatikoissaan ja astioitakin löytyi enemmän kuin tarpeeksi. On ihana asua uudessa asunnossa. Siis uudessa kodissa.
Muutto on kamalaa.
Uuden ja vanhan asunnon välimatka on 300 metriä. Etu-Töölöläisen muuttofirman rovaniemeläiset kesäpojat etsivät uutta taloamme tunnin. Pojilla oli autossa kaksi kannettavaa tietokonetta joilla yrittivät etsiä lyhintä ajoreittiä Etu-Töölöstä Etu-Töölöön. Kehä kolmosen kohdalla soittivat Mikolle ja kysyivät neuvoa. Niin hinteliä muuttomiehiä en ennen ole nähnyt, mutta pohjoisen pojat ovat sitkeitä.
Entisestä vuokra-asunnosta siirtyi vain vaatteet uuteen kotiin. Kalusteet menivät Lauttasaaren Minivarastoon, jossa oli ennestään yhdeksän pursuavaa kanaverkkokomeroa täynnä kamojamme. Osa varaston tavaroista ja mööpeleistä tuli uuteen kotiin, osa jäi edelleen kanaverkkokomeroihin. Kävi ilmi että Espoon asuntoa tyhjentäneet muuttomiehet olivat täyttäneet muuttolaatikot jokseenkin huolettomasti - laatikon päällä luki vaikka "vanhempien makuuhuone, vaatteita" ja sisältä löytyi fleece-pusero, yksi murtomaahiihtoon tarkoitettu mono ja monta taulua. Puolet uuteen kotiin tuoduista laatikoista vietiin uudelleen täytettynä takaisin varastoon ja varastosta tuotiin toiveikkaasti uusia laatikoita.
Jos joku kysyy, niin en suosittele viisihenkisen perheen, suuren rivitaloasunnon koko irtaimiston varastoimista vinttikomeron kokoisiin koppeihin. Mikko penkoi ja tyhjensi kaikki yhdeksän koppia, siirsi jokaisen mööpelin, nosti jokaisen laatikon ulos, avasi ja lajitteli kaiken joko uuden kodin kalusteeksi tai varastoon jääväksi. Mitäpä muuta Brasiliasta Suomessa lomaileva tekisikään? Vaimo vietti päivät terveysaseman kaikentietävänä lääkärinä, tytär ruokki vanhuksia sairaalassa, esikoinen purjehti jossain Itämerellä, keskimmäinen kesätöissä valtion virkamiehenä.
Mikko ja hintelät muuttopojat siirsivät kamoja edestakaisin kaksi päivää. Sen jälkeen uusi avara asuntomme muistutti Lauttasaaren Minivarastokoppia. Mikä on kaaosteoria? Asuimme siinä. Alusvaatteita ei löytynyt ja aamiaismurot syötiin vuorotellen siitä ainoasta astiasta - teemukista.
Muutto on kamalaa. Kamaa on liikaa. Lauttasaaren minivarasto on pelottavasti yhtä täysi kuin aikaisemmin. Mitä ihmettä oikein omistamme?
Mutta... uusi kotimme on kaunis ja yllättäen jälleen avara ja valoisa. Alusvaatteet on laatikoissaan ja astioitakin löytyi enemmän kuin tarpeeksi. On ihana asua uudessa asunnossa. Siis uudessa kodissa.
maanantai 14. heinäkuuta 2008
Järkyttäviä uutisia Suomesta
Satuin lukemaan pitkästä aikaa Iltalehteä. Onneksi luin. Suomi alkaa olla liian vaarallinen maa - pitää kuitenkin harkita Josien tuomista Brasiliaan.
Kamppailu koirasta!
14.7.2008 15:50
Savonlinnalaismies joutui jahtaamaan koiransa varasta yli 200 metriä.
- Hän hyppäsi varkaan selkään, jolloin tämä putosi polvilleen ja päästi irti hihnasta, Leinonen kuvailee.
Tämän jälkeen koiravaras pakeni paikalta jäähallin suuntaan. Mies on iältään noin 30-vuotias, pituudeltaan noin 175 senttimetriä ja vartaloltaan hoikka. Hänellä oli päällään sininen tuulipuku, päässä sininen lippalakki ja jalassa vaaleat lenkkarit.
sunnuntai 13. heinäkuuta 2008
Me tavikset
Hiukan olimme ylpeilleetkin ratsastusharrastuksellamme ja etenkin sillä että Mikko vanhoilla päivillään, tai ainakin varttuneena keski-ikäisenä miehenä, aloitti estehyppelyn.
Tänään luin Hesarista että olemme ihan tavallisia. Suomessa ratsastuksen harrastajien määrä on noussut koko 2000-luvun ajan huimasti ja määräksi arvioidaan jo yli 140 000. Suurin syy on täti-ikäisten naisten innostus ja ilmeisesti he vetävät myös miehiään mukaan. Hesarin mukaan tyypillinen ratsastava mies aloittaa vasta aikuisena harrastuksen, ostaa hevosen ja osallistuu estehyppykisoihin. Aikuiset naiset ovat olleet hevoshulluja pikkutyttöjä ja vuosien tauon jälkeen aloittavat homman uudestaan omien tyttäriensä kanssa.
Sikäli olemme ilmeisesti erikoisia ettemme omista hevosta. Ja onhan sekin että Mikko aloitti estehyppyharrastuksen Amazonin viidakossa jotenkin eksoottista. Mutta aika tavallisia me nyt sitten kuitenkin ollaan.
Tänään luin Hesarista että olemme ihan tavallisia. Suomessa ratsastuksen harrastajien määrä on noussut koko 2000-luvun ajan huimasti ja määräksi arvioidaan jo yli 140 000. Suurin syy on täti-ikäisten naisten innostus ja ilmeisesti he vetävät myös miehiään mukaan. Hesarin mukaan tyypillinen ratsastava mies aloittaa vasta aikuisena harrastuksen, ostaa hevosen ja osallistuu estehyppykisoihin. Aikuiset naiset ovat olleet hevoshulluja pikkutyttöjä ja vuosien tauon jälkeen aloittavat homman uudestaan omien tyttäriensä kanssa.
Sikäli olemme ilmeisesti erikoisia ettemme omista hevosta. Ja onhan sekin että Mikko aloitti estehyppyharrastuksen Amazonin viidakossa jotenkin eksoottista. Mutta aika tavallisia me nyt sitten kuitenkin ollaan.
perjantai 11. heinäkuuta 2008
Olen lääkäri 2
Edellisestä jutusta tuli mieleen tapahtuma Manauksessa.
Osmo Suomesta oli käymässä ja menimme lounaalle. Tarjoilija ei puhunut tietenkään englantia, mutta osasi Osmo silti pihvin tilata.
- "Miten kypsä?"
Uups. Mikä on puolikypsä? Osmo ehdotti toiveikkaasti "medium" jota lausuimme eri tavoin. Ei mennyt läpi. Me paikalliset tilaamme aina lähes raa'an pihvin, joten yhtäkkiä ei vaan "puolikypsä" portugaliksi tullut mieleen. Yritimme selittää että ei kypsä eikä raaka, mutta tarjoilijan silmissä oli edelleen tyhjä katse. Mikko kehitti "medium"-sanasta erilaisia variaatioita joista yhdestä minullekin välähti että sehän se..
- "Ele quer medica!"
Tarjoilijan kulmakarvat nousivat ja silmät hieman pyöristyivät, mutta kynä ei muistilehtiöön suihkinut. Mikä vaan, pihvi, kiitos.
Olemme asuneet puolitoista vuotta Brasiliassa ja portugali on tässä jamassa. Aivoni alkoivat raksuttaa, hitaasti kuten yleensä.
- "Hei... taisin sanoa tarjoilijalle että Osmo haluaa lääkärin..."
Puolikypsä on yksinkertaisesti "ao ponto" portugaliksi. Mutta kerran lääkäri, aina lääkäri. Tahattomastikin.
Osmo Suomesta oli käymässä ja menimme lounaalle. Tarjoilija ei puhunut tietenkään englantia, mutta osasi Osmo silti pihvin tilata.
- "Miten kypsä?"
Uups. Mikä on puolikypsä? Osmo ehdotti toiveikkaasti "medium" jota lausuimme eri tavoin. Ei mennyt läpi. Me paikalliset tilaamme aina lähes raa'an pihvin, joten yhtäkkiä ei vaan "puolikypsä" portugaliksi tullut mieleen. Yritimme selittää että ei kypsä eikä raaka, mutta tarjoilijan silmissä oli edelleen tyhjä katse. Mikko kehitti "medium"-sanasta erilaisia variaatioita joista yhdestä minullekin välähti että sehän se..
- "Ele quer medica!"
Tarjoilijan kulmakarvat nousivat ja silmät hieman pyöristyivät, mutta kynä ei muistilehtiöön suihkinut. Mikä vaan, pihvi, kiitos.
Olemme asuneet puolitoista vuotta Brasiliassa ja portugali on tässä jamassa. Aivoni alkoivat raksuttaa, hitaasti kuten yleensä.
- "Hei... taisin sanoa tarjoilijalle että Osmo haluaa lääkärin..."
Puolikypsä on yksinkertaisesti "ao ponto" portugaliksi. Mutta kerran lääkäri, aina lääkäri. Tahattomastikin.
Olen lääkäri
Vein eilen iltapäivällä koiraa ulos. Mechelininkadulla on paljon koiran ulkoiluttajia, puhumattakaan Väiskin ruohokentistä. Katseltuani parin vuoden verran Hietsun kulmia, en menisi niille viheriöiville niityille kellimään ilman nurmikolle levitettävää peittoa. Se ei ole pelkästään koirienulkoilutuspaikka, vaan myös nuorison hengailupaikka kesäiltaisin. Voi tietenkin olla että tienoilla on yleisiä käymälöitä joille teinit kiltisti vaeltavat.
No, kävelin Mechelininkadun matkatoimistoon juttelemaan Galapagos-saarten matkanjärjestäjän kanssa. Koiran kanssa ei viitsinyt mennä sisään, turisimme ovensuussa. Matkajutut hoituivat ja käännyin kotiin. Jostain poukahti kanssakulkija viereen, sievästi pukeutunut neitonen.
- "Sun piskis kusi just tohon portinpieleen. Annatsä tosiaan piskis kusta toisten rappujen viereen, lapsetkin sairastuu"
Jotenkin häkellyin. Olin koiraa ulkoiluttamassa ja olen ymmärtänyt että koirien kuuluu tehdä tarpeensa ulos. Että se on yksi tärkeimmistä syistä viedä koira ulos. Että "sisäsiisti koira" tarkoittaa sitä että käydään kolme kertaa päivässä ulkona. Vai voiko koiran opettaa potalle? Vaipat?
Harmittaa kun en koskaan keksi mitään nokkelaa sanottavaa. Hämmennyksissäni tokaisin tyhjentävästi
- "Olen lääkäri!"
Siitäs sait!
No, kävelin Mechelininkadun matkatoimistoon juttelemaan Galapagos-saarten matkanjärjestäjän kanssa. Koiran kanssa ei viitsinyt mennä sisään, turisimme ovensuussa. Matkajutut hoituivat ja käännyin kotiin. Jostain poukahti kanssakulkija viereen, sievästi pukeutunut neitonen.
- "Sun piskis kusi just tohon portinpieleen. Annatsä tosiaan piskis kusta toisten rappujen viereen, lapsetkin sairastuu"
Jotenkin häkellyin. Olin koiraa ulkoiluttamassa ja olen ymmärtänyt että koirien kuuluu tehdä tarpeensa ulos. Että se on yksi tärkeimmistä syistä viedä koira ulos. Että "sisäsiisti koira" tarkoittaa sitä että käydään kolme kertaa päivässä ulkona. Vai voiko koiran opettaa potalle? Vaipat?
Harmittaa kun en koskaan keksi mitään nokkelaa sanottavaa. Hämmennyksissäni tokaisin tyhjentävästi
- "Olen lääkäri!"
Siitäs sait!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
