Salvadorin historiaa ja päämäärätöntä vaellusta

Hotellimme terassi ennen auringonlaskua

Joskus haluaisin nähdä hienon brasilialaisen hotellin. Luxus on kaukana neljästä brassitähdestä. Mutta hotelli oli siisti ja hyvällä paikalla ja aamiainen oli riittävä. Ja respan setä ihmetteli kun puhumme portugalia ilman ulkomaalaisaksenttia!!

Olimme perjantaiaamuna Salvadorissa ja lähdimme heti liikkeelle. Lentokoneessa tuli nukutuksi varsin hyvin.Tutustuimme Farol da Barra-majakkaan joka museonsa mukaan näytteli tärkeätä roolia Brasilian itsenäisyystaistelussa. Kaikki tietävät että Brasilia ei ole koskaan ollut sodassa. Itsenäisyyssotaa ei tullut. Syyskuun 7, 1822 Brasiliaan mieltynyt Portugalin kuningasperheen Dom Pedro nousi Ipiranga-joen rannalle, repi Portugalin sinivalkoiset värit univormustaan, kiskaisi miekkansa tupesta ja huudahti: "Kautta vereni, kunniani ja Jumalani: teen Brasilasta vapaan maan!".

No, ennen Dom Pedron huutoa Salvador oli ollut Brasilian itsenäisyysliikkeen keskus. Itsenäisyyssotana voi kai pitää Salvadorin vapautumista Portugalin vallattua Salvador vielä Dom Pedron huudon jälkeen 1823.

Kävelimme kilometritolkulla mukulakivikatuja. Goethe Instituutin, Brasilia-Ranska-keskuksen ja Espanja-Brasilia-keskuksen tienoot olivat siistejä. Espanja on varmasti saanut kasoittain EU-rahaa espanjalaisen kulttuurin edistämiseen Brasilian Salvadorissa, rakennus oli mitä upein. Sen jälkeen katukuva muuttui. Emme enää sulautuneet joukkoon. Missä on kaikki Salvadorin turistit? Missä kuuluisat kahvilat ja ravintolat? Siirtomaatyyliset rakennukset? Salvador on tehty turistille turvalliseksi ripottelemalla poliiseja sinne tänne. Täällä ei ollut yhtään turistia eikä yhtään poliisia. Täpötäysiä busseja jyrisi ohi, kaupat työntyivät kadulle kuten Manauksessa, Mikon työmatkan "lähiöissä". Emmehän me Manausta tulleet Salvadorista etsimään!

Kartan levittäminen ei aina ole fiksu juttu, joten jatkoimme määrätietoista kävelyä toiseen suuntaan. Salvador on kahden kerroksen kaupunki. Konkreettisesti. Yläkaupunki on 85 metriä korkeammalla kuin Alakaupunki. Olimme raahautuneet turistien suosiman Yläkaupungin liepeille, muttemme osuneet Pelourinhoon, vanhaan kaupunkiin. Pelourinhossa on kaupungin ylpeys, vuodesta 1873 toiminut hissi, joka yötä päivää kuljettaa ihmisiä ylös alas 5 sentin maksua vastaan. Jos ei löydä hissiä, on meidän tapaan kuljettava sik-sak-katuja ihaillen entisiä taloja joita toiveikkaasti joku entisöi. Suuri osa jyrkänteen taloista oli vain pensaita kasvavia julkisivuja. Liioittelematta, kivirakenteiset talot olivat romahtaneet ja jäljelle jääneet rakenteet olivat kompostoituneet niin että ne näyttivät tarjoavan erinomaisen kasvualustan vaikka kahvin tai hampun viljelylle.

Kaksi kaupunkia, hissi ja talojen kasvullisuus

Lopen uupuneina löysimme kauppahallin, entisen tullirakennuksen jossa oli kaksi ravintolaa ja rihkamakojuja. Manauksesta poiketen Salvadorissa osataan myydä ja markkinoida. Siemenistä tehtyjä helminauhoja ja koruja saa Manauksestakin, mutta Salvadorissa joku oli koko ajan nykimässä hihasta koruja kaupaten. Manauksessa myyjät odottavat että asiakkaat löytävät heidät jostain, sitten ilmaisevat halunsa ostaa (mieluiten portugaliksi), sitten ruetaan tinkaamaan hintaa.

Hissillä pääsi takaisin Yläkaupunkiin, löytyi se vanha kaupunki ja laumoittain turisteja. Näkymä "Pyhäinmiesten päivän lahdelle" oli upea. Italialainen löytöretkeilijä Amerigo Vespucci oli ensimmäinen eurooppalainen joka Pyhäinmiestenpäivänä 1501 saapui Bahiaan - lahden nimi on todella Baía de Todos os Santos. Portugalilaiset asettautuivat alueelle 1549 ensimmäiseen Brasilian siirtokuntaan. Salvadorista tuli pääkaupunki satamansa, sokeriviljelyn ja orjakaupan ansiosta ja se on edelleen Brasilian katolisen kirkon keskus.

Koko Brasilian rannikko on pilkutettu linnoituksilla, fortaleza, tarkoituksena puolustautua hollantilaisten hyökkäyksiltä. 1630 alkaen hollantilaisten hallussa olikin lähes puolet Brasiliasta, hollantilaiskeskuksen "Uusi Hollanti" ollessa Recifessä, suomalaistenkin suosimassa Pohjois-Brasilian rannikkokaupungissa. Portugali nujersi hollantilaiset, Uusi Hollanti kukoisti vain vajaa 30 vuotta. En ole kuullut että hollantilaisten vallasta olisi jäänyt mitään Brasilialle, joitain vaaleita jälkeläisiä lukuunottamatta.

Hollantilaisia ei siis näkynyt, turistit olivat enimmäkseen espanjaa ja portugalia puhuvia. Toki myös amerikkalaisia, saksalaisia ja ranskalaisia. Bahian osavaltion kuuluisan afro-brasilialaisen keittiön sijaan menimme nauttimaan kehutun japanilaisen ravintolan saopaulolaisen keittiömestarin anteja. Illallinen meren yllä, terassilla istuen, tumman yön tähtitaivasta ihaillen, nauttien bahialaisittain piristettyä sushia oli loistava päätös viikonloppuloman ensimmäiselle päivälle.