Roma Negra, Musta Rooma. Salvador on Brasilian katolisen kirkon keskus. Salvadorissa on tarinan mukaan kirkko joka päivälle, 365 kirkkoa, jokainen yrittäen olla toistaan parempi.Kuten Brasiliassa on tapana, kaikki sekoitetaan. Uskontokin. Afrikkalaisten orjien tuoma candomblé-uskonto elää ja voi hyvin Bahian osavaltiossa. Katolinen kirkko ei katsonut hyvällä afrikkalaista pakanauskontoa, joten orjat sekoittivat candomblén katolisuuteen hämäten papit.
Kun orjuus lakkautettiin 1800-luvun lopussa, uskonnon suosio kasvoi. Nykyään candomblén harjoittajia on noin kaksi miljoonaa (1,5% väestöstä), ja he kuuluvat kaikkiin yhteiskuntaluokkiin. Myös monet muihin uskontokuntiin kuuluvat brasilialaiset osallistuvat satunnaisesti candomblén rituaaleihin. Kuten me.
Etsimme Gastronomia-koulua jossa piti olla hyvä bahialainen ravintola. Seisoimme torilla jolla koulun piti olla - ei vaan osunut silmiin. Mikko kysyi torin kulmassa seisovalta rastatukalta neuvoa. Kaveri vei meidät ravintolaan jonka edesssä olimme seisseet, mutta sitä ennen olimme maksaneet 60 euroa ilmoittautumalla samaniltaiseen candomblé-rituaaliin. Hmmm... kaikkeen sitä joutuu.
Meidät haettiin puoli kahdeksalta hotellista. Pikkubussissa oli yhteensä 12 ihmistä ja takapenkiltä kuului suomenkielistä puhetta! Neljä helsinkiläistä sosiaalityöntekijää osallistui kansainväliseen kongressiin Salvadorissa ja heidät oli samalla torilla houkuteltu rituaaleihin mukaan.
Candomblén luokittelu on epäselvää. Candomblétä pidetään spiritualistisena uskontona, sillä siihen liittyy useiden jumalien ja henkien palvomista. Toisaalta candomblé on monoteistinen, sillä periaatteessa todellisia jumalia on olemassa vain yksi, esiintyen vain hieman eri muodoissa.
Matka Salvadorin esikaupunkiin kesti melkein tunnin. Olimme alueella jota ennen Manaukseen muuttoa olisin kutsunut slummiksi, mutta nyt tiedän että se on alemman keskiluokan kunniallista asuinaluetta. Tilaisuus oli yksityistalossa, jonkinlaisessa salissa, ehkä noin 30 neliötä. Miehet istuivat salin toisella puolella muovisissa puutarhatuoleissa, naiset toisella puolella.
Candomblén "tanssijat" olivat pukeutuneet valkoisiin, musta yleisökin oli valkoisissa vaatteissa. Yksitoikkoinen neljän miehen rummutus oli taukoamatonta. Tanssijat lauloivat monotonisesti tuntemattomalla kielellä, kävelivät salin keskellä ympyrässä, vaipuen välillä jonkinlaiseen transsiin, joku korisikin. Toiset kävivät heitä sitten virvoittelemassa, taputtelemassa, avaamassa päähuivia, ja tanssi jatkui.
Candomblé-tanssi (kuva Miami Herald)
Me vain istuimme ja katsoimme. Valokuvia ei saanut ottaa, videointi oli kielletty. Jotenkin tuo rummutus alkoi kammottaa, rupesi miettimään ettei ole juotavaa mukana ja ruokailustakin on aikaa. Tuntuu heikottavalta...
Tanssijat tulivat taas rinkiin kantaen päänsä päällä ruukkuja joissa oli ruokaa. Tuo ruoka tarjottiin seurakunnalle. Lautasina puunlehdet, ruoka syötiin sormin. Mikko ei syö perinneruokaa eikä maistanut pöperöitä. Minut oli jo vallannut ajatus heikotuksesta, joten nautin rasvaisen okra-kana-ties mitä-aterian kiitollisena. Vähemmästäkin olen Brasiliassa saanut vatsataudin! Mutta ehkä minulle on syntymäni hetkellä tullut suojaksi joku Orishá , jumalainen elementti, ja pysyn terveenä ja tyytyväisenä.
Candomblé ruokatarjoilua (kuva BBC)
Rummutus ja tanssi jatkui läpi yön. Kaksi tuntia riitti turisteille, joista osalla oli suuria vaikeuksia pysyä hereillä.
Tilaisuus oli oikeasti mielenkiintoinen ja erikoinen kokemus. Paikallista porukkaa kertyi, osa oli talon pihalla tullen välillä sisään. Lapsia ja aikuisia. Välillä kohotettiin käsiä tai kosketettiin otsalla tai kädellä lattiaa ynähdellen jotain mystistä. Aika maagista.
Laskin että vatsatautini tulee alkamaan aamuyöstä jolloin heräsin odottamaan taudin voimallista iskua. Luulen että minulle on siunaantunut vahva positiivinen Orishá. Olen edelleen hyvin terve.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti