Joulunviettoon matka käy

Tiistaina kello 14 lähdimme Manauksen kodista lentokentälle. Lensimme Sao Pauloon jossa olimme kaksi yötä. Ihana Sao Paulo! Tosin siellä satoi... ei se oikeastaan niin ihana nyt ollutkaan... Sao Paulon kesä tuntuu olevan kuin Suomen kesä. Teimme jouluostokset upeassa ostoskeskuksessa ja söimme hyvin. Olimme Salcompin Sao Paulon toimiston väen kanssa illallisella. Ehdin jo sopia muutostamme Sao Pauloon - Gabriela lupasi etsiä meille sopivan talonkin heidän läheltään - kunnes Mikko heräsi ihmettelemään puheitamme. Mikko kun ei aio muuttaa.

Sao Paulosta lähdimme torstaina ja perjantaina illalla olimme Helsingissä. Ilkka oli vastassa. Haimme Antin ja Riikan ja menimme syömään. Antti on ollut ilmeisesti kovin nälkäinen - tilasi ravintolassa puolen kilon raa'an pihvin itselleen.


Lauantaina olimme hallissa ostamassa joulupöydän kalat. Antti oli tilannut Votkinsin kinkun jonka Mikko haki sunnuntaina. Tarja vietti 50-vuotispäiviään lauantaina - olipas mukavaa! Sunnuntaina teimme jouluruokia, ostimme joulukuusen, haimme Pian lentokentältä.

Pia tuli Montrealista jossa opiskelee. Aatonaatton iltana ravintolat ovat kiinni - viime vuonna Antti tuli samoin aatonaattona Pennsylvaniasta, silloin jouduimme menemään PizzaHut'iin. Nyt löytyi sattumalta avoin kiinalainen ravintola Töölöstä.

Töölön kaksiosta tuli taas jonkinlainen pakolaisleiri. Neljä aikuista ja yksi koira. Ja joulumieli jokaisella.

Tehtaan joulujuhlat

Edellisen blogin luettuaan kaikkia jäi tietenkin askarruttamaan miten tehtaan joulujuhlat Mikon portuglinkielisen puheen jälkeen luistivat. En varmasti ole oikea henkilö kommentoimaan juhlia, koska en ollut paikalla. Toisaalta, kuulopuheiden perusteella saadaankin parhaimmat jutut kun ei tarvitse välittää totuudesta.



Sen tiedän että juhlat kestivät kello 18-23. Työntekijät kuljetettiin busseilla Kaupan työntekijöiden virkistyskeskukseen. Tällaisia työntekijöiden virkistyskeskuksia on lain mukaan oltava - niissä on lähinnä jalkapallokenttiä. Katetulle, mutta muuten avoimelle jalkapallokentälle oli nytkin katettu pöydät yli tuhannelle hengelle, paikka oli koristeltu kauniisti.

Juhlavieraat olivat pukeutuneet normaaliin massatapahtuman henkeen. Naisilla tiukkoja polvipituisia farkkushortseja, lyhyitä farkkuhameita ja pieniä toppeja. Avoin selkä oli koristeltu kimaltelevilla hileillä. Korkeakorkoiset sandaalit. Miehillä t-paita ja farkut. Monella oli tonttulakki, jossa on valkoinen tupsu ja valkoinen froteinen myssyn reunus koristettu vilkkuvin valoin.



Vaikka olisi mukava sanoa että Mikon puhe oli juhlan kohokohta, epäilen että tanssiminen silti voitti. Kuten suomalaisissakin pikkujouluissa, täälläkin syödään, juodaan ja tanssitaan.

Ruoaksi oli tietenkin lihavartaita, riisiä, maniokkisahanpurufarofaa ja papuja. Juomat oli säännöstelty: 3 olutta, 1 vesi, 3 virvoitusjuomaa.

Musiikkina soi paikallinen suosikki, jumputtava forro. Se joka väkisin panee ainakin jalan lyömään tahtia. Tehtaan johtoa lukuunottamatta kaikki tanssivat. Paikalliset johtajat eivät tanssineet, mutta onneksi ulkomaalaisille ei ole sääntöjä. Mikko on asunut jo 1.5 vuotta Manauksessa, kotimme on Manauksen suosituimman illanviettopaikan - rantabulevardin - varrella, jossa musiikki soi joka ilta. Rytmi on tarttunut. Naisvaltainen tehtaanväki pani tämän merkille. Jokainen halusi samaan valokuvaan Mikon kanssa. Mikolla ei ole ongelmia hymyillä, joten tämä osuus meni hyvin. Yllätys sen sijaan oli että Mikosta oli myös tanssijaksi! Sadat naiset ja tytöt jonottivat saadakseen tanssia Mikon kanssa. Se oli kovin uutta Mikolle.



Kotiin tultuaan Mikko olikin ihmeen hikinen ja janoinen. Tanssi on aikamoista urheilua.

Vilkas viikonloppu

"Olisipa tämä viikonloppu jo ohi!"

Yleensä kai huokaillaan työviikon pituutta, mutta jo perjantaina Mikko huokaili viikonlopun tuloa.

Torstain ratsatustuntimme oli peruutettu sateen vuoksi. Puolen vuoden aikana jo toinen peruutus! Sademetsässä ei tosiaankaan sada jatkuvasti. Tarvitsimme ehdottomasti tämän tunnin koska olimme hölmöyksissämme ilmoittautuneet lauantain ratsastuskilpailuun, kilpailemaan. Jonkinlainen viimeinen voitelu tarvittiin. Sen vuoksi tapasimme jo viideltä tallilla, hyppelimme niin että opettaja oli lopulta meihin tyytyväinen ja kaahasimme kotiin suihkuun.

Johtoryhmän illallinen oli mukava tilaisuus ja melkein unohdimme lauantain stressin, sen estekisan.

Lauantaina aamupäivällä meillä alkoi sataa. Ilahduimme siitä kovin. Kisat alkavat kello 15 ja arvelimme kentän olevan sellaista mutavelliä että hevoset vain liukastelisivat eikä hyppelyistä tulisi mitään eikä meidän tarvitsekaan mennä nolaamaan itseämme. Pakkasimme tarvittavat kamat autoon ja lähdimme rauhallisin mielin tallille. Jo kilometrin päässä kotoa oli aivan kuivaa. Tallilla paistoi aurinko ja terassi ja kenttä oli laitettu hienoiksi. Kyllä kisat pidetään - ja hauskat kisat olivatkin!

Sunnuntai-iltana oli tehtaan henkilökunnan joulujuhla. Mikon piti pitää puhe portugaliksi. Mutta ihme oli tapahtunut - Mikko lähti rennoin mielin juhliin. Ei portugaliksi puheen pitäminen ole mitään estekisoihin osallistumiseen verrattuna. Eikä kolmea päivää kukaan jaksa stressata. Joten juhlissakin oli hauskaa.

Töissä on ihmeellistä

Aina kun käyn Mikon töissä paljastuu jotain ihmeellistä.

Aikataulusyistä portugalintuntini pidettiin tehtaalla aamulla. Tuntini jälkeen lähdimme Mikon kanssa yhdessä tehtaan ulkopuolelle lounaalle. Mikon auto oli pesussa joten menimme minun autollani läheisen ostoskeskuksen McDonaldsiin.

Tehtaan portilta lähtiessä vilkuttelin vartijalle joka tuntui kysyvän jotain. Mikko ihmetteli aionko tehdä saman virheen kuin viimeksi tehtaalla ollessani, porhaltaa portista takakonttia avaamatta.

Vartija haluaa todellakin tarkistaa jokaisen lähtijän takakontin varkauksien varalta. Muutama laturi eksyy helposti käsilaukkuunkin, mutta viimeksi tehtaalta vietiin 200 kg kuparikaapelia. Sellaisen jo huomaa jos se on tungettu takakonttiin. Kaapelivaras saatiin kiinni kuitenkin valvontakameran avulla. Kaapelikasan kärrääminen pihalla olevan pick-up-auton lavalle oli aikaavievää. Varkaan kanssa yhdessä toiminut vartija sai samantien lähteä.

Joten sammutin auton, avasin takakontin, vartija vilkaisi sen olevan aivan tyhjä ja antoi luvan lähteä. Käsilaukkua ei tarkistettu, mutta sieltäkään ei olisi löytynyt laturia.

Guarana

Il Guarany on Carlos Gomesin ooppera ja kertoo Guarani-intiaaniheimon sodasta ja heimon uljaasta prinssistä.

Guarana on amazonilainen suurilehtinen pensas. Guarana/i-nimetkin ovat ilmeisesti portugalilaisten jesuiittojen keksimiä eikä alkuperäistä intiaanikieltä, mutta ei näistä kukaan tiedä. Joten nimistä viis, guaranan kirsikankokoisilla marjoilla on merkitystä. Tai ei edes marjoilla, vaan sisällä olevalla siemenellä. Siemenessä on kolminkertainen määrä kofeiinia kahvinpapuun verrattuna! Guarana on siten yksi tuhansista Amazonin lääkekasveista, joskin guaranan käyttö on yhtä arkipäiväistä kuin kahvin juonti - ainakin virvoitusjuomana.

Tertullinen avautuneita guaranamarjoja on hauska näky. Kuin sadat silmät tuijottaisivat silmämunat putoamaisillaan ihmetyksestä. Punaisen marjan ohuen valkoisen hedelmälihan rikkoutuessa paljastuu musta siemen.

Tietenkin marjaan liittyy tarina. Brasilia on täynnä tarinoita:

Joutessaan yksi jumalista tappoi kylän rakastetuimman lapsen. Lohduttaakseen onnettomia kyläläisiä, hyväntahtoisempi jumala otti kuolleen lapsen vasemman silmän ja istutti sen metsään. Näin syntyi villinä kasvava guaranapensas. Lapsen oikean silmän hyvä jumala istutti kylään jonka jälkeen kylissä saatettiin kotitarpeiksi viljellä guaranaa. Hedelmän siemenet jauhettiin ja juotiin teenä sokerin kanssa. Ja rakastettu lapsi oli iäti läsnä.

Korkean kofeiinipitoisuutensa vuoksi guarana on valtavan suosittu - Brasiliassa hiilihappoiset Guarana-juomat ovat toiseksi suosituin virvoitusjuoma heti Cola-juomien jälkeen. Siitä tehdään teetä, energiajuomaa, piristyspillereitä. Guaranan on todettu virkistävän, lisäävän suorituskykyä ja muistia. Ainakin rotilla. Mutta kuten lääketeollisuus tietää, rotilla saadut tulokset korreloivat varsin hyvin ihmisiin.

Guarana-limsa on hyvää. Juon sitä melko usein, light-versiona. Se on hedelmäistä, ei liian makeata, lievästi kirpeätä, helpon makuista janojuomaa.

Kuka tuntee Carlos Gomes'in?

Huhtikuisilla Amazonas Oopperafestivaaleilla kerroimme kyselytutkijalle olevamme Richard Wagnerin musiikin ystäviä. Kyselijätytön englannintaidolla asia kirjattiin tutkimukseen siten että kaksi suomalaista tuli Festivaaleille ystävänsä Richard Wagnerin kutsumina.

Sunnuntaina menimme Oopperaan Carlos Gomesin takia, ilman kutsua. Ja ilman pääsylippuja. Täällä ei ikinä pääse maksamaan filharmoonikkojen kuuntelemisesta. Tai miksi maksaisi filharmoonikoista, kun melkein kaikki muutkin Teatro Amazonasin esitykset ovat ilmaisia.

Carlos Gomes (1836-1896) on Brasilian tunnetuin säveltäjä. Gomes syntyi Campinhassa, Sao Paulon osavaltiossa ja opiskeli musiikkia Riossa. Gomesin toinen ooppera, Joanna da Flanders, oli Brasiliassa niin suosittu että keisari Don Pedro II oitis myönsi apurahan jonka turvin 28-vuotias säveltäjä sai jatkaa opintojaan Italiassa. Koska Gomes oli Milanon konservatorioon yli-ikäinen, hän opiskeli yksityisoppilaana.

Italiassa ei tuohon aikaan tunnettu Brasiliassa hyvin suosittuja revyy-tyyppisiä musiikkinäytelmiä. Gomes teki läpimurtonsa italialaiseen musiikkimaailmaan tällä eksoottisella brasilialaisuudellaan.

Gomes oli tavallisen ylpeä brasilialainen ja parhaiten sen huomaa kuuluisimmassa brasilialaisessa oopperassa Il Guarany. Tarina sijoittuu 1560-luvun Rio de Janeiroon kertoen portugalilaisen aatelismiehen tyttären ja ylpeän ja pelottoman Guarany-intiaaniprinssin rakkaustarinan. Toisin kuin Romeo ja Julia, tarina päättyy onnellisesti. Aatelinen isä uhraa itsensä tyttärensä ja intiaaniprinssin rakkauden puolesta, rakkauden, joka symboloi Brasilian kansan alkuperää ja monirotuisuutta.Emme tietenkään ennen Brasiliaan muuttoamme olleet kuulleet mitään Carlos Gomes'ista jota oli sentään pidetty Verdin veroisena säveltäjänä.

Sunnuntaisen esityksen teema oli "Carlos Gomesin sankarittaret". Neljä sopraanoa esitti parhaat palat Gomesin seitsemästä oopperasta. Se oli todella hienoa. Lyyristä ja mahtipontista, hyvin dramaattista. Ei siinä voinut nukkua, vain huudahdella ihastuksesta ja taputtaa vimmatusti. Paitsi Mikko taisi nukahtaa Il Guarany'n lyyrisimmän balladin aikana, mutta vain hyvin lyhyesti.

Wagnerin lisäksi taidamme nykyään kuulua myös Carlos Gomes'in ystäviin.

Roskat järjestyksessä

Kävin viime viikolla Mikon tehtaalla. Oma tietokoneeni on lopullisesti mennyttä konetta ja Mikon töissä pääsin internetin ääreen ja samalla portugalintuntini pidettiin tehtaalla. Mikon ollessa kokouksissaan istuin tyytyväisenä kotiyhteyksiä paljon nopeamman internetin äärellä.

Mikko tuli huoneeseen ja huudahti välittömästi "Mitä sä olet tehnyt mun roskiksille!?" ja alkoi järjestellä roskapönttöjään. Se oli minusta omituista käytöstä. Roskiksia on neljä - omat roskikset paperille, metallille, muoville ja yleisroskille.

- "Saan varmasti hirveästi virhepisteitä jos siivooja on ehtinyt nähdä tämän sotkun!"
Ai... virhepisteitä... siirsin roskiksia sen verran että pöydän ympäri pääsi kulkemaan myös oikealta, joka oli minusta suuri parannus. Mikkohan on aivan seonnut.

Joka huoneessa lattiaan on teipillä merkattu neljä neliötä. Kunkin neliön keskellä on roskakori. Joka päivä siivooja tyhjentää ja samalla tarkistaa roskakorien sisällön. Jos työntekijän roskakoreissa on vääriä roskia, vaikka metallinen Coca Cola-tölkki muoviroskakorissa, siivooja tekee ilmoituksen esimiehelleen ja työntekijä saa virhepisteitä, ja kun virhepisteitä on riittävästi, työntekijä saa sakot. Mikko ei todellakaan halua näyttää huonoa esimerkkiä saamalla sakkoja.

Kun Mikko aloitti työt Manauksessa, yksi ensimmäisiä pyyntöjä oli roskakori huoneeseen. Hyvin pian joku oli käynyt teippaamassa lattiaan neliöt. Sen jälkeen kesti jonkin aikaa kunnes tuli roskakorit. Roskakorien siirtely ei ole pikkujuttu. Jos roskakoria siirretään, jonkun on tultava teippaamaan uudet neliöt lattiaan ja revittävä vanhat pois.